Lue keskustelun säännöt.
Yhteisöllisyyden puute on suurin syy ihmisten pahoinvointiin
19.08.2026 |
Ei ihme, että ihmiset voivat pahoin, ovat yksinäisiä ja onnettomia. Yhteisöllisyys on kadonnut yhteiskunnastamme lähes täysin. Jos sinulla on tuuri, sinulle on sattunut kohdalle yhteisöllinen perhe/suku/ystäväpiiri/naapurusto. Suurimmalla osalla näin ei kuitenkaan ole. Ei ole yhteisöllisyyttä, johon voisi tukeutua. Siinä missä ennen yhteisöllisinä aikoina pidettiin huolta yhteisistä asioista ja toisista, ei tätä enää juuri näe. Yhteen hiileen puhaltamisen sijaan keskitytään arvostelemaan toisia. Ajatellaan, että jokaisen tulisi pärjätä yksin, vaikka ihminen on laumaeläin, jota ei ole tarkoitettu selviämään itsekseen.
Yhteisöllisyyden puute näkyy siinäkin, miten kyläilykulttuuri on kuopattu. Ei haluta kutsua toisia kylään, ei matkustaa itse kyläilemään. Moni näkee juhlat rasitteena, eikä ilona. Ennen hoksattiin, että vaikka se kyläily vei aikaa ja väsytti, se myös usein virkisti mieltä. Yhteisöllisyydessä oli paljon hyvää: ihmiset saivat sosiaalisia kontakteja, opittiin uutta, toisia autettiin ja itse saatiin apua. Ei oletettu, että yksin pitäisi jaksaa. Ymmärrettiin, että yhdessä saadaan aikaiseksi enemmän ja kaikki hyötyvät, kun ollaan "tiimi".
Yhteisöllisyyden puutteessa surullista on sekin, ettei jakseta nähdä toisten eteen vaivaa, eikä auttaa. Jos joku pyytää apua, ei mennä avuksi. Tarvitseville ihmisille, kuten vaikka sairaille tai yksinäisille, käännetään selkä. Korkeintaan sanotaan sille tukea kaipaavalle pienen lapsen vanhemmalle/omaishoitajalle/yksinäiselle vanhukselle että kikkeliskokkelismitäsläksit ja pärjää itse. Ei ajatella, että se satunnainen lapsen perään katsominen/omaishoitajan päästäminen rauhassa uimahalliin/yksinäisen vanhuksen luo kylään meneminen voisi oikeasti olla toiselle iso asia ja tuoda myös itselle iloa.
Ja tämä yhteisöllisyyden puute koskee mielestäni ihan kaikenikäisiä. Jokaisella olisi peiliin katsomisen paikka, mitä voisi itse tehdä yhteisöllisyyden suhteen toisin. Ja kun joku kysyy minulta, mitä itse olen tehnyt, niin kuluneen vuoden ajan olen organisoinut asuinalueellemme lapsiperheiden verkostoa, jossa perheelliset pääsevät tutustumaan toisiinsa mukavan tekemisen parissa. Toimintaa on kiitelty kovasti ja sille on ollut tarve.
Kommentit (52)
Pakkoyhteisöllisyys aiheuttaa mielisairauksia herkille. Yksi ihminen kerrallaan tai kaksi kivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset ovat niin vieraantuneita yhteisöllisyydestä, että pitävät sitä pahana asiana. Eivät tiedä, mitä menettävät.
Itse olisin suomalaisena huolissani siitä, mitä yhteisöllisyyden puute tekee maanpuolustustahdolle ja isänmaallisuudelle. Nämä olivat jotain ihan toista 30- ja 40-luvuilla, vaikka ei ollut helppoja aikoja millään tavalla.
Tätä näkee varsinkin lapsiperheiden osalta. Vanhemmat on jätetty vastuunsa kanssa yksin. Sivusta korkeintaan irvaillaan, että miten ette jaksa omien lastenne kanssa. Ennen lapsia kasvatti koko kylä/yhteisö, enää ei. Aika pienenkin lapsen saattoi laittaa yksin ulos ulkoilemaan. Nykyisin moisesta napsahtaisi lasu.
