Poikani käy terapeyilla kokemiensa asioiden takia. Käskin häntä salaamaan sen kavereilta.

terapiakäynnit?

Ja kuinka moni 8-vuotias muka ymmärtää terapian päälle yhtikäs mitään? Heille se on vain yksi asia toisten seassa. Ei siinä ole heille mitään ihmeteltävää edes.

Lapset osaavat olla erittäin ilkeitä toisilleen.

eniten kiusaamista esiintyy juuri silloin kun asioita salaillaan. Useimmiten ne salattavat asiat tulevat esiin ennemmin tai myöhemmin kun lapsista on kyse. Vähiten kiusaamista on taas avoimuuden ilmapiirissä: kun asioista kerrotaan alussa, viedään tavallaan aseet kiusaajilta. Ei asioista tarvitse selittää juurta jaksain, mutta jonkinlainen kertominen - oli sitten kyseessä vamma, erityisen tuen tai avun tarve etc. - tietyllä tavalla putsaa pöydän. Ei tietenkään tarvitse mennä yksityiskohtiin, lapsille riittää hyvin yksinkertainen selitys.



Ap: n tapauksessa asiasta voisi kertoa tyyliin " x käy välillä juttelemassa omista asioistaan" - tuo selitys riittää lapsille vallan mainiosti. Jos kyseessä on vielä pieni paikkakunta niin juoruja liikkuu varmasti - jos juoruilta leikkaa siivet heti alkuun niin niitä ei edes synny. Eli kun joku esim vanhempi juoruaa " se x taitaa käydä jossain terapiassa" ja siihen ap:n pojan luokkakaveri vastaa " juu, se kerto koulussa että käy juttelemassa aina välillä jossain" niin asia on siinä.



Tietämättömyys on usein kiusaamisen lähtökohta.

No ehkä joo täydellisessä maailmassa olis tosi ihanaa, kun vois kertoakin kaikki asiat jetsulleen kun ne on. Et hei, mä lähden nyt terapiaan. Lapset osaavat olla toisilleen tosi ilkeitä ja hyvin pienistäkin asioista aletaan kiusaamaan. Ja nykyäänkään psyyken asioita ei haluta/pystytä ymmärtää, ne lähinnä tuntuu pelottavan ihmisiä. Se nyt vaan on niin, tabuhan se tuntuu olevan. Eikä minun mielestäni ap:n 8-vuotiáan pojan tarvitse yksin tätä tabua alkaa muuttamaan. Tai siis en laittais sitä lapsen harteille. Koska tää maailma sattuu nyt olemaan epätäydellinen paikka.



Yleensä joo ei saa valehdella, mutta tää nyt on mun mielestäni sellanen juttu, että koko totuutta ei tarvitse kertoa. Eli ap, musta tuo on ihan ok.

Koulukavereille ei kertakaikkiaan kuulu perheen sisäiset asiat. Jotkut lapset tuntuvat kertovan kaikki kotiasiat koulussa.

Teit ihan oikein kun sanoit että ei kerro. Ei muitakaan lääkärikäyntejä tarvi koulussa kertoa. Ei kai työkavereillekaan kukaan kertoisi jos kävisi terapiassa.

" tätä ei saa kertoa kavereille" jne.



Huhuh. Eiköhän ne kotiolot olisi hyvä tehdä sellaisiksi, ettei lapsen tarvitse varoa sanomisiaan. Sama koskee sitä, miten paljon ja mitä lapselle kaikesta kerrotaan.

Vierailija:

Eiköhän ne kotiolot olisi hyvä tehdä sellaisiksi, ettei lapsen tarvitse varoa sanomisiaan.

Kyllä, täydellisessä maailmassa olisi hyvä tehdä noin. Ja täydellisessä maailmassa ei lasten tarvitse käydä terapiassa. Et yhtään ilkeämmin osaisi sanoa ap:n kannalta?

Jos aikuisilla onkin joitain juttuja, joita ei tarvitse kaikkien tietää, ei sellaisista asioista kyllä tarvitsisi tietää lapsienkaan. Mikä ihme voi normiperheessä sellanen asia olla josta ei voi puhua...

kyse ei ole siitä, että sen maailman pitäisi olla täydellinen tai edes puolittain täydellinen. Siinä vaiheessa kun pitää lapselle sanoa " tästä ei saa puhua koulussa" ollaan jo pahasti sivuraiteille, useimmiten näin on mm päihdeperheissä.

