vanhemmat kasvtuksessa eri linjoilla
Olemme sopineet lapsen kanssa, että tekee läksyt heti kun tulee koulusta. Ensin välipala ja sitten läksyt. Lukuläksyn lukee minulle sitten kun tulen töistä kotiin. Kun tuelen kotiin tarkistan, että läksyt on tehty ja yleensä näin onkin.
Miehellä oli eilen vapaapäivä. Lapsi oli tullut koulusta. Oli mennyt tekemään läksyjä. Mies oli sanonut, että lapsi voi lukea lukuläksyn minulle, kun tulen töistä.
Kun tulin kotiin molemmat olivat pelaamassa. Kyselin, onko läksyt tehty ja mies sanoi että on. Selitti sitten että lukuläksyn lapsi lukee minulle, kun aina muulloinkin lukee. Lapsi luki sitten läksyn minulle. Lopulta selvisi, että mies ei ollut tarkistanut läksyjät.
No matikan ja äidinkeilen läksyistä oli puolet tekemättä, kun lapsi ei ollut ymmärtänyt tehtäviä. Selvensin asiaa ja lapsi teki matikan tehtävät. Äidinkielen tehtävistä lapsi suuttui, kun selvisi, että tehtävä oli tehty puoliksi, kun lapsi oli ymmärtänyt tehtävän väärin. Hän kieltäytyi tekemästä tehtävää. Puhuin asiasta miehelle, jonka mielestä oli itse ainakin tehnyt kaiken oikein. Lapsi katseli lasten ohjelmat tv:stä. Annoin katsoa, mutta sanoin että pelejä ei pelaa koko viikkoon, jos ei tee läksyjä loppuun.
Kun lastenohjelmat loppuivat, mies keksi että lähtevät lapsen kanssa ulos. Sanoin, että ei ulos ennen kuin läksyt on tehty. Mies kuitenkin lähti. Poika totteli sen verran, että teki puuttuneen tehtävän, mutta yksi pieni lukutehtävä jäi vielä tekemättä. Sanoin uudestaan että ei ulos enne kuin KAIKKI läksyt on tehty. Poika karkasi ulos. Soitin miehelle ulos ja kerroin, että vielä yksi tehtävä puuttuu. Mies kuitenkin uloili pojan kanssa pari tuntia.
10 vaille 8 soitin uudestaan miehelle, koska pojan nukkumaanmenoaika on kahdeksalta. Tulivat sisälle kahdeksalta. Poika teki läksyt loppuun, söi iltapalan ja jäi olohuoneeseen. Lopulta poika meni nukkumaan puoli yhdeksän jälkeen. Mies laittoi, minä en enää puhunut asiasta mitään.
Olenko turha nipottaja, kuten mieheni sanoo, kun olen sitä mieltä että sopimuksita pidetään kiinni ja nukkumaan mennään koulupäivinä samaan aikaan ja että kun mies kerran oli kotona ja ehti pelata pojan kanssa olisi myös voinut valvoa läksyt kunnolla ja koska käskin pojan tekemään läksyt ennen ulkoilua, mieskin olisin voinut olla samaa mieltä?
Kommentit (27)
tuohon on vaikea neuvoa mitään, muuta kuin että pelastat mitä pelastettavissa on, tuskin se mies joka ilta viitsii pelata. Eli muina aikoina normaali kuvio, iskän kanssa jotain ekstraa. Ei koulu siihen kaadu että kerran viikossa on vähän holtittomammin asiat.
Avioliitto voi kyllä kaatua, tuollaisen vastuuttoman tyypin kanssa.
vaikka lapsi valvoisi kymmeneen. Hän ei siitä mene rikki, mutta sinä menet jos yrität tehdä ihan kaiken.
Jos isi ei olisi ollut kotona tai ei olisi puhunut pelaamisesta, poika olisi tehnyt läksyt.
Vierailija:
Eihän se isin vika ollut ettei poika alunperin tehnyt niitä läksyjä kunnolla heti koulun jälkeen.
tai jos vanhempi ei niitä aina tarkista, tarkoitushan kuitenkin on että lapsi vähitellen oppii ottamaan itse vastuuta läksyistään. Mutta jos toinen on jotain sanonut ja käskenyt niin toisen vanhemman ei kuulu sitä pyörtää vaan tukea ja erimielisyydet keskustellaan kahden kesken myöhemmin. Eli mies teki väärin siinä kohtaa, että ei tukenut sinun käskyäsi tehdä läksyt loppuun. Toisaalta sinäkin ehkä teit väärin jos pyörsit lapselta jonkun sellaisen lupauksen jonka isä oli jo lapselle antanut? Ainakin siinä kohtaa lepsuilit itsekin kun annoit lapsen karata ulos.
Mies taitaa kapinoida sinua vastaan.
Ei aikuisten välejä selvitetä lapsen kuullen. Jos mies on luvannut sinä päivänä jotain lapselle, sinä nielet sen ja kun lapsi on nukkumassa sanot miehelle että sovitaanpa nyt yhdessä nämä säännöt. Ja sitten te sovitte, ja molemmat pitää niistä kiinni. Ei niin että sinä käsket ja kaikki muut tottelee.
Olemme sopineet myös miehen kanssa ja hän on ollut samaa mieltä että läksyt pitää tehdä heti. Ollaan myös keskusteltu siitä, että läksyt saattavat olla osittain tekemättä, vaikka poika väittää ne tehneensä. Eli ne pitää tarkistaa.
Mutta miehen mielestä nämä " ikävät" asiat ovat minun työtäni. SIlloin kun molemmat olemme töissä se on ok minulle. Mutta nyt mies oli vapaalla, joten pyysin häntä hoitamaan asian. Olisin saanut pojan tekemään läksyt, mutta mies huuteli häntä pelaamaan kesken läksyjen teon.
Mies haluaa olla se mukava isä ja minä olen tyhmä äiti. Reissuvihkoa hän ei ole lukenut kertaakaan, ei huolehdi muutenkaan lapsen asioista, kun " minä osaan ne paremmin" . Kävisin kerran viikossa harrastuksessa, mutta en voi, koska silloin lapsi valvoo puoli kymmeneen, kun ei " halua" mennä nukkumaan, ennen kuin äiti on kotona, kertoo mies. Mutta pärjäävät kuulemma ihan hyvin ilman minua.
Miehan kanssa en ole eilisestä puhunut.
Vierailija: