Tulin sitte just jätetyks, puolessa välissä raskautta...

sti jatkossa? Hänellähän on elarit yli 600 euroa kuussa ja pk-seudulla asumiskustannukset ovat korkealla. Jos 45 neliön kaksio on liian pieni (ja taitaa ollakin, jos lapset meinaavat isälläänkin aikaa viettää), niin isompi maksaa jo maltaita. Kolmion (pienenkin) tai ison kaksion realistinen vuokra huitelee siinä 600-1200 euron kieppeillä pk-seudulla, sijainnista riippuen, joten miehelläsi menisi pelkkään asumiseen ja elareihin joku 1300-1600 euroa kuussa! Asumistukia ja toimeentulon lapsiperusosia ym. saa vain lähivanhempi, eli sinä. Pärjääkö miehesi todellakin sitten jatkossa, ja onko hän edes miettinyt tätä puolta?

Kyllä voi miehellesikin olla vaikeaa esim. uuden liiton, uudesta perheestä puhumattakaan, hankkiminen jatkossa!



No, turhahan näitä on miettiä, eikä ne sinun päänvaivojasi olekaan, mutta tulipahan mieleen, että voi miehelläsikin olla monta yllätystä edessä uuden " vapaan" elämänsä puitteissa.

että voi olla,



Mitäs sä itse haluat? Sä vaan sanot mitä sun mies haluaa? Sulla on nyt viides muksu tulossa ja sä joudut oleen kaikille se isä ja äiti.



Jos sä alat nöyristeleen miehes edessä niin sulla on siinä yksi lisää jota sää hyysäät, pyykkäät sen kamppeet ja ruokit sen ja mies käyttää tätä kaikkea hyväkseen.

Ei mitään uutta tällä palstalla. ap- yks mistä saa lisävoimia on lukea aiheeseen liittyviä kirjoja- jos vain ehdit ja jaksat.



Kun olet paljon kotona lastesi kanssa, olet tottunut uhrautumaan, olemaan myötätuntoinen ja unohtamaan itsesi. Tuossa tilanteessa on mun mieelstä tärkeää määritellä RAJAT. Siis piirrä vaikka paperille; sinä, sun lapset; kaikki mikä on sun vastuulla; ja vaikka arki on rankkaa niin paniosta siihen että saat nukkua ja levätä; silloin tulee myös ilon ja onnen hetkiä. Sun ei tuossa tilassa tarvitse kuluttaa milliäkään energiastasi miehen kriisiin. Hän käy sen omaan tahtiinsa ja on kohtuuton jos kuvittelee että sä teet tunnetyötä tms hänen puolestaan.



Siis rajaat itsesi ja tärkeät asiasi, määrittelet mitä asioita sun elämääsi kuuluu. Miehen rajaat ulos siitä piiristä ja määrittelet kuinka paljon voimia voit käyttääå miehen kanssa kommunikointiin. Sitten pakotat itsesi keksittymään omaan elämääsi ja annat miehen veivata omaansa. Siis tylyt rajat . Jos miehestäsi on johonkin, hänen tulee ihan itse tai hakemansa terapeutin tms avulla rakentaa tie luoksesi. Sekä henkisesti että fyysisesti. Tuo on tilanne missä viranomaiset ovat hyvät olemassa. Jos mies ei kunnioita rajojasi, hae apua, koska kenenkään ei tarvitse sietää sitä henkistäkään väkivaltaa.



Asiaan kuuluu että muutos on pelottava. Hyväksy se että sua pelottaa ja tekee mieli ripustautua kaikkeen tuttuun ja turvalliseen. Kun tiedät mitä kohti menet ja millaisten myrskyjen läpi on kuljettava ja millaisia tunteita ja tilanteita kestettävä, on helpompaa.



Sulla on hieno nkasvun paikka ja mahdollisuus parempaan elämään. Laita itsellesi kiintopiste mitä kohti kuljet. Ja huolehdi itsestäsi ja lapsistasi.



Elämä ilman kumppanin kunnioitusta ei ole elämisen arvoista! Ja jos miehelläsi on hätä, niin hänen täytyy ihan itse kohdata omat pelkonsa ja hakea apua, se ei ole sun tehtävä!!! Yhden ihmiset voimat menee jo lapsiin, raskauteen omaan hyvinvointiin.

