Voisitteko vastata rehellisesti yhteen kysymykseen...

Olen joutunut koko elämäni kovasti työskentelemään jotta olisin reipas ja pärjäävä. Toisaalta taas tiedän, että olen ollut jossain vaiheessa liian pikkuvanha, ja tästä taas seurasi koulukiusaamista, jolta en arkuuteni vuoksi osannut puolustautua. Haluan, että lapseni pääsee helpommalla ja oppii ottamaan sosiaaliset kuviot normaalimmin. Haluan opettaa lapselleni, että muita ihmisiä ei lähtökohtaisesti pidä pelätä tai pitää uhkana. Sosiaalisista suhteista voi jopa nauttia. Itse en juurikaan nauti vaan stressaan ja pelkään aina olevani jotenkin huonompi. Epäilen, että johtuu lapsuuden kotona olosta.

Vierailija:

kun ihmiset hankkivat lapsia sukua jatkaakseen. Ymmärtääksen ap:n pointti on se, että oma lapsi kuuluu kotiin, ei laitokseen. Omia lapsiani en päiväkotiin laita, sillä minä itse kasvatan omat lapseni, ei joku tarhan täti. Perhepäivähoito onkin jo asia erikseen, siitä on laitos kaukana. Silti minulle omien lapsieni elämässä mukanaolo on tärkeää. Sitten kun lapsi lähenee eskari-ikää, on tietenkin jo aika sosialisoitua muiden nappuloiden kanssa. Mutta mitä tapahtui hiekkalaatikkoleikeille, jossa alueen kaikki nappulat tapasivat vanhempineen, yleensä kun toinen vanhemmista oli kotona tai lapset naapurin huostassa? Minulla ainakin on siitä ajasta monen monta ystävää jäljellä.

Meniköhän perille...

On muuten ihan oikeasti fiksua kysyä miksi hankkia lapsia jos on köyhä. Voisi sitä vähän ajatella minkälaisen tulevaisuuden lapsilleen antaa. Sillehän ei sitten voi mitään jos köyhtyy. Mutta kyllä lapsen pitäisi olla elinikäinen projekti, joka tehdään sitoutumalla ja monia asioita pohtimalla, ei vain siksi että muutkin tekevät tai yhteiskunta vaatii. Itsekin lykkäsin lastenhankintaa kunnes oli vihdoin suotuisa tilanne ja mahdollisuus taloudellisesti jäädä kotiin niiden kanssa. Ei olisi maailmanloppu jos kaiken maailman idiootit jättäisivät lapset hankkimatta.

Yksi pieni ukko sun ajattelussasi: ajattelet, että lasta pitää paapoa kotihoidossa vähintään eskariin asti, tai muuten hän traumatisoituu ja mitä kaikkea. Itse olen eri mieltä. En kannata töihin lähtöä heti ä-loman jälkeen, mutta en myöskään kouluikäiseksi kotihoitoa (itse kotihoidettuna).

Tunnen useamman äidin, jotka puhuva henkeen ja vereen kotihoidon puolesta, koska eivät ole työkykyisiä, eivät pärjäisi töissä. Joten siksi mulla nousee karvat pystyyn, jos joku vaahtoaa kotihoidon puolesta yksisilmäisesti.

Ja kukaan ei edes kyseenalaista sitä? Koulu se vasta laitos onkin. Siellä lapsia kasvatetaan oikein valtion toimesta ja niitä muokataan tieto-taidollisesti keskenään mahdollisimman samankaltaisiksi, jotta meillä olisi tehokkaita veronmaksajia tulevaisuudessa.



Lapseni ovat päiväkodissa ja olen ratkaisuuni oikein tyytyväinen. Kouluun en tiedä laitanko, sillä en halua lapsiani kasvatettavan yhteiskuntaa varten. Olen jopa miettinyt kotikoulua.

Koulukin on laitos ja kotikoulu hyvä ajatus, jos siis on rahkeita siihen. Koulussa sentään lapsi jo osaa hieman ajatella itse eikä pidä opettajan sanaa ehdottoman oikeana. Myös koulusta keskustellaan kotona. Päiväkodissa vietetään ne hetket jolloin lapsen pitäisi olla kotona vanhempien kanssa ja oppia elämästä. Mitä sosiaalisuuteen tulee, jos useampi ajattelisi näin, useammat lapset viettäisivät aikaa yhdessä päiväkodin ulkopuolella ja vanhempien hellässä huomassa.



Jos ei mennä yksityiskohtiin, pointtini on se, että jos lapsen hankkii, luulisi että haluaa antaa sille parhaan mahdollisen alun. Tämä tarkoittaa kotia, kunnollista kasvatusta ja tietoa. Jostain niitä saa, jostain ei, minkä takia toistan että tyhmien ihmisten (joita on aivan liikaa) ei pitäisi lisääntyä vain koska biologinen kello niin käskee.



Lisää paskaa niskaan kiitos.

Päiväkodissa ei ole kaikilla pakko pitää sitä lasta kymmentä tuntia, joidenkin toki on. On päivässä niitä tunteja aika lailla ja viikonloputkin. En itse veisi 9 kk:n ikäistä päiväkotiin, mutta ei se mua kaivele jos joku omansa laittaa.



Aika rajua sanoa, että " köyhien luusereiden" ei tarviisikaan lisääntyä. Mun mielestä oikeus lapseen ei saa olla varallisuudesta kiinni. Ja jotkut meistä haluavat olla äitejä, mutta eivät halua olla vuositolkulla kotona. Mun mielestä se on ihan okei. Mä olin vuoden kotona lapseni kanssa, ja se riitti mulle. Kaipasin jo jotain muutakin tähän lapsiarjen ohelle. Lapsi viihtyy päiväkodissa ja minä opinnoissani, se on voi voi jos se ap:ta kaivelee.





T: eräs, jonka äiti piti äitiyslomaa 2 viikkoa, enkä tietääkseni ole tuosta juuri kärsinyt

mutta rakastan lapsiani ja mielestäni he saivat olla kuitenkin riittävän kauan kotona. Itse olen kotiäidin lapsi, taatusti sitä mieltä ettei se ole ainoa asia joka onnelliseksi tekee. Yksinäinen olin usein, kun muut olivat hoidossa ja äidillä paljon hommaa kotona.

Tämä yhteiskunta ei pyöri ilman äitien työpanosta. Suoraan sanottuna, tämä yhteiskunta kaatuisi täysin ilman äitien työpanosta. Ei olisi varaa maksaa esim. mitään tukia lapsiperheille.



Minusta tuollainen käsitys, että itse hoitaa lapsensa eskari-ikään asti, on kutakuinkin sairas. Lapsen kasvattamiseen vaaditaan koko kylä, yksi tai kaksi vanhempaa ei mitenkään selviä siitä. Tuollaisesta lapsesta ei kasva normaalia, sano minun sanoneeni. Kannatan toki kotihoitoa siihen 2-3-vuotiaaksi, mutta sitten on jo aika sosiaalistaa lasta muuhunkin kuin kotiympäristöön. Vertaisryhmä saman ikäisistä, muut aikuiset, varhaiskasvatus, tiimissä toimiminen, jne.

T: kolmen lapsen äiti, jonka 2 vanhinta lasta ovat olleet päiväkodissa elämästään 9 kk ajan, ovat 4 ja 8v. Ja NYT aion palata työelämään ja työntää erityislapseni päiväkotiin. Enkö olekin kamala!!!