Koko perheen karppiruokaa??
Kertokaahan kokeneemmat karpit jotain teillä hyväksi havaittuja ruokaohjeita. Karppaus-infon sivut on tullu katsottua läpi, samoin Heikkilän kirjan ohjeet. Lähinnä nopeaa täysipainoista ruokaa, hintakin saisi olla edullinen.
Emme syö punaista lihaa lainkaan, sekin vaikuttaa ohjeiden löytämiseen. Eli kasvis-kala-kana-ohjeita kaipailisin.
Kiitos jo etukäteen.
Kommentit (9)
Tässä nyt niitä mitä tuli pikaisesti mieleen.
Ja tässä jakoon eilen itsekehittämäni ohje, todella herkullista ruokaa..
2 pkt pakaste-sei fileitä
turkkilaista jogurttia
kermaa
pestoa
sipulia ja valkosipulia kuullotettuna
parsakaalia
kukkakaalia
Kuullota sipuli ja vs. Sulata fileitä kunnes saat leikattua ne reilun sentin viipaleiksi, öljyttyyn uunivuokaan vierekkäin. Mausta runsaalla mustapippurilla ja suolalla. Sekoita kastike, mausta suolalla. Levitä kastike kalan päälle. Uuniin 200c, 20min kuluttua lisää hieman kohmeiset parsakaali ja kukkakaali, nostele kastiketta niiden päälle. Anna olla uunissa vielä noin 40 minuuttia. Loppuvaiheessa voi lisätä vielä juustoraastetta päälle.
ap
Köyhäilykarppiruokia ovat meidän perheessä keitot, broilerin koivet, silakkapihvit ja muut kalaruoat, kukkakaali- ja parsakaalikeitot...
Oikeastaan syömme samanlaisia ruokia kuin ennenkin, mutta pullat, karkit, sipsit, jukurtit ja muut hiilihydraattipommit on jätetty pois. Ruoat tee vähähiilihydraattisesti käyttämällä perunan, makaronien ja riisin korvikkeena kasviksia. Lapset syövät päiväkodissa erittäin hiilihydraattipainotteisesti, joten vähähiilihydraattisella ruokavaliolla he eivät ole, vaikka en aina laittaisikaan heille lisukkeita. Lapsetkin tykkäävät todella paljon salaateista ja keitoista.
Kaalia ohuina suikaleina, sipulia, valkosipuli, kuullotetaan voissa. Lisätään pestokastiketta, ja vaikka paprikasuikaleita, fetaa, sinihomejuustoa tai raejuustoa. Oikeastaan ihan mitä vaan voi laittaa lisäksi tuohon. Ja on tosi hyvää ja lapsetkin tykkäävät.
Ok no porkkana ei oli varsin vähähiilarinen, mutta meidän hyväkarppi-perheessä sitä syödään ihan surutta.. :)
Tämä on oikeasti makoisa keitto.
Kilo porkkanaa
pari sipulia
valkosipulinkynsiä maun mukaan, itse laitan kolme, neljä
feta juustoa 200g (esim. Patros hyvä)
2 dl kuohukermaa
Keitä vähässä vedessä (laitan veteen luomukasvisliemijauhetta) liki kypsiksi, lisää fetajuusto ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää kerma, tarkista koostumus ja lisää tarvittaessa nestettä. Mausta suolalla, mustapippurilla, chilillä yms maun mukaan. Kuumenna kiehuvaksi ja ääntä kohti.
Aikamoisia herkkuruokia näköjään. Pitääkin tutustua aiheeseen tarkemmin.
Kiitos.
M.
Silloinhan saatetaa syödä täysjyväpastaa ja/tai -riisiäkin.
Ruisleipäkään ei ole kiellettyä.
Meillä kanssa ikäänkuin karpataan, panostetaan mahd. vähän käsiteltyyn ruokaan, kasvispainotteisesti syömme, satunnaisesti kalaa ja kanaa, luomumunia käytämme liki päivittäin. Huonoja hiilareita emme syö juuri lainkaan.
Munakkaat ovat myös edullista ja hyvää ruokaa koko perheelle.
Kukkakaalta palasina
Hunajamarinoituja kanasuikaleita (tai naturel+mausteet)
Kuohukermaa
-> uuniin
Jos on oikein kiire, niin kanasuikaleita ei tarvi välttämättä edes ruskistaa kun laittaa ne aluksi siihen pinnalle ja hetken päästä sekoittaa. Kukkakaaltakaan en ole koskaan tainut esikeittää.
Vähähiilihydraattinen ruoka on terveellistä ja hyvää lapsille, mutta lapsille toki pitää antaa enemmän hiilihydraatteja, kun he ovat vielä kasvavassa iässä ja liikkuvat paljon.