Uupunut ja kireä äiti joka ei saa otetta lapsistaan

ja jos pääset klo 12 niin ehditkö yhtään nukkua ennen lasten kotiin tuloa?

ja se ekaluokkalainen kyllä lukemaan ehtii ja voihan ekan kerrata jos tuntuu tosi vaikealta.

voimia!



kolmenäiti, työssäkäyvä

Pahoittelut äitisi (-puolen) poismenosta..



Itse olen myös 3 lapsen äiti, vähän tosin pienempien lasten, 5, 3 ja 1 vuotiaiden.

Mutta usein kireä ja uupunut. Elämäntilanteet tekee sen uupumisen ja kireyden olivatpa lapset minkä ikäisiä sitten tahansa, aina eri iässä erit ongelmat, eikö vain?



Oletko ihan yksin, onko sinulla sisaruksia joiden kanssa jakaa tuo isäsi huolehtiminen? Miksi siitä isästä pitää niin kovin ylipäätään huolehtia? Sitä jäin myös miettimään.. Yleensä terve aikuinen ihminen, vanhempikin pärjää kyllä, toki on normaalia käydä ja auttaa mutta jos koet sen raskaaksi ja koska sinulla on omakin perhe, pienet lapset ja oma työ niin isäsi huolehtiminen voisi tulla jostain muualta mikäli hän ei yksin tai omillaan pärjää.



Miten sinun miehesi tukee sinua kotitöissä? Entä siinä ekaluokkalaisen lukemaan oppimisessa? Ymmärrän kyllä että nykyään tuo lukeemaan oppiminen jää vanhempien harteille aika paljon, toki koulustakin tuetaan ja varmaan jotain tukiopetusta järjestetään. Kyllä se ekaluokkalainen oppi sen lukemisen vielä, älä murehdi siitä! Juttele opettajan kanssa avoimesti ja kerro että olet huolissaan etkä itse onnistu siinä opettamisessa, asia järjestyy aivan varmasti ja lapsi kyllä oppii aikanaan, kesäkin on vielä aikaa oppia.



Tee vain sitä mikä itsellesi on mielekästä silloin kun sinulla on aikaa itsellesi, älä tee mitään kuntopyöräilyä jos se tuntuu väkinäiselle, katso vaikka vain leffaa ja syö jotain hyvää samalla, rentoudu ja nauti siitä hetkestä, että on hiljaista/saat olla yksin.



Lasten kasvatus on vaativaa puuhaa, eikä siinä ole varmasti yhtä oikeaa tai väärä tapaa, minä en ole hyvä siinä neuvomaan, teen varmasti virheitä päivittäin itsekkin. Mutta kyllä hyväksi havaittu keino on laittaa lapsi hetkeksi rauhoittumaan johonkin yksikseen, en laittaisi nurkkaan mutta tuolille istumaan, sängylle istumaan, hetkeksi miettimään ja sen jälkeen rauhassa kahdestaan sen lapsen kanssa asia läpi miksi/mitä.. Ensin sanotaan " istut tuohon nyt, olet siinä hiljaa 5min. ..10min.. koska teit noin..sanoit noin..tiedät se on kiellettyä" Siis kerrotaan heti ensin lapselle miksi joutuu siihen ja ei siinä kuulu pitkää aikaa, tunteja lasta istuttaa, sen aikaa että lapsi oikeasti rauhoittuu. Yleensä vanhempikin rauhoittuu ja tilanteesta on helpompi molempien sitten keskustella ja pyytää anteeksi, näin vältytään riehaantumiselta ja huudolta..



Kuten itsekkin totesit et saa otetta lapsiisi ja se on sitä kun huudetaan niin on menetetty se ote ja auktoriteetti niihin lapsiin. Jospa koittaisit ihan uutta tapaa, et huutaisi, olisitkin rauhallinen mutta et sietäisi lapsiltasi yhtään poikittaista, kerta varoitus ja sen jälkeen rauhoittumaan. Olisitkohan itsekkin vähemmän kireä?



Mutta kuitenkin näkisin että sinun harteilla on nyt kokolailla liikaa vastuuta ja huolehdittavaa ja tämä kaikki käy sinulle taakaksi ja rasitteeksi ja tekee siksi kireyttä ja uupumusta eikä sitä suinkaan helpota sitten nuo lapset jotka nyt ovat kuten lapset ovat! :)

Tilanteesi kuulostaa kyllä vähintäänkin haastavalta, ei ihme, että olet poikki. Minulla on vain kaksi lasta, 5,5 v. ja 3 v, joten en ole ihan noin kovilla... Sen minkä, kanssasi jaan, ovat nuo aikaiset aamuherätykset. Itse herään kolme kertaa viikossa klo 4.20 (muina aamuina saa sitten nukkua joko klo 5.30:een tai jopa klo 7:ään), ja sen huomaa, että illalla on niiiiiin väsynyt, että oksat pois. Ja kuitenkin olisi niin ihana saada sitä omaa aikaakin... Sen vain olen huomannut, että pakko on välillä saada nukkua kunnon yöunia, ts. vähintään se 8 h, jotta jotenkin jaksaa. Väsyneenä on kireä kuin viulunkieli eikä jaksa yhtään miettiä, miten lasten kiukutteluun reagoi jne. ja sitten pinna palaa ja ote lapsista lipeää jne... Eli jos jotenkin pystyisit tekemään niin, että voisit pari yötä viikossa vähintään nukkua kunnon yöunet, niin voisi tehdä ihmeitä - ainakin minulle tekee...



