^ TAMMImammojen ja muksujen vk 17 ^

En malta olla ilmoittautumatta, vaikka on kauhia kiire oikeestaan taas. Aamupalaa syödessä lueskelin itseni taas ajan tasalle, ja tuli hinku itekin kirjottaa muutama rivi. Inna nukkuu partsilla, mun pitäs vähän tehdä opinnäytetyöhommiin liittyviä juttuja tässä aamupäivällä, ja sit iltapäivällä me lähdetään Innan kanssa käymään mun koululla. Ai niin, en varmaan olekaan vielä muistanut kertoa, että mulla oli viime viikolla opinnäytetyöseminaari, jossa Inna oli mukana! Sana " seminaari" kuulostaa viralliselta, mutta oikeastaan tilaisuus on juuri päinvastainen, paljon rennompi kuin esmes tavalliset luennot. Siellä on aina vaan muutama heppu paikalla, nyt oli minun lisäkseni viisi opiskelijaa ja sitten meidän huippumukava ohjaaja. Tilaisuus on vielä illalla, jolloin koulu on aika tyhjä ja hiljainen... niin että tavallaan musta ei tuntunut, että mulla on vauva koulussa mukana. Istuttiin Innan kanssa ihan takimmaisina, jotta ei häirittäis, ja Inna oli kuin pikku enkeli, ei itkenyt kuin vasta seminaarin jälkeen, kun alettiin pukea. Lopuksi kiitin kaikkia, että sain tulla vauvan kanssa (kysyin tietenkin etukäteen luvan), mutta ilo oli kuulemma heidän puolellaan. Sai Inna kyllä aika paljon huomiota osakseen, vaikka olin aikonut olla huomaamaton :) Hankalaksi olisikin mennyt, jos ois joutunut muulla tavalla sumplimaan. Inna saa ainoastaan tissimaitoa, jota pumppuun asti ei juuri riitä. Ja kolmen tunnin pätkän olisin kuitenkin joutunut olemaan pois kotoa, mikä ois ollu Innalle (ja miehelle) kyllä aika koettelemus, sillä se on harvoin syömättä niin pitkää pätkää, varsinkaan illalla.



Niin siitä ohjaajasta, se on semmonen ihana viiskymppinen mies jonka tiesin etukäteen lapsirakkaaksi, sillä on muistaakseni viisi lasta. Se kertoikin sitten semmosen jutun, että kun sen vaimo on jonkun firman lakimies, niin yhen lapsen kohdalla oli ollu sellanen pakkotilanne, että vaimo oli joutunut lähtee Yhdysvaltoihin työmatkalle. Lapsi oli ollut vasta muutaman kuukauden ikäinen (sanoi muistaakseni, että vaimo oli palannut töihin, kun lapsi oli 3 kk), joten vaimo oli ottanut vaavin mukaan. Neuvottelupöydässä istuneet amerikkalaismiehet olivat kuulemma olleet pikkuisen shokissa, kun lapsen alkaessa itkeä tuo nainen alkoi ihan coolisti imettää sitä siinä... :)



Joo en näköjään taas osaa kirjottaa vaan muutamaa riviä, voi kettu, tuo jaaritteleminen tulee multa niin luonnostaan :) Siitä tulikin mieleeni ihan tosi hauska juttu (eli taas vitkuttelen täällä lisää enkä mee tekemään noita tärkeitä (tai " tärkeitä" ) hommiani ;), joka on pakko jakaa, niin uskomaton kuin se onkin! :) Yhtenä päivänä juttelin Innan kanssa, ja hän oli ihan tosi kovalla juttutuulella, hyvä kun sai suunvuoroa :) Kysyin häneltä, että " tuleeko susta samanlainen räpätäti kuin äidistä" , mihin hän huusi hymyillen takaisin, että " joo" , lähes puhtaasti! :D Pikkusenko repesin, oli pakko soittaa miehelle töihin :) Inna kyllä sanoo aika usein " joo" , tai oikeestaan se sana on suunnilleen niin kuin " jööoo" :)



Ipu: Tuli mieleen niistä teidän perheeseen sopivista nimistä, joista silloin kasvokkain juteltiin. Sulle ei ollut vielä kahden isoveljen nimeen kunnolla sopivaa tytönnimeä tullut mieleen, mulle tuli yks päivä mieleen nimi " Sissi" :) Katoin väestörekisterikeskuksesta, että niitä on joku parisataa tässä maassa, näyttää olevan etenkin tämän vuosituhannen nimi. Musta Sissi on aika sellanen " sisukas sissi" - tyyppinen nimi, vaikka se taitaakin muunmaalaisten mielestä kuulostaa aika prinsessamaiselta, sen kuuluisimman kantajansa mukaan :)



Meillä muuten nyt osaa Inna liikkua sen verran, että pääsee itse alas hoitopöydältä. Viime yönä vaippaa vaihtaessa rupesin katsomaan, että sen heilautuspotkut tuo sen koko ajan lähemmäs pöydän reunaa, ja kiinnostuneena päätin katsoa, saako Inna itsensä oikeasti jo heilautettua pöydältä alas. Ja tosiaan, siinä vaiheessa kun pylly tuli pöydän reunan yli, pelastin tytön... Nyt ei kyllä voi hetkeksikään jättää Innaa yksin pöydälle edes laittaakseen vaippaa ämpäriin...



Kiitos kaikille jotka olitte ymmärtäväisiä sitä mun yöllistä sekoamiskohtausta kohtaan :) Viklin kommentti kosketti paljon. Silloin aiemmin halusin sanoa jotakin myös Pachiralle (oliko oikein tuo nimi?), mutta en oikein osannut. Itse en ole koskaan menettänyt ketään todella läheistä ihmistä. Innan syntymän myötä musta on tullut kuitenkin nyt ihan epätasapainoinen kaikkeen kuolemaan liittyvän suhteen. Niin luonnollinen asia kuin kuolema oikeastaan on, en tällä hetkellä osaa suhtautua siihen luonnollisesti. Olen kuullut ja lukenut, että lapsen syntymä voi saada aikaiseksi tämmöstä järjettömän suurta menettämisen- ja kuolemanpelkoa. Sitä en tiedä, missä kulkee normaalin ja epänormaalin raja siinä pelkäämisessä. Kuolemaan liittyvät asiat saavat mut tolaltani, saatan ihan itkeä. Pelkään että Inna kuolee, pelkään että mies kuolee, pelkään että joku muu sukulainen kuolee, pelkään että itse kuolen. Muiden kuolemassa tuntuu että menetys olisi liian kauhea asia kestettäväksi, oman kuoleman ajattelemisessa tuntuu pahalta se, etten näkisi kun Inna kasvaa, en saisi olla rakastamassa sitä ja pitämässä huolta. Mietin miltä Innasta tuntuisi vanhempana se, että sen äiti on kuollut, ja olen jopa mustasukkainen sille " uudelle äidille" , joka saa kokea sen kaiken ihanan Innan kanssa! Siis tää kyllä kaikki kuulostaa varmaan siltä että olen sekoamassa... :) Ehkä mä olenkin, en tiedä. En vaan oo aiemmin ajatellut kuolemaa jotenkin ihan tältä kantilta kuin nyt... Pitääkö mun mennä hoitoon, sanokaa!?! :)



