Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vauvanhuudattaja julmuriäiti vastaa

Vierailija
15.03.2008 |

Kirjoitin yhteen ketjun tällaiseen vastineen tähän aiheuttamaani kohuun. Laitan sen vielä erikseen tähän:



6 kk vanhana vauvaa alettiin unikouluttaa niin, että jätettiin toinen yösyöttö pois. Menimme yhdellä yösyötöllä kolmisen viikkoa, jonka jälkeen jätettiin toinenkin yösyöttö pois. Tämä ainoakin yösyöttö oli sitä, että vauva saatuaan rinnan suuhunsa imi muutaman imaisun ja nukahti. 6 kk:n iässä vauva alkoi saamaan ilta- ja aamupuuron, jota on syönyt aina hyvällä ruokahalulla. Nykyään siis menee aikuisen annos ilta- ja aamupuuroa, soseateriat päälle. Rintamaitoa saa lapsentahtisesti päivällä ja joka aterian yhteydessä.



Unikoulutus on hoidettu niin, että lapsen alkaessa vikistä tai heräillä sängyssään, isä on taputellut vauvan uneen. Tämä on kestänyt muutaman minuutin. Mikäli joskus ääni on muuttunut itkuksi, isä on nostanut lapsen syliin ja keinutellut unen rajamaille. Tämän jälkeen vauva on nukkunut tyytyväisenä sängyssään. Kuukauden verran vauva on nukkunut yöt läpensä, ainoastaan noin kerran neljässä yössä hieman äännähtelee ja mies on rauhoitellut takaisin uneen.



Viime öinen tilanne oli sellainen, että lapsen isä ei ollut kotona ja lapsi heräsi vaikeroimaan sängyssään. Yritin tyynnytellä lasta ja nostin hänet yhteensä viisi kertaa syliin. Ensimmäisillä kerroilla yritti hamuilla rintaa ja mussutteli minun kasvojani, kaulaani ja käsivarsiani. Maidontuoksu oli varmasti voimakas. Sylissä pidettäessä aina lopulta rauhoittui ja nukahti. Mutta alkoi itkemään kun laskin takaisin sänkyyn. Viidennen kerran jälkeen en enää jaksanut nostaa ylös ja myönnän, että olin väsynyt. Otin sängyn viereen tuolin, jossa istuin ja paijailin, silittelin, taputtelin ja lopulta pidin kämmentä vauvan vatsan päällä. Itkuisena vauva tietenkin kiemurteli ja liikuskeli. Olin kuitenkin koko ajan hänen vierellään sämgyn vieressä ja vauva tiesi minun olevan läsnä tuntien käteni painon päällään.



Yhteensä tähän koko episodiin meni 1,5 tuntia. Siis siitä kun vauva heräsi ja nukahti lopulta omaan nyyhkytykseensä.



Aamulla olin väsynyt ja hieman järkyttynytkin yöstä, koska vauva on ollut todella tyytyväinen ja helppo. Tällaisia yöitkuja ei ole ollut. Kun aloitimme unikoulun, eli jätimme toisen syötön pois, meni kolme yötä levottomasti ja vauva heräili. Mutta ei silloinkaan itkenyt niin kovasti kuin viime yönä.



Mies nukkui aamulla ja halusin purkaa pahaa oloani, koska koin tehneeni väärin kun en enää jaksanut nostaa itkevää vauvaa syliin, vaan koitin rauhoitella häntä muilla tavoin. Sen vuoksi kirjoitin aamulla tilityksen ja jos minut on leimattu tämän vuoksi sairaaksi ja julmaksi äidiksi, niin olkoon sitten niin. Meillä on tyytyväinen ja iloinen vauva ja kotimme on välittävä ja rakastava. Lapsi on esikoisemme ja saatu pitkien lapsettomuushoitojen seurauksena.



Tiedän etten aina voi olla superäiti ja teen virheitä, joten myönnän että olisin voinut tietenkin ottaa vaunut ja heijata lapsen uneen. Tai pitää häntä sylissä niin kauan, että hän olisi nukahtanut syvään uneen ja ottaa hänet vaikka viereeni nukkumaan. Mutta väsyneenä hämärän rajamailla ei aina osaa ajatella oikein.



