Vela eli vapaaehtoisesti lapseton eksyi palstalle.

En ole koskaan ollut kinnostunut äitiydestä/lapsiperhe-elämästä. Tarkoituksellisesti en aio hankkia lapsia. Mies on samaa kaliberia. Omat vanhemmat suhtautuu asiaan " ei kuulu meille" mentaliteetilla, anoppi odottelee että " kyllä se mieli muuttuu" . Hänen puolestaan vähän surku:(

että miten kummassa olet eksynyt Vauva-palstalle?

Itse en ennen lapsia olisi tullut edes ajatelleeksi, että tällainenkin on olemassa :)

mutta on liian myöhä. Surettaako se, että et tule koskaan saamaan lapsenlapsia?

Etsin kerran jotain haulla ja päädyin silloin tänne. Huomasin että av:lla on vilkasta keskustelua laidasta laitaan. Joskus jopa asiallista sellaista;) Ja kysymyksiin löytyy aina joku vastaus.

Siispä jäin säännöllisen epäsäännölliseksi kävijäksi.

8

mullakin toisi moni tuttu alkanut katua velaa 40 vuotiaana...



mites ap?

Minkä ikäisenä päätöksenne teitte?

Jos siihen alkaisin, olisi varmaan paljon muutakin katumisen aihetta. Olen aika " huono" katumaan mitään, katson eteenpäin. Kaikesta oppii jotain, jos ei itse, toivottavasti muut.



Suvun tarinoita ja tapoja olisi kiva siirtää eteenpäin, mutta lapsenlapet tuntuu niiiin kaukaiselta ajatukselta, kun ei ole edes sitä seuraavaa polvea olemassa. Ja onhan olemassa muitakin sukulaisia kuin minä.

Itse asiassa, en ole koskaan asiaa niin miettinyt, voisivathan omat lapseni olla myös lapsettomia syystä tai toisesta.

Tosin kura lensi toiseenkin suuntaan:(

En silloin edes viitsinyt kommentoida, nyt ajattelin kokeilla asiallisemmalta pohjalta.

Asia kuitenkin tuntuu herättävän tunteita.

Minkä ikäinen olet ja oletko omassa elämässäsi joutunut paljon " selittelemään" valintaasi (jos jätetään nyt sun ja miehen vanhemmat pois laskuista)?

Itse olisin voinut kirjoittaa samaa, kun olin 34 v. Ja sitten 36-vuotiaana olinkin jo äiti.



Never say never.

En voi sanoa mitään ikää, koska olisin päätökseni tehnyt. Se vain on aina olut niin. Ensin elämä kuljetteli niin, että se oli luonnollistakin (jotenkin luonnollisempaa kuin nyt, olen 35), oli opiskelut ym, työttömyyttä, epävarmuutta.



Onneksi löysin parikseni toisen samanlaisen. Muuten voisikin olla aika tiukat paikat... Jos toinen kaipaisi lapsia ja toinen ei.

Lapset ovat ihmisiä, nuoria sellaisia. Hälveneekö lapsenvihaajan viha, kun nuori henkilö varttuu? Missäköhän vaiheessa inho on sitten kokaan sivuutettu? Ymmärrän sen, ettei halua paapoa ja sylitellä tai viihdyttää toisten lapsia, mutta neutraalia, kohteliasta ja hienotunteista käytöstä odotan kaikilta kaikkia ja kaikenikäisiä kohtaan. Miten sinä ap suhtaudut lapsiin? Entä ystäväpiirisi toiset lapsettomat?

Elämäntilanteeni huomioon ottaen uskon kuitenkin pysyväni velana. Koskaan ei tosiaan pidä sanoa ei koskaan!=)



7. Jonkin verran kyllä. Nykyään en kyllä jaksa isommin selitellä, olen vain hiljaa tai vaihdan puheenaihetta. Monesti ajattelen heitä, jotka kovasti tahtoisivat lapsia, mutteivät saa, ja samoilla kysymyksillä piinataan heitäkin. Jopa väitetään itsekkäiksi. Tuttavapiirissäni on heitä useampia, ja tiedän sen satuttavan heitä kovasti.

Mielestäni on tökeröä kysellä niin henkilökohtaisia asioita.

neutraali. En voi kieltää,etteikö joskus yleisellä paikalla kiukutteleva ja kiljuva lapsi kiristäisi hermoja, muttei sen enempää kuin yleisellä paikalla meuhkaava aikuinen.

En ole kovin " hyvä" lasten kanssa (en osaa olla luonteva leikeissä ym) mutta kummilasten kanssa jotain tulee touhuttua. He tuntuvat toki läheisemmiltä kuin muut lapset.



Mistä inho tulee? Jaa, en osaa tuohon vastata. Äiti-ystävieni kanssa puhuessa on molemmilta puolilta tullut esille se, että monilla vanhemmilla on varmaan vaikeuksia jaksaa kasvattaa lapsiaan pitkäjänteisesti. On niin paljon kiirettä väsymystä ym. Josta taas ehkä aiheutuu rauhattomuutta ja käytöshäiriöitä lapsille?



**auts, nyt ole vaarallisilla vesillä..* Korostan, että itse en varmasti pystyisi parinvuosikymmenen johdonmukaiseen kasvatustyöhön, joka on yksi hyvä syyni pysyä lapsettomana. Joten en ala äitejä arvostelemaan! Tämä oli vain keittiöpsykologista pohdintaamme...

Arvatkaa onko tämä mun kollega kuin maansa myynyt kun ei pääsekään mummuksi. Toivon todella, etei mua odota sama kohtalo, siksi halusin kaksi lasta, vaikkei se vielä mitään takaa. Mulle ois riittänyt yksi, mutta tein kaksi koska todella monet ei nykyään saati tulevaisuudessa halua lapsia.



Mutta velat tässä menettää eniten, oma lapsi on jotain niin käsittämättömän ylimaallisen ihanaa, ettei voi sanoin kuvailla. Mulla siis 2 ja 5 vuotiaat, saatan olla eri mieltä kun päästään murrosikään.

On kuitenkin hyvä muistaa, että se, ettei saa sitä mitä ei kaipaa, ei satuta eikä tee onnettomaksi.



Aina jotain jää saamatta ja kokematta, teki niin tai näin. Elämä on valintoja täynnä.



Toivottavasti sinulla on onni myötä, ja saat jonain päivänä lapsenlapsen syliisi. Ethän kuitenkaan painosta;)

Eli ehkä sulla ei olekaan niin paljon menekkiä täällä kuin toivoisit...minä ainakin tiedän lapsettomana olemisesta ihan riittävästi.

Minua kiinnostaa kovasti sellaisen ihmisen ajatukset, joka ei koskaan halua lapsia. Haittaako, jos keskustelu jatkuu?

Henkilö A: Minä en halua lapsia.

Henkilö B: Jaa.



Henkilö B: Minä haluan lapsia.

Henkilö A: Jaa.