inna heräsi, loput yhellä kädellä. yritän nyt pitää yllä seuraavaa rytmiä: klo 7 ylös, vajaan parin tunnin unet klo 9, klo 13 ja klo 17.30, yöunille 21.30. rytmiä oon yrittänyt luoda innan oman unitarpeen mukaiseksi, oon välillä kirjoittanut ylös kaikki hänen nukkumiset ja valvomiset, jotta tietäsin miten inna tällä hetkellä haluaa nukkua. sitte vaan yritän laittaa vähän toistuvaa rytmiä tälle kaikelle, ei kai se rytmi haitaksi vauvalle ole, ja omaakin arkea se helpottaa. viimeks ku laskin, inna nukku vuorokaudessa aika tarkkaan 14,5 h.



vaipanvaihtoon, hyvää viikonloppua kaikille!



pajunkukka ja inna s. 29.1.

Paljon en nyt ehdi mitään kommentoimaan, pikaisesti vaan.



Mun vanhemmat tulee tänään kotiin, jee! Paitsi että luvattiin olla täällä vielä ens yö, kun ne haluaa nähdä Ohtoa. Mut huomenna kotiin, jee! Mä oon nyt siivonnut koko aamupäivän ettei mutsi ihan järkyty kun tulee kotiin. Mä en oo ihan niin tarkka joka pölyhiukkasesta kuin mutsi, on päässyt vähän viikon aikana " leviämään" tää talo.



Vierastuksesta mun piti sitä vielä sanoa, että ei Ohto sentään huutamaan rupea vieraiden sylissä sen kummemmin kuin omassakaan, katsoo vaan vähän huuli mutrussa. Ja yleensäkin on kylässä tai vieraiden aikaan rauhallisempi kuin jos ollaan keskenään, on siis vieraskorea. Usein nukkuu vieraiden ajan, jokuhan täällä sanoikin että vauva niin suojautuu ylimääräiseltä hämmennykseltä.



Aksiina kyseli miten on suhtauduttu siihen että antaa pulloa.. Ei mulle nyt kukaan ole asiasta saarnaamaan ruvennut, mut muutamalle on kyllä saanut selittää että miksi. Ärsyttävää kun tuntuu että täytyy asiaa puolustella jotenkin. Luuleekohan ne että ihan huvikseni en imetä enää.

Mutta kaikkein pahimman tölväyksen teki mun mutsi! Oltiin täällä niiden luona käymässä, porukoiden napurit oli kans täällä. Annoin Ohtolle ruokaa pullosta kun oltiin just lähdössä kotiin(oli aika kiire vielä), niin mutsi meni selittämään naapureille että " juu, nyt kiireessä antaa pullosta vaan että nälkä lähtee, kotona sitten rintaa paremmalla ajalla." Vaikka tiesi varsin hyvin että mä en silloin enää juurikaan imettänyt, ainakaan niin että sieltä olisi maitoa juuri irronnut. Valehteli siis tavallaan naapurille, ihan kuin olisi jotenkin hävennyt sitä että mä en enää imetä!! En nyt sitten mennyt asiaa oikaisemaankaan, vaikka ärsytti tuollainen. Mutsilla kun on tapana aina vähän kaunistella asioita vieraille että näytettäis paremmalta tai jotain.. Enkä kyllä ymmärrä miksi tätä tilannetta hävetä pitäisi! Varsinkaan mutsin, joka ei mua aikoinaa pystynyt imettämään laisinkaan.

Oman perheen kesken se kyllä suhtautuu aivan myönteisesti meidän pulloruokintaan, alussa suorastaan kannusti siihen, ettei vaan pojalla ole nälkä. En aina oikein ymmärrä. Mut mutsi on mutsi, sillä on omat kummalliset huonot puolensa.



Joo mutta nyt pitää mennä vielä kukat kastelemaan pojan nukkuessa. Sitten voinkin ottaa rennosti porukoiden tuloon asti. tai niin rennosti kuin Ohto nyt sallii. Sillä on ollut taas ihan ihme huutokohtauksia eilen illalla ja tänä aamuna. Nyt nukkuukin ihmeen hyvin, väsyi tietty kun aamulla huusi kaksi tuntia putkeen kun mikään ei kelvannut.



Frimmy ja Ohto-tänään tasan 3kk!

Hyödynnänpä tilanteen kun Veera nukkuu vielä. Unohdinkin mainita eilen, että meillä Veera meni keskiviikkoiltana mahalleen ekan kerran :D Koville se yritys otti, mutta kovan ähryämisen jälkeen pääsi mahalleen. Takaisin selälleen pitikin sitten auttaa.



Meillä kans kovasti haluttais aloitella kiinteitä, mutta meille neuvolassa sanottiin, että olisi hyvä odottaa sinne 4kk asti. Syyksi mainitsi kovasti kasvaneen riskin sairastua diabetes 1 - tyyppiin jos aloittaa kiinteät alle 4kk iässä. Onko muut kuulleet tästä? Mulle tuo tieto oli aivan uutta. On tullu sellainen olo, että pitäiskö kohta lukea joku Näin kasvatat lasta-opas. Välillä on niin orpo olo kun on ekan lapsen kanssa ja koko ajan tulee uutta infoa joka tuutista. Olen kovasti yrittänyt suodattaa turhat ja käyttää maalaisjärkeä, mut aina välillä sitä epäilee omia kykyjään.



Tsemppiä koiranäyttelyyn sinne menijälle. toivottavasti kaikki menee hyvin. Ainakaan ei tarvi varoa raivokohtausta kun koirat peittää kaiken äänen ;) toista olis museoisssa...



Sellainen juttu tuli tässä mieleen kun noita omia allergialääkkeitä mietin, että miten olette huomanneet lastenne allergiat? Onko reaktiot olleet kuinka voimakkaita? Itse kun olen hyvinkin allerginen ruoka-aineille ja osalle erittäin pahasti, kurkku turpoaa umpeen pienestäkin määrästä jne. niin tuli sellainen pelko, että mitä jos Veera saa myös tällaisen reaktion esim. porkkanasta. Kannattaako varmistaa neuvolasta jo nyt lääkkeet kotiin? Kiitos muuten vinkistä Justus08 lääkeiden osalta.



