Pph tarjosi ruuaksi maksalaatikkoa ja ketsuppi-makaroonia!
Just joo. Olin ollut ihan tyytyväinen lapseni hoitajaan, mutta nyt meni överiksi. Menin hakemaan tytön kotiin poikkeuksellisesti jo klo 11.15 ja siellä lounaalla tosiaan eines-maksalaatikkoa, makaroonia ketsupilla ja muutama kurkku- ja tomaattiviipale. Kaiken huipuksi jälkkäriksi oli JÄÄTELÖÄ! Että viimesen päälle terveellinen ja ravitseva lounas, joo.
LUULIN ihan todella, että pph kuuluu tehdä ruoka itse ja että se olisi oikeasti kunnon ruoka lisukkeineen, mutta että einesmaksalaatikkoa. No, halvalla kai pitää selvitä että jää mahdollisimman paljon liksaa käteen. ja eniten hämää se, ettei pph ollut edes lainkaan häpeissään.
Meille annettiin ruokalista, jonka mukaan pph laittaa ruuat, mutta se katosi jonnekin. En kuitenkaan suostu uskomaan, että siellä missään kohtaa lukisi einesmaksalaatikko.
Olisiko teidän mielestä aihetta valittaa hoitajan pomolle?
Kommentit (65)
ja sitähän voi tarjota enintään kerran kuukaudessa. Eineksistä vain harvaa on edes varaa tarjota, koska itse tehty tulee edullisemmaksi eli lapset saavat paljon itsetehtyä ruokaa. Ehkä enemmän kuin päiväkodissa?
Makaronit ketsupilla ei mielestäni ole sopiva ruoka. Päivän toiseksi lämpimäksi ruoaksi käy kyllä esim riisipuuro tai kesäkeitto joskus. Ei siis tarvitse olla tämän ihmeellisempää ruokaa.
Itsetehty makaronilaatikko sensijaan on hyvää ja vielä yksi lasten suosikeistakin. Muistatteko, että kuinka vähän jauhelihaa koulun makaronilaatikossa oli? No saman verran on meilläkin, koska budjetti on se mikä on.
pph
se ei kyllä ollut musta kovin hauskaakaan. Ihmettelin vähän tätä tarjontaa. Itse en shokeeraantuisi satunnaisesta jäätelöstä jälkiruokana.
Mutta tuollaisten ap:eitten takia mietityttää kovasti. Ap:nkin lapsen pph on ajatellut niitäkin, jotka eivät maksalaatikkoa syö, ja tarjoaa vielä herkut jälkiruuaksi, niin paskaa sataa niskaan.
Meidän lapset syö kaikkea, niin etnisestä ruoasta muikkukukkoon, simpukoista sushiin. Normaalia kotiruokaa höystettynä erilaisilla etnisten keittiöiden herkuilla, curreilla, tagineilla yms. Oletko koittanut antaa lapsella palan naurista tai lanttua käteen?
Jos on itse ennakkoluuloinen syömään, tarttuu se varmasti lapsiinkin. Pienestä pitäen kun lapsille tarjoaa kaikkea..
30: tarjota voi, pakottaa ei. Kyllä voi olla ennakoluuloinen vaikkei vanhemmat sitä olisi.
Että minua sieppaa kiittämättömät mammat :( Minä olen tyytyväinen omaan pph:ni, joka saa ihan vapaasti joskus tarjota niitä eineksiäkin, saahan lapseni KOTONA kuitenkin sitä terveellisempääkin ruokaa. Pääasia että ruokkii lapseni. Sinä ap olisit varmaan vaihtaisit hoitopaikkaa, jos tietäisit että lapsesi saisi joskus mustaamakkaraa hoidossa?? Tai hyi kamalaa pinaattilättyjä, joita ei pph itse ole tehnyt??
Kyllä on hysteerisiä ihmisiä...
Varmaan kuolisit järkytykseen kun meillä minä kotiäiti oksennustaudissa en kyennyt muuta lapsilleni valmistamaan kuin keitetyt makaronit ja ketsuppia...
Enemmän vitamiineja ja kuitua kuin tuontitomaatissa tai kurkussa. Saati sitten kotimaista jos on tarjolla, kasvihuoneessa kasvatettua, tuottaa järkysti päästöjä talvella tilojen lämmittäminen.
Samalla tukee kotimaisia viljelijöitä kun valitsee kotimaista tuotetta :)
ja tomaattia ja kurkkua.