Toinen juttu on sitten tuo rangaistuspuoli: Oletko kokeillut, mitä tapahtuisi, jos rangaistus olisi joku muu kuin nurkassa seisominen tms.? Meillä rangaistus on useimmiten jotain konkreettista: lempilelu pariksi päiväksi pois (välillä jopa joku lelu roskiin - ei tosin lempparia...), iltasatu jää kuulematta, ei saa viikonloppuna jälkiruokaa, tv-ohjelma jää katsomatta jne. Itse olen huomannut, että tuollainen konkreettinen edun/tavaran menetys toimii meillä paremmin kuin esim. jäähy (toki sekin toimii silloin, jos kyse on riehaantumisesta tms., jossa tarvitaan itse asiassa vain rauhoittumista ja asioiden miettimistä). Mutta konkreettinen menetys jotenkin kirpaisee enemmän... Ja meillä kaava on yleensä se, että ensin kielletään, sitten sanotaan, että nyt on viimeinen varoitus, seuraavasta menee lelu (tai mikä rangaistus nyt onkaan) ja sitten kolmannesta uhkaus oikeasti toteutetaan. Toimii usein, mutta ei tietenkään aina, kun lapset eivät ole eläimiä eivätkä koneita ;-)



Tsemppiä sinulle! Tilanteesi kuulostaa tosiaan aika haastavalta! Toivottavasti saat isäsi asiat pian järjestykseen ja pääset taas keskittymään enemmän omaan elämääsi!

Hei!!!



Syvä osanottoni. Tämä on sinulle todella raskasta aikaa, kun äitisi on poissa. Oletko kokeillut lastesi suhteen, että otat lapsesi käsiisi ja pyydät katsomaan silmiin ja selität, että miksi haluat, että lapsesi katsoo sinua silmiin. Olen huomannut, että, kun omani ei usko ja ei mikään auta, niin otan pojan käsiini ja vaadin katsomaan häntä minua silmiin ja kuuntelemaan, mitä minulla on asiaa. Sanon ihan normaalilla äänellä ja se kyllä toimii. Älä huuda ja meukkaa, kun sinulla itsellä menee kaikki voimat siihen, se on ihan turhaan. Voimia sinulle.

Oletko ajatellut, että hankkisit perhetyöntekijän, joka auttaisi sinua selviytymään päivän askareista???

Meillä lapset 8v, 6v ja 3v ja teen lyhennettyä työpäivää. Itse herään vasta 6lta aamulla, mutta kyllä silti jo 12h hereilläolon jälkeen olen jo ihan sippi iltakuudelta- silloin kun mies tulee yleensä kotiin. En yritäkään pitää kiinni omasta ajasta, sillä pienin menee nukkumaan vasta kymmenen maissa (päiväunet päiväkodissa lyhentävät yöunia). Eli ihan ilomielin painelen nukkumaan samaan aikaan pienimmän kanssa.



Väsymys vaivaa eniten jaksamista ja pinnan pitämistä. Kotona ei ole mitenkään hirveän rankkaa, mutta pientä meteliä ja puuhaa on aina (siivousta ja pyykinpesua on aina). Silti haluaisin vaan olla ja levätä, mutta se ei onnistu. Päiväunetkin olisi kiva joskus. Välillä tuntuu että poden kroonista väsymystä varsinkin loppuviikkoa kohti ja kyseessä on ihan fyysinen väsymys, ei henkinen.



Meillä tuntuu että pikemminkin lapset raivoavat ja korottavat ääntään jatkuvasti enemmän kuin minä (tosin kyllä minullakin ääni joskus kohoaa). Lasten pinna on uskamattoman lyhyt- huoh. Tuntuu että lapset tarvitsivat enemmän läheisyyttä, apua tunteidensa kanssa ja lepoa. Tunnen siis huonoa omaatuntoa etten osaa kasvattaa lapsista tarpeeksi tasapainoisia. Osaamiset kyllä taitavat olla kohtalaisia.



Mies meillä auttaa, mutta ilta on hänelläkin lyhyt kun tulee vasta kuudelta. Lisäksi on iltavuoroviikot, jolloin ei iltaisin ole kotona. Nyt kevääksi on lisäksi kasaantunut esikoisen turnauksia, jossa mies on apuna. Anopin kämpän remontointia ja tuleva muutto, jossa mies yrittää autella. Lisäksi on ollut miehen aikuisen pojan autokoulutouhua (mies opettanut poikaa itse ajamaan). Jotensakin tuntuu että miehellä on paljon puuhaa ja ei ehdi olla niin kotona. Eli minulle jää kotihommat ja arki enemmänkin.



Täällä siis toinen väsynyt äiti... Tosin meillä ei samanlaista murhetta ole ollut kuin sinulla. Toivottavasti saat joskus levättyä ja isäsi pääsee jaloilleen, jolloin ei ole niin riippuvainen sinusta. Tsemppiä ja jaksamista.