Mä tuun hulluksi täällä kotona.. =/

Lasten kanssa ei ikinä mikään riitä, ei koskaan tule tunnetta, että on tehnyt tarpeeksi ja ollut riittävän hyvä. Aina on joku vaatimassa jotain, joku villakoira nurkassa tai anoppi vihjailee, että et laitaa tarpeeksi terveellistä kotiruokaa. Töissä saa joskus ehkä kiitostakin siitä mitä on tehnyt.

Vierailija:

Silloin ei vainvielä tiennyt millaista on täyttää lapsen tarpeita 24/7. Osaa arvostaa työn haasteita ja sitä tunnetta, että olet hyvä ja tarpeellinen. Tokihan tarpeellisuuden kokee äitinäkin, mutta itselleni se että lapsi aina vaan vaatii enemmän ja enemmän,saa aikaan riittämättömyyden ja huonoudën tunteen.

hengissä liikuntaharrastusten avulla. :) aika monena iltana tulee urheiltua. Onneksi mies hoitaa lapsia..

Silti tuntuu että joku tunnin liikuntakaan ei riitä...

korvista tää himassa olo. Aionkin syksyllä mennä iltalinjalle tekee opinnot loppuun. Kotiäitiys siis jatkuu mut ihana saada iltasin muuta tekemistä ja mies saa hoitaa lapsia sillon. Pelkkä ajatuskin syksystä saa jaksamaan nyt. Ja onneks tulee kesä ni kaikki helpompaa lasten kanssa.

Jotenkin vain menee hermot siihen, että on vain joku ruuanlaitto- ja kotityökone. Lapset istuvat aamulla aamiaispöytään ja alkavat vaatia maitoa, leipää, miks aina tätä, äiti anna mehua... Siinä vaiheessa alkaa jo kypsyttää herätä uuteen päivään. Sitten tapellaan pukemisista ja lähdetään ulos, se on kolmen pienen kanssa melkoinen operaatio. Norkoillaan vesisateessa, isommat tappelevat ja heittävät kuraa, tullaan sisälle, siivotaan kurasotkut, ruuanlaittoon, syöttämisiin, vaipanvaihtoon, pukemaan, nukuttamaan... Koko ajan joku korvanjuuressa höpöttämässä, vaatimassa, marisemassa... Nelivuotias tiedottaa jokaisen liikkeensä ja ajatuksensa. Iltapäivällä taas ulos ja sama meininki. Kolmen maissa alan vilkuilla kelloa ja toivoa, että aikuiskontakti tulisi pian töistä. Sitten päivällistä, iltapalaa, pyykkien laittoa, nukutusta... Lapset unessa, jippii, omaa aikaa lösähdetään telkkarin ääreen ja pian nukkumaan koska vauva herättää n kertaa yössä. Lyhyt ja sekava yö ja sama meininki taas kerran.

Rasittavinta on mielestäni se, ettei ole tilaa OMILLE AJATUKSILLE. Sanoinkin miehelle, että on ikäänkuin aivoistakin tulisi vain jotain harmaata mössöä. Ajatukset eivät liiku lainkaan kun joku on koko ajan keskeyttämässä niitä!!

1.16

Minä olen kai sitten paska äiti, mutten todellakaan kuvitellut lapsiperheen arkea tälläiseksi. En ajatellut olevani pullantuoksuinen äitikään

eli siis en ajatellut olevani pullantuoksuinen äitikään, mutta vauvan kanssa oli vaikea olla ja keskittyä siihen että piti koko ajan vahtia/olla paikalla kun olisi tahtonut tehdä omia juttuja. Ennen synnytystä tein aktiivisesti kaikenlaista, vauvan myötä ei ollut aikaa mihinkään vaikka mies olikin paljon apuna. Puolen vuoden jälkeen olin kypsä ja eräänä aamuna purskahdin itkuun kun mies teki lähtöä. Juteltiin asiasta ja nyt mies on kotona, minä lähden opiskelemaan- helpottuneena! Aina kun on vähän aikaa poissa, lasta jaksaa katsella ihan eri silmin.

" On vaikeaa kun ei enää ole oman elämänsä päähenkilö kuin korkeintaan 10 minuutin pätkissä."



Ja toi 4 v tiedottaminen :D Ihan uskomatonta, tosin meillä neiti vasta 3 v, kauankohan tota sitten kestää, raportoi kaikean kakan koosta jokaiseen roskaan jonka ohi kuljetaan.

Keitä nää mammat sitten on, jotka pystyvät tekemään " urotekoja" äitiyslomalla ja hoitovapaalla. Eli tekevät vaikka väitöskirjaa, sisustavat kotia, heillä on kaikenlaisia suunnitelmia ja myös toteuttavat niitä?



Onko mussa jokin vika kun en kolmen lapsen pyöriessä ympärillä saa edes omia synttäritarjoilujani mietittyä?

Olen se, olikohan 31, joka on iltaisin töissä. Harrastan myös vapaa-ajalla liikuntaa (liittyy myös alaan, jolla teen töitä). Mieheni myös päästää mut mielellään liikkumaan, mutta tässä on tasan sama homma, joka on mun työiltoina. Vaikka koti on kunnossa kun lähden, vaikka olen poissa tunnin, näyttää koti taas pahalta.