Paljon enemmän on kyse siitä, mitä lapsille ylipäänsä kerrotaan. Liian monessa perheessä räväytetään lasten tietoisuuteen perheen raha-asiat, yksityiskohtaisesti lääkärikäynnit ym. Ja sitten täytyy turvautua " älä kerro kenellekään" metodiin.

Ihan tuikitavallisessa, normaalissa perheessä (kaukana täydellisestä ihannemaailmasta) ei pitäisi olla mitään sellaista, mitä lapsi ei koulussa voisi kertoa.

nyt kerro koulussa tätä tai tuota. Lapset kertovat tosi avoimesti kaikki kotiasiat, varsinkin ala-asteella.

Joitain asioita on, joita en halua edes opettajanhuoneeseen ruodittavaksi.



Miksi ei kelpaa jos lapsi sanoo vain, että kävi lääkärissä? Lapselle voi sanoa, että uteliaille riittää se vastaukseksi jos kysyy.

Minä en ainakaan kerro. Töissä asia ei kuulu kenellekään, eikä muutenkaan niille ihmisille, jotka eivät kuulu lähipiiriini. En halua, että ihmiset saavat minusta epäedullisen kuvan tai että asia vaikuttaa työmahdollisuuksiini tai ihmisten suhtautumiseen. Valitettavasti tämä maailma on vain sellainen, ettei ole sama asia käykö psykiatrilla vai silmälääkärillä tai korvalääkärillä.



Ymmärrän hyvin ap:tä hyvin ja tekisin todennäköisesti saman ratkaisun. Se ei ole mitään valehtelua, että käy lääkärillä. Kaikkea ei tarvitse itsestään kertoa. Voi olla fiksuutta, että suojelee itseään tai lastaan turhilta epäluuloilta ja kummallisesti asennoituvilta ihmisiltä.

Halusin sen asian tietoon vasta sitten kun kriittisimmät kuukaudet oli selvitty lävitse.

Kun olin sairaalassa kohdunpoiston takia, sanoin lapselle, ettei kerro syytä kenellekään ja yleensäkään, että olen sairaalassa.



Nyt varmaan lapseni kärsii traumoja koko loppuelämänsä kun olen opettanut hänet valehtelemaan ja siihen, että kaikki asiat ei kuulu kaikille.

Vanhemman tehtävä on pitää lapsensa puolia tässäkin tapauksessa. Tuon ikäinen lapsi ei todellakaan ole tarpeeksi vanha ja viisas tekemään hyvää päätöstä itse. Niinpä vanhemman velvollisuus on olla lapsen tukena.



Ja mielestäni lapsen ei todellakaan ole pakko kertoa, enkä itse edes kannata ajatusta.

alkaavat aivan taatusti kiusaamaan " et ootko sa hullu, kun käyt terapiassa? Ootko päästä pipi, pimahtanut?" Lapsen kannalta valehtelisin minäkin!

Vierailija:

Minä en ainakaan kerro. Töissä asia ei kuulu kenellekään, eikä muutenkaan niille ihmisille, jotka eivät kuulu lähipiiriini. En halua, että ihmiset saavat minusta epäedullisen kuvan tai että asia vaikuttaa työmahdollisuuksiini tai ihmisten suhtautumiseen. Valitettavasti tämä maailma on vain sellainen, ettei ole sama asia käykö psykiatrilla vai silmälääkärillä tai korvalääkärillä.