Meillä ei vielä ole mitään oireita ollut vierastamisesta tai sitten en ole huomannut asiaa. Kyllähän Veera tuijottaa hyvinkin tarkkaan vieraita, mutta en ole mieltänyt sitä vierastamiseksi. Täytyypä tarkkailla seuraavalla kerralla tarkemmin kun tilanne tulee eteen.



Nyt täytyy taas rientää. Hauskaa viikonloppua kaikille!



Huhtityttö ja Veera 3kk1vko

Niin unohdin ihan sellaista kysyä, että annatteko kuinka paljon vauvoillenne vettä vuorokaudessa? Me annetaan nyt noin 20ml ja oon ajatellut hieman kasvattaa tuota määrää.



Huhtityttö ja Veera

Meillä pissii kaikki neljä miestä seisaallaan. Eikä vessassa haise pissa mitenkään erityisesti. Toki joskus hieman roiskuu, mutta aika vähän. Pahempaa jälkeä tulee, kun pienin mies istuu joskus pissalle, jolloin roiskuu renkaan etureunan alle. Toisaalta, se, missä asennossa miesväki pissaa on musta heidän asiansa niin kauan kuin jotakuinkin pönttöön osuvat. Isäni purjeveneessä oli kyllä sääntönä, että kaikki istuvat pissalle, mutta heiluva vene on hieman eri asia...



Tyttö ei vielä vierasta - ei ainakaan olla huomattu.



Aksiina: No johan on puupää ihminen siellä kerhossa. Jo pelkästään sen kysyminen, miksei imetä, on vähän herkkää, eikä ihan keneltä tahansa eikä miten tahansa kehtaisi sellaista kysellä. Hienoahan se olisi, jos tuollaiseen osaisi pelkällä olankohautuksella suhtautua, mutta mä varmaan joku kerta päästäisin jotain aika ilkeetä takaisin. Itse kuitenkin tiedät, ettet ole laiska tai piittaamaton!



Ametisti: Huh, uskomaton juttu, että kätilö noin polveasi pahoinpiteli! Toivotaan, että polvi tulee tähystyksessä kuntoon.



Pachira: Säkään et ole elämääsi helpoimman kautta järjestänyt kun noita koiria hoitelet lapsilauman ohessa. Menestyksekästä näyttelyreissua teille!



Meidän tyttö on myös kai kaksi kertaa kääntynyt mahalleen meidän sängyssä, mutta niitä ei mun mielestä lasketa, koska siinä saattaa vähän päästä alamäkeen. :)



Vettä meidän tyttö saa ehkä puolikkaan teelusikallisen päivässä ja senkin vain liukastamaan Jekovitin irtoamista lusikasta. Vauvathan ei sinänsä maidon lisäksi tarvitse vettä.



Magda_lena: Saatiin mekin sitten se Citymarketin lorumaan aurinkoreppu. Tyttö tykkää ihan kybällä!



Pakko keksiä jotain hauskempaa. Neidillä paloi käämi totaalisesti...



Strutsi

Jo on tiukassa tämä vatsatauti! Tyttö edelleen valitti illansuussa vatsaa=( Muut jo parantuneet.



Pachira, minkä ikäinen teidän lapsi oli menehtyessään, jos saan kysyä? Surullisinta maailmassa!!! Menettää oma lapsi...



Vieno nukkuu tyytyväisenä.Rytmit ovat edelleen sen sesteisen jakson jälkeen hakusessa. aamulla herää klo 5-7.30 välillä milloin mitenkin (tänään n.klo 5 otin tissille ja siinä se kalkatti syötyään), aamupäivästä nukkuu yhden pitemmän pätkän ja loppupv on ihan arvontaa. Yöunille on alkanut käydä 21 pintaan.



minulle on tuo diabetes-tutkimus tuttu.Ei yhtään muutenkaan nyt hotsita se kiinteiden aloitus, vaikka Vienolla tulee ma 4kk täyteen. Taidan hieman vitkastella vielä siinä.



Allun neean kakakpantti ei kuulosta normaalilta. Itse veisin lääkäriin ettei vain ole suolitukos.



Mulla ei tukka lähde mutta hermeettisiä hikipuuskia tulee, varmaan hormoonihiiret laukkaa=)



sammermanni ja vieno

En minäkään ole vauvalle vettä antanut - en kertaakaan. Oikeestaan vauva ei ole saanut tissimaidon lisäksi mitään muuta kun DeVitolia, 5 tippaa päivässä. Ai joo, onhan vauva saanut muutaman kerran korviketta jos isi on syöttäny poikaa. Multa ei maitoa tule pumpulle asti, joten korvikkeella mennään jos äiti ei ole ruoka-aikana kotona. Näitä kertoja ei kovin montaa ole ollut.



Tässä samalla siemailen Brandya, melkosen juoppo olo:) Ei vaan, jotenkin on niin flunssainen olo että aattelin että brandy helpottais. Ainakin se lämmittää mukavasti. Ihanaa olikin lueskella täällä teidän juttuja kaikessa rauhassa, poju meni jo yöunille ja mieskin on firman bileissä.



Meillä rytmit menee niin että poika heräilee ekan kerran siinä 7 maissa. Yleensä yritän tissillä tainnuttaa takasin uneen ja poika yleensä nukahtaakin jossain vaiheessa uudestaan, sitten noustaan n. 9 aikaan ylös. Päikkärit klo 11, jotka jatkuu usein tonne 15 asti. Eivät ole mitenkään yhtenäiset, yleensä poikaa saa syöttää, heilutella ja kanniskella tossa välissä monen monta kertaa. Sitten illemmalla poika ottaa lyhyitä torkkuja. Viimeistään klo 22 sammuu yöunille. Yöllä sitten herätään milloin mitenkin, viime yönä vain 2 kertaa - luksusta. Välillä herätyksiä on pitkin yötä parin tunnin välein, viime yönä saatiin nauttia kerran jopa 4 tunnin unista. Ihanaa.



Tuo Pachiran tapaus kuulosti kamalalta. Otan osaa. Tuollaisesta ei varmaankaan voi toipua ikinä.



Alkoi lähes itkettämään, kun luin tota Pajunkukan kuolema-pohdiskelua. Siis ei siksi että pelkäisin sun olevan tulossa hulluksi, vaan ylipäänsä toi kuoleman ajattelu saa mutkin pelkäämään. En ole menettänyt ketään läheistä, paitsi vaarin yli 10 vuotta sitten, olis ihan kamalaa jos vaikka oma mies tai joku muu oma läheinen kuolis. Tai oma lapsi, se olis hirveintä. Hassua, miten rakas tuosta lapsesta on tullut 4 kuukaudessa. Ihan sydän välillä pakahtuu onnesta.



