Äidin " kielletyt" tunteet pinoon

Anteeksi vaan.

Se että joku aina on tarvitsemassa... silloinkin, kun on järjestänyt lapsille hoitajan (joka joskus myös sattuu olemaan lasten isä) , että pääsee itse rakkaan harrastuksen pariin tai muuten vaan hetkeksi rauhaan. Noina harvoina kullanarvoisina hetkinä kuitenkin joku soittaa ja kysyy että milloin tulet tai sitten koko rauha romutetaan jo heti kättelyssä kun ennen kuin olen edes ovesta lähtenyt niin lasten kanssa jäävä kysyy " Voi-voi, kuinkahan pitkään olet, et kai vain ole niin kamalan kauan" , kun kyse on kahdesta tunnista! Ja sitten yritän hoitaa asiat niiin nopeasti kuin mahdollista ettei tämä lasten kanssa oleva ihminen vain rasittuisi! Silloin tulee ajatelleeksi, että saisipa edes päivän siitä ajasta mikä oli ennen lapsia.



Todellisia kiellettyjä tunteita on kyllä vilahtanut päähän... kuten " tuo pentu imee mut kuiviin ja syö sisältä päin!" . Pienemmälle tulee tungettua tutti suuhun silloin, kun ei jaksa kuunnella toisen jokellusta. Saattaa jokeltaa tuntikaupalla todella kovalla äänellä niin ettei edes omia ajatuksia kuule. " Ime tuttias ja ole hiljaa!"

Nauroin vedet silmissä kun tilanteet ja tunteet ovat niin tuttuja!



Meillä myös vauva 3vko on säästynyt äidin negatiivisilta ajatuksilta ja tuntuu erittäin rakkaalta mutta isommat lapset saavat olla kohteena sitäkin useammin:/



Joitain tilanteita:



-kun esikoinen 5v jankuttaa sadatta kertaa aamusta iltaan: " äiti saanko pelata Tähtien Sotaa" mielessä pyörii kyllä että pysyisi jo hiljaa ja maailmassa on kyllä oikeasti isompiakin asioita kuin Tähtien Sota peli.Tai kun hän huutaa kymmenettä kertaa että minä eka, minulle isoin pala, minulle parempi auto tai minä määrään tv kanavista niin ajatukset/sanat ovat kyllä minulla suht negatiivisia " tässä perheessä asuu oikeasti muitakin kuin SINÄ"



-kun keskimmäinen 2v joka rakastaa yli kaiken äidin hiuksia kiskoo yötä päivää hiuksiani kun imetän, nukutan, laitan ruokaa, luen lehteä teksi mieli kirkua että häivy, älä satuta äitiä sillä äidillä lähtee hiuksia muutenkin raskauden jälkeen



-tai kun keskimmäinen 2 v kaataa puurot lattialle, kiskoo sukat ja vaatteet kaapista, uittaa autoja WC pöntössä tai piirtää seiniin teksi mieli laittaa koko lapsi pihalle.Välillä ei vain jaksa olla joku hemmetin siivous/kokkikone jonka pitää vain kaapia aamupala rinnuksiltaan tai pyyhkiä aamupuuro hiuksistaan jonne pieni tahmatassu on sen viskonut



Onhan näitä tilanteita ja väsyneinä hermot kireällä.Kaikesta huolimatta kaikki tuntuvat rakkailta ja erityisen ihanilta silloin kun iltaisin nukkuvat hiljaa sängyissään:D

Itselläni on helpottanut, kun olen saanut sanoa ääneen miehelleni jotain kauheita ajatuksia. Kun on ensin kuunnellut lapsen itkua monta tuntia, ja sitten puuskahtaa miehelle, että tekisi mieli heittää lapsi ikkunasta ulos, olo helpottuu hetkessä. Koko ajatus on niin hurja, että saman tien tulee sellainen suojelunhalu, että " voi kamalaa jos joku OIKEASTI heittäisi lapseni ulos" , ja sitten sitä ihanaa pikku mussukkaa jaksaa taas hyssytellä pari tuntia :)



Nykyisin suututtaa ihan hirveästi, kun yksivuotias haluaa kouria rintaani nukahtaessaan. Joskus makaan koko yön pikkuisen vieressä ja irvistelen kivusta, kun kynnet uppoavat rintaan kiinni. Silloin tulee kyllä ajateltua vaikka mitä ajatuksia, kun haluaisi vain nukkua omassa sängyssä, omassa rauhassa...



