Miksi rauhoittavan ottaminen on niin kamalaa?
Miksi sillä on niin negatiivinen sävy?
Se on ihna vitsin aihe; taidan ottaa rauhoittavan tai tuo on varmaan vetäny jonkun napin. Sitten makeat naurut perään.
Jos on määrätty _todelliseen_ syyhyn lääke, miksi sen ottamista tulee hävetä? Ja nyt puhun siis ihan normikäytöstä, en väärinkäytöstä.
Olenko huonompi ja vitsien aihe, kun joskus otan rauhoittavan?
Kommentit (26)
muotiasia vetää rauhottavia, tai särkylääkkeitä.
Esim minä saatan ottaa rauhoittavan tai kaksi päivässä, ja vaikka seuraavanakin. Sitten voi mennä viikkoja/kuukausia ettei lainkaan. Siis todellakin otan tarpeeseen!
ap
Ja pelko että niistä ei pääse eroon vaan joutuu aina ottamaan.
t. yksi joka on saanut ja ottanut tarpeeseen eikä mitään vaikeutta päästä eroon
ja olen käyttänytkin, mutta lääkäri ei suostunut määräämään vaikka edellisestä reseptistä on vuosia aikaa. Masennuslääkkeitä oli pakko määrätä vaikka sanoin ettei masennus ole pahin ongelma vaan ahdistus, johon olis JOSKUS kiva ottaa rauhoittava että pääsis ahdistuskohtauksista yli. Ja nyt sitten olen masennuslääkkeillä ja PIRUN MASENTUNUT, masentuneempi kuin ennen käytön aloittamista. Ja nyt lisäksi en saa enää edes MITÄÄN aikaan kun mikään ei tunnu miltään :((.
Vierailija:
Esim minä saatan ottaa rauhoittavan tai kaksi päivässä, ja vaikka seuraavanakin. Sitten voi mennä viikkoja/kuukausia ettei lainkaan. Siis todellakin otan tarpeeseen!
ap
mutta muutamia syitä; taloudellinen helvetti, vaikea masennus, pitkä sairausloma ( ja tulee jatkumaan, koska minulta löytyi vakava fyysinen sairaus), perhe-ongelmat ym.
Joskus on pakko ottaa lääke, ajatukset pelottaa...
ap
Mulle lääkäri määräsi masennuslääkkeiden yhteyteen rauhoittavia, kun yhdessä välissä oli jännitystä paniikkia ja ahdistusta ihan hirveästi. Vaan eipä niillä ollut mitään vaikutusta, ei alkanut edes nukuttaa.
Mulla jo ikää niin paljon että olen nähnyt ton mulla ei mitään riippuvaisuuksia mihinkään jutun, toisilla kestää parivuotta, toisilla kymmeniä et jää riippuvaiseks, selityksiä miksi vetää jotakin on miljoonia. Mitenkä arvelet olevasi niin vahva että pystyt vastustamaan riippuvuutta, kun et saa omia ongelmiasikaan ratkaistua/kestettyä ilman rauhoittavia?
kuin neljäsosa ja jo tuntui miten taivaallinen rauha ja rentous levisi hetkeksi mieleen.
Viimeksi otin kolme kerralla, ei edelleenkään mitään eroa. Roskiin tuollaiset joutaisi, minä tahdon kunnon tavaraa jota leffoissa vedetään, siis sellaista jonka takia ajatukset häviävät ja maailma " hidastuu" !!
Pitäiskö meikäläisen saada joku norsuntainnutuspiikki, että tulis rauhallinen olo?
halua omien läheistensä noita lääkkeitä syövän. Psyykelääkkeet lievissä/keskivaikeissa tapauksissa ovat vain helppo tapa päästä potilaista eroon, terapia on vähintään yhtä tehokasta, tehokkaampaakin, mutta se on kalliimpaa.
Mulle on aivan sama, mitä sinä ajattelet minusta 10 vuoden kuluttua. Todennnäköisesti minua ei edes enää ole silloin. Sain eilen tiedon terveydentilastani, edessä leikkaus, jossa onnistumis% on 50/50.
Joten jos sillointällöin otan pamini, se ei varmasti ole sinulta pois?!
ap
sitten, että mitä pahemmin ihminen on jännittynyt ja serotoniinivajeessa tms., sitä voimakkaammin lääke vaikuttaa. Ja kai ihmisten elimistötkin on erilaisia.
Vierailija:
Pitäiskö meikäläisen saada joku norsuntainnutuspiikki, että tulis rauhallinen olo?
En kuitenkaan käyttänyt (kun ei ollut välttämätöntä, en mitään halunnut riskeerata raskaana ollessa), mutta nyt myöhemmin olen pari kertaa ottanut. Mulla tekee myös vain hieman väsyneen olon, eli auttaa nukahtamista. Mitään eroa ei kukaan ole huomannut käytöksessä tms. Mutta varmaan annostuksella ja henkilökohtaisilla eroilla on paljon vaikutusta.
just näkee kuinka tasapainottomaks tulee kun otat niitä lääkkeitä, puhutko samalla lailla lapsillesi jos ovat eri mieltä kanssasi?
Mulla on todella kivulias ja vakava sairaus, tämän kaiken muun paskan lisäksi. Jos minulla on pienikin mahdollisuus kohentaa oloani ja ehkäistä taudin etenemistä kuolemaan, otan tuon riskin.
Ja rauhoittavan olen ottanut viimeksi joulun aikaan, vieläkö vaikuttaa?? Mieli on kyllä tehnyt eilisen jälkeen ottaa, mutta vielä olen pystynyt olemaan ottamatta.
Hienoa homma, kun suurinta osaa teistä ei itselle annettu kuoleman diagnoosi paljon hetkauta!
ap
Aloituksessasi puhuit kuitenkin yleisestä suhtautumisesta rauhoittaviin, et kertonut omasta tapauksestasi. Esim lapsen kuoleman kohdalla varmaan on ihan normaalia käyttää rauhoittaviakin, että pääsee pahimman kriisin yli.
Mutta sellaiseen ' tavalliseen' ahdistukseen terapia on kyllä parempi juttu kuin lääkkeet.
ja kummasti on ap sun keskustelus muuttunut avauksesta, mikä suo oikeesti nyt just risoo?
Ja sen verran ne kuitenkin muuttaa sua, et olis kiva tietää etukäteen millasena olet tänään. Pitemmän päälle tuhoaa elimistöstä valkosoluja, eikä ratkase sun ongelmia.