Onko taapero autisti?

Ap, kyllä sinä kestät ja selviydyt vaikka lapsella olisikin autistisia piirteitä tai jokin muu erityispiirre ja isompi tuen tarve.

Sellainen uutinen vaatii totuttelua ja se tottuminen ei välttämättä käy hetkessä vaan tapahtuu pikkuhiljaa vuosien varrella lapsen kasvaessa ja kehittyessä omalla tavallaan. Alku on hankalin, tuki kumppanilta, läheisiltä ja ammattilaisilta sekä muilta saman kokeneilta on tärkeää.

Muista aina että hän on ollut sama lapsi aivan alusta asti, sinun oma tuttu lapsesi ja tarvitsee sinun 100% tuen ja turvan jos ongelmia on. Mikään diagnoosi ei muuta lasta toiseksi, ainoastaan lisää tietoa hänen tilanteestaa. Tuollainen tieto yleensä lisää tuskaa, mutta siitä selviää.

Epätietoisuus on pelottavaa ja stressaavaa, ehkä kaikkein pelottavinta. Toivon että saat pian sellaisia vastauksia pojan tilanteesta että sinun ei enää tarvitse arvailla. Toivon kovasti että uutiset ovat hyviä :)- Niin ja sitä apua sinun kannattaa hakea itsellesi noiden ajatusten ja pelkojen käsittelyyn joka tapauksessa.

Sama rakas lapsi se on vaikka lapsesi saisi jonkun diagnoosin. Oma lapseni on 3v 11 kk, vuosi sitten sai diagnoosit F80.1 ja F80.2 vaikea-asteinen puheen tuottamisen ja ymmärtämisen vaikeus. Lapsesi oireet kuullostavat aika lieviltä. Omalla lapsellanki 2 v neuvolan jälkeen mentiinkin puheterapeutille josta asiat lähtivät pikku hiljaa rullaamaan.

Niin munkin mielestä oireet on onneksi aika lieviä, kun terkkarikaan ei oikein tiennyt että onko tässä edes mitään ongelmaa vai onko vaan normaalia.

Terveydenhoitaja myös sanoi että kun lapsien kehitystahti on niin leveä, että on kamalan vaikeaa sanoa.

Ja terveydenhoitaja myös mainitsi että kannattaa tarkkailla ettei mikään opittu taito unohdu, kun kerroin että lapsi osaa syödä lusikalla mutta syö nykyään puuronkin sormilla. Minä olen ajatellut että se on vaan niin paljon helpompaa syödä sormilla ettei sen takia syö lähes koskaan lusikalla. Kyllä hän puuroa syödessään saattaa aluksi syödä pari lusikallista mutta loput vetää käsin. En edes ajatellut tämän olevan ongelma, kun lapsi kyllä sen osaa tehdä.

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 10:36"]Ja terveydenhoitaja myös mainitsi että kannattaa tarkkailla ettei mikään opittu taito unohdu, kun kerroin että lapsi osaa syödä lusikalla mutta syö nykyään puuronkin sormilla. Minä olen ajatellut että se on vaan niin paljon helpompaa syödä sormilla ettei sen takia syö lähes koskaan lusikalla. Kyllä hän puuroa syödessään saattaa aluksi syödä pari lusikallista mutta loput vetää käsin. En edes ajatellut tämän olevan ongelma, kun lapsi kyllä sen osaa tehdä.
[/quote] ai, että aikuinenkin voi ihan hyvin syödä käsin, koska eihän se ongelma ole, kun kuitenkin osaa syödä lusikalla?

