Yksinhuoltajat on säälittäviä luusereita.

hanki elämä!!

Meinaatko, että perhe voi olla onnellinen vain siten, että siinä perheessä on joka päivä fyysisesti läsnä kaksi vanhempaa? Tai että vain ydinperheet ovat onnellisia? Tai että perhe on onnellinen, kun sekä isä että äiti asuvat saman katon alla?



Juu juu. Kyllä kuule minunkin tyttökaverini on todella onnekas, kun haluaa pitää kynsin hampain kiinni kiiltokuvaperheestään. On iso talo, mökki ja kaksi autoa, ulkomaillakin käydään koko perheellä pari kertaa vuodessa. Mutta eihän se mitään, vaikka ukko onkin kaappijuoppo ja tykkää välillä leipoa nyrkillä ystäväni naamaa uuteen uskoon. Ei siinä paljon kavereiden järkipuheet auta, kun yksinhuoltajuutta parempi vaihtoehto on ottaa välillä turpaan. Siinä onkin sitten lapsilla onnellinen lapsuus katsoa äitinsä tilaa, eikö?

kuin luuseri luuserin onnettomana vaimona!

Väkisin ei kannata ukon kanssa olla yksissä jos ei homma pelaa.



Mulla oli todella hyvä mies, kunnollinen, työteliäs ja hyvä isä. Mutta kun ei vaan ollut mun elämäni mies enää 14 vuoden jälkeen. Elin sitten 3v onnellisena 3 lapsen yh:na ja se oli todella hienoa aikaa. Oli kuitenkin oma kämppä, oma kesämökki, auto, hyvä työpaikka ja ihanat lapset. Luuseriksi en tuntenut itseäni hetkeäkään:D



Aika aikaa kutakin - nyt olen ollut jo vuosia ihanan miehen vaimo ja lapsiakin on tullut yksi lisää. Mutta en vaihtaisi tuota yksinhuoltajuusaikaa mihinkään!

Toki huono mies on huono mies. Ja se, että lapsilla ei ole molempia vanhempia läsnä arjessa, on huono juttu.



Kai nyt kaikille on selvää, että lapsen kehityksen kannalta olisi ihanne olla arjessa molempien vanhempien kanssa, niin että vanhemmat rakastaisivat ja kunnioittaisivat toisiaan, ja osoittaisivat sen. Ja jos se puuttuu, puuttuu jotain tärkeää.



Toki elämässä selviää, eikä oikeasti kenenkään elämä ole täydellistä, mutta miksi joillakin on niin kova tarve uskoa, että toisten elämä on kulissia. Todella hyviäkin miehiä on.



25

Eli silloin ei ole luuseri, jos on hyväpalkkaisessa työssä ja omistaa hienon talon ja auton.

Vierailija:

säälittävä luuseri! Ison firman talousjohtaja ja tulot sen mukaiset. Rakkaus vaan loppui kummaltakin ja mies löysi nopeasti uuden vaimon (joka tosin on nyt kolmatta vuotta kotiäitinä ja exäni elättää hänet ja yhteisen lapsensa).

Minuun ihastunut monia jopa exääni rikkaampia ja komeampia miehiä, mutta olen ihan varta vasten valinnut " säälittävän yksinhuoltajuuden" . Ehkä joskus myöhemmin...

Ai niin, itsellänikin on tohtorin koulutus, tulot yli 50.000 ¿/v eli exän ei tarvitse elättää minua ja lapsia. Asutaan erittäin hyvällä paikalla sijaitsevassa uudehkossa isossa asunnossa, eikä velkaakaan ole kuin alle 30.000 ¿ jäljellä. Eikä asunto tullut avioeron tuloksena tai perintönä tms., vaan ihan itse olen sen maksanut.

Pienituloinen olen, mutta omillamme tullaan toimeen ja onnellisia ollaan. Ihan luuseri-olo!

No sun tapasi ilmaista itseäsi on kyllä vähintäänkin omituinen.



