Lue keskustelun säännöt.
Katkeruus omia vanhempia kohtaan - miten siitä eroon? :(
30.09.2014 |
Olen huomannut että katkeruus nostaa päätään... olen 38v ja yrittänyt ymmärtää heitä aina, ei heilläkään helppo lapsuus ole ollut. Silti, vaikka kuinka yritän ymmärtää, olen katkera.. Kun tänä päivänä panostetaan lapsiin niin paljon, muistaa sen oman lapsuuden, kun "kaikesta" kiellettiin, äiti oli aina pahantuulinen ja huusi (varsinkin minulle, veljeni oli suosikki), äiti ei ollut koskaan iloinen ja nauravainen, ei pitänyt sylissä, eikä pitänyt isäkään, isä oli etäinen ja äkkipikainen, komensi omaan huoneeseen jos vähänkään jostain olin erimieltä, saattoi väitellä minun kanssani vaikka kuinka kauan antamatta periksi (vaikka olin lapsi, ja ainakin yhden kerran tiedän olleeni 100% varmasti oikeassa ja isä väärässä). Isä saattoi läpsäistä naamalle, arvosteli ulkonäköäni, ja naureskeli minulle ja kavereilleni. Isälle myös veljeni oli tärkeämpi kuin minä, veli pääsi aina isän mukaan. Äiti saattoi huutaa ja nolata minut kaupassakin, tai vieraitten kuullen. Jaksoi aina muistella kuinka synnytykseni oli niin hirveä ja kuinka olin niin maruinen ja hankala lapsi. Kaikki mitätöitiin mitä olisin halunnut tehdä, ei uskottu mihinkään, ei kannustettu missään, ei kehuttu missään, päinvastoin negatiivista tuotiin esille. Ei tullut tytöstä ainakaan ylpeää, ei... Kaikinpuolin ilmapiiri kotona oli kylmä ja riitaisa lähes aina, hyvin harvinaista oli että äiti hymyili.
Ja tässä vain pieni osa kaikesta.
Miten eroon katkeruudesta?
Kommentit (44)
Tutustu psykedeeliterapiaan. se on vielä nuori ja kiistanalainen terapiasuuntaus, mutta tulokset ovat lupaavia. Joudut myös rikkomaan lakia, jos haluat tätä apua. Uskokaa tai älkää, eräät pitkään yhteiskunnan kauhistelemat huumeiksi luokitellut aineet (esimerkiksi LSD ja MDMA) tulevat vielä mullistamaan terapian ja mielisairauksien hoidon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 00:49"]
Tutustu psykedeeliterapiaan. se on vielä nuori ja kiistanalainen terapiasuuntaus, mutta tulokset ovat lupaavia. Joudut myös rikkomaan lakia, jos haluat tätä apua. Uskokaa tai älkää, eräät pitkään yhteiskunnan kauhistelemat huumeiksi luokitellut aineet (esimerkiksi LSD ja MDMA) tulevat vielä mullistamaan terapian ja mielisairauksien hoidon.
[/quote]
Kannattaa kuitenkin pitää mielessä että ei nuo mitään ihmeaineita ole. Nekin vaativat pohjalleen turvallisen elämäntilanteen ja ympäristiön etc. eikä sekään aina takaa toimivuutta. Isot panokset puolin ja toisin. Olen kokeillut MDMA:ta kahdesti ja se ei korjannut minussa mitään. LSD:n kanssa saakin olla vielä varovaisempi ja siksi sitä en ole kokeillutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tutustu psykedeeliterapiaan. se on vielä nuori ja kiistanalainen terapiasuuntaus, mutta tulokset ovat lupaavia. Joudut myös rikkomaan lakia, jos haluat tätä apua. Uskokaa tai älkää, eräät pitkään yhteiskunnan kauhistelemat huumeiksi luokitellut aineet (esimerkiksi LSD ja MDMA) tulevat vielä mullistamaan terapian ja mielisairauksien hoidon.