Ymmärrän hyvin ap:tä hyvin ja tekisin todennäköisesti saman ratkaisun. Se ei ole mitään valehtelua, että käy lääkärillä. Kaikkea ei tarvitse itsestään kertoa. Voi olla fiksuutta, että suojelee itseään tai lastaan turhilta epäluuloilta ja kummallisesti asennoituvilta ihmisiltä.

työkavereilleni terapiasta. oletan että kaikki ymmärtävät, että jos tilanteeseen joku on SYYLLINEN, se en ainakaan ole minä.

mun mutsi sen sijaan sanoo " ssshhh" jos tulee puhetta terapiasta. sen ajan ihmiset (hän on 60v) pitää asiaa vielä PAHANA. tai vaihtoehtoisesti tuntee syyllisyyttä!

nyt opiskelen ja kun opettajani totesi joskus (alkuaikoina) että hän puhuisi mielummin papille kuin psykologille, ettei tuntisi oloaan IHAN HULLUKSI, niin päätin etten sellaiselle juntille kerro. sanoin meneväni lääkäriin.

lapselleni taas olen sanonut esim hänen puheterapiastaan (ettei itse tuntisi olevansa outo tai huonompi kuin muut), että kaikilla on jotain. jollain on ärrä-vika, toisella ässä. joku näkee painajaisia ja joku kastelee sängyn... älä koskaan kiusaa ketään mistään. kaikilla on jotain! ja kaikki asiat ei ole merkityksellisiä. jos juokset hitaammin ja muut kiusaavat, voit miettiä, että mitä se juokseminen mihinkään merkitsee.............

Vierailija:

Ihan tuikitavallisessa, normaalissa perheessä (kaukana täydellisestä ihannemaailmasta) ei pitäisi olla mitään sellaista, mitä lapsi ei koulussa voisi kertoa.

Ai niinkö? (Kylläpä suorastaan v**uttaa että noin typeriä ihmisiä kuin sinä on olemassa. Anteeksi että sanon näin ilkeästi.)

Minä, elänyt aivan tuikitavallisessa normaalissa perheessä ja SILTI olen sekopää. Lähisukulaiseni (nii-in, se ei ollut kukaan sen normaalin, tuikitavallisen perheeni jäsen) seksuaalisesti pahaksikäyttämä. Vuosikausia.

Eivät vanhempani sille mitään voineet, kun eivät edes tienneet!

En minä vaan olisi halunnut laittaa itseäni erikoisasemaan muiden lasten joukossa kertomalla kavereille, että käyn terapiassa. Lapsi haluaa olla samanlainen kuin muutkin, se on lapselle tärkeää!

Käyhän siperiassa mutka ja sano painavat sanasi vasta sitten. Kaikkea hyvää sinulle ja anteeksi pahat sanani. Mutta kun suututti, oli pakko sanoa.

käynkö nyt tai oonko joskus käynty terapiassa. Ei mun silti tarvitse niille kertoa yksityiskohtaisesti mistä mä siellä terapiassa juttelen. Kuten ei ap:n lapsenkaan tarvitse kertoa yhtään mitään kenellekään, jos ei halua. Ainoa mikä on typerää, on se, että esittää, että asiassa ei ole mitään hävettävää, mutta silti sitä pitää sen verran hävetä, ettei saa kellekään kertoa...

Olen itsekin opettaja ja kannatan avoimuutta koulussa. Joka luokassa on lapsia, jotka jossain vaiheessa käyvät psykologilla/kuraattorilla säännöllisesti ja parasta on jos nämä käynnit ovat avoimia. Näin lapset kasvavat avoimuuteen ja hakevat rohkeasti itsekin apua, jos tuntevat olonsa huonoksi. Eli olen sitä mieltä, että avoimuutta ei voi olla liikaa. Lapset ovat luonnostaan avoimia, aikuiset alkavat jo varhain opettaa salailua ja tämä on ainoastaan sääli.



Esim. kiusaamistapaukset selviävät näin varhain. Myös syömishäiriöt, insestitapaukset jne. kaikki mahdolliset saadaan purettua ajoissa, kun lapset tajuavat, ettei asioiden kertomisessa ole mitään hävettävää.

koska jos lapselle on erikseen sanottu " älä kerro tätä koulussa" saa se asia lapsen päässä paljon isommat mittasuhteet kuin jos asiaa ei olisi sen kummemmin kotona painotettu.



terveisin ope joka kuulee lähes päivittäin näitä " meillä on näin ja näin, äiti kyllä kielsi kertomasta" juttuja. Eivät ne niitä pitkin käytäviä kailota, mutta muutamalle supistaan suurina salaisuuksina + opelle kerrotaan usein. Väittäisin, että ilman vanhempien " älä kerro" kehoitusta lapsi ei asiaan kiinnittäisi edes huomiota eikä siitä koulussa puhuisi.