Mun mielestä ajatella saa ihan mitä haluaa, kunhan ei edes puoliksi leikillään mieti ajatusten toteuttamista.

Olen itse todennut, että ei ole omalla tavalla helppoa ns. " helponkaan" vauvan kanssa. Minulla on siis kaksi hyvin erilaista vauvaa. Esikoinen oli koliikki-vauva, joka ei ensimmäiseen kahteen kuukauteen voinut olla hetkeäkään vaakatasossa tai muualla kuin sylissä hereillä ollessaan. Huusi kolme tuntia putkeen iltaisin ja koko hereillä olo aikansa vain narisi. Toinen sitten onkin ollut aivan ääripää. Syntymästään asti tyytyväinen, hymyilevä" seinäkukkanen" sitterissä, jonka hoitaminen menee siinä sivussa. Nukahtaa itse sänkyyn ja nukkuu yönsä ja henggailee mukana.



Silti voin rehellisesti sanoa, että vaikka tuota ensimmäistä lasta hoitaessa oli tooodella väsynyt ja itkin usein vauvan kanssa, rakkauden tunne oli voimakkaampi ja tuntui kasvavan. Mitä enemmän vauva itki, sen voimakkaammalta rakkaus ja suojelutarve tuntui.



Tämän helpon vauvan kanssa on lähinnä tuntunut siltä, kuin hoitaisin " vierasta" vauvaa. Vauva ei tunnu ollenkaan niin tarvitsevalta kuin esikoinen ja tunteet eivät ole ollenkaan niin vahvoja. Vauva-arkea vain pyörittää ja vauvalle jutellaan ja hassutellaan kuin jollekin " kaverille" tai perheen lemmikille. Olen ollut todella pettynyt siihen, että en tunnekaan vauvaani kohtaa samaa pursuavaa rakkautta, jota tunsin esikoista kohtaan. Uskon kuitenkin että lapsen kasvaessa ja saadessa enemmän persoonaa, alan rakastaa häntä yhtä voimakkaasti kuin esikoistakin.

että se jos joskus tulee negatiivisia tuntemuksia, ei välttämättä todellakaan tarkoita etteikö menisi hyvin. Eihän se liity tähän mitenkään.



Sitä vielä pohdin myös, että on hassua kun myös yhteiskunta pitää lapsia " pyhinä" niin että nämä äidin negatiiviset tunteet (jotka usein liittyvät väsymykseen/uupumukseen ainakin mulla) ovat ns. kiellettyjä. Eihän kukaan sitä pidä kiellettynä, että omalle puolisolleen vaikka välillä huutaa ties mitä hirveyksiä;) Vaikka ne itseä hävettävät yhtälailla jälkikäteen.



Terveisin Rouvaii

(joka viimeksi tänään aamulla huusi miehelle niitä kauheuksia ja korotti ääntään tuolle 10kk samaan syssyyn, mutta silti on hirveen onnellinen ja voi hullu vielä raskaanakin;)

Niistäkin olisi aihetta varmaan keskustella. Erityisesti pännii tulla kotiin ihan oikeasti raskaan työpäivän jälkeen kuuntelemaan kitisevää siippaa joka väittää että häntä ei kotona arvosteta ja kotona ei voi toteuttaa itseään. Voivoi sellasta se joskus on.

Sitten te naiset olette jänniä:pyydetään kielletyistä tunteista pinoa, ja kun joku kertoo " vääristä" kielteisistä tunteista niin heti ollaan oikomassa että nyt tosiaan meni aiheen vierestä. Ei ihme että kotonakin takkuaa. Hoh-hoijaa...

äidin negatiiviset tunteet=kotona takkuaa ???????



Hvä sisälukutaito sulla hyvä " mies"

Tää nyt kuitenkaan ei ollut myöskään miesten kielletyt tunteet tämä aihe. Ja voi jessus jos sun mielestä onnellisuus on kielletty tunne, tai äidin kielletty tunne. Vastaukset siihen onnellisuus avaukseen koskivat nimenomaan sitä että äidin kielletyt tunteen eivät tarkoita sitä että äidillä tai perheellä menisi huonosti. Tämä aihe alkoi samannimisestä teoksesta ja sen aiheen piirissä täällä on yritetty pysyä.