Mies ei ole mikään hyvätuloinen, ihan keskiverto ja olen tosiaan sanonut hänelle siitä kuinka vaikeeta taloudellisesti tulee olemaan. Hän on sitä mieltä ettei nyt ole taloudellisilla seikoilla väliä, kai hän itse tietää mihin ryhtyy, mutta tosiaan max. vuokra voi olla jotain 600-700e ja kaupungin vuokrakämppiin on tällä hetkellä hirveet jonot. Jos päädytään yhteishuoltajuuteen, ei hän maksa mulle elareita. Mies on näissä asioissa suostuvainen tekemään miten mä toivon, eli ihan kumpaan vaan. Mun täytyy vaan ratkaista tää juttu, jos ollaan yhteishuoltajuudessa, on hän kuitenki lasten kanssa tasapuolisesti ja jos taas oon yksinhuoltajuudessa, olis meillä taloudellinen tilanne lasten kanssa parempi, vaikea juttu. Mies haluaa ehdottomasti kuulua mahd. paljon lastensa elämään, eikä halua heitä riidan aiheeksi, niinkuin en mäkään. Tää on todella vaikea päätös.

Jos minulta kysytään mitä haluan, niin tietysti avioliiton jatkuvuutta ja yrittämistä, jos ei niin käy asumuserosta huolimatta, niin tottakai haluan, että mies on lasten kanssa mahd. paljon.

ap

mutta voin kuvitella että kotona tunteet vievät vallan; on tärkeää erotella järki ja tunteet; hyväksyä se kamala tunnevyöry ja koettaa jaksaa, mutta pelastaa itsensä järjen avulla; määritellä ne rajat ja omat tarpeet ja jaksaminen ja tulevaisuuden suunta. Koska niihin tunteisiin hukkuu niin helposti ja menettää elämänhallinnan ja silloin suostuu todella huonoihin vaihtoehtoihin. Koeta siis jaksaa katsoa tilannettas hieman sivusta ja järjelläkin- ja tehdä päätöksiä niin; sydämen päätöksen tulee sitten aikanaan- ja tässähän sun sydämes on vedettykin vessasta alas. Arvosta, kunnioita itseäsi ja käytä myös aivojasi! (ei kyllä ole helppoa lasten ja raskaushornonien keskellä)

Yhteishuoltajuus ei vapauta miestäsi elatusmaksuista.

Vaikka olisinki yksinhuoltaja, niin voisko mies pitää silti lapsia luonaan vaikka yhtä paljon ku mä?

Jos taas yhteishuoltajuus, niin saanko mä mitään tukia (mulle jää nimittäin aivan törkee vuokra maksettavaks)?

ap

Yhteishuoltajuus tarkoittaa että kummankin mielipide vaikuttaa lapsen asioihin. Yhteishuoltajuus voi olla vaikka isä näkisi lastaan vain kerran kk.

Elatusmaksut tulevat sitten sen mukaan mitä tulot ovat ja sille maksetaan jonka luona lapset ovat enemmän.

Koskeeko nää kaikki asiat vaan virallista avioeroa, vai saanko taloudellista tukea asumuserossa?

Avioero ei vireillä (vielä, en tiedä mitä mies meinaa), poismuutto on fakta homma.

ap

Miehesi ei saa edes sairaalasta tietoja lapsistaan jos et anna lupaa. Miehesi ei voi hommata lapsille passia, vaihtaaa heidän nimeään tai ylipäätään tehdä mitään virallisia päätöksiä. Se ei liity elatusmaksuihin tai tapaamisiin mitenkään. Yhteishuoltajuudessa kummatkin toimivat lasten asioiden päättäjinä.

Yhteishuoltajuus on paras ratkaisu jos äidin ja isän välit ovat edes välttävät.

Eli sille se jolla lapset vähemmän aikaa sille jolla lapset suuremman osan ajasta. Tämä ei riipu mitenkään siitä on yksin- vai yhteishuoltajuus.



JOs lapset 50-50 periaatteella, ei synny elatusavun maksulle tarvetta.



Yksinhuoltajuutta tuskin saat ja miksi sen haluaisitkaan?