Kyllä tätä ehdottamasti suosittelen minäkin! Tutki ja ota selvää! Suomi on niin täynnä traumatisoituneita ihmisiä ja vain osa heistä oikeasti saa avun pelkästä keskustelu-terapiasta. Kunpa psykedeeli-avusteinen terapia tulisi vielä lailliseksi Suomeenkin jonain päivänä.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 14:40"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 14:01"][quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 19:25"] Olen huomannut että katkeruus nostaa päätään... olen 38v ja yrittänyt ymmärtää heitä aina, ei heilläkään helppo lapsuus ole ollut. Silti, vaikka kuinka yritän ymmärtää, olen katkera.. Kun tänä päivänä panostetaan lapsiin niin paljon, muistaa sen oman lapsuuden, kun "kaikesta" kiellettiin, äiti oli aina pahantuulinen ja huusi (varsinkin minulle, veljeni oli suosikki), äiti ei ollut koskaan iloinen ja nauravainen, ei pitänyt sylissä, eikä pitänyt isäkään, isä oli etäinen ja äkkipikainen, komensi omaan huoneeseen jos vähänkään jostain olin erimieltä, saattoi väitellä minun kanssani vaikka kuinka kauan antamatta periksi (vaikka olin lapsi, ja ainakin yhden kerran tiedän olleeni 100% varmasti oikeassa ja isä väärässä). Isä saattoi läpsäistä naamalle, arvosteli ulkonäköäni, ja naureskeli minulle ja kavereilleni. Isälle myös veljeni oli tärkeämpi kuin minä, veli pääsi aina isän mukaan. Äiti saattoi huutaa ja nolata minut kaupassakin, tai vieraitten kuullen. Jaksoi aina muistella kuinka synnytykseni oli niin hirveä ja kuinka olin niin maruinen ja hankala lapsi. Kaikki mitätöitiin mitä olisin halunnut tehdä, ei uskottu mihinkään, ei kannustettu missään, ei kehuttu missään, päinvastoin negatiivista tuotiin esille. Ei tullut tytöstä ainakaan ylpeää, ei... Kaikinpuolin ilmapiiri kotona oli kylmä ja riitaisa lähes aina, hyvin harvinaista oli että äiti hymyili. Ja tässä vain pieni osa kaikesta. Miten eroon katkeruudesta? [/quote] Yksinkertaisesti katkaiset kaiken yhteydenpidon heihin. Mitä muutakaan tekisit? Etkä märytä mitään lasten suhteesta isovanhempiinsa, jolla jotkin kynnysmatot täällä saavat tekosyyn jatkaa tuskan nauttimista. [/quote] Ei näin. Se ei lisää omaa hyvinvointia. Asioiden käsittely on paras tapa. Näin lapsuus meni. Katsoo eteenpäin ja pitää huolta omasta itsestään Välien turha katkaiseminen ei poista katkeruutta. Lisää vaan pahaa oloa kaikille Täällä sitä usein suositellaan. Mutta niin suositellaan paljon muutakin haitallista
[/quote]
Minulla pahoinvointini äidistäni alkoi noin 17-18-vuotiaana. Olen käynyt Kelan korvaamaa psykoterapiaa ja sen jälkeen itse maksamaani terapiaa yhteensä noin 8 vuotta. Koitin 24 vuotta käsittelemällä selvittää asioita.
Ei auttanut. Äitini katsoo edelleen oikeudekseen arvostella minua, enkä minä edelleenkään ymmärrä, mitä varten. Hän oikeuttaa jollain syyllä minun paheksumisen ja arvostelun, ilmeisesti koska ajattelee, etten ansaitse arvostusta.
Aloin voida niin paljon paremmin kun lopultakin sain laitettua stopin hänelle, eli en ole enää minkäänlaisessa kanssakäymisessä hänen kanssaan. Minulta ei jää uupumaan edes apu, tuki eikä turva, koska niitä hänestä ei ole ollut, ei enää varsinkaan kun asumme aika kaukana. (Mutta emme liian kaukana aiemmin tapahtuneille vierailuille). Katkoa väleissä on vasta alle puoli vuotta, mutta olen varautunut nyt ainakin 2-3 vuoden katkoon. Jos silloin edelleen tuntuu näin hyvältä, miksei pitempäänkin. Mies on tavannut häntä lasten kanssa, eli lapset eivät mummia menetä.