9 vuotta naimisissa. Nyt haluan ottaa OMAN SUKUNIMENI TAKAISIN. Mitä ajattelet?

Vierailija:

yksi tuttuni, joka on ollut kymmeniä vuosia lasten ja nuorten kanssa tekemisissä töikseen sanoo aina, että pahinta mitä nainen voi tehdä lapsilleen on olla eri sukuniminen. olen samaa mieltä. yhteinen nimi--> yhteiset tavoitteet ja suunnitelmat, ei mitään peruutusmahdollisuuksia

Lapsiparkani, kuinka he tulevat elämästään selviämään, kun äidillä ollut eri sukunimi! Terapiaa ja lääkitystä tänne ja heti, tai ehkä mieluummin huostaanotto.

Voi elämä mua varjelkoon kohtaamasta tuollaisia " ammattilaisia" .

Vierailija:

Vai haluatko vain ärsyttää anoppiasi? Anna olla ja keskity johonkin muuhun. Siitä on kuitenkin omat vaivansa, siis nimen muuttamisesta kaikkine kortinvaihtoineen ym...

Itse pidin nimeni jo alun perin. Hyvä on ollut olla.

lapsi erottautuu vanhempiensa perheestä, nainen ehkä kykenee näkemään itsensä yksilönä eikä miehen ja perheen jatkeena. Identiteettikriisit on osa meidän kaikkien elämää eri elämänvaiheissa.



Minä ymmärrän ap:tä täysin. Kun ikää tulee ja aikuistuu, selkiytyy myös se kuka on, kuka kokee olevansa, ja kuka haluaisi olla. Minusta on paljon parempi että ap löytää identiteettinsä vaihtamalla nimensä takaisin omakseen, eikä niin kuin moni että löytääkseen itsensä täytyy ensin erota.



Tosi on että moni ero varmasti tulee identiteettikriisissä, kuvitellaan että jotta voisi olla yksilö on erottava. Kun todellisuudessa parisuhteessakin voi olla kaksi yksilöä ja erillistä persoonaa yhdessä, kun molemmat sallivat sen toisilleen, ja antavat toisilleen tilaa.



Toisin sanoen ap, toivon että miehesi antaa sinulle tämän tilan ja vapauden ja oikeuden määritellä itse kuka olet ja kuka haluat olla. Jos hän ei olisi tässä puolellasi, olisin vähän huolissaan mihin suuntaan teidän suhde menee.

ja lapseni on eri sukunimellä. Ei sitä kukaan ihmettele eikä siitä mitään hankaluutta ole, toisin kuin jotkut pelottelee.

ja sitten loput 50 vuotta taas sen yhdenniminen. Minusta ei näytä kauhean levottomalta veivaamiselta edestakaisin :)

ei ap

Olen itse nimittäin miettinyt ihan samaa. Olen ollut naimisissa kohta 17 vuotta, aikoinaan tuli nimi vaihdettua. Nyt vähän kaduttaa (ei siis naimisiinmeno, vieläkään, vaan nimenvaihto) - olen harkinnut oman tyttönimeni ottamista takaisin. Lapset ja isä olisivat entisennimisiä.

Oma tyttönimeni on todella harvinainen, ja sointuu etunimeeni paremmin kuin nykyinen (joka on sekin harvinainen mutta vähän tönkkö).

Toistaiseksi olen miettinyt tätä ihan yksikseni, enkä ole miehelle vielä " tunnustanut" . Luultavasti ei pidä ajatuksesta? Ja ehkä parempi ajankohta olisikin se, kun lapset lentävät kodista.

No, jatkanpa kuitenkin ajatuksella leikkimistä.

suuntaa energiasi johonkin hyödyllisempään!