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 10:01"]Ap vastaa, eilen oltiin neuvolassa ja terkkari ottaa yhteyttä johonkin ihmiseen kysyäkseen että tarvitseeko poika lisätutkimuksia. Itse ei oikein saanut kiinni että onko tässä ongelma vai ei. Hän pani merkille ettei poika reagoi kunnolla puheeseen, esim hän sanoi "vieppä pallo äidin laukkuun." Ja poika ei kyllä ymmärtänyt tätä käskyä. Eikä siis myöskään niin tehnyt. Ei myöskään näyttänyt käskystä nenää eikä kelloa, vaikka kotona on monta kertaa niin tehnyt kun olen pyytänyt. Nimeensäkkään ei joka kerta reagoinut, eikä kotonakaan aina reagoi, mutta lähes joka kerta kyllä. Katsekontakti oli hyvä ja läsnä lapsi selvästi on. Nuppipalapelin näytti terkkarille ja hienosti sen tekikin.

Ärsyttää, odotin jotenkin toiveikkaasti että terkka olisi sanonut että kaikki on hyvin, mutta ilmeisesti ei ole. Hän kyllä oli myös minusta huolissani että minä saan mielenrauhan. Mies taas sai sen kuvan terkan puheista ettei ole mikään vikana.

En vaan kestä jos lapsessa on jotain "vikaa". :'(
[/quote] jos kotona osaa asiat, mutta neuvolassa ei niin oiski vierastaminen se ongelma? Autisti tuo ei ole! Se on sata varmaa!

64, vertaatko tosissasi kaksivuotiasta aikuiseen?

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 11:28"]64, vertaatko tosissasi kaksivuotiasta aikuiseen?
[/quote] en vertaa. Mutta apn ilmaisutapa antoi ymmärtää, että sillä ei ole niin väliä millä syö kunhan osaa.

En tarkoittanut sitä kylläkään noin, vaan että lapseni nyt oman käsityksen mukaan on vielä niin pieni että varmaan tekee asian sillä helpoimmalla tavalla, varsinkin jos on kova nälkä!!! Olipa ärsyttävä vertaus kertakaikkiaan!

Terkkarin on oikeastaan pakko selvittää asiaa lisää, koska ohjeiden mukaan vanhempien esiin nostamiin huolenaiheisiin on suhtauduttava vakavasti. Terkkari ei siis voi vastaanottokäynnin perusteella todeta ap:lle, että huolta ei ole, vaikka olisi kuinka itse tätä mieltä.

Kuten moni muukin, kehotan ap:ta rauhoittumaan ja lopettamaan googlaamisen. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän kokemuksesta. Itse epäilin esikoisella ekan vauvavuoden aikana motorisia ongelmia, autistisia piirteitä ja kielenkehityksen häiriötä. Miehen mielestä vauva oli ihan normaali, mutta mä olin varma, että jokin on pielessä. Niin olikin, nimittäin minulla. Sain mielialalääkkeet ja vähitellen rentouduin, lopputuloksena vauva oli reilun vuoden iässä keskivertoa edellä kehityksessä.

Vauvat  kehittyvät eri tahtiin, ja oikeastaan jokaisen vauvan kehityksessä on yksittäisiä poikkeamia ns. normaalista. Neuvoloissa tehtävien neuropsykologisten seulojen tulkintaohjeissakin todetaan varsin yksiselitteisesti, että yksittäiset poikkeamat eivät ole aihe jatkotutkimuksiin. Vasta jos poikkeamia on useita, on asiaa syytä tutkia tarkemmin. Sekään ei vielä tarkoita, että lapselle voitaisiin asettaa joku diagnoosi.

Jos ap:n lapsella olisikin jokin sairaus, tilannetta ei todellakaan paranna ylihuolestunut äiti. Iloitkaa vanhemmat lapsistanne ja hyväksykää heidät sellaisina kuin he ovat. Lapsi kaipaa vanhempiensa tukea ja kannustusta. Vanhempien huolestumisesta ja jatkuvasta tarkkailusta lapselle välittyy helposti tunne, ettei lapsi ole hyväksytty sellaisena kuin on. Kuten ap itsekin totesi, ettei kestä jos lapsessa on vikaa. Lapsi vaistoaa tämän kyllä. Se taas hidastaa lapsen kehittymistä entisestään.