Mies ei ehkä jotenkin " näe" mun päivisin tekemää työtä ja hänen on helppo sotkea lasten kanssa. Meillä kans kodista on lähes joka illan jäljiltä miehen jättämiä vaatteita, likaisia astioita olohuoneesta, hänen illalla lukemaansa postia sieltä täältä (keittiöstä, olohuoneesta). Mikään tavara ei mene takaisin paikoilleen. Ehkä tämä vielä lisää mun kyllästymistä kotonaoloon, kun joka päivä teen samaa ns. turhaa työtä, kun siivoan aikuisen miehen sotkuja. :(

Minä kirjoitin niistä hikisukista vuoteessani >:(. Siisti koti pysyy siistinä vain sillä, että sitä siistitään vähän väliä ja siivotaan joskus kunnolla- tätä miehen on vaikea ymmärtää. Kun kaikki jää paikoilleen ja tarpeetonta levittämistä (kirjat sinne, sukat tänne jne.) tapahtuu enemmän kuin varsinaista siivoamista, raivokohtaus ei ole kaukana. Olen monta kertaa itkenyt tätä miehelle ja muillekin, mutta mikään ei muutu...jännä että siivoaminen voi saada tälläiset mittasuhteet, kun itse siivoaa kodin yleistilan vuoksi valittamatta mitään ja mies ärtyy jo siitä kun pitäisi yksi saatanan roskapussi viedä.



Jotenkin tuntuu, että en minä tälläistä elämää halunnut. Kunhan lapsi tuosta kasvaa, saattaa hyvinkin olla että muutan omilleni ja elän tasan tarkkaan vain itseäni varten!

Eli opiskelen yms. lapsen (huom. yksikkö) nukkuessa ja koti on sotkussa. Valintoja.

Vierailija:

Keitä nää mammat sitten on, jotka pystyvät tekemään " urotekoja" äitiyslomalla ja hoitovapaalla. Eli tekevät vaikka väitöskirjaa, sisustavat kotia, heillä on kaikenlaisia suunnitelmia ja myös toteuttavat niitä?

Onko mussa jokin vika kun en kolmen lapsen pyöriessä ympärillä saa edes omia synttäritarjoilujani mietittyä?

Meillä asuu neljän miespuolisen apinalauma, joka jättää järkyttävän kaaoksen missä vain sattuu liikkumaan. Vaikka siivoaisin kaiket päivät, en pysy sotkukatraan tahdissa. Leluja, vaatteita, sanomalehtiä, astioita, likaisia kalsareita ja sukkia, olkkarin sohvasta tehdään maja vähintään kerran päivässä ja kun sänky on pedattu, se pysyy sellaisena ehkä puoli tuntia. Meillä on myös mies heittäytynyt ihan kädettömäksi sen jälkeen kun jäin kotiin, ei saa edes oma lautastaan tiskikoneeseen ilman erillistä huomautusta.

Jokainen perhe on omanlaisensa, jokaine perheenjäsen oma persoonansa. On siinä sellainen coctail, että ei voi mennä neuvomaan toista mikä on kullekin paras ja mikä huonoin ratkaisu. Täytyy kuunnella sydäntään. Naiset, älkää olko niin julmia toisillenne.

Mutta menen kesällä töihin, kun mies on kesälomalla. Hän saakin kokeilla osaani. Pyykit pestynä, koti siistinä, ruoka valmiina. Joka päivä. ;)

Ehkä se avaa miehen näkemään miten paljon teen päivällä.. Ja keräämään omat sukkansa pyykkikoriin. hmm... jos minäkin kylväisin kaikki vaatteeni ym. ympäri asuntoa, miten olis?!! :D

t.41

Kai hänkin on herännyt huomaamaan mitä tää on kun on välillä joutunut olemaan lasten kanssa yksikseen. Minä olen yrittäjä ja teen välillä töitä viikonloppuisinkin ja mies joutuu silloin kantamaan vastuuta kaikesta. Se on kyllä meillä auttanut paljon!



Kun saimme ekan lapsemme ei mies milloinkaan edes noussut sängystä aamuisin mitään tekemään (siis silloin kun oli vapaana). Nykyään nousee aina muun perheen kanssa, kattaa aamiaspöydän, laittaa vanhemmille lapsille aamiaisen jne. Tiskaakin jopa ja imuriin tarttuu omatoimisesti!

Taloudellisesti olisi ollut kyllä varaa, mutta eipä vain kelvannut. Itse olisin voinut mennä hyvin kuukaudeksi töihin välillä. Silloin olisi tosiaan nähnyt, että likavaatteet eivät mene itsestään pyykkikoriin ja sieltä koneeseen ja koneesta rumpuun ja rummusta kaappiin. Ruoka ei tule kaupasta kantamatta. Likaisilla astioilla sama homma kuin vaatteillakin.



Nyyh. Mutta minä en aio erota, mulla on muuten niin tosi hyvä mies. Joskus vaan tuntuu, että esikoinen (siis 3 ½ v) vie kamansa paremmin paikoilleen kuin mieheni.



31/52

Saatan häipyä keskellä päivää ruokaostoksille ilmoittamatta mitään (kännykkä on aina mukana!) ja siitähän mies riemastuu ;).