Jos ei pysty jakamaan taloutta, ei pysty sitoutumaan OIKEASTI parisuhteeseen!

Enpä kertonut omasta perheestäni. Ihmettelen enemmänkin ystäviäni ja tämän palastan naisia. Hirveä jankkaus, kun mies ei tee kotona hommia. (Oma mieheni tekee juuri ruokaa). Sama jankkaus, kun oma palkka on huonompi kuin miehen. Mitä tällaisissa perheissä, joissa ei kyllä yksikään mies ole taloa rakentanut, miehen pitäisi tehdä näillä omilla suurilla tuloillaan?



Matkustella yksinään etelässä, käydä kalliilla salilla treeneissä, kulkea Armanin puvussa - perhe näyttää vähän nukkavierulta siinä vieressä. Voi voi, vaimo kulta sulla ei sitten säästöt riittäneetkään, no hauskaa viikonloppua lähden Pariisiin yksin.



Kahjo ketju. T. 44 vai mikä olinkaan

jotain sillä avioliiton elatusvelvollisuudella (puolison) tarkoitetaan



Jos avioliittoon kuuluvan toisesta huolehtimisen (ei vain taloudellisesti, vaan myös esim. sairauden tai vamman takia) pahasti laiminlyö, voi joutua käräjille.

Onneksi suurin osa näyttää nauttivan hyvästä parisuhteesta, jossa rahat, koti, lapset, ilot ja surut ovat yhteisiä. Annetaan noiden omillaan pärjäävien pakista. Ehkä se on jollekulle tärkeää. Onni on jotain muuta.

Minä olen vaihtanut renkaita. Ja teen remonttia talossa jota ei mieheni ole rakentanut! :)



Lumet olen pääosin minä kolanut, puita hakkasin siinä kun mieheni klapeiksi takkoja varten.



Mieheni osaa tosin tehdä ruokaa, siivota ja hoitaa lapsia.



Minulla on fyysisesti raskas työ, toisin kuin mieheni joka plärää tietokoneella.



Tää on kaikki ihan meijän juttua, mulle ihan sama miten teillä: kunhan hommanne toimii. Tosin epäilen, koska vedät tähän ketjuun sukupuolisia töitä.. ;)



Talouden hoito (raha, työt) on ihan parin oma asia. Usko huviksesi! Nainenkin osaa tehdä miehisiä töitä, ansaita enempi kuin mies ja silti osaa arvostaa miestään -jos tämä on sen arvonen. Itse en koske mieheen joka erottelee työt sukupuolen mukaan.



15

esim. meillä soviteltu malli: osa tuloista ja menoista yhteisiä, osa omia.



Pidän itse siitä että minulla on omia rahoja joista saan päättää.

Ei meillä todellakaan kumpikaan lähde ' yksin Pariisiin' viikonlopuksi omilla rahoillaan. Toki voisi lähteä, jos haluaisi, mutta kyllä toistaiseksi ne reissut on haluttu yhdessä tehdä - ja yhdessä maksaa. Mä taas en itse kestäisi ajatusta, että eläisin jotenkin toisen siivellä tai olisin toisesta ihmisestä taloudellisesti riippuvainen. Ehkä se johtuu siitä, että oma äitini jo pienestä pitäen teroitti molemmille tyttärilleen taloudellisen riippumattomuuden tärkeyttä. Tottakai eri asia on esim. äitiysloman aika tai rajallinen hoitovapaan aika (jonka senkin voivat vanhemmat nykyään keskenään jakaa!), mutta itselleni ei sopisi olla epämääräistä aikaa vuodesta toiseen puolison elätettävänä, niin arvokasta työtä kuin lasten kotihoito tietysi onkin.



Minä uskon vilpittömästi, että yksi hyvän parisuhteen osatekijöistä on se, ettei kummallekaan tule suhteessa sellaista vallan tunnetta, että voi käyttäytyä suhteessa ihan miten sattuu, kun se toinen ei voi kuitenkaan lähteä suhteesta ' puille paljaille' . Niitä tarinoita saa tältäkin palstalta lukea ihan riittämiin: mies pettää ja hakkaa mutta minnekäs lähdet kun rahaa ei ole ja asuntokin on miehen nimissä.



Taloudellisesti riippumattomassa suhteessa MOLEMPIEN täytyy joka päivä oikeasti skarpata ja yrittää olla koko ajan toisen luottamuksen ja rakkauden arvoinen, kun muuten se toinen voi periaatteessa lähteä suhteesta vaikka huomispäivänä. Se minusta on sitoutumista suhteeseen, jos mikä.

Tässä ketjussa näyttää olevan joillakuilla aikamoinen pätemisen tarve.



Ihmettelen vaan, kuinka se arjessa toimii, jos rahat on sentilleen jaettu sun ja mun rahoihin?