69/ Kiitos tosi järkevästä viestistäsi. :) terveydenhoitaja viittasi että nämä voivat johtua myös äidin masennuksesta. Se voi kyllä olla myös osasyy, sairastuin nivelpsoriasikseen pojan ollessa vuoden. Olin tosi kipeä ja itsestäni huolissani jonkun aikaa kunnes sain sopivan lääkityksen. Voisi olla kyllä paikallaan että itsekkin kävisin jossain keskustelemassa.
En kuitenkaan usko minun olevan ainoa syy tässä. Koska olen pirteä ja kyllä pojan kanssa teemme paljon asioita ja käymme kerhoissa ja perhekahvilassa. Välillä minulla on kyllä huonoja päiviä mutta kaikillahan niitä on. Niinä päivinä mies puuhaa enemmän pojan kanssa jos on vapaalla, ja saan myös muualtakin lastenhoitoapua, esimerkiksi äidiltäni.

Nyt kun olen tätä miettinyt, rauhoituin hieman koska tajusin ettei poikani tila ole ainakaan mitään kovin vakavaa. Mies oli pojan kanssa perhekerhossa tänään ja kertoi että oli leikkinyt muiden lasten kanssa, oli mennyt jopa kahden muun pojan kanssa leikkimään parkkihalli-talolla, ja myös liuttanut autoja siitä "liukusta" mikä siinä on. Poika oli raivostunut vasta kun täytyi lähteä kotiin.

Kiitos kaikille yllättävän asiallisista vastauksista.

Ihan ekana: halaus!! Ymmärrän oikein, oikein hyvin huolesi. Juuri tuolta se tuntuu, välillä haluaa uskoa parasta, välillä on ihan epätoivoinen.

Minulla on asperger-poika, joka heiluu diagnosisesti hfa:n eli hyvätasoisen autisitin diagnoosin rajalla. Esim. Yhdysvalloissa tuota rajaa ei enää ole, vaan aspergeritkin diagnosoidaan tietääkseni autisteiksi.

Taperona poikani ei juurikaan osannut leikkiä, eikä myöhemminkään, juonellisia leikkejä. Leikit olivat enemmänkin tavaroiden zoomalua eli tuijottelua eri etäisyyksillä silmien edessä ja riviin panoa. Autoa hiukan ajelutti, mutta niitäkin tykkäsi enemmän panna riviin.

Hän oppi puhumaan ekat sanat jo puolivuotiaana, mutta sellainen lauseenmuodostus oli kömpelöä pitkään, jopa ny 12-vuotiaana puhuu kyllä lauseita, mutta jännittää puhumista ja kirjoittaa sen sijaan erittäin värikkäästi ja hyvin, kieliopillisesti oikein. Hän oppi kaikki kirjaimet ja numerot alle kaksivuotiaana, mikä sekin on hyvä esimerkki autismikirjolaisten epätasaisesta kykyprofiilista.

Toisin kuin tässä ketjussa osa väittää, kyllä lievästi autistisetkin lapset tulevat äitinsä syliin, voivat tykätä tavallista enemmänkin fyysisestä kontaktista, jopa tietynlaisesta paineen ja puristuksen tunteesta. Omani esim. tykkäsi kiivetä nojatuoliin selkänojan ja selkäni väliin. Autistit myöskin voivat tuijottaa hyvinkin tiiviisti vanhempaansa silmiin, katsekontakti voi olla siis poikkeava siihenkin suuntaan. Vieraita ihmisiä poikani ei mielellään katso silmiin, eikä kosketa.

Lievästi autistiset voivat olla hyvinkin kiinnostuneita muista lapsista, mutta sosiaaliset taidot ovat huonot. Kasvettuaan isommiksi he pitävät mielellään esitelmiä ja pyrkivät ohjailemaab leikkejä omien rutiiniensa mukaisiksi, mikä on ikävä kyllä iso riski riidoille ja kiusaamiselle. Oma lapseni kuuluu assien syrjäänvetäytyvään vähemmistöön, joka viihtyy mieluiten omissa oloissaan.

