Adhd on marginaali-ilmiö, suurin osa lapsista kärsii vain unenpuutteesta ja
rajattomuudesta, koska vanhemmat eivät osaa laittaa rajoja lapselle riehuvaan käytökseen.
Näin kommentoi Lapsemme-lehdessä n. vuosi sitten psykologi Keijo Tahkokallio. (luin tänään vanhoja lehtiä)
Mielipiteitä? Itse teen adhd-lasten kanssa töitä ja en allekirjoita tuota väitettä.
Kommentit (37)
Tahkokallion mukaan yli puolet lapsista elää lapsuutensa univelkaisina. Univelka aiheuttaa
terveyshaittoja mm. masentuneisuutta, keskittymisvaikeuksia, immuniteettisuojan laskua jne.
Suomalaisista lapsista vain 40% menee nukkumaan ennen klo 23.00. Yläkouluikäiset lapset
tarvitsevat kuitenkin unta 8,5-9 tuntia ja alakoululaiset 5-6 luokalla 9 tuntia ja nuoremmat 10 tuntia.
Alle kouluikäiselle yhdet unet eivät riitä vaan suositellaan päivälepoa.
MEILLÄ NUO UNIMÄÄRÄT TOTEUTUVAT SEKÄ KOULULAISILLA ETTÄ 4-VUOTIAAMME KOHDALLA (NUKKUU PÄIVÄUNET)
Itsellenikään ei riitä alle 9 tunnin yöunet. Tai toki riittää, mutta törkeä väsymys iskee jossain välissä päivää, jos sen alle nukkuu. Siksi tää äitiys (2 lasta) on ollutkin rankkaa..
Heräili pahimmillaan puolen tunnin välein koko yön. Ihan itsekseen, ei ollut valoja, ei virikkeitä, ei kovia ääniä. Nukkui 2 h päiväunet.
Minulla on kaksi poikaa (kumpikaan ole ylivilkas eikä keskittymiskyvytön). Mutta molempien kanssa on välillä uniongelmia. Pahimmillaan ne ovat tainneet olla siinä 4-5 vuoden iässä.
Toinen on kyllä nukahtanut klo 20, mutta herännyt kuudelta. Tai jopa aikaisemmin.
Toinen ei taas nukahta ennen klo 22, vaikka rutiinit oli säännölliset. Hän on valvonut tuntitolkulla sängyssä - vaikka olisi herännyt aamulla kuudelta.
Eli kummallakin on ihan oma unirytminsä. Minä en katso voivani paljoakaan asiaan vaikuttaa. Ei auta rutiinit, ei iltakävelyt, ei ruokailut, ei yhtään mikään. Minusta on omituista väittää, että unen laatu olisi vanhemmista kiinni.
Uniongelmat vaivaavat ADHD-lapsia
10.04.2008
Tarkkaavaisuushäiriöisistä lapsista ehkä jopa kolme neljästä kärsii erilaisista uniongelmista. Monilla lapsilla univaikeudet saattavat osaltaan lisätä ylivilkkautta ja tarkkaavuuden ongelmia.
Tiedot perustuvat australialaiseen kyselytutkimukseen, johon osallistui 239 aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä (ADHD) potevaa keskimäärin 12-vuotiasta lasta ja heidän vanhempansa. Uniongelmaisilla oli useimmiten vaikeuksia nukahtaa ja toistuvaa aamuväsymystä.
Tulosten perusteella lieviä uniongelmia oli 29 prosentilla ja kohtalaisia tai vakavia 45 prosentilla lapsista. Kohtalaiset ja vakavat uniongelmat liittyivät lasten sosiaalisiin ja psyykkisiin hankaluuksiin ja arkielämän vaikeuksiin. Uniongelmaiset lapset esimerkiksi myöhästyivät muita useammin koulusta ja heidän vanhempansa töistä. Uniongelmaisten lasten vanhemmilla oli myös muita useammin stressiä, masennusoireita tai ahdistuneisuutta.
Koska uniongelmat olivat niin yleisiä, tutkijat pohtivat voisiko niiden ratkaiseminen vähentää lasten ylivilkkautta, keskittymisvaikeuksia ja muita ADHD:n oireita. Tässä tutkimuksessa asiaa ei kuitenkaan voitu selvittää.
ADHD on hyvin yleinen lasten vaiva. Vaikeita oireita on noin 1-2 prosentilla lapsista ja lieviä ehkä jopa yhdellä kymmenestä.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: Archives of Pediatrics & Adolescent Medicine 2008;162:336-342
ADHD
Mutta se toki voi olla totta, että osa niistä lapsista, joiden vanhemmat miettivät adhd:n MAHDOLLISUUTTA kärsivät enemmänkin vääristä elintavoista ja kasvatuksesta.
Osa lapsista luontaisesti vaatii tiukempaa aikataulutusta ja elämänrytmiä. Voi siis olla, että he oirehtivat oloissa, joissa sisko/veli/naapurin lapsi on ihan normaali ja keskittymiskykyinen.