Vene puhui kyllä asiaa, ja heti kaksi nais-ihmistä teilaa. TOdella harvoin puhutaan miehen kielletyistä tunteista ja esim. miehen " synnytyksen jälkeinen masennus" jää huomioimatta. Yhtälailla miehelle vauvan tulo on stressi ja varsinkin, jos fyysisesti väsynyt äiti on joka päivä vastassa napinoineen.



Miehen tehtävä on vain kestää ja ottaa kaikki vastaan työpäivän jälkeen. Kotityöt odottavat ja akka on rasittava, lapset huutavat ja kissallakin on juoksu.



Itse havahduin miehen henkiseen väsymykseen vasta kun ulkopuolinen taho sen suomeksi meille sanoi. Miehen " paskamaisuus" sai selityksen. Se miksi mies ei ollut jaksanut auttaa kotitöissä, oli aamuisin väsynyt ja kärttyinen ja työpäivän jälkeen yksi räjähdysherkkä musta pilvi, saikin nyt nimen. Pitkään jatkunut unettomuus ja masennus selitti monta meidän yhteistä ongelmaa.



Miehen masennus ei vaan ole niin näkyvää. Jos äidillä menee huonosti niin yleensä koti on rempallaan, hiukset hapsottavat ja peiliin ei uskalla edes katsoa. Jos miehellä menee huonosti niin " meikkaamatta jättäminen" ei näy ulospäin ja nainen silti hoitaa kodin. Mies saa vaan osakseen sen kaikenpäiväsen nalkutuksen, kun pitäisi jaksaa ja olla tukena perheen " heikommalle" osapuolelle.

" teilasin" siksi koska tämä kyseinen mies henkilö ei kyllä mun mielestä ollu ihan kärryillä!



Ei mulla ainakaan tarkota että kun on negatiivisia tunteita=kotona takkuaa!!!



Totta on miestenkin masennus, mutta eihän tässä puhuttu naistenkaan masennuksesta!



Vaan negatiivisista tunteista, ja kyllä täällä meillä kotona niitä on ollut kummallakin, enemmän uskoisin minulla. Mullahan ne hormonit tekee temppujaan, ei miehellä! Mies on kyllä aina ollut meillä se järjen ääni silloin kun mulla oikein hormonit heitti häränpyllyä!



että sellasta.

Mäkin nauroin ääneen kun luin!

On mahtavan helpottavaa lukea samanlaisista ajatuksista ja tilanteista kuin itsellä on päivittäin. Vaikka toki olen tiennyt muilla niitä olevankin niin on niistä puhuminen tai lukeminen mahtavan helpottavaa!



AJL (muistaakseni) kirjoitti imetyksestä ja mulla oli esikoisen kanssa ihan sama juttu. Imetys meni pieleen ja se harmitti, mutta toisaalta olin helpottunut kun se vapautti minut. Mies pystyi ruokkimaan lasta yhtä lailla ja mulle tuli samoja onhon tunteita nänniin koskemisesta silloin... varsinkin kun olin jo osittaisimetyksellä. Ja tottakai näitä tunteita häpesin. Nyt tokan kanssa, jota imetän, ei ole tätä oloa tullut ja luulen, että johtui hormonien osittaisesta palautumisesta normaaleiksi jolloin nänniin koskeminen ei olekaan ihan ok ja neutraalia.... en tiedä tosin varmaksi, mutta näin luulen.



Tsemppiä meille kaikille äideille! Ja nyt sitten isillekin... ja mummoille ja kummeille...



Koitetaanhan pitää hyvä ketju ilman riitaa :)



T: Tikruäiti ja penskat 3 v. ja 1,5kk

Kaikki mainitsemasi tunteet ovat tuttuja. Yleensä mulla tulee vuorokauden aikana takuulla joku noista mainitsemistasi (vauva herää tavallista aikaisemmin päikkäreiltä ja mulla joku homma kesken, vauva itkee yöllä juuri kun itse on nukahtanut...), mutta vastaavasti myös joka päivä tulee niitä positiivisia tunteita ja kokemuksia. Järjellä ajateltuna tietää, että yöheräämiset, itkut, kiukut, sitovuus.. kaikki kuuluu asiaan, mutta välillä negatiivisia tunteita tulee silti, etenkin väsyneenä.