Mutta eiköhän Pajunkukka nuo sun ajatukset ole ihan normaaleja. Ei näistä asioista vaan niin helposti puhuta.



Olipa kivaa, kun täällä on puhuttu siitä kiinteiden aloituksen " kammosta" . Nyt mulla on jotenkin huojentuneempi olo, kun tiedän, etten ole ainut jota kiinteiden aloitus jännittää. Varmaan myöhemmin naurattaa, että mikä siinä oli niin kamalaa, mutta kai kaikki uusi aina jännittää. Ja tosiaan nyt kun on saanu vähän rytmiä ja muutenkin itseluottamusta siihen, että osaa hoitaa vauvaansa oikein, niin sitten taas alkaakin ihan uus vaihe. Mä kyllä aattelin - kuten kyllä jo aiemmin kirjotinkin - pitkittää sitä kiinteiden alotusta 5 kuukauden ikään. Eli vielä kuukauden sais elää tätä tuttua turvallista elämää. Eipä silti, kyllä muakin kiinostaa, miltä vauva näyttää kun saa ekan kerran " kunnon ruokaa" .



Siinähän sitä juttua, kai se täytyy tästä lähteä pikkuhiljaa nukkumaan. Brandy-lasikin jo ammottaa tyhjyyttään..

Meillä nukuttiin viime yönä pitkästä aikaa hyvin! Tyttö meni nukkuun 21.30, heräsi tissille 4.00 ja jatkoit unia 7.30 asti. Ihanaa, itselläkin on ihan levännyt olo pitkästä aikaa.



Meidän tytöllä on nyt ensimmäinen antibioottikuuri menossa keuhkoputken tulehdukseen :( Lääkäri määräsi jopa keuhkokuvaan, mutta ei onneksi ollut keuhkokuumetta.. Kyllä tyttö oli niin reppana. Tukkonen ja rohisi kauheesti. Yöt oli tosi risaisia, tissiä tarjosin joka välissä. Syöminen oli tosi vaikeaa tukkoisen nenän takia. No, onneksi nyt kamala tauti on jo voiton puolella. Heti kyllä meni paremmaksi antibiooteista, vaikka kurja niitä on antaa. Onneksi tytön maha ei ole mennyt kuralle. Annan kyllä rela-tippoja, josko ne vähän auttaisi.



Me ollaan nyt pari viikkoa maisteltu kiinteitä. Perunaa, porkkanaa, bataattia ja maissia. Tyttö söis vaikka kuinka paljon, varsinkin bataatti on ihan herkkua :) Vatsakin on toiminut paremmin kuin pelkällä maidolla, vähintään joka toinen päivä. Maidon kanssa saattoi olla kolmekin päivää välissä. Mutta Allun Neean 18 päivän kakaton putki on aika hurjaa jo. Toivottavasti on jo toiminut!



Mullakin on välillä samoja tuntemuksia kun Pajunkukalla. Menettämisen pelko on kauhea, tai jos itselle tapahtuisi jotain.. varmaan ne hormoonit vielä vähän sekaisin..



Pachiralle sylintäydeltä voimia ja osanottoja oman pojan menettämisestä. Menen ihan sanattomaksi... menettää oma lapsi..



No mutta minä alan valmistautuun pihan kupsutukseen. Laitan tytön nukkuun ulos ja alan hommiin. Ihanan lämmintä ulkona :)



Mukavaa viikonloppua kaikille!



anjuskan ja tyttö 7.1.

PIkaisesti tulin ilmoittamaan, että olen tänään (ehkä) lähdössä tyttöjen kanssa ulos! Vauva on ollut flunssassa viikon, joten vähän huolettaa ja yöt on ollut rosoisia. Se on ehkä johtunut flunssasta, tai viljasta.. tiedä häntä.. Seurata vaan pitää. Tomas on siis tukossa sääliksi käy. Ajattelette varmaan, että huono äiti lähtee ulos, kun vauva on vilustunut. Onneksi on hyvä isä, joka osaa samat temput kuin äiti. Ja Tomas on varmaan helpottunut kun saa olla välillä ihan rauhassa..;)



Pajunkukka: mäkin pelkään hirveästi, että menettäisin Tomaksen tai mun miehen. Tämä pelko nousee pintaan aina sillon kun kaikki on hyvin! Suurin osa meidän alusta on kuitenkin mennyt miettiessä mikä vauvaan sattuu, miksi tai miten voisin sitä poloista auttaa. Eli tavallaan on pitänyt tuolla pelkokiintiöllä kokoajan niin kiirettä ettei ole mahtunut sitä kuolemanpelkoa. Tietysti kuolemanpelko on usein taustana sille, että pelkää vauvan olevan esim. sairas tms.



Aksiina: Meidän vauva ei koskaan ole oma itsensä myöskään kun on vieraita tai ollaan kylässä / pois kotoa. On paljon itkuisempi ja jotenkin peloissaan. Eilen mun sveitsissä asuva miespuolinen lapsuudenystävä kävi ja Tomas todella vierasti. Äidin syli oli turvapaikka. Eikös eka vierastamisjakso tule 3-4kk iässä? Muutenkin sun kuvaus kuulosti tutulta meidän arkeen liittyen. Muuten ph-mittauksen tiimoilta keskustelen vielä lääkärin kanssa aiheesta. Että kannattaako todella tehdä.



Meillä yritetään myös kovasti päästä selältä vatsalle asti. Vielä joudun lopun avittamaan. Vauvalla on hirveä tarve liikkua. Kääntyilee molemmille kyljille ja ryömiin puoliymypyrän verran, kun haluaa nähdä taakseen...



Parin päivän nukkumiset on ollut tosi kortilla. En tiedä voiko olla jotain uuden rytmin hakemista ja päiväunien vähentämistä. Tai flunssa. tai viljakokeilu.. Tätä saakin pohtia taas.



HALEJA KAIKILLe!

Pajunkukka ja Pachira: Nyt rohkenen hieman antaa omaa kokemusta teille kun olen sulatellut kirjoituksianne muutaman päivän. Pachira otan osaa menetykseesi. Pystyn hieman kuvittelemaan oloasi, koska olen itse menettänyt pikkuveljen. Olin itse silloin 4-vuotias ja hän 2-vuotias. Kävi vielä niin ikävästi, että veljeni sairastui aivokalvontulehdukseen ja aivokuoli, joten vanhempani joutuivat irroittamaan hänet koneista. Itse kävin veljeni kuoleman läpi vasta muutama vuosi sitten sairastuttuani vaikeaan työuupumukseen. Pääsin psykologille ja puolen vuoden hoidon jälkeen pystyn keskustelemaan veljestäni ilman itkua. Vieläkin vedet nousevat silmiin, koska vasta nyt oikeasti ymmärrän vanhempieni tuskan ja sekä huolen minusta aina kun sairastuin.