Eikö susta ole kurjaa soittaa vaikka lastesi opettajalle ja hän ei tajua kuka olet? Eikö olisi kuitenkin ihanaa pitää perhe yhtenäisenä?

minulla on eri nimi kuin lapsellani, eikä kenellekään ole ollut koskaan epäselvää ketkä kuuluu yhteen. Puhelimessakin aikaa varatessa kun ensin esittelen itseni ja sitten kysytään " ja lapsen nimi?" niin ei kai se ajanvaraaja ala kysellä " miten teillä on eri sukunimi" ? Hei haloo!

ei hänen egonsa ollut siitä kiinni. Jos uskallatte sanoa miehillenne niin voitte hämmästyä. Näistä on ihan turhia ennakkoluuloja. Toinen ennakkoluulo oli muuten että miehille pojan syntymä olisi kova juttu tai jotenkin toivotumpaa kuin tytön, sekin osoittautui olevan vain legendaa.



Anopille molemmat asiat olikin kovempi juttu, jännää kyllä...

Vierailija:

yksi tuttuni, joka on ollut kymmeniä vuosia lasten ja nuorten kanssa tekemisissä töikseen sanoo aina, että pahinta mitä nainen voi tehdä lapsilleen on olla eri sukuniminen. olen samaa mieltä. yhteinen nimi--> yhteiset tavoitteet ja suunnitelmat, ei mitään peruutusmahdollisuuksia

Minä olen lähinnä miettinyt sitä, että meneekö se anomus läpi ihan noin vaan...

Onko kokemuksia?

uusi passi

uusi ajokortti

nimenmuutokset

maistraatin leimamaksu

vaivaa, aikaa, rahaa



miksi et olisi mieluummin niiden lastesi kanssa?



t. se 45, joka ei lennä yhtään mihinkään

tunsin joskus ihmisen joka vaihtoi nimensä (nimet muutettu) suunnilleen Minna Möttösestä Claudia Cardinaleksi, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä, ei ollut edes hänen nimi ennen, kunhan ei ole suojattu tms.

Onko se jollain tapaa niin erikoinen, että sitä kannattaa ruveta käyttämään?

Kenen aikuisen naisen budjetti tai järjestelykyky tai edes motivaatio noihin paperihommiin kaatuisi.

Mene pois ole kiltti saat verenpaineeni nousemaan. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka saa nautintoa toisten kiusaamisesta. Teitkö sitä jo koulussa?

Oma nimeni on siis aivan tavallinen nen-nimi. Mietin vaihtamista, koska en koe oikeasti olevani tämän niminen kuin nyt olen. Vaikea selittää tai muutenkaan, on siis tunne asia. Alusta asti vaivannut ja kun vaivaa edelleenkin, niin miksi en vaihtaisi.



Koen siis olevani kuin joku mielikuvitushahmo kun esiinnyn tällä nykyisellä nimelläni. Ja joku kun kyseli anopista: juuri hän takiaan en ole viitsinyt vaihtaa, nyt ajattelen ennenminkin että mitä sitten.

nyt naimisissa 5 vuotta, nimi ei vieläkään tunnu hyvältä. Olen ehdottanut miehelle ja se on vihainen asiasta. Yritän koko ajan, muttei vain tunnu hyvältä. Lapset saisivat pitää tietysti mieheni sukunimen.



Toivoisin, ettei mieheni olisi niin vihainen asiasta.

tässä 53 vastaa: minä aluksi ajattelin, että totun nimeen. En ole tottunut.



Ja suomalaiseen kansalaisoikeuteen kuuluu oikeus vaihtaa mielipidettään (ja myös nimeään). En ymmärrä, miksi se on niin vaikeata ymmärtää. Miksi mieleni ei saisi muuttua? Mitä se on sinulta pois? Etkö koskaan ole tehnyt päätöstä, jota kadut myöhemmin? Hiukan empatiaa kiitos. (erityisesti kun kyseessä on täysin viaton asia, ei mitenkään vakava).

Nimi on vain nimi.



Ap, jos tyttönimesi on liki samanlainen kuin nykyinen sukunimesi, miksi vaihtaa? Minkkinen tai Kaikkonen -sama se.



Toisaalta, jos haluat vaihtaa, siitä vaan! Ihan sama se on mitä muut ajattelee. Sinun ainoa elämäsi tämä on :)