Haluaisin epätoivoisesti muuttaa pois Suomesta, mutta mieheni ei! Mitä teen?

Ap taisi unohtaa, että hänen lapsensa on vasta kaksivuotias, kun kirjoitti että " näin vanhemmalla iällä olisin päätynyt toisenlaisiin ratkaisuihin" .

Joillakin se on aina tarve tuomita sen enempää ajattelematta.

Sellaisen ihmisen, joka ei ole koskaan asunut ulkomailla on vaikea ymmärtää AP:tä. Suomi ei todellakaan ole välttämättä mikään unelmamaa asua ja meillä kaikilla on vain yksi elämä, joten miksi tuhlata elämänsä Suomessa jos ei siltä tunnu.



Itse olen asunut Ruotsissa (opiskelu), yhdysvalloissa, Kanadassa (opiskelu), UAE:ssa, Intiassa, Japanissa ja Etelä-Koreassa. Vietin vain lapsuuteni ja alkavan nuoruuteni Suomessa. Ulkomailla oleskelun jälkeen Suomeen palaaminen alkoi tuntumaan pakkopullalta ja vaikka nautinkin vierailusta niin en enää halunnut jäädä, koska elämä muualla antoi minulle niin paljon enemmän.



Suomi on melko harmaa ja tylsä maa, jossa arki on aina sitä samaa. En tiedä mitä tekisin tilanteessasi. Lapsen erottaminen toisesta vanhemmastaan ei ole hyvä idea ja vaikea miestäkään on jättää tuon takia. Toivottavasti miehesi päättää muuttaa kanssasi tai pystytte asumaan osan vuodesta ulkomailla.



Minä asun luultavasti lopun elämääni Dubaissa.

Suomen ilmasto ei todellakaan ole se suurin syy siihen, miksi haluan muuttaa pois Suomesta!!! Ja miksi epäilet minua provoksi? Miksi ihmeessä käyttäisin aikaani tällaisella asialla provoiluun? Anteeksi nyt vain, mutta minulla on parempaakin tekemistä.



Ja kyllä. mielestäni voin sanoa nyt 27-vuotiaana että " näin vanhemmalla iällä" kun viittaan 22-vuotiaana solmimaani avioliittoon.



Syyllistävät kommenttinne eivät kauheasti tässä tilanteessa auta... enemmän kaipaisin käytännön vinkkejä siitä, mitä tässä tilanteessa kannattaisi tehdä, sekä mielelläni kuulisin teidän mahdollisesti samantyyppisistä kokemuksistanne.



ap

29: Olimme työkomennuksella Englannissa.



30: Mieheni on valitettavasti aika keskeisessä asemassa yrityksessään. Hänellä on sisaruksia, mutta nämä ovat häntä niin paljon nuorempia, että eivät ainakaan vielä pysty " korvaamaan" miestäni. Mieheni harteilla on siis aika paljon vastuuta yrityksessä tällä hetkellä ja hän myös haluaa sen vastuun kantaa ja sen takia pysyä Suomessa.



ap

kokonaista kaksi vuotta vanhempana.



Et sinä omia ongelmiasi pääse pakoon siellä ulkomaillakaan, viet ne mukanasi plus lisäksi koko joukon uusia, jotka tulee siitä että hajotat perheesi tai painostat miehen johonkin mitä hän ei tahdo.

Arki on arkea ulkomaillakin ja aluksi voi tuntua jännittävältä ja mielenkiintoiselta, mutta kyllä se arki pikkuhiljaa muotoutuu. Ei Suomi mielestäni ole myöskään erityisen harmaa tai tylsä. Suomihan on kohtuullisen iso maa ja paljon erilaisia maisemia eri vuodenaikoineen, joissakin maissa taas on ympäri vuoden samanlaiset ilmat ja maisemat. Vaikka Suomi on monipuolinen niin minulle se ei kuitenkaan sovi. Asumme lämpimässä maassa mutta en väitä, että täällä olisi yhtään sen ihmeellisempää kuin Suomessa, ainoastaan ilmasto on kivempi ja se mahdollistaa monia asioita. Toisaalta taas joku muu viihtyy Suomessa hyvin, koska siellä voi harrastaa eri lajeja eri aikoina vuotta. Niin ja itse päätin asuinmaani ilmaston perusteella, kyllä se ilmastokin vaikuttaa elämänlaatuun aika paljon.

Vierailija:

Suomi on melko harmaa ja tylsä maa, jossa arki on aina sitä samaa.

Sinä olet ratkaisusi tehnyt reilu kaksi vuotta sitten kun tulit raskaaksi miehelle, jonka elämä on Suomessa.

Viittasin 22-vuotiaana solmimaani avioliittooni " Suomeen jämähtäneen " mieheni kanssa, kun sanoin " näin vanhemmalla iällä" , montako kertaa tämä vielä pitää toistaa?



ap

Sulle on moneen kertaan tavattu vaihtoehdot. Mikset nyt vain puhu sille miehellesi?

Tällä palstalla on jatkuvasti avioeroista, niiden syistä ja pohdiskelua asiasta. Tuntuu,että ap:n kaipuu ulkomaille on syy, miksi monet kommentit ovat syyttäviä! Ap mennyt naimisiin ja saanut lapsen, mutta jos hän ei ole onnellinen, onko hänen ihan pakko tyytyä siihen, ovatko lapsi ja mies tyytyväisiä ap:n kanssa,joka ei ole tyytyväinen. Kyllä elämässä riittää vaihtoehtoja, varsinkin jos tällaisessakin tilanteessa voi tarkasti ja rauhallisesti pohtia sen miehen kanssa, mitä tehdä, jotta kaikilla on hyvä olo!



