Lue keskustelun säännöt.
Pituuteni vaivaa minua vuosi vuodelta enemmän.
23.05.2008 |
Olen 27-vuotias, ja 146 cm pitkä nainen.
Painoa 52 kiloa, eli normaalin ylärajoilla indeksiltäni.
Minua vaivaa pituuteni...
Nuorempana se ei ollut niin vaivaava tekijä, olinhan raikkaampi ja tyttömäisempi, ja miehet pitivät koostani.
Nyt kun ikää on kohta 30, tuntuu, ettei oikein osaa olla "nainen", tässä pituudessa.
Kenkiä ja naisellisia vaatteita vaikea löytää, kengänkokokin 34...
Tuntuu että kaikki roikkuu päällä.
Mulla siis jokin itsetunto kriisi kai päällä.
Mitä sinä ajattelet naisesta, joka on huomattavan lyhyt? Onko pituuteni sinusta "epänormaali" tai huomiota herättävä?
Mittasuhteet kuitenkin ihan normaalit.
Mielipiteesi?
Kommentit (6)
Saat vaatteetkin edullisemmin kun haet ne lastenosastoilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suunnilleen sinun pituinen, ehkä saman painoinenkin (voi olla nyt enemmänkin, saanut vauvan hiljattain). Ja ikää muutamia vuosia enemmän kuin sinulla.
Kyllä hän on ihan Nainen isolla N:llä, puhelias, toimelias, iloinen, sellainen kuin luonteeltaan on.
En ole varma mistä hän hankkii vaatteita, vissiin sieltä täältä, ainakin Benettonia on välillä näkynyt ja oisko jostain ruotsalaisista ketjuista..? En niin tarkkaan katsele.
En tiedä haittaako pituus häntä varsinaisesti - itse en ole sitä ikinä huomioinut varsinaisesti, joskus vain ollut puhetta pituuksistamme yleisesti (en ole itsekään mikään kauhean pitkä). Eikä hän ikinä missään käyttäydy sillä tavalla, että kuvittelisi olevansa mitenkään "epänormaali" tms.
Joten koeta vaan unohtaa nuo turhat ajatukset - kyllä se kriisi ohi menee - oma personallisuus vaan kehiin.
mutta en sen kummemmin jää asiaa pohtimaan.
Itsekään en pituudella loista (163cm)
mutta siihen se jäisi. Netistä varmaan löytyy nykyään vaatteita kaiken kokoisille, kannattaisi ainakin etsiä. Turussa ainakin on vaateliike "Pikku naisia", mistä varmasti löytyy vaisellisia vaatteita. Lasten puolen vaatteet kun ei tyylillisesti ja muotojen puolesta todellakaan sovi kaikille aikuisille naisille.
ja juurikin nuorempana kärsin lyhyydestäni enemmän. Nykyisin olen sinut pituuteni kanssa, mitä nyt vituttaa armottomasti kun en ylety kertakaikkiaan mihinkään.
Kompleksini lähti korjaantumaan tavatessani nykyisen mieheni, joka melkeinpä lankesi polvilleen eteeni kun näki minut. Hän ihastui sydänjuuriaan myöten juuri pieneen kokooni (olin silloin vieläpä siro, 48-kiloinen, suorastaan keiju hänen mielestään).
Täytynee mainita, että mieheni on karvan vajaa kaksimetrinen, harteikas ja omaa leipäkorin kokoiset kädet..
Olemme siis varsin hilpeyttä herättävä pari julkisilla paikoilla kulkiessamme.
tuskin sitä kukaan jää sen enempää ajattelemaan. Ihmiset ovat eri kokoisia. :)