Joka tapauksessa, ap, minusta lapsesi kannattaa tutkituttaa lasteneurologilla. Sellaiselle on pitkä jono, lähete tulee neuvolalääkäriltä ja tutkimukset yleensä tehdään keskussairaalatasolla. Täällä stadissa esimerkiksi Lastenlinnan autismiyksikössä.

Mutta noin suoraan sanoen en kyllä ainakaan aloituksesi perusteella osaa sanoa, onko vaiko eikö... Pyöriminenja eäpistely kuulostavat tutuilta, mutta ne voivat johtua mistä tahansa. Sinun mielenrauhasi vuoksi kuitenkin hyvä tutkia'

Autistitkin osoittavat tunteitaan, ja hekin kasvavat ja kehittyvät. Älä siis heitä toivoasi, vaikka diagnoosi tulisikin. Lapsesi on vielä todella pieni, ja terapiasta on apua, vaikka se ei autismisya ihmeparannakaan. Voimia odottaa tietoja!

71 pahoittelee typoja, tabletilla nopeasti kirjoittaessa niitä tulee helposti.

Huomasin vasta nyt, että olette vasta käyneet neuvolaterkalla. Terkkarit, kokeneetkaan, eivät kyllä kykene tunninkaan vastaanottoajan aikana sanomaan yhtään mitään siitä, onko lapsi terve vai lievästi autistinen tai onko hänellä joku muu neurologinen häikkä. Yleensä he suhtautuvat juuri tuolla lailla rauhoitellen, mutta vanhemman kannattaa olla jämäkkä ja toivoa ainakin pääsyä neuvolalääkärille ja neuvolapsykologille. Helään eivät mitään diagnoosia tee, vaan antavat jatkolähetteen poliklinikkatasolle neurologille tai sairaalapiiristä riippuen lastenpsykiatrille, joka antaa lähetteen varsinaisiin tutkimuksiin, jotka kestävät viikosta kolmeen viikkoon niin, että lapsi viedään päiväksi "hoitoon" keskussairaalaan, jossa hän tekee testejä omahoitajan kanssa, käy psykiatrin, puheterapeutin, toimintaterapeutin ja yleislääkärin tutkimuksissa. Vanhemmat haastatellaan perusteellisesti lapsen kasvusta ja käytäksestä.

tuo koko prosessi kestää kuukausia, meillä aikoinaan kahdeksan kuukautta, joten nyt voimia vaatia tarkempia tutkimuksia JA ennen kaikkea pitää oma mielesi kasassa ja suhteesi lapseesi hyvä nä. Hän ei mihinkään häviä tai muutu diagnoosin myötä, mutta saatte apua ja tukea lapselle, JOS hänellä todella olisi jotain häikkää. Mistä en siis todellakaan sano juuta tai jaata, nettidiagnosointi pitäisi lailla kieltä...

71

Ap:lle täytyy munkin sanoa heti alkuun että rauhoitu nyt ihmeessä! Oli tilanne mikä hyvänsä tuo stressaaminen ja pelkääminen ei auta. Yritä mielummin elää mahdollisimman normaalia elämää ja tarjota lapselle tavallisia virikkeitä ja seuraa.

Mulla on itselläni kolme autistilasta (9v, 8v ja 4v) sekä kohta 2v josta nyt mietin samoja juttuja kuin ap. Neurologin mielestä näyttää hyvältä, mutta tällä historialla lasta vielä tarkkaillaan.

Noita ticsejä ja aistiyliherkkyyttä voi olla ilman autismiakin. Samoin puheen viivästymää. Onko lapsen kuulo tarkastettu? Kuulon ongelmat voi aiheuttaa lapsessa autistiselta vaikuttavaa käytöstä.

Autismin kirjo on tosi laaja, osa on ihmisiä jotka voivat pärjätä normaalisti ilman tukitoimiakin, saattavat vaan olla muiden mielestä vähän "outoja". Osa sitten on jopa syvästi kehitysvammaisia jotka tarvivat apua kaikkeen. Sun lapsi ei ainakaan kuulosta tuolta jälkimmäiseltä.