Asiaa voi tosiaan lässyttää, jos oma isoisä ei ole ollut venäläisten ruumiskasassa. Itse ajattelen, että se on selviämisen ehto. Suomen itsenäisyyden ainut ehdoton ehto. Uhrautuminen toisten, ja isänmaan, puolesta. Outoja ajatuksia pilalle lellitylle nepsydiagnoosiväelle, joista jokainen on erityisherkkä, koulukiusattu jne.
Ennen ei ollut varaa hukkua siihen omaan napaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
40- ja 50-luvuilla syntyneissä näkee paljon yhteisöllisyydestä luopuneita. Ei varsinkaan ole haluttu olla muille avuksi. Monia eläkeläisiä ei kiinnosta vapaaehtoistyö, eikä omien lastenlasten hoitaminen. Tulevina vuosina näkyy lehdissä yhä enemmän näitä "Pirjo, 80 v, avautuu: lapset ja lapsenlapset eivät ole apunani vanhuuden vaivoissa" -avautumisia, joista puuttuu se tarinan toinen puoli eli miten Pirjo jätti lapsensa yksin huolehtimaan lastenlapsista ja sanoi, että hän on jo omat lapsensa hoitanut ja keskittyy nyt nauttimaan elämästä.
Ei tunnu kivalta olla yhteisössä, jossa olo tuntuu epäluontevalta.
Kaikki ihmiset eivät vain osaa olla ihmisten kanssa. Ainakaan suurimman osan. Ja minä olen tällainen ihminen.
Yksinäisyys satuttaa, mutta yhteisöllisyys vieläkin enemmän, mikäli olo on sellainen, että ei ole riittävä, oudoksutaan, ei tule ymmärretyksi ja hyväksytyksi.
Vielä sekin, miten vahvasti reagoin siihen, kun pidän jostakin ihmisestä (harvinaista nykyisin). Ei saisi tulla, mutta kyllä tulen kateellisiksi pikkuasioista. En pura sitä muihin, koska eivät he ole sellaista ansainneet ja totta kai nyt ihmisillä saa ja on hyväkin olla muita kontakteja. Salaisesti kuitenkin tarvitsen enemmän huomiota, hellyyttä. En halua olla korvaamaton, mutta silti tietää, että läsnäoloni merkitsee jotakin. Mutta sellaisten tunteiden näyttäminen on epäsoveliasta, ja monet vain perääntyisivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteisöllisyys on heikoille lammasmaisille laumasieluille, jotka eivät ymmärrä että hoitamalla omat asiansa kunnolla ei edes tarvitse muilta mitään.
Haluatko sinä olla yksi noista vätyksistä?
Minä olen onneksi löytänyt asuinpaikan, jossa yhteisöllisyys on voimissaan. Täällä on aktiivista väkeä, kylällä katsotaan toisten lasten perään ja huolehditaan, että ympäristö säilyy rauhallisena. Naapuriapua löytyy, jos tarvitsee vaikka lapiota tai sokeria lainaksi. Sama toimii toki toiseenkin suuntaan eli itse myös autetaan muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On niin hauska istua valmiiseen pöytään, ilman että itse tarvii antaa mitään tilalle..Suomessa on monta yhdistystä jossa tarvitaan vapaaehtoisia..voi kauhea jos pitäisi itsekin tehdä jotain, eikä vain saada
Vierailija kirjoitti:
Ei tunnu kivalta olla yhteisössä, jossa olo tuntuu epäluontevalta.
Kaikki ihmiset eivät vain osaa olla ihmisten kanssa. Ainakaan suurimman osan. Ja minä olen tällainen ihminen.
Yksinäisyys satuttaa, mutta yhteisöllisyys vieläkin enemmän, mikäli olo on sellainen, että ei ole riittävä, oudoksutaan, ei tule ymmärretyksi ja hyväksytyksi.
