G: Hölmöin tai vaarallisin tempauksesi lapsena? Mikä hävettää vielä aikuisenakin?

Ja sitten tuli noin 8v ikäisenä leikittyä kodin lähellä olevalla rautatiellä, siinä kiskoilla. Äiti näki meidät ikkunasta ja juutas mitkä huudot saimme!!!

Suutuin kun siskoni sai 21mk bussilippuun (tosi fiksua...), yritin juosta olohuoneesta keittiöön siskoni kimppuun, mutta eteisessä ollut pitkä matto luisti allani ja suoraan lasioven läpi! Isäni kävi tuolloin yötöissä ja hän kuuli ylös asti lasin kilinän, juoksi kauhuissaan katsomaan mitä oli tapahtunut (äitini oli siskoni kanssa keittiössä).



Sitten vaan lähdimme ajamaan kohti terveyskeskusta, isä huusi ratissa siskolleni takapenkille, että älä anna " Maijan" (eli minun) nukahtaa, pitää pitää hereillä. Minulla oli kaksi todella isoa lasinpalaa kädessäni, käsivarren alapuolella. Verta tuli järkyttävästi, muistan kuinka väsytti, väsytti vaan valtavasti...!



Äitini sanoi, ettei tiennyt olinko hengissä vai en kun odottivat odotushuoneessa. Kunnes oli kuullut karmean kiljunnan, se olin minä. Äitini sanoi, ettei ole koskaan rakastanut mitään ääntä niin paljon kuin sitä, minun kiljuntaani.



Tästä muistona on kaksi pitkää haaleaa arpea vasemman käteni alapuolella.

Jäille meneminen, mukamas pilkkimään. Kaverin kanssa oltiin n.7-8v. kyminjoen jäällä tikkujen kanssa pilkillä. Huomattiin kauempana rannasta sula alue ja tuumattiin että sinnepä saadaan " kairattua" tikulla avanto. Eihän sitä avantoa tullut kun ei jää kestänyt, onneksi avantoon tipuin vain minä kaverini ei olisi osannut uida. Onneksi pääsin jäistä ylös, kiitos silloisten tv:stä tulleiden Älä mene heikoille jäille mainosten! Näin vanhempana ei ole pilkkiminen tai mikään muukaan jäällä tepsuttelu sytyttänyt, ja melkoisen tyhminä pidän ihmisiä mitkä menevät heikoille jäille näin maalis-huhtikuun vaiheessa. Minulla oli sillä kertaa suojelus enkeli matkassa :)

jos joku lapsi vastasi, käskettiin sen sanoa äidilleen, että sen isillä on suhde mun kans (aikuisille ei tämmöisiä puhuttu koska olisivat tunnistaneet äänestä että penskathan ne leikkii).



jonkun puhelinvastaajaan jätettiin viesti, että hei martti, sun pitäis varmaan jo kertoa vaimollesi meistä, kun tää mun raskaus alkaa jo näkyä ym. En tiedä mitä aviokriisejä ollaan aiheutettu, vai tajusko ihmiset, että lapsethan ne soittelee :/

Olen kahdesti pudonnut jäihin ja pelastautunut omin voimin kuiville, mutta kerran on palanen etusormea laitettu paikoilleen, kun kaisla näytti terävyytensä samalla, kun humpsahdin jäihin.



Kaverin kanssa soittelimme puhelinluettelon kanssa nimpparisankareille ja kun tämä vastasi, aloimme laulamaan ja/tai soittamaan nokkahuilua. Jokusen kerran leikimme alieneja ja kurnutimme vettä lasissa puhelun toiselle osapuolelle.



Imuroin vettä, kun " siitä kuului niin jännä ääni ja sai komeat pyörteet pesuvatiin" ... Imuri alkoi haista ruumiilta, ja minä sain selkääni. Se siitä imurista.



Kerrostalokodin ikkunasta ruiskin iltapäivisin töistä päässeitä kadunkulkijoita vedellä: vati, lämmintä vettä ja lääkeruutalla tähtäys. Maailman paras ja tutkiva agentti nauhoitti kasettinauhurilla koko operaation lukuisina päivinä.



Kiipesin metodistikirkon katolle kuntoilumielessä, joku soitti poliisit ja kun poliisit kiipesivät kirkon papan kanssa tikkaita katolle, minä hyppäsin katolta alas ja kompuroin karkuun. En tajua, mikä aivopieru tämäkin oli.



Kotoa tuli karattua pari kertaa kera muonan, polkupyörän ja skeittilaudan. Nukuin hautausmaalla, järven rannan vattupuskissa jne. Kerran poliisit tulivat hakemaan kaverin kellarista. Kerran taas tallialueella kipitin sotilaspoliiseja karkuun, kun oli tarkoitus nukkua tallilla/maneesilla.