Eivätköhän nämä vaietut ajatukset ja tunteet ole tuttuja ihan jokaiselle pikkulapsen vanhemmalle! Itse ainakin olen kironnut mielessäni kerran jos toisenkin meidän yöheräilyjämme ja kaikenlaisia huutoja ja karjuntoja. Jaksamista vain ap:lle ja meille kaikille! Onneksi on paikka, jossa voi purkaa tuntoja :)!

Juu!! Ja lista jatkuu vaan...



- kyllä " ennen" oli helppoa

- antasin mitä vaan et saisin nukkua aamulla pitkään

- mä haluun jo baariin!!

- kellään muulla ei ole tällästä, miks meillä on aina tällästä?



Tätä tää on! jaksamista, meille kaikille



rakkaudella priscilla

ja huusi ilman käsittämääni syytä ja pitkään. Mietin että ole nyt stna. edes hetki hiljaa äiti tulee ihan hulluksi. Myös yöheräämiset ovat tuntuneet toivottomilta silloin alussa.



Nyttemmin ei oikeastaan mitään sellaisia niin kurjia tunteita, enemmän komentamista ja vahtimista vaan:)

ja meillähän ei olla nukuttu kohta vuoteen yhtään kokonaista yötä ja hullummaksi vaan menee. Alun " voi äitin kulta mikä sulla on" on muuttunut kummasti muotoon " nyt se pää tyynyyn" . (Ja seuraavaksi heti huono omatunto moisesta ajatuksesta.)



Ja nyt eroahdistusvaiheen uusin: " Onko pakko roikkua koko ajan lahkeessa, anna mun olla rauhassa." (Ja lapselle ääneen sanotaan tietty " kukas se sieltä kiipeää, äitin pikkanenhan se siinä!" ) ;)

Imetys meni pieleen muutamasta syystä, mutta joskus tuumaan, että olen siitä salaa iloinen, saanko olla? Oikeastaan inhosin näet imettämistä. Inhosin sitä, että minun piti " luovuttaa vartaloni" jonkun käyttöön, usein ja pitkäksi aikaa. Inhosin sitä tunnetta, kun vauva koski nänniin imiessä. Ei se siis sattunut, mutta minua ärsytti se, että " joku" , vaikkakin oma lapsi, koskee nänneihini.



AJL

löytyy täältäkin! Joskus harvemmin joskus useemmin.



Toi on mainio toi kyllä enne oli NIIN HELPPOA!

Esikoisen jälkeen mietin, että kyllä kaikki oli ilman lasta niin helppoa ja niin yksinkertaista! Itsestäs kun suunnilleen piti huolta se oli siinä. Sitten kun syntyi tämä kakkonen niin mietin välillä kuinka helppoa oli vaan yhden kanssa! Ja jo kaksi vuotiaan. Se touhus jo jonkin verran omiaan ja sanoi mikä on hätänä, toisin kun tämä vauveli joka HUUUUSI ekat 4,5kk ja mikään ei auttanu.

Kyllä oli helppoa pukea ja huolehtia vaan yhdestä!



Jos sais/saa kolmannen muksun miettiikö silloin kuinka helppoa oli vaan kahden kanssa!?!



Tää vaan yhtenä esimerkkinä tuhansista muista ei niin positiivisista ajatuksista, jotka silloin tällöin äidin mieleen pompahtaa vaikka olis kuinka hyvä äiti olevinaan!!

Ihmisiä tässä vaan kuitenkin ollaan!!



Voimia kuitenkin meille kaikille!!!!



T:Mona ja mukelot 3v ja 8kk

koko ajan joku huuta " äiti!,äiti! äiti sitä äiti tätä" voi ku joku olisi hetken edes huutamatta äitiä tai huutaisi vaikka " hei sinä siinä!" :o)



Ja kun sen seitsemännen kerran kompastut takana seisovaan 3 vuotiaaseen vauva sylissä niin mieli tekisi potkaista että pakkoko se on koko ajan perseessä kiinni olla!



sekin ärsyttää kun kaikki jää aina kesken mitään ei saa tehtyä loppuun asti vaan aina jostain kuuluu se äiti tuu auttamaan!



Mutta se aika mitä tätä on on niin lyhyt onneksi ja pienet hetket omillaan auttaa jaksamaan.



niiloakseli ja viisi " kakaraa" :o)