Vielä sekin, miten vahvasti reagoin siihen, kun pidän jostakin ihmisestä (harvinaista nykyisin). Ei saisi tulla, mutta kyllä tulen kateellisiksi pikkuasioista. En pura sitä muihin, koska eivät he ole sellaista ansainneet ja totta kai nyt ihmisillä saa ja on hyväkin olla muita kontakteja. Salaisesti kuitenkin tarvitsen enemmän huomiota, hellyyttä. En halua olla korvaamaton, mutta silti tietää, että läsnäoloni merkitsee jotakin. Mutta sellaisten tunteiden näyttäminen on epäsoveliasta, ja monet vain perääntyisivät.
Uskois, että pieni yhteisöllisyys on parempi kuin yksin oleminen. Ei kukaan jaksa yksin olla loputtomiin. On kyse sitten harrastustoiminnasta tai työyhteisöstä. Parempi olla jossain mukana kuin yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tunnu kivalta olla yhteisössä, jossa olo tuntuu epäluontevalta.
Kaikki ihmiset eivät vain osaa olla ihmisten kanssa. Ainakaan suurimman osan. Ja minä olen tällainen ihminen.
Yksinäisyys satuttaa, mutta yhteisöllisyys vieläkin enemmän, mikäli olo on sellainen, että ei ole riittävä, oudoksutaan, ei tule ymmärretyksi ja hyväksytyksi.
Vielä sekin, miten vahvasti reagoin siihen, kun pidän jostakin ihmisestä (harvinaista nykyisin). Ei saisi tulla, mutta kyllä tulen kateellisiksi pikkuasioista. En pura sitä muihin, koska eivät he ole sellaista ansainneet ja totta kai nyt ihmisillä saa ja on hyväkin olla muita kontakteja. Salaisesti kuitenkin tarvitsen enemmän huomiota, hellyyttä. En halua olla korvaamaton, mutta silti tietää, että läsnäoloni merkitsee jotakin. Mutta sellaisten tunteiden näyttäminen on epäsoveliasta, ja monet vain perääntyisivät.
Hyvässä yhteisössä jokaista tarvitaan ja sinäkin tietäisit, että läsnäolosi merkitsee ja tulisit nähdyksi. <3
Onhan näitä "yhteisöllisyyden" nimeen vannovia kerrostalojen joogakursseja nähty jo tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pieraisen mielelläni avunkinujan naamalle
Itseäni häiritsee, että ihmiset kuvittelevat yhteisöllisyyden olevan jotain superaktiivista päivittäistä auttamista. Ei. Sekin on jo paljon, että pidät naapurin mummoa silmällä ja jos ei mummoa näy muutamaan päivään, niin käyt soittamassa ovikelloa onko kaikki ok. Tai osallistut yhdessä pihatalkoisiin, jos taloyhtiössä sellaiset on.
Eikä se yhteisöllisyys meinaa, että tarvitsee olla supersosiaalinen. Hiljaisempiakin tarvitaan.
Miksi yhteisöllisyys olisi muiden vastuulla?
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin suomalaisena huolissani siitä, mitä yhteisöllisyyden puute tekee maanpuolustustahdolle ja isänmaallisuudelle. Nämä olivat jotain ihan toista 30- ja 40-luvuilla, vaikka ei ollut helppoja aikoja millään tavalla.
Täytyy sanoa, että so.dan syttyessä itseäni pelottaisi eniten se, että enää ei voisi luottaa yhteisöllisyyden voimaan. Todennäköisesti jokainen keskittyisi vain auttamaan itseään, eikä muista piitattaisi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi yhteisöllisyys olisi muiden vastuulla?
Se on kaikkien vastuulla. Mutta se meinaa sitä, että pitää myös itse osallistua ja auttaa, ei vain olla saamapuolella.
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä "yhteisöllisyyden" nimeen vannovia kerrostalojen joogakursseja nähty jo tarpeeksi.
Vanhat mummot pyllistelee, niin käy vain valitsemassa jokin rikas leskirouva.
En kaipaa yhteisöä. Yksi hyvä ihminen elämässä riittäis.