Itse olen yrittänyt ottaa Veeran mahdolliset sairastumiset järjellä, mutta takaraivossa kytee aina se tunne, että jos se onkin aivokalvontulehdus. Onneksinsyt on myös rokotus, mutta sekään ei tehoa kaikkeen. Olenkin neuvolassa kertonut taipumuksestani masennukseen ja siellä seurataan tilannetta. Tunnistan myös itse oireet itsessäni helpossti ja haen apua välilttömästi. Tänä aamuna purskahdin itkuun kun olin imettänyt Veeran ja hän oli sylissäni ja hymyili valloittavaa hymyä. En uskalla kuitenkaan edes ajatella miten selviän jos menetän hänet. On se äidinrakkaus niin ainutlaatuista. Mies, perhe ja ystävät toivottavasti ottavat minusta silloin kopin. Halusin vain kertoa omia kokemuksiani jos se edes pikkusen helpottaisi tunnetta, että ette ole yksin ajatustenne kanssa.



Meillä vielä nukutaan päikkäreitä. Kirjoittelin eilen ylös Veeran ruoka-aikoja ja määriä. Veera söi rintaa ja korviketta, mutta kosrviketta vain 560ml, tuo on hieman tavallista vähemmän, mutta kyllä tyttö tyytyväiseltä vaikutti. Oletan, että rinnasta tulee maitoa tarpeeksi.



Veden juonnista vielä kommentoisin, että meillä otetaan vettä lähinnä suun huuhteluun. Meillä myös hammashoitola ja neuvola suositteli veden antamista lähes syntymästä alkaen juuri tuon suun huuhtelun vuoksi, jotta maidon sokerit poistuisivat suusta.



Musta on hienoa, että täällä voidaan puhua vaikeistakin asioista ilman syyllistämistä ja häpeää, koska eihän äitiys aina ole ruusuilla tanssimista vaikka sitä miten haluaisi.



Nautiskelkaa aivan mahtavan upeasta ilmasta ulkona.



Aurinkosta lauantaita kaikille!



Huhtityttö ja Veera

Aah, ollaan taas kotona. Ihanaa. paitsi että Ohto on huutanut kauhesti tortsai-illasta asti. Ruokakaan ei yleensä maistu kuin vasta parin tunnin huutamisen jälkeen. Syötyään kyllä sitten nukahtaa, mutta unet on taas vaihteeksi katkonaisempia kuin ennen.

Mutsi sitten kotiin tultuaan rupesi katselemaan, että ei kai Ohtolle jo hampaita tule, kun kitisee, nyrkki/hiha/rätti on koko ajan suussa. Ja oli sitten katsottuaan sitä mieltä että siellä saattais kyllä vähän näyttää siltä että hammas olisi alas tulossa.

Vitsi kun mä en osaa edes tuollaistakaan huomioida, en tiedä miltä näyttää kun on hammas tulossa, enkä oikeastaan ennen ollut edes hirveästi kiinnittänyt huomiota että miltä ne Ohton ikenet ylipäätänsä näyttävät.



Vähän uskomattomalta kyllä tuntuu että jo nyt hammasta tulisi. Mutta kaverini (jolla on lapsi, eli on nähnyt miltä näyttää kun hampaat tulee) kävi tänään, kysyin siltäkin että ei kai Ohtolle vielä voi olla hammasta tulossa, niin sekin oli sitä mieltä että vähän kyllä näyttäisi siltä..

Ja kyllähän ne kuulemma joillekin voi alkaa tulla jo 3kk iässä.



En mä kyllä ole varma uskonko mä asiaa vieläkään. Se toisaalta selittäisi nää viimepäivien kiukut. Mitenhän pitkään tuo pahin kiukku hampaasta sitten aina kestää? Koska nyt on taas vaihteeksi aika mahdotonta tää elo...



Kummallisinta on juuri nyt kyllä se, että ruoka ei kelpaa vaikka huutaa ja edellisestä ruuasta olisi kulunut jo hyvinkin sen aikaa että luulisi jo nälkä olevan. Voiko tuollainen syömisen vastustelu liittyä sitten hampaisiin? vai muuten vaan ikään/kehitysvaiheeseen? Vai onko tässä syytä jotain muuta (kipua?) epäillä?



Frimmy (joka kokee just nyt taas itsensä ihan tyhmäksi kun ei tiedä vauvan kehityksestä tarpeeksi, kaipaa siis kokeneempien neuvoa) ja Ohto-reppana 3kk.

Moi!



Ametistille kiitokset temperamenttivinkeistä. Täytyypä kaivaa luettavaa aiheesta!



Frimmy, äitisi tai kaverisi ei varmaan huomannut kertoa miltä puhkeamassa oleva hammas näyttää? :)

Meillä poika ei edes anna katsoa suuhun. Parhaiten hampaan tulon tuntee sormella. Ien saattaa olla turvonnut ja hampaan kohdalla jotakin kovaa. Itse kokeilen niin, että laitan sormen ympärille puklurätin kulmaa ja tunnustelen sillä. Jos ikeniä katsoo, niin tuo turvotus on varmaan ensimmäinen merkki ja hyvin lähellä puhkeamista oleva hammas näkyy vaaleampana kohtana ikenessä.



Jotain muutakin piti kommentoida, mutta pääsi unohtumaan.



Oikein paljon jaksamista sairastupiin!

Itsellä ollu yskä jo kuukauden. Nyt on sen verran pahana, että pissat tulee housuun, kun kovin yskittää :(. Lääkäriin ens viikolla...



Ainiin, meillä ei juoteta vauvalle vettä. Synnytyssairaalassa sanoivat että saa juottaa jos haluaa, mutta ei ole tarvetta muuta kuin kesähelteillä.



Justus ja poju 14.1.

