Noloin paikka jossa olet haluamattasi ruvennut itkemään/kyynelehtimään

Kun jouduin jäämään äitipolikäynniltä suoraan osastolle tarkkailuun. Olin kyllä osannut aavistaa että näin käy, mulla oli valmiiksi pakattu kassikin mukana, mutta silti itkin koko ajan kun omahoitaja esitteli mulle osastoa.

ja myöhemmin kentällä matkalla passintarkastukseen. olin vaan hemmetin väsynyt ja stressaantunut tähän meidän elämään sillä hetkellä.

Olin 16v. ja jouduin olemaan pari yötä sairaalassa. Mä itkin melkein koko ajan, kun oli niin ikävä äitiä ja kotiin vaikka jo opiskelinkin muualla! Kun sitten ollessani 25v. sain esikoisen, pelotti kovasti että itkenkö sittenkin ikävääni laitoksella koko ajan.. No, en onneksi sitä itkeny, mutta muuta kuitenkin.. Esim. sitä kun lapsi joutui valohoitoon..



Kun odotin esikoista, siskoni erosi poikaystävästään, jonka olin nähnyt kerran. Itkin pari päivää sitä, että miten tämä poikaystävä nyt selviää jne.



Hormoneja siis.. =)



Muuten tulee mieleen..

Kaksi kertaa töissä, kun on ollut inhottava asiakas. Toisella kerralla ihana vanha mummo alkoi mulle puhumaan, että olipa inhottava ihminen, niin se itku tietysti ylty vaan!

Kerran aikuisena baarissa päissään ilman mitään syytä, ja sitä itkua riitti!





Terkut tutuille, jos joku tunnistaa! =)

Hartaasti odotettu juniorimme joutui valohoitoon, mikä tuntui minusta lähinnä maailmanlopulta.



Voi jestas sitä itkemistä ja valohoitohuoneessa päivystämistä. Vaikka niin kai tekisin tänäkin päivänä, jos joku lapsistani joutuisi vastaavaan.



Mutta sitä itkun määrää, sitä ei voi sanoin kuvata. Se ei kyllä edes nolottanut, niin täpöllä surin.

- Opettajalle joka sanoi että lopputyö on liian suppea..

- Poliisille kun meinattiin saada sakot (ei saatu) tämä tapahtunut siis 2 kertaa.. (kummallakin kerralla mies ajoi ja itse olin raskaana)

- ystävälleni kun näytti sellaista lastenkirjaa " kaikki yhtä rakkaita" jonka oli ostanut tuttavalleen lahjaksi joka oli saanut kolmannen lapsena (odotin itse kolmatta)

Kerroin lapsen vanhemmalle ennen leikkausta että voi olla liikuttavaa olla läsnä kun lapsi nukutetaan ja hän menee ihan veteläksi sylissä. Katselin samalla sitä lasta ja kerroin juttua niin aloinkin itse itkeä... Aika vakuuttavaa ja rauhoittavaa toimintaa hoitajalta kun lapsi on menossa leikkaukseen. Vaihdoin jutun aihetta aika nopeasti.

Noloa se on silloin, kun kuollut ei ole edes kovin läheinen (esim. miehen mummon mies). Itken myös elokuvissa. Nolointa on kyllä töissä itkeminen. Olen alkanut itkeä, kun kerroin pomolle, että olen raskaana (raskaus oli mulle kova paikka). Jos olen kauhean stressaantunut ja väsynyt, niin saatan alkaa itkeä jostain pienistäkin vastoinkäymisistäkin.



Lääkärissä aloin itkeä hoitovirheen takia.

Pihalla oli joku äiti vaikeasti sairaan lapsen kanssa ja aloin itkemään aivan hysteerisesti tn äidin puolesta...Kyseinen nainen huomasi sen ja tuli kysymään multa, voiko auttaa... Kyllä hävetti.

Vierailija:

Noista kymmeniä kertoja töissä, ja noloin oli varmaan pomon huoneessa kun pidettiin kehityskeskustelua.

Mä olen omasta mielestäni tunteellinen ja itkenkin usein. Minut saa itkuun esimerkiksi jos on ikävä lastani (tyyliin kampaajareissulla :-), ajattelen vanhoja ihmisiä, tunnen rakkautta ystäviäni kohtaan, ihmisten sympatia jos kerron jostain takapakista jne. Mä en ole koskaan osannut hävetä itkemistäni. Sehän on ihan luonnollista, kyllä tunteitaan voi näyttää. Yrittäkää nyt lapsillennekin kertoa, että on ihan normaalia ja hyväksyttävää, että on tunteet ja niitä voi näyttää.



