Miehen isä ei tullut katsomaan vauvaa
..synnärille. Anoppi kävi kyllä, mutta appiukko meni auttamaan sukulaista remppahommissa, joten ei tullut.
Kommentit (22)
Omat vanhempani kävivät ja samoin anoppi.
Ole onnellinen että lapsilla on isoisä ja anna aikaa näyttää minkälainen vaari hänestä tulee. Joku työ voi olla sellainen joka pitää tehdä tiettynä aikana ja lasta ehtii kyllä nähdä vuosikausia.
Taidat olla hormoonipöllyissä että tällainen pikkuasia pännii. Huomaatko että kilvoittelet siitä että kun muitakin lapsenlapsiaan on käynyt katsomassa niin teidänkin lasta olisi pitänyt käydä katsomassa.
Selvästi tulet kilpailemaan jatkossa myös siitä että lapsesi saa yhtä kalliit ja hyvät joululahjat isovanhemmilta kuin muutkin lapsenlapsensa. Sinusta kehittyy kyttääjä ja oikea ilo ja onni elämästäsi puuttuu.
Mulle kans mulle kans mulle kans nyt ja heti - onnea kuitenkin vauvasta.
Esikoisenkin näki vasta 3kk ikäisenä. Syynä " pitkä" välimatka ja koiranhoito-ongelmat... Muutenkin nähdään kerran vuodessa, ja silloinkin " vitsaailee" kiukuttelevista lapsista. Ei ole koskaan pitänyt vieraiden lapsista, vaikka omansa onkin kasvattanut. Mutta silti voisi vähän olla edes kiinnostunut omista lapsenlapsistaan. Todella kurjalta tuntuu. Mummous on hänelle " ihan sama" . Onneksi miehen vanhemmat ovat ylpeitä isovanhempia!