Jos meidän perheen menot jaettaisiin kahtia, niin minun tulot eivät riittäisi oman puolikkaani maksamiseen. Mitä pitäisi siis tehdä? Laittaa vauva ja 2 v hoitoon? Yrittää saada paremmin palkattua työtä? Tehdä mahdollisesti kahta työtä? Pitäisikö minun muuttaa ehkäpä vuokralle? Entäs kesälomat? Ehkä mies viettäisi ne yksinään tai lasten kanssa - minun tuloilla ei paljon matkustella. Entäpä joudunko maksamaan puolet ruokakuluista, vaikka mies syö enemmän ja saunookin pidempään - kallista sanon minä. Kuka maksaa? Vai maksaako mies sähköstä vähän enemmän, kerran kuluttaakin enemmän? Siis kertokaa kuinka tämä käytännössä toimii?

Kuten sanottu, se on sitä rakkautta oikeimmillaan, kun ei olla ensimmäiseksi toisen tiliotteita tai rahapussia tutkimassa.

ei olla ihan niin pikkumaisia että mietittäisi että kumpi piti valoja olkkarissa päällä illalla pidempään



me maksettiin laskut puoliksi opiskeluaikoina, tyyliin tässä kuussa sä, ens kuussa mä, maksettiin ruokakaupassa suunnilleen joka toinen kerta ja kummallakin meni jotakuinkin kaikki rahat. Yksinkertaista, ei riitoja

Vierailija:

Jos meidän perheen menot jaettaisiin kahtia, niin minun tulot eivät riittäisi oman puolikkaani maksamiseen. Mitä pitäisi siis tehdä? Laittaa vauva ja 2 v hoitoon? Yrittää saada paremmin palkattua työtä? Tehdä mahdollisesti kahta työtä? Pitäisikö minun muuttaa ehkäpä vuokralle? Entäs kesälomat? Ehkä mies viettäisi ne yksinään tai lasten kanssa - minun tuloilla ei paljon matkustella. Entäpä joudunko maksamaan puolet ruokakuluista, vaikka mies syö enemmän ja saunookin pidempään - kallista sanon minä. Kuka maksaa? Vai maksaako mies sähköstä vähän enemmän, kerran kuluttaakin enemmän? Siis kertokaa kuinka tämä käytännössä toimii?

No, jos et voisi naisten tapaan tuudittautua ajatukseen yhteisistä rahoista eli suomeksi siihen että mies rahoittaa, sinun pitäisi tehdä kuten miehet: hankkia (vaikka suurella vaivalla) sellainen koulutus ja työ, että rahat riittää. Very simple.

Ei miehetkään voi ajatella, että hakeudumpa tuolle alalle josta ei makseta mitään kun kyllä se vaimo maksaa ja voinhan minä jäädä viideksi vuodeksi koti-isäilemaan jos ei ura ota tuulta purjeisiin.

on ura ja koulutus. Kyselen tässä yleisiemmin. Mutta näsitä vastauksista paljastuikin se, että osassa perheitä näyttää olevan niin suuret tulot, että voidaan maksaa puoliksi ja sitten jää vielä rahaa tuhlailtavaksi.



Itse en tullut säästäneeksi rahaa töissä ollessani sitä varten, että voin olla kotona lasten kanssa, koska säästöihin ei ollut varaa. Mies opiskeli silloin eikä siten " maksanut omaa osuuttaa" .



Meillä aina se on maksanut, jolla on ollut rahaa. Näin oli ihan alusta asti.



Mutta silti jäin vähän ihmettelemään, että onko todella perheitä (ilmeisesti käsitän sanan perhe eritavoin kuin moni muu), joissa toisen pankkitilille kertyy rahaa, jolla voi tehdä mitä haluaa ja toisen tili on tyhjä siitä syystä, että palkka on pienempi. Vastaajan mukaan pienipalkkaisen tulee hankkitua paremmin palkattuun työhön, jotta voi elää yhtä leveästi kuin puoliso. Minua naurattaa.

ketju huolella, niin tietää miksi lapsilla ei mene tänäpäivänä Suomessa hyvin kaikilta osin. Tämä olisi hyvä liite Unicefin 15 maata käsittävään tutkimukseen.

Eli jos toisen nettopalkka esimerkiksi on kaksi kertaa niin suuri kuin toisen, niin yhteiset menotkin jaetaan 2/3-1/3 suhteessa. Ja molemmille on jäätävä myös ' omaa rahaa' . Toki sille, jolla on isompi palkka sitä omaa rahaa jää ehkä vähän enemmän, mikä on ihan luonnollista.



Meillä tuo jako yhteisiin ja omiin rahoihin toimii, koska tulomme ovat samaa tasoa ja sen verran hyvät, että ei tarvitse elää ihan kädestä suuhun vaan rahaa jää myös omiin menoihin. Mutta en ymmärrä miksi mieheni pitäisi osallistua esim. minun kampaajalaskuihini tai minun opintolainani maksuun!



