Tanja Karpela ja Olli Saarela palaavat yhteen !!!
Kansanedustaja Tanja Karpela ja ohjaaja Olli Saarela ovat Ilta-Sanomien tietojen mukaan palaamassa yhteen ja perumassa eroaan.
IS tavoitti Tanja Karpelan ja kysyi asiaa kansanedustajalta. Karpela vastasi tyylilleen uskollisena naurahtaen:
- Pitää täysin paikkansa.
Ohjaaja Olli Saarela puolestaan vastasi hyväntuulisena töittensä keskeltä:
- Kyllä pitää paikkansa, ohjaaja Olli Saarela myönsi.
Kansanedustaja Tanja Karpela ja hänen ohjaaja-miehensä Olli Saarela ilmoittivat erostaan viime joulukuussa. Siitä alkoi harkinta-aika, joka päättyy toukokuussa.
Menneiden kuukausien aikana molemmat ovat ylistäneet toisiaan niin ystävilleen kuin julkisuudessakin. Tanja Karpela kehui vuolaasti Olli Saarelaa IS:lle antamassaan Käsi sydämellä -haastattelussa.
- Ihailen Ollin tapaa olla hyvin suorasukainen, suora edessä ja takana. Hän on erittäin fiksu sen suhteen, että jos on jotakin sanomista, hän sanoo sen. Ja tietysti äärimmäisen lahjakas työssään. Hieno ihminen, ihana ihminen, hän hehkutti.
Olli Saarela puolestaan on kysyttäessä kertonut ihailevansa Tanjaa. Mies on kuvaillut Karpelaa upeaksi naiseksi ja hyväksi ystäväksi. Heidän hyvistä väleistään kertoo myös se, että harkinta-aikana pariskunta on bongattu pääkaupunkiseudulla läheisissä tunnelmissa ja he ovat olleet myös jatkuvasti toistensa kanssa tekemisissä.
Moni lähipiiristä onkin ihmetellyt, miten näin sovussa elävä pariskunta yleensä erosi. Ohjaajan ja kansanedustajan tuntevat ihmiset ovat myös sitä mieltä, että harkinta-aikaa viettävä pari sopii täydellisesti yhteen.
Saarela ja Karpela nähtiin viimeksi sunnuntaina Helsingin keskustan ravintolassa nauttimassa toistensa seurasta ja hyvästä ateriasta.
Kommentit (26)
Tanja vaihtoi jo nimensäkin ex-miehen nimeksi, vaihtaakohan taas kohta?
Ja jos kerran tilanne ei ole ollut toivoton, niin että toinen olisi esim. tehnyt jotain toisen mielestä täysin anteeksiantamatonta tai rakkaus kuollut kokonaan, eikö aikuisten - etenkin perheellisten - ihmisten velvollisuus olisi sitten yrittää korjata liittoa sen liiton sisällä? Ei eroamalla ja alkamalla uudestaan kuin teinit. Varmaan lapsillekin kivaa, että perustetaan uusperhettä ja muutetaan yhteen, sitten vuoden päästä erotaan ja juuri tutuksi tullut perhe taas hajoaa, koti vaihtuu...Ja sitten taas vuoden sisään mennäänkin takaisin yhteen. Hirveätä pomputusta lapsille.
Kyllä minun mielestäni aikuiset ihmiset, ja etenkin kun kuviossa on mukana lapsia, ovat velvollisia tekemään kaikkensa liiton pelastamiseksi ennen eropäätöstä. Jos se ei vaan onnistu, sitten on pakko erota, mutta voisi olla sitten ainakin varma ennen sitä eroa, ennen kuin taas revitään lasten koti rikki...Ihmeellistä juupas eipäs-juttua! Miten ne lapset voi juurtua mihinkään, tai kokea tätä uusperhettä perheeksi, luottaa minkään - edes suhteelliseen - pysyvyyteen? Puolen vuoden päästä tilanne voi olla taas ihan eri?
mut eipä näköjään, aina sitä yllättyy
en kyllä tajua. Jos itse olisin viittä vailla palaamassa yhteen nykyisen aviomiehen kanssa niin ei tulis kyllä pieneen mieleenkään ottaa exän nimeä takaisin
Olisivat nyt edes vaikka ensin muuttaneet vaan erilleen miettimään asioita. Vaihtaakohan Tanja taas nimensä Saarelaksi?
Musta on aika noloa että Tanja muutti jo hätäisesti nimensä, talo on myyty, ovat muuttaneet erilleen asumaan, Tanjahan osti taas kerran asunnon ja nyt taas palataan yhteen. Olen samaa mieltä että varmaan lapsillekin ikävää kun muutetaan yhteen ja erilleen ja ilmeisesti taas yhteen. Mistähän nyt löytyy uusi yhteinen lemmenpesä. Ja kuinka kauan onnea tällä kertaa kestää?
rakkaus ei ollut kuollut eikä mitään anteeksiantamatonta tapahtunut mutta uusperhekuvio vain ei ottanut toimiakseen. Sehän on vain hienoa jos nyt ovat päättäneet yrittää kuitenkin saada toimimaan.
