Leikittekö 2-vuotiaiden lastenne kanssa?

leikkiessä lapselle voi opettaa vaikka mitä ja olla yhdessä. Toisaalta lapsen on hyvä oppia leikkimään itsekseenkin.

Joskus leikitään esim. jotain majaleikkejä, nukkeleikkejä, kauppaa tms. ja pelataan. Välillä sanon, että leikipä jotain yksin jos en jaksa tai ehdi osallistua. Mun mielestä lapsi tarvii noita molempia.

Mutta yleensä vain laitan sen pelit lattialle ja sitten se leikkii niillä, esim. laitan pikkuautot autotallin päälle, ja itse laskettaa ne liukumäkeä alas, tai laitan aquadraw-maton lattialle, ja se piirtää. Legoilla pitää leikkiä, tai ainakin " katsoa" miten iso torni. Olen aika laiska leikkimään, mutta en pälkähästä kokonaan.

en hirveesti leiki niin että tavarat olis mun käsissä. Joskus piirrämme yhdessä.

Rakennamme paljon legoilla ja askartelemme ja piirrämme tai väritämme värityskirjaa. Peuhaan sängyssä, leikimme FP:n Little People-hahmoilla, ja mitä vain. Katsomme piirrettyjäkin yhdessä. Mutta on hän silti yksinkin. Ja leikkii yksin. Tykkään puuhailla hänen kanssa.

Kärsin huonosta omastatunnosta, koska lapseni selvästikin haluaisi, että leikkisin hänen kanssaan, mutta minä taas mielelläni touhuan, siivoan, laitan ruokaa, jne. Hyvähän se tietysti on, että oppii olemaan yksinkin. Mutta nautin leikkimisestä itsekin (en tosin aina jaksa) ja varsinkin, jos saan lapsen nauramaan ja nauttimaan.

sitten tulee myös mielellään mukaan kotihommiin.

Viihtyy hyvin huonosti yksin leikkimässä.

Ainut lapsi kyseessä.

Mä en edes osaa leikkiä! Joskus jotain junarataa voin rakentaa valmiiksi tai pelata muistipeliä, mutta mitään Little People-hahmoja en käsiini ota tai nukkejen suulla rupea päpättämään, ei kiitos, ei ole mun juttu :)

Eli juon ne tarjotut leikkikaakaot ja ihailen palikkatorneja, autan palapelien tekemisessä ja muovailemisessa sekä olen lähellä kun lapsi piirtää. Luemme yhdessä kirjoja ja joskus leivomme. Ulkona annan tietysti vauhtia keinussa, potkin palloa lapsen kanssa, autan hiekkakakuissa ja ihmettelen kärpäsiä ja kukkia yhdessä lapsen kanssa.



En ole leikkivä äiti enkä pode siitä huonoa omaatuntoa. Toisella ja kolmannella lapsella ei ole edes ollut puutetta leikkiseurasta, leikit ovat niin nopeatempoisia ja lennokkaita juonenkäänteissään että minun mielikuvitukseni (tai sen puute) lähinnä rajoittaisi leikkiä.

Tosin en ole ihan varma kokeeko se mun leikkivän kanssaan, jos esim. puuhaa nallejensa kanssa olohuoneessa mun lukiessani lehteä sohvalla, laittaa niille ruokaa ja peittelee jne, ja aina välillä tuo nallen mulle pussattavaksi tai kommentoitavaksi, tai syöttää sitä " ruokaa" myös minulle. Saatan myös esim. katsoa telkkaria sängyssä niin että lapsi pyörii siinä mukana, kutittelen sitä välillä tai kasaan sen päälle majaa, halaillaan ja pyöritään. Mutta mä kyllä myös katson telkkaria.



Tyypillisesti lapsi leikkii ja mä olen läsnä mutta teen jotain omaa juttuani samalla.