Hypin ei-valmiin kerrostalon kolmannesta kerroksesta alas hiekkavalleille samoin kuin hyppäisin kympistä uima-altaaseen. Oli niin kivaa ja välillä sattui, kotona äiti huusi paskaisista vaatteista...



Pyörällä ajaessani tuhatta ja sataa huomasin, että kengännauhani ovat auki, mutten viitsinyt tehdä mitään. Tämä kostautui suojatien jälkeisessä kunnon alamäessä, kun nauhat olivat tiukasti kiertyneet polkimiin ja olin aivan jumissa, ja lensin vauhdilla kyljelleni ja siitä monet kerrat ympäri aivan kuin olisin ollut liimattuna pyörään. Hävetti aivan sikana - ja koski. Joku aikuinen autoilijamies tuli onneksi apuun ja sai voimillaan kengännauhat ja mut irti...



Toisen kerran varhaisteininä olin menossa Alkon luokse hakijaa etsimään (syndet tulossa), mutta ajoinkin pyörällä suojatien punaisia päin ja toinen auto tuli pysähtyneen auton viereiseltä kaistalta kovaa vauhtia, joten jäin jenkkipakun alle. Muistan vieläkin, mitä ilmalentoni aikana näkyi. Kävelin paikalta pois, ihmisten hengitykset olivat pysähtyneet ja kai aikakin, hain rullalla olevan polkupyöräni ja raahauduin pusikkoon.

Selkä ja häntäluu ikirikki, lyhytaikaisia " halvaantumiskohtauksia" ilmeni jokusen kerran tämän seurauksena.



Sytytimme vahingossa pienen kellaripalon, kun lapanen joutui liekkeihin ja sit sitten viskottiin ties minne kuin tulista hiiltä...



Sain nyrkkeilysäkin, jonka täytteeksi laitettiin Iskolta kumipurua. En tiedä miksi, mutta päätin tempaista säkin isällön huoneeni lattialle, kun epäilin, että osa purusta saattaa olla märkää. Koko huoneen lattia oli täynnä rengaspurua ja säkki ei näyttänyt tyhjältä. Kamala haju ja pöly - ja homma saada vanhempien huomaamatta sotku siivotuksi.



Tarhaikäisenä karkasin tarhasta ja hiippailin tätini ok-taloa kohti, kun hän polki sattumalta mua vastaan ja kauhistui. Olin jo kolmisen kilsaa kävellyt... Toisella kerralla houkuttelin mua nuoremman lapsen tarhasta mukaani ja meidät otettiin kiinni keskustan liikenneympyrään vievän tien ajokaistalta käsi kädessä tallustamasta.



Olen raahannut kotiin eläviä tai kuolleita eläimiä siilistä kissaan, koiraan, lintuun jne. Hyvällä tahdolla.



Nappasin osan äitini koruista ja vein ne hyvään talteen: pudotin ne sellaisen metallisen reilun 100cm pömpelin hatun alta putkeen sisälle ja sinne menivät... Mikä lie se T-kirjaimen mallinen metalliputkiviritelmä onkaan.



Luuhasin aina autiotaloissa ja keskeneräisillä rakennuksilla, ja siellä vasta sattuikin kaikkea.



Ennen kouluikää ompelin mutsin ompelukoneella hienoja virityksiäni, joihin olin ottanut materiaaliksi omavalintaisesti kaikki parhaimmat lakanat ja tyynyliinat, mitä löytyi.



Mun oli pakko kaivaa koti- ja pyörän avain rantaviivasta selälle päin hiekkaan veden alle ja etsiä niitä sen jälkeen, kun aalto oli pyyhkäissyt yli. No, kerran avaimia ei enää osunutkaan käteen enää koskaan...



Otin vanhempieni auton avaimen teininä salaa ja menimme ajokortillisen kaverini kanssa yöajelulle ja ostimme toki bensat, mutta takaisin tullessamme paikka, josta auto " lainattiin" olikin mennyt ja jouduimme parkkeeraamaan auton toiselle puolelle tietä. Siinä sitten paniikkijännäsin, että mitä tapahtuu, mutta vanhempani eivät muistaneet, mihin olivat auton pysäköineet ja lähtivät ihan normaalimielellä töihinsä.



Läksin pienenä lomakyläpaikasta yöllä kanoja katsomaan ja viipotin porukoita karkuun kudotilla tossuilla jyrkkää (hiekka)alamäkeä. Lopulta vauhti oli niin huima, etten kestänyt pystyssä; tossut irtosivat jaloista ja lensin kuin mäkihyppääjä terävän kalliopalan päältä mukkelismakkelis. Tästä seurasi yöllinen jalkapohjan operointi jossain maalaispäivystyksessä, ja vauhdin hidastuminen hetkeksi.