Huhtityttö: Olen todella pahoillani veljesi takia. Tämä on uskomaton sattuma, olen kokenut oman pikkuveljeni sairastumisen aivokalvontulehdukseen aivan samanikäisenä kuin sinä, eli 4-vuotiaana. Pikkuveljeni oli silloin vasta puolivuotias. Aivokalvontulehdusta seurasi aivokuume, ja lääkärit ennustivat pahinta. Muistan kun isä oli vuorostaan sairaalassa veljeni luona ja äiti itki ja halusi minun rukoilevan kanssaan. Puhelin soi ja äiti meni vastaamaan. Siellä oli isä joka sanoi, että veljeni oli herännyt koomasta ja alkanut leikkiä sängyn päällä olevalla mobilella. Tähän asti tämä kuulostaa onnelliselta, mutta... veljeni oikea puoli halvaantui, eikä koskaan ole palautunut ennalleen. Eniten tämä vaikuttaa suun toimintaan, veljeni ei pysty puhumaan, syömään eikä nielemään sylkeä niin kuin me muut. Pienenä, kun hän ei vielä ymmärtänyt sairauttaan, hän oli maailman valoisin ja ihanin ja kiltein pikku poika. Hänet laitettiin normaaliin kouluun, koska hän ei ollut " tarpeeksi vammainen" erityiskouluun, aivot hänellä toimivat kuitenkin ihan samalla tavalla kuin meillä terveilläkin. Muut oppilaat kiusasivat häntä heti ala-asteelta lähtien. Muistan sen, se oli hirveää. Ihana suloinen veljeni, joka oli niin kiltti ja kultainen kaikille, joutui kestämään ihan hirveää sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa. Hän muuttui, ilo ja nauru hiipuivat vähitellen. Yläasteella hänen piti syödä ruokalan keittiössä, jotta muut oppilaat eivät kiusaisi hänen syömistapaansa. Hänet eristettiin hänen omaksi parhaakseen, mutta ei kiusaaminen tietenkään siihen loppunut. Kyynisyys kasvoi iän myötä. Nyt hän on aikuinen, 24-vuotias. Hänellä on loistava huumorintaju, mutta se harvoin pääsee oikeuksiinsa, sillä veljeni on usein aika hiljainen ja vakava. Hän pysyttelee aika omissa oloissaan, omassa asunnossaan, paikkakunnalla, jolla kukaan muu perheestä tai sukulaisista ei asu. Hänen on tietenkin vaikea saada oikeaa työtä. Opiskelun ammattikorkeakoulussa hän keskeytti... Ihan äskettäin viimeksi sattui juttu, joka oli särkeä sydämeni. Veljeni tuli katsomaan vauvaa, mutta meillä oli muitakin vieraita. Veljeni ei tullut kahvipöytään, koska " ei oikeastaan juuri nyt tee mitään mieli." Myöhemmin hän kuitenkin sanoi minulle, että voisi ehkä sittenkin ottaa vähän pullaa. Pullan hän söi yksin omissa oloissaan. Enkä voinut olla ajattelematta, että hän ei vain kehdannut tulla kahvipöytään vieraiden ihmisten kanssa syömään. Se tuntuu pahalta, tuntuu pahalta että hän häpeää vammaansa, vaikkei se ole yhtään hänen oma vikansa. Jotkut luultavasti tuijottavat häntä ja tuntevat jotakin, hmm, vastenmielisyyttä ehkä. Mutta hänkin oli kerran aivan pieni puolivuotias poika, viaton, avuton...ja sitten hän sairastui. Miten monet kerrat olenkaan itkenyt hänen puolestaan. Koko lapsuuteni tein niin kuin äiti oli pyytänyt, joka ilta rukoilin että veli paranisi. Jatkoin sitä pitkään senkin jälkeen, kun olin jo tajunnut ettei se voi koskaan oikeasti olla mahdollista... Ja mietin miten toisin asiat olisivat, jos hän ei olisi sairastunut. Miksi hänen piti sairastua? Miksi juuri hänen, minun veljeni, eihän hän ollut tehnyt koskaan kenellekään mitään pahaa...



Elämän kaksijakoisuus tuli juuri äsken taas esille. Kirjoitin tuota edellistä kappaletta surullisena, tippa silmässä, kun Inna alkoi itkeä. Menin hänen luokseen ja mieskin tuli siihen. Leikittiin kolmestaan ja Inna päästi elämänsä ensimmäisen oikean naurun... ja elämä tuntui taas hetken niin täydelliseltä...



Magdalena kirjoitti, että hänelle tulee menettämisen tunteita eniten juuri silloin, kun kaikki on hyvin. Minulla on ihan samoin, en jotenkin voi uskoa, että minulle on suotu tällainen täydellinen onni. Onhan näissä päivissä huonojakin hetkiä, mutta silti elän niin mielettömän onnellista ja täydellistä aikaa, että pelolla odotan koko ajan, että mitä kohta tapahtuu, eihän tällainen onni voi jatkua...



Inna tarvitsee, pitää mennä...



Pajunkukka ja Inna s. 29.1.

Tulin vain lukasemaan viestejä, mutta pakko on kommentoida. Itku silmässä luin, Pajunkukka, tuota viimeistä viestiäsi. Olen itse todella herkkänä kaikelle vääryydelle, mitä hiemankaan valtaväestöstä poikkeavat joutuvat kokemaan. Monesti katson meidän suloista esikoista ja mietin mitä kaikkea hän joutuu vielä kehitysvammaisuutensa takia kestämään. Kyllä äidin sydän on pakahtua surusta joka kerta kun lapsi tulee surullisena eskarista ja kertoo, ettei häntä ole taaskaan huolittu leikkeihin tai hänelle on sanottu rumasti. Kun samalla tietää, ettei lasta voi loputtomiin suojella loukkauksilta. Onneksi hän ei ymmärrä aivan kaikkea, mutta sen verran, että tiedän häneen sattuvan.

Mutta, kaikkea hyvää sinun veljellesi, toivottavasti hän löytäisi oman paikkansa tässä yhteiskunnassa ja tulisi lopulta hyväksytyksi sellaisena kuin on, sitä toivon omalle lapsellenikin.



Menettämisen- ja kuolemanpelko ovat varmaan vaistonvaraisia juttuja tässä vaiheessa. Omaa kuolemaa miettii tietysti aivan uudesta näkökulmasta kun tulee äidiksi. Ensimmäinen ajatus mullakin oli esikoisen kehitysvammadiagnoosin jälkeen, että mitä sitten kun minä kuolen, kuka lapsestani huolehtii.

Parhaan ystäväni vauva kuoli reilu vuosi sitten. Se kyllä pysäytti, omaa elämääkin alkoi katsoa aivan uudesta valosta. Siinä tilanteessa omat murheet tuntuivat todella pieniltä. Mutta niinhän se menee, että jokainen elää elämäänsä sen hetkisin voimavaroin, pienemmätkin murheet tuntuvat raskailta, kun pahemmasta ei sillä hetkellä tiedä eikä tarvitsekaan tietää.



