Mä tuun hulluksi täällä kotona.. =/

Äitini on sanonut, että oli mukava välillä päästä pihan toiselle puolelle navettaan töihin, vaihtelua lasten ja tupatöiden hoidosta. Ukki katsoi silloin meitä. Ennen oli ympärillä sekä lapset että työ että muu aikuisseura.

Eli kaikki tarhatädit ovat sitten aivottomia kun päivät pitkät ovat lasten kanssa ja vielä illatkin omiensa. Ei tunnu olevan aivot kovin virkeät teillä työäideilläkään. :D



Ei kenenkään tarvitse valita työelämä/kotiäitiys. Vaan ensin yleensä on työ, sitten aika olla kotona ja sitten taas työ. En ymmärrä miten joku ei voi olla muutamaa vuotta kotona kun niitä töitä kerkiää kyllä tekemään myöhemminkin. Mikä siellä kodissa ahdistaa? Se lapsiko? Sitten on joku kyllä pahasti vialla äidin ja lapsen suhteessa.

Just. Tiedätkö sinä, että hoitopäivät voivat olla lyhyitäkin? Meillä lapset tulevat olemaan max. 5 h/pv hoidossa sitten kun sen aika on. Olemme onnekkaita kun voimme järjestää työmme niin.



31/52

Mutta aivottomalla tarkoitan sitä, että älyä ei paljon päivän aikana tarvitse käyttää. Ja päivät toistaa samaa kaavaa.. Rutiinit siis kyllästyttää.



Minua ahdistaa kotona olossa eniten se, että omaa aikaa ei ole milloinkaan. Edes kahvikupillista ei saa rauhassa juoda. Työpaikalla on tauot omaa aikaa. Ihanaa! :)

Ja kun ei ole muita aikuiskavereita päivisin, niin tympäisee se. Ei ole ketään kenen kanssa jutella aikuisten asioista..



41

lisäksi 3 vuotta 4-viikkoista työpäivää.



No, vanhempainvapaat olivat oma lukunsa, mutta ihan esimerkkinä vaan, että puistossa käymisestä olen saanut niin tarpeekseni, että ilmoitin miehelle, että minä olen osani tehnyt näiden lasten kohdalla - sinä saat vuorostasi viedä lapsia puistoon.



Mies ei vaan voi tajuta, että miksi minulla on niin voimakas mielipide yhdestä puistoilusta (laskin jopa, että yli 150 kertaa olen vienyt tenavia puistoon).



Aargh - onneksi se on ohi ja teen nyt normaalia työviikkoa.

..tilatkin siihen riehumiseen ja piano laulamiseen, kyllä kotona viihtyisi. Tämä siis heitoksi tuohon tarhantäti vs. uraäiti-juttuun...

Sitä olen itsekin miettinyt, että jokainen äiti varmasti tietää sen, viihtyykö ja pärjääkö lapsi hoidossa. Esikoisemme on 2v. ja pärjäisi jo hoidossa, mutta toinen lapsemme on vasta puolivuotias, joten hoitoonmeno on ajankohtaista kunhan vauva on vanhempi. Ja aika näyttää minkäikäisenä hän on valmis hoitoon. Ei lasta tietenkään silloin pidä laittaa hoitoon, jos hän selvästi siitä kärsii. Ja ei ennen, kuin lapsi varmasti pärjää. Vaikka töissä/koulussa viihtyykin, niin ei se niin mene, että lapsi heti 9 kk:n iässä hoitoon, kun en kestä enää. Hyviä päiviäkin löytyy ja ilonaiheita, mutta loputtomiin kotona oloa en jaksaisi. Omalla kohdallani näin.. Lapsen paras/hyvä huomioiden.



41

tyyliin ' miksi tehdä lapsia, jos niiden kanssa ei jaksa olla' eivät tiedä mitään äitiydesta. Kaikki äidit ymmärtävät sen, että välillä lapsen kanssa olemiseen voi vaan kertakaikkiaan väsyä.



Totta kai rakastan lastani ja joka päivä ajattelen, kuinka ihanaa on, että saimme hänet. Mutta kun ollaan flunssan takia nukuttu tunnin-parin pätkissä kolme viimeistä yötä, lapsi kiukuttelee aamiaisellla ja heitteleee kaurapuurot seinille, juoksee sänkyyn jolloin lakanatkin ovat puurossa, itkee ja räyhää (uhmaikä) ja siinä tilanteessa on monta kertaa päivässä yksin, niin välillä on vitsit vähissä. Toinen juttu on seisoa puistossa ja katsella joka päivä niitä samoja naamoja ja tehdä hiekkakakkuja ja kotona imuroida lattiaa, kun se on täynnä hiekkaa. Se on välillä niin yksitoikkoista, niin yksinäistä, niin ilman haasteita.