Tottakai maksaa! Suurimalla osalla eronneista pareista on yhteishuoltajuus. Yksinhuoltajuuteen on yleensä jotkin vankat perusteet, tai kyseessä se, ettei etävanhempi halua olla lapsiin eron jälkeen yhteydessä.



Yhteishuoltajuus tarkoittaa siis sitä, että teillä on yhtäläinen oikeus päättää lasten virallisista asioista, terveydellisestä hoidosta, koulun käynnistä, ja esim. passeja tms. virallisia dokumentteja varten täytyy olla molempien vanhempien allekirjoitukset. Juridinen yhteishuoltajuus/yksinhuoltajuus on eri asia, kuin näissä tukiasioissa. Kun asut lasten kanssa ensisijaisesti ja miehesi/ex-miehesi asuu muualla, olet Kelan, sossun ja elatusapujen suhteen yksinhuoltaja (saat elarit, lapsilisän yh-korotuksen ja toimeentulon lapsiperusosat), vaikka teillä olisikin virallinen yhteishuoltajuus.



Tottakai miehesi tulee maksamaan sinulle elatusmaksuja. Niin tekee jokainen etävanhempi lähivanhemmalle (ellei toisin yhdessä sovita, enkä ymmärrä, miksi sopisitte siten! Älä vain mene tekemään mitään sopimusta, joka vapauttaa miehen elatusmaksuista!!!). Tällä elatusvelvollisuudella ei ole mitään tekemistä huoltajuusmuodon kanssa!



Ja joo, miehesi sanoo nyt, että maksaa kyllä kaikesta puolet ja osallistuu kaikkeen ilman elatusmaksujakin, mutta uskon, että aika moni eronläpikäynyt voi tulla tässäkin asiassa puhumaan kokemuksen syvällä rintaäänellä. NIIN SE EI KÄYTÄNNÖSSÄ JUURIKAAN IKINÄ MENE. Ja sinulla ei tosiaan ole varaa kieltäyty 600 + eurosta puhtaita tuloja per kuukausi! Sosiaalitoimisto ynnä muut tukilaitokset kun laskevat elarit joka tapauksessa tuloiksesi, vaikka et niitä mieheltä vastaan ottaisikaan. Lisäksi sinun on mahdotonta selvittää esim. sossulle miehesi osallisuus sinun ja lasten rahatalouteen, jos se ei ole virallisesti paperilla. Jo tukien takia sinulla on oltava elatussopimus, jossa näkyy konkreettinen summa, jolla mies osallistuu perheenne elatukseen. (toki mies voi sitten sen lisäksi osallistua isompiin hankintoihin kuten polkupyöriin tai harrastusmenoihin keskinäinen sopimuksenvaraisesti).



Just tämän takia sun on nyt tärkeä oikeasti ottaa kaikista asioista kunnolla selvää! Et mene allekirjoittamaan mitään, ennen kuin olet kysynyt asiaa virkailijalta ja tarkistanut vielä tarkistamisen päälle!!!

Vierailija:

tänne vastaavassa tilanteessa? mulle ei tulis mieleenkään. hajoisin paloiksi ja hakisin apua,mut en ikinä täältä!!!!en vilkaisisi nettiin päinkään.

Tämä paikka voi olla myös yksi foorumi missä käydä vaikeita asiota läpi. On myös terapeuttista käydä asioita läpi näin kuin ap käy, kirjoittamisen muodossa. Toiset kirjoittavat päiväkirjaa, ap kirjoittaa päiväkirjaansa täällä saaden vuorovaikutusta ja tukea osakseen. Hyvä keino onkin, usko se!

Mies maksaa mulle elatusmaksua.



Jos lapset on viikko/viikko -systeemillä molempien luona, usein sovitaan, että elatusmaksuja ei makseta. Lapsilisät menee sille, jonka luona lapset on kirjoilla.



Uskotko, että olisi realistista, tuo viikko/viikko -käytäntö? Silloin teidän tulisi asua ainakin lähellä toisianne koulu- ja hoitopaikkojenkin vuoksi.



