Äitini puhuu aina ilkeän leimaavasti "Vanhoista pojista" ja Vanhoista piioista"
Miten ihmeessä nykyinen 70-105 vuotiaiden ikäryhmä on onnistunut pariutumaan, kun leimaantuminen noilla otsikossa mainitsemillani nimityksillä on ollut niin pelottavan syrjivä. Äitini ei ole oppinut suvaitsemaan näitä naimattomia, vaikka me hänen 3 lastansakkin ollaan kaikki näitä yksin eläjiä ja lapsettomia. Juuri kertoi kuinka lapsuuden naapurin vanhapiika oli kuollut. Se asia oli se olennainen mikä piti päästä sanomaan.
Kommentit (23)
Paino on myös vanhuksille hyvin tärkeä.
Kertoo paljon millainen ihminen äitisi on.
Se on ainoa tapa elää jonka he tietävät. Massasta poikkeaminen koettiin yleensä uhkaksi yhteisölle entisaikojen primitiivisissä agraariyhteiskunnissa. Koeta ymmärtää.
xD
Sellaista se on kun on itse pakotettu panopiiaksi niin katkeruus ei poistu.
Äitisi ei tiedäkään miten mukavia vanhojapiikoja ja poikia voi olla. Ettei kaikki ole ihan ikäviä tyyppejä.
Vierailija kirjoitti:
Paino on myös vanhuksille hyvin tärkeä.
Ja hiusten väri, nenän malli, suorat sääret.
Oma 89-vuotias äitini ei luojan kiitos ole pitänyt meteliä ihmisten siviilisäädystä tai lapsettomuudesta, sillä stigma kolahti liian lähelle: hänen molemmat enonsa olivat erakoituneita ja naimattomia. Suvussa ei koskaan puhuttu syystä, mutta joko he olivat kaappihomoja tai aseksuaalisia. Ei kuulunut meille.
Et voi niputtaa yhteen 70-105 -vuotiaita samaan ikäryhmään. Hehän edustavat aivan eri sukupolvia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paino on myös vanhuksille hyvin tärkeä.
Ja hiusten väri, nenän malli, suorat sääret.
Kaikki ulkoinen ja status.
Voisi ottaa ensin selvää mitä se edes tarkoittaa.
Pojittelu ja tytöttely kertoo siitä, että puhuja kokee olevansa korkea-arvoisempi. Huonoa käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Oma 89-vuotias äitini ei luojan kiitos ole pitänyt meteliä ihmisten siviilisäädystä tai lapsettomuudesta, sillä stigma kolahti liian lähelle: hänen molemmat enonsa olivat erakoituneita ja naimattomia. Suvussa ei koskaan puhuttu syystä, mutta joko he olivat kaappihomoja tai aseksuaalisia. Ei kuulunut meille.
Autisteja?
Yleensä se mitä kadehtii, triggeröi. Aivan kuten jotkut ihmiset haukkuvat henkilöä, johon ovat ihastuneet, tai muuten negatiivisesti puhuvat ihmisistä/asioista joita olisivat itse halunneet. Sillehän on nykyään sanakin, että joku tai jokin asuu "rent free" in your head.
Jos äitisi olisi oikeasti elänyt onnellista ja omannäköistä elämää, hän tuskin olisi jaksanut keskittyä muiden valintoihin. Tuohon aikaan "vanhaksi piiaksi" jääminen vaati rohkeutta, olivat eräänlaisia pioneereja. Saattoivat olla taiteellisia ja seurallisia, pukeutuivat ehkä tyylikkäästi. Onhan näitä. Maailma kun on silloin ollut pienempi, eikä ole ollut somevaikuttajia joita haukkua, on oma turhautuminen saattanut purkautua noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paino on myös vanhuksille hyvin tärkeä.
Ja hiusten väri, nenän malli, suorat sääret.
Hampaat. Eli Tekarit onko hyvin istuvat vai klonksuvat😅😂
Kyllä sana vanhapiika oli ennen ihan normaali titteli jota käytettiin puhekielessä.. Ei se sanana ollut ilkeilyksi leimaava. Mutta naimattomia ei pidetty mitenkän arvostettuna. Heillä ei yleensä ollut varaa omaan kotiin tai taloon , eikä rahaa käyttää ruokaan ja vaatteisiin ennen vanhaan. Moni joutui muitten armollla elämään. Vasta jokun vaimona tai rouvana ja äitinä nainen sai arvostusta.. Arvokkaan miehen leskivaimo oli siihen aikaan arvostettu paremmaksi. Naimattomia miehiäkin pidettiin jotenkin epäonnistuneina. Eronneita yksinhuoltjia ei siihen aikaan ollutkaan ainakaan minun äitni lähipiirissä.
Vuonna 1975 poistui Suomesta vanhanpojan-ja piian vero, sitä maksoi kaikki yli 24 vuotiaat naimattomat
Vierailija kirjoitti:
Paino on myös vanhuksille hyvin tärkeä.
On, monet vanhukset ovat aivan kauheita läskifobiassaan.
Ketä kiinnostaa?