Onko sinusta siis niin, että lapsella ei voi olla onnellista ja tasapainoista lapsuutta, jos hänellä ei ole kahta vanhempaa läsnä? Oletko kuullut asiantuntijoiden sanovan ihan tutkimuksiin perustuen, että lapselle riittää yksikin vanhempi luomaan onnellisen lapsuuden, mikäli tämä vanhempi voi tarjota lapselle turvaa, rakkautta ja tasapainoisen kodin?



Mutta tuommoisille älykääpiöille ydinperhe = onnellinen perhe ja yksinhuoltajat ovat vain onnettomia luusereita. Piste.

Enemmän kuin tuon kyseisen henkilön arvoista olisin enemmän huolissani tämän ketjun aloittajan arvoista ja asenteesta. Asioiden yleistäminen voi kertoa halusta provosoida, pahoittaa toisten ihmisten mieli tai sitten yksinkertaisesti tietämättömyydestä tai jopa kouluttamattomuudesta (-> ei ole ollut koskaan tarvetta pohtia asioita monelta kantila).





Ei ole vaikea nähdä, millaiset arvot tämän viestin kirjoittajalla on.

Eli silloin ei ole luuseri, jos on hyväpalkkaisessa työssä ja omistaa hienon talon ja auton.

Tiedän aivan hyvin, että terveen psyykkeen rakentumiseen nykykäsityksen mukaan riittää yksi rakastava läsnäoleva aikuinen, johon lapsi voi peilata tunteitaan.



Mutta toisaalta kukaan täyspäinen nainen ei voi oikeasti luulla korvaavansa päivittäin läsnäolevaa isää, eikä kukaan mies korvaa päivittäin läsnäolevaa äitiä.



Arkitodellisuus on mitä on, ja yksinhuoltajien lapsista tulee ihan hyviä ihmisiä, mutta kyllähän se täytyy voida myöntää, että ihanne lapsen kehityksen kannalta on päivittäinen suhde sekä äitiin että isään. Yksinhuoltajuus parhaimmillaan ei voi olla yhtä hyvä kuin molemmat vanhemmat parhaimmillaan, vaikka toki se riittävän hyvä on.



25/29

Kukapa sitä tässä ketjussa on väittänytkään, että yksinhuoltajuus on ihannetila? Ei kai kukaan sellaista himoitse.



Mutta kun elämät ovat erilaisia ja elämäntilanteet voivat muuttua hetkessä. Voihan sinunkin miehesi vaikka löytää toisen naisen ja jättää sinut yksin selviämään arjesta. Joten parempi olla tuomitsematta, kun omastakaan onnesta ei voi olla 100 %:n varma.



Ja lopuksi: parempi lapsen on elää vaikka yksinhuoltajan kanssa, kuin perheessä, jossa lapsi saa pelätä joko isää tai äitiä - vaikka nämä olisivat miten läsnä arjessa.

turvaton, enkä todellakaan käyttäisi ap:n sanoja kenestäkään yksinhuoltajasta. Eikä mikään koti ole täydellinen.



Itse vain vierastan joidenkin tapaa aina vedota noihin tosi kamaliin perheisiin, ja sillä perustella yksinhuoltajuuden ihanuutta. Miksi ei voisi sanoa, että tässä nyt on valitettavasti käynyt toisin kuin toivottiin, ja nyt sitten pärjätään näillä eväillä.



Hyvä ystäväni on yksinhuoltaja, jonka lapsella ei isää ole ollenkaan. Hän on mahtava äiti, paljon ihanampi ihminen kuin minä ikinä olen ollut, mutta silti hän suree poikansa isättömyyttä, ja toivoo, että joskus lapsi saisi elämäänsä miehen, joka ottaisi tämän pojakseen. Uskon, että poika saa hyvät eväät elämäänsä noinkin, mutta ymmärrän myös äidin tuskan, ja pojan murheen siitä, että muilla on isä, ja hänellä ei.



Turhaan kyllä rupesin tähän ketjuun asiasta väittelemään, koska ap kuitenkin kirjoittaa ihan eri asiasta kuin minä.



25 jne.