Itse en myöskään ymmärrä esim tilannetta, jossa miehen tililtä maksetaan asuntolaina (usein vielä niin, että myös asunto on vain miehen nimissä, kun ' mieshän sitä maksaa' ) ja naisen pienemmästä palkasta maksetaan perheen ruoka ja muut laskut sekä lasten menot, ja naiselle ei jää näiden jälkeen omaa rahaa. Siksikin minusta on hyvä, että osa rahoista on selkeästi yhteisiä ja perheen yhteiset menot katetaan niistä. Ei tule esim. mahdollisessa erotilanteessa pohdittavaa, kumpi mitäkin on maksanut. Omaa rahaa taas tarvitaan omiin juttuihin, en haluaisi joutua keskustelemaan mieheni kanssa vaikkapa siitä, ostinko itselleni liian kalliit kengät tms.

Mä olin meillä pitkään se, joka tienasi, kun mies opiskeli. Nyt tienataan molemmat suunnilleen saman verran, mutta tulevaisuudessa mies tulee aivan varmasti tienaamaan minua enemmän. Tai sanotaan että luultavasti.



Yhdessä silti eletään ja yhteisillä rahoilla. Kuten tähänkin asti.



Mä en ikinä suostuisi siihen, että mies ostelisi " omilla rahoillaan" mitä tykkää, ja mä kattelisin vierestä. ENkä koskaan alentaisi miestä vastaavaan tilaan, vaan yhdessä mietitään mihinkä on milloinkin varaa.

Yhteiset rahat, eikä koskaan olla 20 vuoden aikana rahasta riidelty. Muista asioista kyllä. Siis ei ole tarvinnut selitellä miksi toinen tarvitsee mitäkin ja onko ostos tai kulu kohtuullinen.

Mitä sellainen jakoperiaatteen perhe tekee, jos toinen sairastuu vakavasti? Tuleeko poikkesolosuhteiden säännöt hetkeksi voimaan? Miksi ylipäätään on perhe? Oletteko uusperheellisiä, te rahojenne panttaajat?

Vierailija:

Mitä sellainen jakoperiaatteen perhe tekee, jos toinen sairastuu vakavasti? Tuleeko poikkesolosuhteiden säännöt hetkeksi voimaan?

Tietenkin. Periaate muutenkin on, että molemmat osallistuvat kuluihin mahdollisuuksiensa mukaan. Normaalitilanteessa kulut menevät kutakuinkin puoliksi mutta tarvittaessa joustetaan puolin ja toisin. Tarvittaessa se maksaa, jolla rahaa on, ei meillä senttejä ja euroja lasketa vaikka onkin omat tilit ja sitten se yhteinen tili yhteisiin menoihin. Tärkeintähän on, että molemmilla on sellainen olo, että kulujen jako on reilu molempia kohtaan.

Jos rakas aviopuolisoni sairastuisi niin kyllä siinä tilanteessa raha olisi varmasti viimeinen asia mitä murehtia.

Vierailija:

Mä en ikinä suostuisi siihen, että mies ostelisi " omilla rahoillaan" mitä tykkää, ja mä kattelisin vierestä.

Miksi et halua, että oma (rakas?) miehesi voisi ostaa omalla palkallaan haluamiaan asioita? En ymmärrä. Minulle ei tulisi mieleenkään pakottaa aikuista miestä kyselemään, että voinko ostaa uuden takin tai cd-levyn.

" Yhteiset rahat" onkin sitä, että nainen haluaa määräntävallan miehen palkkaan. Ei siis haluata, että mies voisi ostella liikaa kaikkea kivaa itselleen, vaikkakin mies olisi rahat työllä tienannut.



Huvittavaa, että tämä selitetään hyveellisellä " ME OLEMME PERHE" -julistuksella, kun samassa lauseessa tämä vesitetään " mä en ainakaan kattelis että mieheni ostelisi mitä tykkää..." Miksi ei aikuinen ihminen voisi pakollisten menojen jälkeen ostaa mitä tykkää?

Niin ja tosiaan, meillä siis ei ole avioehtoa, joten avioerotilanteessa kaikki menee puoliksi kuitenkin vaikka nyt onkin molemmilla myös henkilökohtaista rahaa omaa käyttöönsä. Ja meillä taitaa olla parempi parisuhde kuin monella ns. PERHEELLÄ. =D

jos tarttis miettiä raha-asioita, esim kuka maksaa mitäkin ja kuka saa ostaa mitäkin.



meillä mies on kotona lasten kanssa ja minä opiskelija joten tulot ei kummosia, silti ei olla koskaan tapeltu rahasta, ei pahemmin edes ajatella sitä.. se menee yhteiselle tilille, osa rahastoon, sit about kerran viikossa tsekkaan tilit ja sanon miehelle mitä on ja sen mukaan käytetään sitä sitten... ja molemmat saa ostaa mitä haluaa, johtuu varmaan siitä että kumpikin osaa käyttää rahaa...



on kyllä mukava huomata tämmönen asia, että meidän ei tosiaan tarvi asiasta edes keskustella, järkevät käytännöt vaan tulee ihan luonnostaan ja talous on kunnossa :)