Tässä syntini.

Kommentit (47)

Vierailija
21/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei, vaan minä kirjoitin ensimmäisen viestin aamulla, johon tuli 6 sivua vastauksia. Joku oli aloittanut aiheesta uuden ketjun, johon oli lainannut katkelmia minun alkuperäisestä viestistäni. Kirjoitin tämän ketjun aloituksen ensin tuohon toiseen ketjuun ja tein siitä vielä nyt oman aloituksensa, koska se ketju putosi jo.



Mahdollisimman sekavaa! :)



Ja tosiaan, kirjoitin aamulla että vauva itki sängyssään 1,5 tuntia. Siis koko nukuttamisepisodiin meni 1,5 tuntia. En aamulla tarkemmin eritellyt ja selventänyt aikaa mikä kului. Aamulla silmät sikkurassa tuntui että lapsi olisi itkenyt koko yön, vaikka ei niin tapahtunut.



Ap

Vierailija
22/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

ajan. Pahalta tuntui, mutta minkäs teit. Kaikki kokeiltiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ettekö te muut ikinä väsyneenä tai tunnepuuskassa sano ikinä mitään negatiivista? Pysytte aina tyynen rauhallisina?



Ap

Vierailija
24/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä sinäkin ehkä tajuat tämän jos teet lisää lapsia :)

Ensimmäisen kanssa sortuu monesti liialliseen ehdottomuuteen. Toisen ja kolmannen kohdalla jo huomaa, että vauva-aika menee niin nopeasti ohi ettei sitä kannata pilata itsetehdyillä typerillä säännöillä ja periaatteilla.

Vauva ei itke kiusatakseen sinua!

Vierailija:


Ettekö te muut ikinä väsyneenä tai tunnepuuskassa sano ikinä mitään negatiivista? Pysytte aina tyynen rauhallisina?

Ap

Vierailija
25/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä ap, teit oikein. Vauva ja koko perhe voi paremmin, kun sinä saat nukkua yösi. Se ei ole itsekästä, vaan ainoastaan järkevää.



Puolivuotias vauva ei tarvitse enää ravintoa öisin. Kuitenkin vauvat ovat yksilöitä ja kaikilla ei onnistu niin helposti kuin teillä yösyöttöjen lopettaminen.



Toisekseen, opetamme lapsillemme monenlaisia asioita, kuten syöminen, pukeminen, käytöstavat jne. Tehtävämme on myös opettaa lapsi nukkumaan. Toiset oppivat itsestään, toiset ovat hieman kovakalloisempia. Vauvan ja koko perheen elämä helpottuu, kun vauva oppii nukkumaan. Ja usein se pienenä opittu nukkumistapa kantaa myös koko lapsuuden. On tärkeää osata nukahtaa rauhassa uudestaan, kun yöllä herää. Lapsi ja vauva, joka tämän taidon osaa, on oppinut luottamaan siihen, että mitään hätää ei ole. Perusturvallisuuden tunne on kohdallaan, on turvallista nukahtaa.



Korostan kuitenkin, että lapset/vauvat ovat yksilöitä. En myöskään kannata alle 6 kk:n ikäisen vauvan unikouluttamista. Lempeästi voi tietysti rytmiä yrittää kääntää ja tarjota tuttia. Kaikki itku ei ole nälkää.



Joten älä välitä näistä marsijoista täällä, vaan ole onnellinen vauvastasi ja nauti ihanista yöunista, niin jaksat olla taas maailman paras äiti lapsellesi.



Terv. kätilö, joka on opettanut omat vauvansa nukkumaan ja jaksaa siten olla erinomainen äiti tyytyväisille lapsillensa.

Vierailija
26/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olen imettänyt lapsia yöllä niin pitkään kuin ovat sitä pyytäneet eikä väsymyksestä huolimatta olisi tullut mieleenikään antaa niiden huutaa nälkäänsä/hätäänsä omissa sängyissään. No, kukin tyylillään, mutta ihmetyttää vähän että miten mukavuudenhaluisia äitejä maa päällään kantaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai niin mutta sehän juoksee juoksupyörässä ja vielä joka yö!