Näistä "autisti ei katso silmiin", "autisti ei halaa", "autisti ei leiki nukeilla/pehmoleluilla" jne. Kaikki mun autistit ovat ottaneet kontaktia ja katsoneet silmiin. Kaikki ovat halanneet ja pussanneet ja pehmolelut & nuket on kaikille olleet tärkeitä. Joku on sitten osannut leikkiä niillä paremmin ja joku vaan tyytynyt halailemaan. Kaikkien kanssa on onnistunut yhdessä hassuttelu ja nauraminen. Eli ei voi noin suoraan näilläkään perustella ettei lapsi olisi autisti.

Se mikä mun mielestä kuulostaa tosi hyvältä on että lapsesi ymmärtää puhetta ja toimii sen mukaan. Toi on asia missä monien autistien kanssa herää huoli.

Hyvä että terkka nyt vie asiaa eteenpäin, vaikka vain siksi että saisit mielenrauhan. :) lykkyä!

Niin ja mun lapsista yksi sai jo 2v iässä lähetteen tutkimuksiin ja 2,5v ikäisenä varmistui autismi.

Minä elän arkea autismin kirjoisen 6-vuotiaan kanssa. Hän ottaa kontaktia itselleen rakkaisiin ihmisiin, mutta saattaa ohittaa vieraat kuin huonekalut. Hän räpyttelee innostuessaan, syö hihoja yms. lankaa, teippiä, paperia, tekee vaikeita palapelejä, ei keskustele sinällään, mutta toistelee fraaseja ja saattaa nimetä asioita. Hänen hienomotoriikkansa on jäljessä, on valikoiva ruokien suhteen, omaehtoinen jne. Videoita hän katsoisi yhä uudestaan ja uudestaan, samoin tietokone on mieleinen. Leikki on järjestelyä lähinnä, mutta jotain edistystä on jo tullut siihenkin. Hän hoksaa puheesta joskus asioita, joskus on kuin seinälle juttelisi. Hän käy erityiskoulua, joka on vienyt paljon asioita eteenpäin.

Hän taantui ja alkoi vetäytyä n. 2-vuotiaana. Samoin ns. oirehdinta lisääntyi. Diagnoosin hän on saanut n. 3-vuotiaana autismin kirjoinen häiriö ja toiminnallinen kehitysvamma.

Meillä ei siis ole diagnoosia, eikä tuo räpyttely ole kiukunpuuskaan liittyvää "itkupotkua" vaan tic-oireista tahatonta räpyttelyä. Muita tic-oireita meillä on pään puistelu ja pyöritely ja sitten se ttlsyyteen liittyvä paikallaan pyöriminen jossa kurkitaan pyörimissuunnan silmäkulmista. Sitä silmäkulmista ja silmien raosta tirkistelyä tapahtuu muutenkin tylsänä hetkenä tai silloin kun haluaa sulkea muut pois.

T. 45

Pyydän, kertokaa ! Olisitteko huolissanne! :(

Ei, kerran ottaa kontaktia ja on kiinnostunut muista lapsista. 2-vuotiaan ei tarvitse vielä puhua, vaikka useimmat toki jo puhuvatkin. Tärkeintä on  ymmärtäminen.

Onhan hän vähän kehityksestä jäljessä, mutta nuo eivät tuossa iässä vielä riitä mihinkään diagnoosiin. Tilanne voi muutamassa vuodessa kohentua paljonkin.

Ymmärtää lähes kaiken minkä sanon. Noista heilutteluista olen huolissani ja ettei tee palikoilla.

[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 19:20"]

Ymmärtää lähes kaiken minkä sanon. Noista heilutteluista olen huolissani ja ettei tee palikoilla.

[/quote]

Jos ainoat "oireet" on se, että heiluttelee ja ei leiki palikoilla niin ei se kyllä mitään autismia ole.