Mutta on hullua luulla, että Tahkokallio et co. väittäisivät, että heidän OMA AMMATTIKUNTANSA jakelee vääriä diagnooseja. Siitä tuskin on kyse. ADHD-diagnoosi on tarkkojen tutkimusten takana ja suurin piirtein ensimmäisiä asioita, joita siinä puututaan, on adhd-perheiden elämänrytmi: miten paljon lepoa, kuinka säännölliset ruokailut, miten tiukasti tv:n ja tietsikan peluuta rajoitetaan yms.
Joskus kyse on mm. melatoniinin erittymisen heikkoudesta ja sitä lääkitäänkin melatoniinilla. Muitakin syitä ja hoitokeinoja tietysti on.
mun mielestä on hyvä miettiä miksi adhd on näin paljon " lisääntynyt" ... ylivilkkaus on vähän samantyyppinen " muotisairaus" kuin allergiat.. eli niiden katsotaan räjähdysmäisesti lisääntyneen ja jotenkin liittyvän elintason muutoksiin jne. osaksi varmaan syynä on sekin, että on opittu diagnosoimaan, mutta ymmärtääkseni tutkimuksien perusteella nämä sairaudet ovat myös oikeasti lisääntyneet hurjasti.
mielestäni ei ole mitenkään adhd:sta kärsiviä loukkaavaa pohtia niitä syitä, jotka ehkä vaikuttavat, laukaisevat tai vain pahentavat tilannetta.. uskoisin, kuten monet lasten psykologit jne sanovat, että esim tv:n ja tietokoneen ruudun tuijottaminen on yksi syistä, yksi on liikunnan väheneminen ja varmaankin erityisesti ruokavalio. tiede-lehden sivuilla oli pysäyttävä uutinen tutkimuksesta jossa oli huomattu että ruokien väriaineet aiheuttivat adhd:n oireita.
sairaus/ongelma on aivan yhtä todellinen vaikka sille löydettäisiinkin selityksiä myös elintavoistamme ja näihin tulisi suhtautua uteliaasti, onhan meidän kaikkien etu jos voimme edes helpottaa oireita esim ruokavaliolla ja television katselun välttämisellä jne jne..
vähän jo vieraantuneet tästä lapsiperheen arjesta, kun omat lapset jo lentäneet pesästä. Suurin osa vanhemmista yrittää hultaa lapsensa hyvin, yhteikunnan paineiden keskellä. Elämä nyt on vähän eri tahtista kuin 70-luvulla.
Tahkokallio lähtee siitä että suomalaislapset voivat huonommin kuin lapset muissa pohjoismaissa. Minusta olisi todella yllättävää jos meillä kasvatus olisi jotenkin " vapaampaa" kuin vaikka Ruotsissa. Suomessahan on aina uskottu auktoriteettiin niin kodeissa kuin työelämässäkin.
Itse näen Tahkokallion rajojen korostamisen ennemminkin vastavoimana aikaisemmin muodissa olleelle " kaverivanhemmuudelle" ja eiköhän tämän 50-lukulaisen muodin jälkeen heilahdeta taas vastakkaiseen, esimerkiksi luovuutta korostavaan suuntaan.
suurin osa uniongelmaisista on häiriökäyttäytyjiä (tai neurologisista ongelmista kärsiviä) ilman ADHD:ta. Kumpi on ensin muna vai kana? Eli aiheutuuko unenpuute häiriökäyttäytymisestä vai johtaako unenpuute häiriökäyttäytymiseen... Siihen en osaa vastausta antaa. Aina kaikelle ei voi antaa mitään diagnoosia. Lapsen käytökseen vaikuttaa ympäristö ja perimä.
t. lto (ja " lapsiaines" on muuttunut 10 vuoden sisällä enemmän häiriökäyttäytyväksi...)
Epäilemättä ADHD on ylidiagnosoitu nimenomaan vanhempien mielessä. MUTTA on ihan turhaa dissata niitä meistä, joilla oikeasti on ADHD.
Loppujen lopuksi sillä ei ole v--nkaan väliä, miksi se käytös on sellaista, kun kuitenkin samat konstit toimivat helpotuksena MYÖS monille addeille.
t. Addinainen :)
Mutta ei siitä saa tällä palstalla puhua, mammat ihan HERRRRRmostuu.
Siis poika menee kyllä kiltisti nukkumaan noin klo 20-20.30 mutta herää joka aamu kuuden jälkeen. Ilman herätystä tai mitään meteliä koska muu perhe nukkuu silloin vielä. Tämä siis myös viikonloppuisin.
Päivisin on lepohetki, jolloin luen pojalle tai hän lepää rauhassa sängyssä, mutta ei nukahda kuin ehkä kerran kuukaudessa. Jos autoilen klo 15-16 välissä niin varmasti nukahtaa, mutta en päiväunien takia voi joka päivä tuntia ajella ympäriinsä.
Miten voi " pakottaa" nukkumaan enemmän? :/