Toki on jotain työtilanteita, joissa ei kannata itkeä ja se on osa ammattitaitoa. Mä olen joutunut irtisanomaan ihmisiä ja ne irtisanomiskeskustelut olivat aivan kamalia. Siinä tilanteessa piti kovettaa itseänsä sen verran, että ei kyyneleet valu, mutta kyllä mä jälkeenpäin itkin kolleegani kanssa. Mutta kyllä minustakin tuossa tilanteessa pitää jonkin verran osata eläytyä potkuja saavan tilanteeseen, eikä olla vain kylmä ja jäykkä. Samoin papin ei ehkä kannata itkeä virantoimituksessa, mutta kyllä silti voi liikuttua.



Muutama tilanne, jossa muistan itse itkeneeni:

Ystäväni lähetti tiedon, että hänen pitkään sairastellut äitinsä on kuollut. Itkin sitä töissä, vieläpä maisemassa. En ollut tavannut hänen äitiään, mutta tietenkin surin ystäväni tilannetta.



Meille piti tehdä alkionsiirto ja sain tiedon töihin klinikalta, että alkiot eivät kestäneet sulatusta. Olin juuri menossa palaveriin, mutta siirsin sen toiseen ajankohtaan ja itkin palaveriajan neukkarissa.



Soitin neuvolaan, että meille on syntynyt lapsi ja haluaisin varata ensimmäisen ajan.



En minä noista osaa hävetä ollenkaan.

toinen oli hammaslääkärissä kun selvisi, että 3kk jonottamani aika peruuntuikin hammaslääkärin sairastumisen vuoksi.



Herkkä mikä herkkä... nuo nyt tuli ekana mieleen ;-)))))

Henkilökohtaisen kriisin takia kyyneleet tulivat väkisin silmiin koko ajan eikä työnteosta tullut mitään. Työkaverit kyselivät onko minulla flunssa ja niiskutin nenää ja sanoin on on... Sitten tilanne meni niin pahaksi, että minun oli pakko mennä hakemaan sairaslomaa pariksi päiväksi.

Se on vaan niin mielettömän hellyttävää, että kyyneleet rupeavat valumaan välittömästi! Siellä kyllä itkee moni muukin, että sinänsä ei hävetä.

Ihan mielenkiinnosta olisin kysynyt, että mikä siinä lääkäriin soittamisessa(kun lapsi on sairas) niin kovin itkettää? Pelkäättekö että lapsellan on jotain vakavampaa, vai herkistyttekö jo pelkästä kuumeestakin? Ei voi mitään, mutta naurattamaan rupesi väkisinkin ne jutut että puhelimessa itkee, kun lääkärille soittaa.(eikä millään pahalla, oikeasti!) :)

Mulle soitettiin sairaalasta että pitää tulla tarkempiin tutkimukseen HETI ja että mun arvot on tosi hälyyttävät jne. Tuli ihan hirveä shokki ja menin sitten heti sinne. Seuraavana päivänä menin sitten takaisin sinne töihin ja pari tuntia menikin ihan hyvin, mutta sitten aloin vaan itkemään. Oli kamala tunne kun ei tiennyt mikä mulla oikein on. Menin sitten juttelemaan esimiehelle ja se ei vaan jotenkin tajunnu sitä, että yritin kertoa etten voi olla töissä sinä päivänä enää, kun olin niin huolissani. Tai ehkä se ei vaan ymmärtänyt sitä mitä mä puhuin siinä itkun keskellä :) Noloa tästä sitten teki sen, että tämä esimies oli kertonut tästä itkukohtauksesta kaikille ja seuraavana päivänä kyseltiin mikä mulla oikein on ja mun piti kertoa, että ne TODELLA HÄLYTTÄVÄT arvot johtuikin vaan e-pillereistä :D

Hiukan on helpottanut, kun olen huomannut ja jutellut, että en ole ainoa. :o) Ekaluokkalainen jo ennen juhlia vannottaa, että älä sitten itke...

Samaa ihmettelen minäkin, että mikä ihme itkettää lääkärille soittaessa? Tai niinkuin joku sanoin että virallisia asioita toimittaessa? Miten kuvailisitte sitä tunnetta, mikä siinä tulee? :) Sääli? Itsesääli? Mikä? (ihan ystävällisesti tätä kysyn..)

Lääkärin vastaanotolla itkevät monet ja joskus ihan kummallisista syistä. Olemme tähän tottuneet eikä se ole ollenkaan noloa:). Joskus potilaan suuri murhe nostaa itsellekin kyyneleet silmiin, se voi vähän jo nolottaa mutta minkäs teet. Itseäni itkettää myös elokuvissa, häissä, hautajaisissa ja ristiäisissä, lasten juhlatilaisuuksissa jne. Nuorempana tämä oli enemmän noloa kuin nykyisin