Sairastan skitsofreniaa. Miten ja missä vaiheessa lapsille voi kertoa?
Elän normaalia elämää lääkkeiden avulla. Ulkopuolinen ei voi tietää sairaudestani. Käyn töissä ja onnekseni sairaus on lievämuotoinen. Vietin sairaalajakson ja lapset ovat tietoisia siitä. Lapseni on alle kouluikäisiä, joten olen miettinyt milloin he ovat tarpeeksi isoja ymmärtämään sairauteni. Vielä en halua kertoa, sillä en halua että lapset tietämättään levittävät jutuissaan sitä päiväkodissa. Muita kohtalotovereita?
Kommentit (9)
Tosin tiedostaa kyllä melko hyvin mikä on harhaa ja kun hän puhuu niistä, se helpottaa oloa.
Itse puhun lasteni kanssa kaikista tarpeellisista asioista, mutta lasten ikätasoa vastaavalla tavalla. Jos minulla olisi jokin sairaus, joka vaikuttaisi myös lasten arkeen tai heidän olisi muuten siitä hyvä tietää, puhuisin siitä heille. Sanoisin, että äidillä saattaa joskus tulla sellaista ja sellaista, mutta siitä ei tarvitse pelastyä, sillä äidillä on semmonen vaiva.
Mielestäni tähän(kin) pätee aika hyvä sääntö: kerro vähän, ei yksityiskohtaisesti. Jos lapsesi tyytyvät tähän tietoon eivätkä kysele enempää, se riittää. Kun he haluavat tietää asiasta enemmän, he kysyvät. Eli vastaat vain siihen, mitä lapset kysyvät etkä sen enempää. Näin lapsi itse kontrolloi tiedon määrän: mitä ei osaa kysyä, sitä ei vielä tarvitse ymmärtää.
Voimia arkeen sairautesi kanssa!
jos vaan odottelet että muksut huomaavat sen itsekin.
He ovat varmasti kuulleet kysymyksen ennenkin.
Minusta sinun ei tarvitse vielä puhua todellakaan.
Itse olen sanonut, että äiti on herkkä ja välillä tunteet vaihtelee. Oma lapseni on tosin jo 12v ja sairastan vaikeaa masennusta ja persoonallisuushäiriötä.
Kaikkea hyvää!
pitkän pätkän kirjoittelin, mutta kone herjasi linkityksestä (?) ja teksti hävisi... mut saitko asiaan apua osastojaksolla? oliko siellä perhetapaamista tai tavattiinko Sinua ja lapsia yhdessä? kuten joku aiempikin tuumasi, kertoa voit lapsen ikätasoa vastaavasti ja Sinä lapsesi parhaiten tunnet. onko Sinulla avohoitokontaktia? jos on, niin sieltä varmasti asiaan apua saat. mutta kiva kuulla, että pystyt elämään normaalia elämää! Aurinkoista kevättä!
t. sh
Vierailija:
Elän normaalia elämää lääkkeiden avulla. Ulkopuolinen ei voi tietää sairaudestani. Käyn töissä ja onnekseni sairaus on lievämuotoinen. Vietin sairaalajakson ja lapset ovat tietoisia siitä. Lapseni on alle kouluikäisiä, joten olen miettinyt milloin he ovat tarpeeksi isoja ymmärtämään sairauteni. Vielä en halua kertoa, sillä en halua että lapset tietämättään levittävät jutuissaan sitä päiväkodissa. Muita kohtalotovereita?
Melko hyvin pärjäilee kyllä lääkkeiden avulla, mutta epäilee kyllä kaikkea älytöntä ja pelkää erinäisiä asioita. Lapsia hänellä ei ole, sanoisinko, onneksi.