Maksalaatikosta saa rautaa, makaroonista hiilareita (pitkän lenkin tankkaukseen ja sen jälkeen hyvä). Tomaatti nopeuttaa palautumista ja kurkku on hyvää.
Meillä myös syödään maksalaatikon lisukkeena perunaa ja makaroonia. Harvoin maksalaatikkoa paljaaltaan.
Ensinnäkin.. Maksalaatikko on itse tehtynä usein aivan toooodella pahaa..yäks! Mutta esim. Saarioiselta niin nam! Ja harvoin tarjottuna on hyvä ruoka!
Toiseksi.. Meidän, tällä hetkellä kotona olevat muksut toivovat usein ruoaksi makaroonia ja ketsuppia, no ei sitä tietysti viitsi joka päivä syöttää mutta ei se paha vaihtoehto ole sen rinnalla ettei syö mitään ja että kuitenkin syödään vielä toinenkin ruoka ja kun siihen lisätään kurkkua, tomaattia tms. punajuurisalaattia yms..
Kolmanneksi.. Jäätelö..jälkkärinä, välipalana on rodellakin hyvä sillon tällön, näin sanoi eräässä tv-ohjelmassakin ravitsemusterapeutti! Kyse ei varmasti ollut mistään joka päiväisetä Magnum-tuutista kuitenkaan mutta esim. kerran kuukaudessa olevan maksalaatikkopäivän yhteyteen otettuna oikein hyvä!
Neljänneksi.. Kaikille pph:lle on tavatoman vaikeita juuri tällaiset ap:n kaltaiset äidit joille ei oikein tunnu mikään olevan hyvä ja sitten heidän mussukoita pitäisi paapoa ja ruokkia oikein..voi, voi..
meille hammaslääkäri sanoi, että jäätelö on lapsille annettavista herkuista sitä vähiten vaarallista. Se kun sulaa suussa eikä jää muhimaan hampaiden pinnalle kuten esimerkiksi karkki tekee.
Meidän lapsen pph on ainakin sanonut ihan suoraan, että on tietyt ruuat mitä hän tarjoaa eineksinä, eikä se ole ollut ongelma varmaan kellekään. Ymmärrän tuon täysin. Samoin jäätelön syönti välillä on ihan ok, eihän sitä kukaan joka päivä tarjoa. Lapset saavat joka ruokailun jälkeen xylitolipastillit.
Mahtaa naurua riittää pihalla kun kertoo muille perhepäivähoitajille tämän kullannupun äidistä..
" Tänään me ei saatu ruokaa lainkaan. Meille annettiinkiin pizzaa."
N kerran vuodessa hänellä oli sellainen päivä milloin tarjosi sitä, mitä lapset halusivat. Arvatkaapa mitä se oli? No pelkkää makaronia ja ketsuppia. Ja lapset olivat iloisia kun saivat itse toivomaansa ruokaa. Lisäksi oli tietysti salaattia ja leipää.
Olisiko parempi,ettei niitäkään kekkereitä olis järjestetty,kun siellä tarjottiin keksiä ja suklaata.....voi hyvänen sentään teitä mammoja...
Kyllä ne on niitä jotka hämillänsä istuvat siellä ruokapöydässä se marjakuppi nenän edessä kun toiset nuolevat jätskiä onnellisena!
Ihana pph kun tarjoaa maksalaatikkoa, kun sitää ei monille lapsille kotona tarjota ollenkaan ja vielä jäätelöä jälkiruokana, oli varmaan herkkupäivä.
Ja ei pakottanut lapsia syömään maksaa vaan oli laittanut makaroonit lisukkeeksi vielä.
Olisipa kaikki pph noin mukavia ja osaavia!
Minun naapuri oli ennen pph, ja täytyy sanoa, että hänellä oli kyllä oikeasti toivomisen varaa lasten ruoassa. Lounaaksi saattoi olla corn flakseja ja maitoa, tai lättyjä, tai jopa sokerikakkua. Ei kovin ravitsevaa.
Hän ei myöskään ulkoillut lasten kanssa, iltapäivisin 5-8 vuotiaat oli keskenään pihalla leikkimässä, pihan ympärillä ei ole aitaa ja on ihan ison tien vieressä. On ihme ettei koskaan mitään sattunut.
Tämä naapuri tosin lopetti perhepäivähjoitajana, tuli kuulemma ongelmia joidenkin lasten vanhempien kanssa:).
......sun kanssas ap!!!