Neuvoisin kyllä nyt pikaisesti varamaan lastenvalvojalta aikaa, hänellä on kokemusta erilaisista tavoista ja vaihtoehdoista ja hän katsoo asiaa nimenomaan lapsen edun mukaan.



Voimia ja tsemppiä sinulle ja lapsillesi!



t. ohikulkija

Olen seurannut sivusta tätä ketjua ja nyt vasta ajattelin laittaa tsempitykset. Ihmeen pitkään tämä ketju oli provon huutelijoista vapaa.

Eipä minulla ole mitään uutta sanottavaa, mitä ei olisi jo tänne kirjoitettu, halusin vain antaa virtuaalihalin *hali*

eroon teidät tuomitaan vasta aikaisintaan puolen vuoden päästä ensimmäisestä hakemuksesta lukien.

Moi,



Kommentoinpa minäkin keskustelua tähän asti sivusta seuranneena jotain. 351 sanoi osuvasti juuri sen, mitä itse oikein kihisten mietin illalla nukkumaanpannessani: " 351: Ja sitten vielä sellainen pointti näille haukkujille ja haukottelijoille, että vaikka te aidosti uskoisitte, että ap on provo, niin varmaan ette ole kuitenkaan NIIN TYHMIÄ, ettette jättäisi avoimeksi pientä mahdollisuutta, ettei hän olekaan."



Ei ole ihmisten julmuudella rajaa - kyllä täytyy olla elämä tylsää kun pitää osoittaa " fiksuutensa" ja " yli-ihmisyytensä" muka paljastamalla " asia virheitä" (kun nyt oppisivat edes kirjoittamaan!!!) ap:n viesteistä. Puuh!



ap:lle toivon kaikkea hyvää ja voimia! Itseään, omaa hyvinvointiaan ja itsekunnioitustaan ei tarvitse eikä saakaan uhrata toisen ihmisen vuoksi, mutta on tosiaan mahdollista, että miehesi on pahemmassa jamassa kuin kukaan käsittää ja siksi käyttäytyy nyt niinkuin käyttäytyy. Kaikkea ei tokikaan tarvitse hyväksyä, mutta ymmärtää voi ainakin yrittää. Toimit mielestäni nyt ihan oikein kun hoidat omia ja lasten asioita siihen malliin, että asumusero tulee...mutta ei se ole maailmanloppu, ette te maan päältä katoa. Et sinä, eikä miehesi. Kaikki on mahdollista. Ehkä. Sitten joskus. Mutta nyt on nyt ja nyt täytyy ajatella käytännön asiat kuntoon - juuri niinkuin sinä teetkin.



Toivottavasti miehesi hakee itselleen apua.



Tsemppiä tähän elämäntilanteeseen, kyllä se vielä siitä rauhoittuu - ajattelepa miten paljon se on jo maanantai-yöstä (???) helpottanut: täydellisestä kaaoksesta kuitenkin jonkinlaiseen selkeyteen.



Olet varmasti useamman ajatuksissa kuin uskotkaan...

Mies olis valmis viikko/viikko-systeemiin, onko kellään kokemusta tästä järjestelystä lasten kannalta?

Mä olisin kans valmis siihen, helpottais mun arkea, jos ei vaan oo lapsille liian rankkaa.

ap

Tää on todellakin mulle ns. vuorovaikutuksellista päiväkirja-terapiaa, niinku joku sanoi ja todella oon itsekin huomannu kuinka päivä päivältä on edetty kaaoksesta tähän pisteeseen ja kiitos kuuluu teille ihanat ihmiset.

Ammattiapua odotellessa tää on pitäny minut järjissäni, enkä usko, että edes ammattiauttajat pystyisivät näin hyvään terapiaan.

Nyt on pakko käydä näitä asioita läpi, jotta jaksan palata työhön.

Työpäivän jälkeen tuskin on voimia ajatella näitä asioita, siks ne pitää laittaa nyt jo itämään omaan päähän.

ap

ja en nyt ihan täysin teilaa kiljusen miestäkään... Ilmeisesti hän oli todella haluton viidenteen lapseen? Vai oliko se vahinko? Siis, yritän sanoa että teitä on kuitenkin kaksi tässä prosessissa ja me kuulemme nyt vain toisen ajatukset ja mielipiteet. Sympatiahali joka tapauksessa!