Suostuuko teidän pph:t kuskaamaan lapsia hoitopäivän aikana päiväkerhoon tai muskariin?
Lapset aloittaa syksyllä pph:lla. Vanhemi 4,5v ja nuorempi 2v9kk silloin. En ole vielä kehdannut vaatia hoitajaa viemään esikoista muskariin/kerhoon mutta aikeissa olen kunhan päästään ensin tapaamaan nenätysten.
Pph asuu keskustassa ja siinä parinsadan metrin sätellä olisi päiväkerhopaikka ja tuttu muskari johon lapsi siis vain vietäisiin ja haettaisiin pois. Kerho olisi klo 9-11 kahtena päivänä viikossa ja muskari yhtenä päivänä viikossa klo 9.30-10.15. Itse tietenkin maksaisin nuo harrastukset.
Kommentit (26)
Todella mielellään vie kerhoon. Kerhossa on myös muita perhepäivähoitajien lapsia. Sanoi, että helpommallahan hän pääsee kun häne katsottavanaan on silloin vähemmän lapsia. Ulkoilee sillä välin muiden lasten kanssa.
vaan oli ihan hoitopaikan esitteessä että kerholaisille reppu ja eväsrasia mukaan, eväät saa hoidosta. Aika outoa jos ei vie....
Vierailija:
Ei hänellä ole mitään velvollisuutta viedä lapsiasi minnekään. Varmaan parempaan tulokseen saattaisit päästä jos ystävällisesti kysyisit asiasta että onkohan mahdollista..Ja voi hyvinkin olla että ei ole, jos esim. pienemmät lapset sattuvat olemaan päiväunilla juuri ko. aikaan tms. Eivät hoitajat voi millään alkaa rytmittämään päiväänsä lasten kerhojen mukaan...
päikkäreillä olevat lapset rattaissa (eli nukkuvat ulkona) kun isompi viedään kerhoon.
Vierailija:
Lapset aloittaa syksyllä pph:lla. Vanhemi 4,5v ja nuorempi 2v9kk silloin. En ole vielä kehdannut vaatia hoitajaa viemään esikoista muskariin/kerhoon mutta aikeissa olen kunhan päästään ensin tapaamaan nenätysten.Pph asuu keskustassa ja siinä parinsadan metrin sätellä olisi päiväkerhopaikka ja tuttu muskari johon lapsi siis vain vietäisiin ja haettaisiin pois. Kerho olisi klo 9-11 kahtena päivänä viikossa ja muskari yhtenä päivänä viikossa klo 9.30-10.15. Itse tietenkin maksaisin nuo harrastukset.
Kellonajat sopii aikalailla aamupäivän ulkoiluaikaan
jos vanhemmat sitä pyytäisivät. Miksi siis " vaatimaan" ....? Mutta kysäise pph:lta. Mielestäni nuo vienti- ja hakuajat kuulostavat ihan inhimillisiltä. Tosin riippuu varmaan paljolti myös siitä milloin muu ryhmä tulee paikalle.
Itse vien omaa esikoistani kerhoon kahtena päivänä viikossa. Mukana menisi myös hoitolapsikin, mutta ovat vielä liian pieniä :)
pph voi viedä jos se sopii päivön ohjelmaan. Mutta et voi vaatia lastesi kuskauksia jos hoitopaikassa on muitakin lapsia. Usealla pph:lla on periaate, ettei kuskaa lapsia ja mielestäni se on hyvä: pahimmassa tapauksessa lasten päivä on pelkkää kuskaamista ja odottelua. Itse en veisi lastani pph:lle joka kuskailee lapsia kerhoihin ym.
Muskarit ym voivat vanhemmat hoitaa jos lapsella on tarve sellaisissa käydä.
Toisekseen en näe lapsen kannalta siinä järkeä, että hoitopaikan lisäksi pitäisi päivän aikana käydä kerhossa, muskarissa ym aktiviteeteissä - eiköhän siinä ole leikki-ikäiselle jo ihan tarpeeksi aktiviteettiä kun on siellä hoitopaikassa sen päivän siihen kuuluvinen askarteluineen, leikkeineen jne.
Sanamuoto oli huono. Tarkoitin siis etten ole vaatinut asiaa, mutta otan puheeksi kunhan ensin tapaamme ;)
Ja tyttöni on hoitopaikkansa vanhin. Muut lapset pikkusiskon lisäksi ovat 1,5v ja 2v ikäiset joten tästäkin johtuen ajattelin että virikkeet hiekkakakuttelun lisäksi voisivat olla ok.
ap
Hehän maksavat hoidosta myös, eikä kai tarkoitus ole, että ne pienet notkuu vain matkassa, kun isompaa kuskataan.
Jos mielestäsi pph:n aktiviteetit eivät ole riittäviä lapsukaisellesi niin silloin sopii harkita muita vaihtoehtoja.
Tai jää itse kotiin ja hoida/ kuskaa lapsiasi itse =)
isomman sitten jonnekin noin 10 km päähän. Valitsin mieluummin molemmat lapset samaan paikkaan.
Ja tuo pph asuu siis aivan keskustassa. Heidän ikkunastaan näkyy se kerhopaikka, muskariinkin todella lyhyt matka. Lapseni voisi melkein yksin kävellä sinne, mutta ei taida pph antaa moiseen lupaa.
ap
jotka eivät ole välttämättömiä.
Hoitajahan joutuu ottamaan kaikki mukaan kun kuskaa osaa. Tämä aika taas on pois ulkoilusta leikkipuistossa, askarteluhetkestä jne.
Aikamoinen rumba olisi jos hoitajalla olisi 4 lasta ja kaikkia pitäisi kuskailla vanhempien suunnittelemien harrastusten mukaan. Olisiko sinusta ap ok, jos hoidossa olevilla muilla lapsilla olisi kerhoa ja muuta harrastusta siten, että sinun lapsesi olisivat monena päivänä viikossa kuskausreissuilla mukana?
Eikä minulla ole omaa lehmää ojassa, en ole pph eikä lapseni ole pph:lla
Meinaatko ettei lasten jalat kestä sitä kävelyä vai miksi olisi ylivoimaista muiden lasten ja näiden vanhempien kannalta???
Pph jopa itse ehdotti kerhoilua kun meilläkin esikoinen on vanhempi kuin muut ja saa kerhossa näin omanikäistä seuraa.
ed
Meinaatko, että jos joku vauveleista nukkuu klo 9-11 aikaan eli parhaimpaan ulkoiluaikaan, niin pph lukittautuu neljän seinän sisälle kaikkien lasten kanssa??? Kyllä se niin menee että rytmit pyritään saamaan kaikille niin että päikkärit on klo 12-14. Aamulla ulkoilua. Ei pph voi yhden ipanan takia jättää hoitamatta muita. Ulkoiluaikaan noi kuskailut käy tosi sutjakkaan. Monissa kerhoissa suurin osa lapsista on perhepäivähoitajien lapsia. Ihmettelen jos ei ap:n hoitaja suostu kuskaamaan.
että kerhopäivä määrää tahdin. Ne loppuu ja alkaa tasan tasan eli leikit yms. menee poikki, kun tulee lähtö. Ja helposti siellä joutuu sitten notkumaan ne pienemmät.
Tiedän, koska itse olen kuskannut isompaa lasta ja pienempi keikkui mukana. Välillä oli tosi laskeminen että unet, ruokailut, pottailut ja leikit meni siinä kerhon rytmissä.
Ja meilläpäin tasan yksi pph kuskasi lapsia sinne kerhoon.
Tällä hetkellä hoidossa on 9kk, 2x 1½v ja 5v. Liikkuminen heidän kanssaan pidempää matkaa on hankala ja nuo pienet tarvitsevat ruuan jo 11.00. Minulla ei onnistuisi.
Koska lapset tulevat eri aikoihin. En ainakaan itse haluaisi lastani sellaiseen paikkaan, missä isommat lapset määrää tahdin. Kysehän on kodinomaisesta hoidosta.
Vaikka matka on lyhyt niin silti hoitajan on määrättyyn kellonaikaan syötettävä pienetkin ja kuivitettava ja laitettava kaikille vaatteet päälle ja riennettävä tien päälle.
Muskarissa on vietävä kaikki sisälle ja riisuttava tämä yksi ja sitten takaisin ulos. Sisälle ei kannata mennä, vaikka mikä olisi, koska tämä yksi pitää hakea kahden tunnin päästä. Tai menet sisälle jos sataa vaikka kaatamalla vettä ja taas kohta puet koko porukan ja haet tämän yhden.
Koska kyse on hoitolapsista, et voi jättää toisia pihalle odottamaan kun viet tämän yhden vaan kaikki on raahattava sisälle.
Tiedän tämän, koska sukulaiseni oli perhepäivähoitaja ja seurasin sitä rumbaa välillä. Sukulaiseni onneksi sai työpaikan päiväkodista. Kertoi jälkeen päin, että ne vanhempien vaatimukset oli joskus aivan kohtuuttomia.
toteuttaa kaikkien vaatimukset? Jos hoitajalla on neljä hoitolasta ja jokaisella omat toiveet niin miten se voisi toimia? Kuvitellaan, että pph voi revetä vaikka mihin kun hänellä on ainoastaan neljä hoidettavaa.
Voitko itse viedä lapsen sinne? Ja hoitaja vain hakee tai voisiko joku muu vanhempi viedä lapsen hoitajalle?
Meillä naapurintyttö oli samassa kerhossa kuin minun esikoiseni. Minä vein hänet aina hoitajalle kerhon jälkeen.
Hoitajalla oli kolme pientä lisäksi.
Ei hänellä ole mitään velvollisuutta viedä lapsiasi minnekään. Varmaan parempaan tulokseen saattaisit päästä jos ystävällisesti kysyisit asiasta että onkohan mahdollista..
Ja voi hyvinkin olla että ei ole, jos esim. pienemmät lapset sattuvat olemaan päiväunilla juuri ko. aikaan tms. Eivät hoitajat voi millään alkaa rytmittämään päiväänsä lasten kerhojen mukaan...