Vierailija
28/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

kettää lasta vain siksi, että se ei söisi yöllä:-O Kun rinnalla saisit hänet rauhoittumaan parissa sekunnissa.



Mulla on kolme lasta ja ainuttakaan ei ole unikoulutettu eikä yritetty vieroittaa yösyötöistä koska musta se on ihan järjetöntä puuhaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinä muuten ehtii jo omaksua, että näinhän se menee, yöllä kuuluu herätä. Saattaa olla aika vaikea yhtäkkiä oppiakin nukkumaan läpi yön, kun on kaksi vuotta tottunut heräämään joka yö. Ja kun ne kaksivuotiaat on muutenkin niin helppoja ja halukkaita tällaisiin muutoksiin. Ja tästä syystä monet nukkuvat levottomasti vielä 5-vuotiaanakin.



Ehkäpä kannattaisi hieman ohjata sitä vauvaa, miten nukutaan. Opittava taito tuo nukkuminenkin on ja helpommin sen oppii puolivuotias, kuin kaksivuotias, joka on 730 yötä tottunut heräilemään...



Toki yksilöitähän olemme kaikki.

Vierailija
30/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

siinä 2-vuotiaina ihan spontaanisti ja ilman unikouluja. Ei tuo nyt niin kamalaa ollut herätä pari kertaa yössä ja hyssytellä vieressä nukkuvia lapsia, ja tiedänpähän ainakin etteivät tulevat terapiareissut johdu öisistä hylkäämisistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

herätty niitä syöttämään keskellä yötä vuodesta toiseen.



" Lähtee terapiaan heti...."

Vierailija
32/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tsemppiä sulle ap, ihan oikein olet toiminut. Älä pode huonoa omatuntoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta päätös on mun mielestä loistava.



Meillä syödään kaikki ateriat (5) päivässä + imetän, siitä huolimatta meillä herätään yöllä 20 kertaa, JOPA useammin, joista syö noin 8-10 kertaa (imee pari kertaa ja nukahtaa uudelleen) muut kerrat rauhoittuu tutin kanssa ja noita ei joten otan rinnalle, mutta ei tämä mun mielestä ole hyvä ratkaisu, paljon parempi olisi unikouluttaa ja syöttää esim kerran yössä, vaikka sekään tuskin olis tarpeellista.



Tämän seurauksena olen lopen uupunut, aivan totaalisen uupunut suoraan sanottuna. Ja kuitenkin lapsia on useampia, joten pitäisi kyllä jaksaa olla päivälläkin lasten kanssa ja tehdä kaikkea.

Vierailija
34/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei se perhepeti mikään uusi keksintö ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

mahtaa olla todella pirteä ja energinen olo äidillä päivisin. Ja niinhän sitä jaksaa sitten leikkiä lasten kanssa.



Eli kumpi parempi, opettaa vauva lempeästi nukkumaan vai väsyttää itsensä lopuksiin ja vaikka vetää sitten narun jatkoksi...

Vierailija
36/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

huudattanut. Ei sitten tarvitse miettiä, että tarvitaan terapiaa, kun on hylätty öisin.



Terapiaa tarvitseekin esikoinen, kun äiti ei ole jaksanut päivällä uhmaikäisen kanssa, kun on yön valvonut...

Vierailija
37/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvin tehty ap.

Vierailija
38/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

sen jälkeen kun lapset heräsivät enää pari kertaa yössä (noin 6kk iästä eteenpäin), enkä mitenkään yritä todistella kenellekään mitään. Ihmettelen vaan miten heikkoja äitejä sitä löytyykään, jotka eivät pärjää 9 tunnin yöunilla.

Vierailija
39/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

joten olisiko niin että häntä ei ole tarkoitettukaan lisääntymään. Luonto hoitaa tehtävänsä ja ihmisen ei olisi siihen syytä kajota.

Vierailija
40/47 |
15.03.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


joten olisiko niin että häntä ei ole tarkoitettukaan lisääntymään. Luonto hoitaa tehtävänsä ja ihmisen ei olisi siihen syytä kajota.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yksi viisi