Sitä ei lapseton ymmärrä, että äitiys ja vanhemmuus tosiaan sisältää myös negatiivisia tunteita.

Meneekö ne kahvikupposet ja kaverit niitten lasten edelle todella? Ei jumalauta.



Miksette mene tapaamaan päivisin aikuisia? Miksette käy kahviloissa? Kyllä esim. perhekahviloissa voi sen kahvikupin juoda ihan rauhassa kun muut katsovat niitä lapsia ja siellä on aikuisiakin! Mites nyt selitätte! ja miksi ihmeessä päivien pitäisi toistua samanlaisina. Oletteko te juuri niitä aivottomia ettette keksi kotona/ympäristössänne tekemistä? Ja ihankun ne päivät ei yleensä siellä töissä ole kaavamaisia!? :D

Yhtään lausetta ei pysty vaihtamaan, kun aina on jonkun lapsi vieressä huutamassa. Mutta näillä kotiäitiyden puolustajilla on ilmeisesti vain isompia lapsia, kun meillä muilla näitä 0-2 -vuotiaita, joilta ei missään kahvilassa saa hetken rauhaa. Tai sitten kotiäitinä viihtyvillä on jotkut megahelpot lapset ja meillä töihin haikailijoilla vaativammat?

kuuluun joukkoon- oon ollu pian 4 v kotona ja palaamas työelämään pehmeällä laskulla- osa-aikasesti ;) Jo yhden päivän jälkeen oli olo ihan toinen- kaikki ketkä on olleet pitkään tai miksei pätkäänki kotona, tietävät tunteen ku ihanku joku tökkis koko ajan.. Pinna kireel eikä jaksa ja huvita:( Ei koka ajan ja joka päivä- mut sillon kun ärsyttää enemmän ku enne ni töihin/opiskelemaa lähtö on varmast avuksi-tsemppiä kaikille:)



Alota seuraava loppuun asti lukenu uus ketju- osa 2 ???

Hirveetä arvostelua taas täällä! Ennen vanhaan joo lapset olivat jo muiden hoidossa parin päivän iästä lähtien ellei jo samana päivänä kuin syntyi. Mun äiti vietiin tarhaan kk iässä ja ihan hyvin on elämässään pärjännyt. Ei ne lapset siihen säry vaikka 9kk iässä hoidossa olisivatkin!

Välimuotoja ei juuri ole. Meillä on ja miksei niitä saisi käyttää hyväkseen?

Siis esim. niin kuin meillä että 2-v aloitti hoidon syksyllä vain 3 päivää viikossa! Muut päivät saamme jotenkin järjesteltyä miehen kanssa.



Ja sitten joku aina alkaa hokea jotain noista perhekahviloista ja kerhoista ja plaa plaa. Ei täällä meidän kylässä ainakaan moista aktiviteettia ole! Kerho on alle 3-vuotiaille ja äideille KERRAN VIIKOSSA pari tuntia. Hoh hoo siinäpä paljon ehttikin juoruilla samalla kun juoksee tuon parivuotiaan perässä!



Vanhemmat lapseni olivat siinä isompien lasten kerhossa myös pari vuotta. Sain kyllä tarpeekseni siitäkin.



Koettakaa nyt ymmärtää etteivät kaikki asu edes kaupungeissa tai edes keskustassa missä näkisi muita samanikäisiä.



Itse olen sen verran sosiaalinen ihminen että kaipaan jatkuvasti kontakteja muihin aikuisiin.



Meidän lapsilla on ainakin kunnassamme olleet mahtavat hoitopaikat! Esim. 2-vuotiaamme on nyt ihanassa ryhmiksessä. En ole nähnyt että hän siitä olisi kärsinyt YHTÄÄN. Päinvastoin.



Kyllä on ihanaa kun saa asua maassa, missä on mahdollisuus tehdä töitä muttei samalla tarvii viedä lasta heti vauvana hoitoon pitkiksi päiviksi.



Mutta kotiäidiksi en enää ryhtyisi. Ymmärrän myös pointin siitä ettei haluaisi nähdä enää yhtäkään LEIKKIPUISTOA. Sama täällä:)). 2-vuotiaan kanssa vain on ehkä pakko joskus käydä kuitenkin ja taitavat vanhemmatkin lapset vielä tykätä.