Mä olen niin onneton!
Asioiden pitäisi olla hyvin. On uusi koti, terve lapsi ja toinen tulollaan, työpaikka ja mies.. Mutta mä olen onneton ja se suurin osa johtuu juuri miehestäni tai siis meidän väleistämme (eli siis molemmista).
Olemme olleet kuusi vuotta yhdessä ja tunsin heti, että olemme sielunkumppaneita. Tulin pian häiden jälkeen raskaaksi ja saimme ihanan pojan, joka on neljä vuotias. Seksielämämme on supistunut vuosien myötä mielestäni ihan normaalille " lapsiperhe tasolle" (1 krt/vko), mutta miehelleni tämä ei riitä.
Ilmeisesti tämän vuoksi (hän puhuu aina seksin vähyydestä) hän ei enää ole rakastunut minuun, mutta kyllä rakastaa minua. Ja koska hän ei ole minuun rakastunut, ei hän enää juurikaan helli minua, muuten kuin sängyssä. Ja minä taas laitan suuremman painon ns. arkihellydelle, joten tunnen, etten saa suhteesta enää mitään. Sitten kuitenkaan hän ei koskaan tee aloitusta seksiin, vaan sen teen aina, ihan aina minä. Mä olen jopa ajatellut, että ehkä hänellä on toinen nainen, mutta koska hän sitä näkisi? En tiedä.
Me juteltiin jälleen kerran pari viikkoa sitten ja sanoin, että mä olen valmis luovuttamaan eli jos hänestä tuntuu, niin hän saa lähteä. Tai minä sanoin, että mä olen valmis elämään siten, että eletään saman katon alla ns. kämppiksinä, mutta hän saa vapaa-aikanaan tehdä mitä
haluaa. Hän vaan sanoi sitten, ettei hän ole mihinkään lähdössä. Ei tietysti halua jättää raskaana olevaa vaimoaan..
Minun itsetuntoni on aivan lytyssä. Tuntuu, että kerjään häneltä huomiota ja " tyrkytän" itseäni. Kehrään kuin kissa, jos hän sattuu vaikka halaamaan minua ja elän sen varassa muutaman päivän. Jotenkin tunnen olevani alistettu ja menettäneeni henkisen itsenäisyyteni. Tuntuu, että hän hallitsee minua jollain tasolla. Lisäksi minusta tuntuu, että kyllä hän fyysisesti on läsnä, mutta henkisesti ei.
Mä alan olla ihan loppu!
Kommentit (9)
Ja mä sanoin miehelleni, että en minä napista painamalla kuumene. Että suoraan sohvalta telkkaria katsomisesta seksiin ilman mitään muuta.. Sitäpaitsi, jos joskus tuntisi, että on rakastettu ja saisi osakseen sitä mitä itse tarvitsee, olisi seksiä varmasti useammin, mutta hän ei tee asialle mitään eli yritä antaa enemmän hellyyttää. Ja tämä ei johdu siitä, ettei hän osaa antaa hellyyttä, koska osasi hän ennenkin.
Me käytiin pari vuotta sitten jopa parisuhdeviikonlopussa samanlaisen kauden oltua päällä. Sekin minun aloitteestani. Mä en tiedä mitä mä tälle asialle voisin vielä tehdä. Antaa seksiä joka päivä, vaikken itse saa mitä tarvitsen?? Tuntisin itseni entistä alistetummaksi.. :-(
ap
Ja siis syy ei ole ihan varmasti vain mieheni, mutta tuntuu, että umpikujassa ollaan. Hän hyvä ja osallistuva isä pojalleen, ei varmasti löydy parempaa. Hän myös tekee kiitettävästi kotitöitä, tosin vuoden vaihteesta lähtien vähemmän, koska aloitti taas harrastuksen, joka vie 3-4 päivänä viikossa noin 2-3 tuntia kerrallaan.
Meillä vaan 2 lasta eikä asiat ainakaan parane. Hellyyttä saa vain pyytämällä jos silläkään. Seksiä on vieläkin harvemmin. Mies on upea isä ja kotitöitä tekee hurjasti mutta meidän suhde...en tunne että olen enää mitään enkä jaksa näin. Kirjoitin lähes vastaavalla otsikolla hetki sitten " oon onneton"
siis se tilanne kun avioliitto ja rakastaminen ja hellyydenosoitukset ja toisen huomioiminen muut sellaiset vaativat sitoutumista ja työtä.
te ette ole enää rakastuneita- nyt teidän pitää päättää haluatteko rakastaa.
kaikissa suhteissa tulee tuo vaihe. se on normaalia. teidän pitää oikeasti alkaa toimia kuten hyvät ystävät ja sitten yhdessä tehdä töitä sen liiton eteen. uudelleen on mahdollista myös rakastua kerta toisensa jälkeen.
tsemp tsemp. sitkeesti vaan!
mitä jos miestä ei kiinnosta tehdä yhteisen hellyyden eteen mitään? mä joskus ehdotin parisuhdejuttuja, kaikkea mahdollista mutta ei sitä oikeesti kiinnosta lähtee mihkään/yrittää mitään.
Lapset ja työ vie kaikki mehut mutta ei se ole selitys. Yhteistä aikaa pitäisi jotenkin saada järjestymään ja KÄYTTÄÄ SE OIKEIN! Ei esim kodin siivoukseen kuten meillä.
T: Se toinen onneton
meillä oli ihan samanlaista aiemmin.
jossain vaiheessa sitten vaan saatiin se keskustelun pää siten auki että molemmat puhui ja kuunteli ja alettiin ihan tosissaan viljellä hellyttä ja ottaa toisen huomioon.
mulla on kyllä hyvä mies ja hänkin hoksasi asian. kaipa hän vihdoin säikästi kun sanoin etä vaikka olen itsenäinen nainen niin en mä pysty parisuhdetta kuitenkaan yksin hoitamaan.
11
me ollaanmieheni kanssa oltu 7v yhdessä, 2 lasta.
me oltiin vuosi sitten erittäin lähellä eroa, itseasoassa minun mielestä oltiin jo erottu, mies ei tätä koskaan ollut kylläkään valmis myöntämään.
me elettiin molemmat ns omaa elämää saman katon alla yhteisiä lapsia hoitaen.
me ei puhuttu, me ei juteltu, keskusteltu, ei naurettu, ei edes itketty.
mitään yhteistä ei tuntunut enään olevan, paitsi lapset ja koti.
nyt me ollaan menossa naimisiin ja muutetaan unelmiemme kotiin kohta. me ollaan onnellisia KAIKKIA. me nauretaan yhdessä, me rakastetaan ja rakastuttiin toisiimme taas, me jutellaan, höpötellään, keskustellaan, suunnitellaan tulevaa ja koskaan ei olla oltu näin onnellisia.
kova työ tehtiin että tässä ollaan mutta nyt tajuan, ettei ero ole ratkaistu, ei ollut ainakaan meille.
tahdon asia on rakastaa toista ihmistä kaikkina mhadollisina huonoina päivinä, kaikkina surullisinakin päivinä, iloissa ja suruissa.
en koskaan enään anna meidän mennä pisteeseen, jossa käytiin.
onneksi tajusimme missä mennään ja saimme kaiken hyväksi taas, paremmaksi kun koskaan.
rakkaus ja seksi, hellyys ja kaikki se on asia joka erottaa rakastavaiset ystävyksistä.
ota asiat suoraan puheeksi, eli puhukaa seksistä ja hellyydestä, miä ne merkitsevät ja muutenkin, kysele miltä miehestäsi tuntuu. Älä oleta asioita.