Voisin kirjoittaa kirjan kaikesta älyttömästä, jota kohdalleni on sattunut. Olen aina se, joka näyttää murjotulta ja josta tulee verta, joka hajottaa voimalla laitteet, tavarat ja ihan kaiken, ja jonka päälle kenkäkaupan iso mainoskyltti tippuu jne.

ja laitoin kuivumaan kirjahyllyyn.

(Älkää kysykö MIKSI!;) laitoin ala-asteella korvaani pienen pyyhekumin palasen. En saanut sitä pois... No kuminpalanen oli ties kuinka monta viikkoa korvassani, ja jossain vaiheessa tulikorva kipeäksi. Isä vei minut lääkäriin, lääkäri katsoi korvaani, ja sai pinseteillä ronkkittua palasen pois korvastani... Siinä sitten lääkäri&isäni miettivät mikä ihme tuo vaikusta kellastunut palanen voi olla, ja miten se on korvaani joutunut -minä olin muka täysin tietämätön koko jutusta...;)



Ala-asteen loppupuolella olin syytettynä kavereideni kanssa autiotalon tuhopoltosta. No olimme olleet paikalla JA sytkäreillä poltelleet hämähäkinseittejä+talosta löytyneitä sanomalehden palasia, mutta varsinainen palo ei ollut meidän vaan muiden vika.

lääkärissä piti käydä poistamassa. Ikää oli 7 vee.

Vierailija:

olohuoneen pöydälle ja pöytään paloi reikä. Lähdin huoneesta kiireesti, isäni meni sinne ja ihmetteli miksi pöytä palaa...

Toinen juttu on se, kun maistoin ukkini tupakkaa ehkä ekaluokkalaisena. Hän poltti aina sisällä ja jostain syystä oli jättänyt sen siihen tuhkakupin laidalle käryämään ja minä otin ja vedin siitä henkoset. Minulla tuli tietenkin todella huono olo siitä ja oksensin. Enpä ole sen jälkeen tupakkaan koskenut.

Leikin myös tulitikuilla ja sytytin tuolin palamaan. Ja maistoin tupakkaa, jonka jäi käryämään maahan, kun isäni sen siihen tallasi. Yskin kamalasti ja huono olo tuli. Olin varmaan n. 4-5v näiden tapahtuessa.

En muuten ole koskaan polttanut sen jälkeen..

Olen siis se, joka huitoi vesiletkulla sähkölinjaa.



Äitini puolestaan esittelee enoni lapsille arpiaan, joita enoni on hänelle tuottanut aikoinaan. " Ja tämä tuli sitten isänne puumiekasta"

Voiko idiootimpaa leikkiä olla. " Voittajahan" olis tietysti ollut se, joka jää auton alle. Onneksi yks autoilija pysähtyi ja antoi meidän kuulla kunniamme. En sentään kuitenkaan osallistunut siihen kävellään kapealla sillankaiteella -leikkiin. Onneksi mitään ei kelleen koskaan sattunut.

Rakennustyömaalta pöllittiin kaverin kanssa iso styroksilautta, kepit käteen ja vesille. Aika pitkällä oltiin ja kummankaan uimataito ei (ikää 7v) ollut kummoinen.

Hamsteri tietenkin karkasi sinne ullakon puruihin ja oli pakko tunnustaa äidille. Kauhee metelihän siitä nousi, mutta seuraavana aamuna käytiin jo äidin kanssa ostamassa sille elukalle kunnolliset varusteet.

Omat muksut saisivat ympäri korvien moisesta. Ikää meillä oli ehkä 10-15-vuotta.

nosto!

Itselläni ei niinkään noita vaarallisia, vaan hölmöjä.



Varhaismurkkuikäisenä asuttiin kerrostalossa ja inhottiin yhtä perhettä. Tyhjättiin niiden pyöristä pyöräsuojassa aina ilmat renkaista. Siirsivät pyöränsä omaan kellarikomeroonsa, ja hoikan käden omistavana minä olin se, joka aina päästi ilmat takarenkaista silloinkin.



Mummo oli kutonut kaikille lapsilleen kalastajalangasta sängynpeitot. Murkkuikäisenä kun olin suutuksissa vanhempiini, leikkasin reikiä peittoon. Toistuvasti.

