Äidin " kielletyt" tunteet pinoon

Oli tosi osuvasti kirjoitettu!



Olen palannut vähän aikaa sitten töihin, ja on ihanaa, kun mua kutsutaan etunimeltä, eikä koko ajan kuule jonkun huutavan äiti-äiti-äitiä tekemään sitä tai tätä.



Mä haluaisin joskus määrätä lapsille lähestymiskiellon, jotta saisi hetken olla ihan omana itsenään, ilman, että joku roikkuu ulokkeena kaulassa tai lahkeessa.

Aiti, aiti, aiti... joskus vastaan siihen somasti etta ' eikos sulla oo isakin!' tai ' etko osaa sanoa mitaan muuta' jotain yhta ihanaa...



Just se tunne ettei koskaan voi tehda mitaan yksin, ei ainakaan alusta loppuun on joskus niiiin rasittava! Suihkukopin oven taakse ilmestyy pieni poika jolla on jotain tarkeaa kerrottavaa (' aiti minun pitaa kertoa sulle yksi asia' ), vessassa samoin, pukeudun ' osissa' niin etta alusvaatteiden ja puseron valissa kayn pyyhkimassa pyllyn, puseron ja housujen valissa antamassa jonkun lelun yms. yms. Ja mies saa olla ihan rauhassa! Anoppi sanookin aina, etta ' kukaan ei ole niinkuin oma aiti - valitettavasti' !



Minulla on paljon ' kiellettyja tunteita' , ja usein (' onko pakko aina huutaa' , ' eiko tuo lapsi nyt ymmarra etten voi tehda kaikkea yhta aikaa' ja jopa vauvankin kanssa ' josset nyt nuku niin tulen hulluksi' , yms.). Paa-asia on etta ajatukset pysyvat paan sisalla, eika niita tule ilmaistuksi liian suoraan lapselle...

Joo, nämä keskeytykset on niin ihania... Esikoisellamme on aina jotain tärkeää kerrottavaa kesken hampaiden pesun.



Mukavinta on se, että kaiken, mitä tulee sanotuksi, saa joskus lapsiltaan takaisin. Meilläkin tuo 4-vuotias saattaa vastata, jos pyydän/käsken siivoamaan lelut, että " Odota vähän, etkö sä näe, että mulla ei ole kuin kaksi kättä!"

ennen oli NIIIIN helppoa!

enpä vielä pari kuukautta sitten (vauva 5 vkoa) olisi arvannut, kuinka paljon iloa tuottaa esim. se kun mies on viikonloppuaamuisin kotona ja saan käydä rauhassa suihkussa.

ja voi sitä vapauden tunnetta kun jätin pojan hetkeksi isälleen ja kävin yksin ruokakaupassa! =)

Mun työpaikan lääkäri sanoi, että on normaalia tuntea kaikkia negatiivisia tunteita lapsiaan kohtaan, mutta epänormaalia toimia niiden mukaan. Se oli mun mielestä hyvä ajatus.



Mulla on vasta 3 kk vauva, mutta yksi päällimmäisistä on ollut, että mä annan melkein mitä vaan, jos saan juoda kupin kahvia rauhassa, vaikka vasemman käteni. Se on sinänsä hassua, koska ekan kuukauden jälkeen tuo lapsi nukkuu hyvin, melkein 17 tuntia vuorokaudessa parhaillaan. Toki yöllä imetykset.

Kiellettyjä tunteita kyllä löytyy vaikka mitä. Just nuo että nukkusit nyt ja älä herää vielä. Sit se miten rankkaa onkin kahden kanssa... mutta just nyt päällimmäisenä on tunne että VIHAAN JÄÄKIEKOA!!!



Pitkästä aikaa sain lapset äsken nukkumaan ja olis ollu mahdollista katsoa Creyn anatomia. Valmistauduin huolella ja kävin tv:n ääreen. Olin eieln tallentanu ko. ohjelman. No mitä sieltä tulee... Sitä f***ing jääkiekkoa!!! Kerran kun äidillä olis ollu hieman aikaa nauttia rauhallisesta illasta ja katsoa ohjelma yhdessä osassa, eikä viiden minutin pätkissä...



Nyt menen ja syön puoli levyä suklaata ja koitan rauhoittua, ennen kun mies tulee lenkiltä...



Kyllä ne lapset ja vauvat on ihania, mutta tosiaan joskus kiristää hermoa, kun ei edes sitä sarjaa mitä haluaisi seurata saa koskaan katsotuksi yhdessä osassa, jos ei katso keskellä yötä, ja siihen on aivan liian väsynyt.



Miten ihmeessä sitä on saanut ajan kulumaan kaksin miehen kanssa ollessa???