Ja tuosta iästä ja " kasvusta.... Minä olin 21v kun sain ensimmäisen lapsen, nyt on jo useampikin ja olen vieläkin alle 30v. Asunut tässä välillä ulkomailla, tullut takaisin Suomeen ja kaipuu taas muualle kova. Kyllä minä ainakin olen kasvanut todella paljon " henkisesti" näinä vuosina, vaikka on vain muutamasta vuodesta kyse. Olen tehnyt virheratkaisuja, maksanut kovan hinnan niistä,mutta koko ajan olen tehnyt kaikkeni,että lapsilla kaikki hyvin.



Ja hatun nosto ap:lle,että hän todellakin pohtii tätä, miettii ja kyselee vaihtoehtoja. Moni vaan heivaa sen ukon pellolle tai itse häipyy kun kyllästyttää tms. Ap on selvästi alkanut tuntemaan itseään paremmin muutaman vuoden aikana, myöntää tosiasioita,jotka ehkä on aina tiennyt,mutta yrittänyt " sulkea" sisimpäänsä. Eikä ap tässä niinkään haihattele, onhan hänellä kuitenkin kokemusta muualla asumisesta.



t.16, jolla aikaa höpistä oikein kunnolla. ;) Tiedän vain itsekin,miten se raastaa sisintä kun ei ole " onnellinen" ja elää,miten " pitäisi" (muiden odotuksien mukaan).

Ap tuntuu kovasti kaipaavan ulkomaille ja hyvä, että olet alkanut työstämään tilannetta. Tunnistat ja tiedosta ongelman, joten seuraavaksi pitäisi toimia. Tilanteesi vaan vaikuttaa kovin haasteelliselta kun mies ei ole halukas muuttoon ja on pieni lapsi.



Mutta asiaa ei kannata vatvoa 10 vuotta. Joskus 10 vuoden päästä ajattelet, että miksi en lähteny ulkomaille ja olisi pitänyt lähteä kokeilemaan jne. Et osaa arvostaa tätä turvallista elämääsi Suomessa, koska et kokeillut elämää muualla silloin kun sitä halusit. Jos sen sijaan lähdet niin voihan olla, että palaattekin Suomeen, ettet viihtynytkään. Mutta silloin ei ainakaan tarvitse 10-15 vuoden päästä jossitella sitä menetettyä tilaisuutta.



Mielestäni teidän ehdottomasti kannattaisi kokeilla ulkomailla asumista nyt perheenä edes hetken aikaa vaikka 2 vuotta. Vuosi on vähän huono, kun aikaa menee niin paljon kaikiin järjestelyihin ja ei saa kunnon kuvaa vielä maasta. Yleensä toisen vuoden aikana alkaa nähdä tilannetta kokonaisvaltaisemmin ja muutenkin huomaamaan sen maan hyviä ja huonoja puolia paremmin. Yleensähän se eka vuosi nimittäin menee joko " kaikki on ihanaa" -asenteella tai sitten on hirveä valitus kaikesta ja vertailua entiseen ennen kuin sopeutuu kunnolla.



Sinulla on vaan kova tehtävä saada miehesi suostumaan. En osaa neuvoa miten, mutta keskustelkaa tilanteesta miehen kanssa ja painota sitä, että asia painaa sinua ja nyt olisi hyvä tilaisuus kokeilla myös ulkomaita, koska lapsikin on pieni. Voithan vaikka luvata miehellesi, että katsotte tilannetta uudestaan parin vuoden päästä kun palaatte sieltä ulkomailta, että miten silloin menee, maistuuko taas Suomessa asuminen vai ei. Suomen asunnon voisitte laittaa vuokralle ja jos miehen töillekin ehkä löytyisi tuuraaja.. mutta joo aika hankalaa jos mies kaikesta huolimatta vastustaa.



Toivottavasti joku ratkaisu löytyy!

Tosiaan, annoitte ajattelemisen aihetta. Kyllä tästä miehen kanssa on keskusteltu, mutta hän ei taida olla ihan sisäistänyt tämän tilanteen vakavuutta. Luulee kai, että kunhan nyt vain haihattelen näiden ulkomaanjuttujeni kanssa.



Katsotaan mitä tapahtuu...



Hyvää lauantai-iltaa kaikille!



ap

ei-ap

Minulla ajatus muualla asumisesta on aina pinnalla, koska mieheni on eteläeurooppalainen. Talvisin varsinkin tuntuu, että onko täällä loskan keskellä tosiaan pakko olla.



Olemme myös asuneet miehen kotimaassa ja mies varmaan olisi valmis muuttamaan kotimaahansa, jos haluaisin, mutta toisaalta Suomessa olemisessa on lapsiperheen elämän kannalta paljon hyvää Etelä-Eurooppaan verrattuna. Elämäntilanteemme Suomessa on vakaa, toimentulo turvattu ja lapsille paljon enemmän aikaa.



Meillä ensimmäinen askel tulee olemaan tuo kakkosasunnon hankkiminen miehen kotimaasta. Katsotaan sitten, johtaako se mihinkään muuhun kuin pidempiin lomiin miehen kotimaassa. Tai eläkepäivinä varmasti, mutta aiemmin en tiedä. Kun lapset menevät kouluun parin vuoden päästä, ei sitä niin vain vietetä muutamaa kuukautta siellä ja taas muutamaa täällä... Voisikin.



Ap:n tilanteessa hankkisin kakkosasunnon ja kokeilisin, järjestelisin asioita ja katsoisin, alkaako yhteinen ajatus asuinpaikasta muotoutua. Tekisin tuon pian, sillä lapsenne menee vasta 5 vuoden kuluttua kouluun ja tässä olisi hyvin " vapaita" vuosia aikaa tunnustella. Kouluun mennessä pitäisi sitten asettua johonkin mielestäni.