Mitähän mä olisin ollut, jotain 5-7 vuotias, kun aina leikimme veljeni ja kavereiden kanssa rosvoa ja poliisia. Ja en tiedä miksi mutta seisoin ikkunalla ja veljeni sanoi että, niin miten se menee se lällätys, että kädet ylös, housut alas, täältä tulee muna varas, ja minä likka, vetäisin kaikki housut alas ja sitten huomaan että joku ukko seisoo siellä ikkunan alla, vähänkö hävetti hirveesti.

Ja kerran veljeni kanssa härnäsimme isoisoisäämme ja juoksimme karkuun ruokakomeroon ja mä astuin suoraan mustikkasoppaan.

5 vuotiaina otimme serkkuni kanssa suuret viltit ja taittelimme ne säkeiksi. sitten marssimme lähikauppaan ja tungimme säkit täyteen karkkia. Sitten vain tyynesti ulos. pettymys oli suuri, kun ensimmäistä suklaa patukkaa avatessa tuli jo aikuinen serkkuni paikalle. jouduimme tietenkin paluttamaan karkit, mutta palkinnoksi rehellisyydestä saimme karkkipussit :D



kun olin n. 6v syötin veljellini kanin papanoita, valehdellen sen olevan suklaata



roikuin 4vuotiaan kolmannen kerroksen parvekkeen kaiteen väärällä puolella





leikkasin siskon hiukset aina kun ne alkoivat olla nätit



vein pihan lapset metsään, ja valehtelin, että olimme eksyksissä



paljon olisi vielä muuta, mutta ei jaksa kirjoittaa nyt..

mustelmilla selvittiin vaikka olisi voinut käydä pahemminkin.



Hurjapäänä ajettiin pyörällä isoa alamäkeä syrjäisellä hiekkatiellä alas niin ettei pidetty ohjaustangosta kiinni (ns. ilman käsiä :)). Mäen alla oli mutka ja kerran auto tuli vastaan kun olimme tällä tavalla leikkimässä! Auto meni ojaan ja minä myös, naarmuilla selvittiin, mutta säikähdys oli kova! Ikää oli n. 8-v.

Vierailija:

Laskin peppumäkeä pikkuveljen kanssa talomme katolta (rintamamiestalo, harjakatto) niin että lasku päättyi talon pääoven erilliselle katolle. Ei tullut kova vauhti ja jäimme kiinni, kun kattoa peittäneeseen siitepölykerrokseen tuli kaksi pepun levyistä raitaa.

Kokeilin heikkoja jäitä aina kun sellaisia oli saatavilla. Putosin useamman kerran, tosin mataliin vesiin. Välillä jäin kiinni, joskus kuivattelin tuntikausia jossain leikkipuistossa.

Poltin milloin mitäkin. Kerran isä tuli kesken jonkun paperinpolton huoneeseeni, ja hädissäni pistin palavan paperin työpöydän alle ja näppejä poltteli, kun pikkusisko yritti häätää isää huoneesta. Lähtihän se. Pöytä paloi isolta alueelta alapuolelta, mutta ei syttynyt kunnon liekkeihin eikä kukaan koskaan saanut tietää. Toisella kertaa poltettiin ties mitä kankaanpaloja lumiluolassa.

Uutena vuotena tehtiin kotitekoisia pommia kaikista kemikaaleista ym. aineista mitä käsiimme saatiin. Onneksi huonolla menestyksellä, eivät ne koskaan räjähtäneet.

Kiipeilin suoria, noin 7 m korkeita kallioseinämiä yksinäni ja ilman turvavarusteita.

Tasapainoilin n. 2 m korkean pyykinkuivaustelineen päällä jaloillani. Solisluu murtui, kun putosin ja menin autotallin taakse itkemään itkuni ja nuolemaan haavani enkä kertonut kenellekään.

Jätin 5-vuotiaan pikkuveljen jälkeeni pyöräretkellä, kun tuli riitaa. Ei osannut yksin kotiin, vaan oli löydetty itkemästä jossain kadulla - onneksi osasi kertoa puhelinnumeronsa ja pääsi kotiin.

Karkasin itse 5-vuotiaana kotoa ja kävelin 12 kilometriä, kunnes tuli ikävä lähileikkipuistoa. Kävelin takaisin, keinuin ja olin jo uudestaan lähdössä kun isäni löysi minut. Yritin piiloutua ojaan, mutten onnistunut, ja isä lahjoi minut pehmiksellä palaamaan kotiin.

Lainasin isän puukkoa ja veistin peukalosta palan pois.

Tässäpä näitä tyhmemmästä päästä. Tällä kokemuksella on vaikea antaa lapsille vapauksia, kun tietää mitä kaikkea niiden päähän voi pälkähtää... toivottavasti olisivat äitiään fiksumpia!