Pachira ja Huhtityttö: osanottoni teille suurista menetyksistänne. Hienoa, että olette molemmat tuntuneet löytäneen kanavat käsitellä menetystä ja surua!



Magdalena: Huojentavaa kuulla, ettei meidän neiti ole ainoa antisosiaalinen tapaus =) Eiköhän tuo vierastus jossain vaiheessa helpota. Jostain luin, että varhain alkanut vierastaminen on merkki älykkyydestä...

Jospa teilläkin on aika auttanut parhaiten noihin masuvaivoihin, eikä sitä ph-mittausta tosiaan tarvitakaan! Mukavaa tyttöjen iltaa!



Niin, ei meilläkään ole vauvalle annettu vettä. Pari kertaa kokeiltiin silloin pahimpana pukliaikana, mutta ei se ainakaan siihen vaivaan auttanut.



Pikaista paranemista kaikille " vaivaisille" !

aksiina ja Annu 28.1

Kyllä mutsi ja kaveri muisti kertoa suunnilleen miltä näyttää kun hammas tulossa.. Eli turvonnut, ehkä hieman " röpelöinen" , vaaleampi kohta ikenessä. Ja juu, onhan se -ainakin hyvällä mielikuvituksella!! Varmaan jos oikein kuvittelisin niin sille olisi useampikin hammas tulossa, vaikka koko rivistö samointein.

Eli ei siellä ikenissä mun mielestä mitään todella selvää näy, mutta hyvällä mielikuvituksella tosiaan ehkä jotain. Niin otapa siitä nyt sitten selkoa että onko siinä yhtään totuutta vai pelkkää mielikuvitusta.



Ja mun mielestä vauvan ikenet on kauttaaltaan aika kovat, en ymmärrä miten ne enää kovemmat voisi jostain kohtaa olla. Enkä osaa siis arvioida että onko.



Joku meillä kyllä nyt vaivaa, eilen illallakin ihan hirveät huutosessiot. Ja tänään ollut vaan kitisevä koko ajan, syö varmaan puolet harvemmin kuin esim viikko sitten. (ennen noin kolmen tunnin välein, nyt alkaa huutaa kolmen tunnin päästä edellisestä ruuasta, mutta huolii ruokaa vasta parin tunnin huudon ja kitinän jälkeen.)

Välillä on kuitenkin ihan iloinen kaveri.



Mä tässä koko ajan pähkäilen että pitäisikö mennä lääkäriin tarkistuttamaan ettei se ole joku muu mikä vaivaa.. Mutta en sit tiiä, kun päivystykseen joutuisi vaan jollekin yleislääkärille menemään tänään, niin ymmärtääköhän ne miten hyvin vauvojen päälle.. Epäilen ettei ne juuri muuta kuin katsoisi ehkä korvat.



Frimmy



Frimmy

Frimmy, jos teille nyt on tulossa hammas/hampaita, niin jos sit seuraavalla kerralla tunnistat jo etukäteen mistä on kyse :).

Meidän pojalla on myös välillä tosi huonoja päiviä, huutaa vaan eikä ruoka maistu. En ole keksinyt syytä, mutta onneksi menevät nopeasti ohitse.



Aksiina ja Magda_lena: täältä löytyy myös antisosiaalinen tapaus. Äskenkin kun mummi oli meillä lounalla, niin poju ei suostunut nukkumaan, ennen kuin hän oli lähtenyt (vaikka ihan selvästi oli väsy). Jos taas on mummilassa, niin huutaa vaan ja mummi tietty ajattelee, että poju on tosi sairas. Ihan vieraassa paikassa on sylikissa, eikä suostu nukkumaan.

Oli " kiva" käydä Lapsimessuilla, kun jäppinen oli ihan yliväsynyt. Lopulta sain sen uneen, kun lättäsin puklurätin kasvoille.



Olen vähän huono puhumaan ja kirjoittamaan tunteista...

Kaikille läheisensä menettäneille ja Pajunkukalle suuri myötätuntohali. Olette olleet paljon ajatuksissani viime päivinä!



Nyt on täällä meillä jotain perin kummallista: molemmat lapset nukkuu! Esikoinen 3v ei ole nukkunut kotona päikkäreitä pariin viikkoon ja sitä ennen nukkuivat aina eri aikaan.



Justus ja poju 14.1.

Ja hyvä että niistä pystytään puhumaan. Toivon voimia ja kaikkea hyvää teille Pachira, Huhtityttö, Pajunkukka ja Aksiina. Ja ennenkaikkea läheisillenne, jotka joutuvat kestämään muiden ihmettelyä.



Itse ajattelen niin, että kaikilla asioilla on tarkoituksensa. Se jotenkin antaa lohtua vaikeissa tilanteissa. Meillä jokaisella, terveillä ja sairailla, on oma tärkeä tehtävämme tässä elämässä. Ja usein kivisemmän tien kulkijoilla on joku hyvin tärkeä tehtävä.



Ja tsemppiä kaikille sairastuneilla, toivottavasti ainakin pienten olotila pian helpottuu. Meillä on onneksi pysytty terveinä, mitä nyt esikoisella tulee tuota verta nenästä vähän turhan usein. Enää en nostata vuodon alkaessa verenpaineitani tuhanteen kun olen nyt joka kerta saanut vuodon tyrehtymään kotikonstein. Ja lämmintä ruokaakin olen uskaltanut antaa ja kylpyynkin vein pojan pitemmäksi aikaa.



Pajunkukka, en se ollut minä. PAH. Aamulla jo innoissani kaivoin kuponkia ja olin tietenkin varma että nyt nasahti :) Mutta ei kuitenkaan. (Hih, ja en kai sitä teille tunnustaisikaan....)



Sisu ei ole kauhean innostunut kääntymään, mutta ylös yrittää nousta. Jatkuvaa treenausta vatsalihaksilla. Jos laitan pojan makaamaan hieman pääpuoli ylöspäin, niin äijä nostaa itseään sieltä ylös sellaiset 10-15 cm. Ja turvakaukalossa ei istu enää mitenkään rennosti, vaan naama punaisena roikkuu etukenossa ja yrittää päästä ylös.



Ja jos makaa tasaisella, niin nostaa jaloillaan peppua ylös. Hassua miten erilailla lapset kehittyy. Esikoinen alkoi kääntyillä tosi aikaisin eikä tehnyt elettäkään noustakseen ylös. Ja tämä ihan toisinpäin.



Ja nyt poika on oppinut ihmeellisesti pärisemään. Rutisuttaa suutaan ja vaahtoaa kauheasti. Samalla takoo käsillä vatsaansa. Melkoista hupia tuo pienen ihmisen katselu näinä aikoina on!



Sellaista tänään. Mitäs teillä on vappusuunnitelmia? Meillä ei ihmeitä. Kylään kutsutut ihmiset eivät sitten tulekaan (todella outoa käytöstä, heillä kuulemma " kiireitä" ), joten perheen kesken ollaan. Mitä nyt vanhempieni kanssa käymme perinteisellä vappupiknikillä.



ipu ja Sisu 3kk 1vko

On todella hyva, etta taalla pystytaan kasittelemaan vaikeitakin asoita, niinkuin Ipu tuossa edella jo totesikin. Ja minultakin suuret halit kaikille laheisensa menettaneille ja heille joiden laheisten elama on ajattelemattomien ihmisten takia vaikeaa... meita on valitettavasti niin moneen junaan ja suurinosa jaa viela asemalle odottelemaankin....



Kiitos kaikille kakkatsempeista! Juu, meidan lastenlaakari vain tuumasi jotta rintamaidolla olevat vauvat saattavat kakata harvoinkin ja se on ihan normaalia, mutta aiti voisi syoda luumuja ja papaijaa auttaakseen lasta kakkaamaan. NO, minahan olen niita pipeltanyt seurauksella etta pontolle istuutuessa on paree pitaa ponton reunoista kiinni, kun p**ka lentaa kuin varpusparvi!!!



Eilen mentiin sitten paivystykseen typyn kanssa kun tuli kolme viikkoa panttaamista tayteen ja lekuri maarasi mineraalioljya 3ml kolme kertaa vuorokaudessa + gliseriinisuposta puolikkaan voisi laittaa tarvittaessa 3 tunnin valein. Kotio kun paastiin niin laitoin heti puolikkaan supon tytolle, vaipan paalle ja nostin syliin. Parin minuutin paasta alkoi rytista eli todella tehokas suppo!!! Tavaraa ei kylla tullut mielestani niin paljoa kuin olisi voinut odottaa ja kaikenlisaksi se oli melkeinpa ripulivellia eli ehkapa meidan neiti sitten vain hyodyntaa kaiken niin tehokkaasti ettei suoli tayty kovin nopsaan!?!



Nyt ollaan viikon paivat otettu iltaisin pullosta lisahuikkaa, kun ajattelin etta tihentyneet yosyonnit vois olla merkki siita, etta tissimuonaa ei enaan tule niin kamalasti. No, maitoa menee vaihtelevasti 0-80ml illalla eli kamalia maaria ei kylla mielestani syo...?



Huomenna aamusta leikkaukseen, viime vuoden toukokuuksi suunnuteltu suonikohjuleikkaus ois edessa! Ihana kylla paasta eroon naista, ei tule ikava ei! ;)



Painoa typylla oli muuten eilen 6,5kg =)



Mukavaa viikonalkua kaikille!



-Allu ja Neea 4kk 1vko

kiitos voimahaleista ja muista tsempityksistä... Kunpa voisin ne välittää veljelle, mutta hän ehkä loukkaantuisi, jos tietäisi että hänen asioitaan ruodin täällä...



Aksiina, mulla meni jostakin syystä ensin toi sun viesti ohi, luin tätä ketjua näköjään jotenkin oudosti. Osaan kuvitella vähän miltä susta tuntuu, ja tiedän että susta tuntuu vielä sata kertaa pahemmalta kuin mitä onnistun kuvittelemaan. Rupesin miehellekin selittämään mitä täällä on kirjoiteltu, ja tullessani kertomuksessani sinun kirjoitukseesi pääsi itku. Ei kenenkään äidin pitäisi joutua kokemaan sellaista kuin sinä, eikä etenkään kenenkään viattoman lapsen sellaista kuin sinun lapsesi... En luule että osaan sua kunnolla neuvoa, mutta voisi olla hyvä, että tutustuttaisit (jos et vielä ole sitä tehnyt) lapsesi myös hänen itsensä kaltaisiin lapsiin. Minun veljeäni ei tutustutettu muihin vammaisiin, minun vanhempani eivät olleet kiinnostuneet mistään yhdistyksistä ja vertaistukihommista. Minusta veljeni olisi pitänyt saada myös olla sellaisessa seurassa, jossa hän ei yksin olisi ollut SE vammainen, SE outo. Seurassa jossa hänen erilaisuuteensa ei olisi kiinnitetty niin suurta huomiota. Ja näin saadut ystävät olisivat varmaan kultaakin kalliimpi vertaistuki niinä hetkinä, joina hän kärsii terveiden ihmisten ilkeydestä.



Olimme tänään ensimmäistä kertaa Innan kanssa reissussa. Heitimme päiväreissun Tampereelle, missä vietettiin kaverien lapsen yksivuotissynttäreitä. Hyvin meni automatka ja kaikki muukin, takaisin tullessa tosin Innalla meni ihan lopussa hermot, eikä heti tajuttu että raukalla oli kuuma. Sitä kun varoo että lapsella ei vaan ole kylmä ja että lapsi vaan ei saa vetoa ja vaan tule kipeäksi, niin helposti tulee topattua pienelle liikaa päälle. Itselläni oli automatkalla kylmä ja laitettiin vaan lisää lämpöä kehiin ajattelematta, että Innalla oli paljon enemmän päällä kuin meillä. Ihan märkä oli kun päästiin kotiin...



Kuten kuvasta näkyy, olen taas viime päivinä laiskotellut ja istunut netitipuuhissa opinnäytetyöprojektin sijaan... plaah, kuka on keksinyt sellaiset ällötykset kuin kirjalliset monikymmensivuiset koulutyöt... evvvk, arvatkaa vaan mitä toi ylimääräinen vee tuolla välissä tarkottaa... Ois niin ihana keskittyä vain ja ainoastaan vaaviin ja tähän meidän ihanaan pikku perheeseen, mutta kun ei voi. Pelkästään taloudellisista syistä mun on saatava opintopisteitä ropsahtelemaan kasaan, muuten ne pistää opintotuen jäihin, mikä ois tosi kurjaa. Mies jo nyt joutuu niin paljon mun puolesta makselemaan kaikkea, enemmän kuin on kohtuullista (jossakin määrin hänen mielestäni kuuluukin maksaa enemmän, sillä miksi minun yksin pitäisi vastata YHTEISEN lapsen syntymän aiheuttamasta taloudellisesta vajeesta). Asuntolainahan se eniten niitä pennosia syö, niin kuin varmaan monella muullakin...



Pitää alkaa valmistautua yöpuulle, Innaa mies rupesi nukuttamaan tunti sitten, ja tästä hiljaisuudesta päättelen, että isä ja tyttö vetelevät siellä hirsiä kylki kyljessä... :)



Pajunkukka ja Inna s. 29.1.