Sitäpaitsi tuo Tanjan nimenvaihto tuskin varsinaisesti liittyy tuohon ero-ei-ero kuvioon, vaan luultavasti haluaa olla samanniminen lastensa kanssa.
Tämän jälkeen on kyllä sitten jo aika nolo erota... ja lapsille melkoisen hankala ymmärtää.
pistetään lasten pää ihan pyörälle tuollaisella veivaaamisella?
sellainen kuva että tämä saattaa loppua taas ihan milloin vain ja koskaan ei tiedä milloin seuraavan kerran koti on myynnissä ja ero vireillä
Vierailija:
pistetään lasten pää ihan pyörälle tuollaisella veivaaamisella?
vaihtaako tanja taas sukunimensä nyt?
asia ei heitä heilauttaisi millään tavalla?
Ei yhtään mitään.
Toivottavasti tätä onnea kestää kauan!
Vierailija:
asia ei heitä heilauttaisi millään tavalla?Ei yhtään mitään.
yksiulotteiset ihmiset, joilla on mielipiteitä joka lähtöön, vaikka asioista ei tiedettäisi yhtään mitään.
epävarmuudesta ja aikuisten ailahtelusta, ja jos iltapäivälehdet eivät ole kaikkea keksineet omasta päästään, kuten tuskin ovat kun kerran mitään oikeusjuttuja ei ole nostettu, niin melkoista epävarmuutta ja aikuisten ailahtelua tuossa on.
Miten muka VOISI olla lapsien näkökulmasta turvallinen ja tasapainoinen suhde sellainen missä muutaman kk välein on impulsiivinen avioero vireillä ja koti myynnissä ja lehtien palstoilla ruoditaan missä meni vikaan, ja kohta taas sitten ollaankin yhdessä, huomattiin että ero oli erehdys, ja yritetään saada tätä taas toimimaan.
Vierailija:
epävarmuudesta ja aikuisten ailahtelusta, ja jos iltapäivälehdet eivät ole kaikkea keksineet omasta päästään, kuten tuskin ovat kun kerran mitään oikeusjuttuja ei ole nostettu, niin melkoista epävarmuutta ja aikuisten ailahtelua tuossa on.Miten muka VOISI olla lapsien näkökulmasta turvallinen ja tasapainoinen suhde sellainen missä muutaman kk välein on impulsiivinen avioero vireillä ja koti myynnissä ja lehtien palstoilla ruoditaan missä meni vikaan, ja kohta taas sitten ollaankin yhdessä, huomattiin että ero oli erehdys, ja yritetään saada tätä taas toimimaan.
jatkuva koulun vaihtaminen (jos sellaista on tapahtunut) ei kyllä ole kivaa isommillekaan lapsille.
kyllä ne vielä kerkiävät erota moneen kertaan.
nkin lasten elämässä se vaikea ja kipuileva ikä? Silloinko ei haittaa, jos vanhemmat eroilee, palailee yhteen, koteja (ja kouluja?) vaihdellaan yhtenään jne? Uusperhekuvio " ei ota toimiakseen" , joten EROTAAN...Just just, ja lapset ei sitten varmaan yhtään kanna syyllisyyttä aikuisten erosta, jos oikein julkisesti sanotaan eron syyksi - ei rakkauden loppuminen vaan uusperhekuvion vaikeus...Ja sitten vasta kun talot on myyty ja sukunimet vaihdettu, päätetään kuitenkin kokeilla? Siis häh? Eikö se päätös yrittää läpi vaikeuksienkin olisi pitänyt tehdä silloin kun liitto solmittiin? Ja jos se perhe-elämä oli tosiaan siinä määrin toimimatonta, että oli pakko EROTA sen takia, niin mikäs sen takaa, että se toisella yrityksellä toimisi yhtään paremmin?
Ihan sama, miten päin tätä yrittää käännellä. Ja on totta, ettei kukaan meistä tällä palstalla tiedä, mitä kaikkea kuvioihin liittyy, tai miten lapsille on asiasta " puhuttu" . Mutta mikään ei poista niitä faktoja, jotka on tiedossa. Tanja ja Olli perustivat uusperheen ja solmivat avioliiton todella nopealla harkinta-ajalla; yhtä nopeasti he erosivat, ja yhtä nopeasti taas ovat palaamassa yhteen. Ja tämä EI VOI olla hyväksi lapsille, ei minkään ikäisille.
Hienoa, että ovat vaivautuneet työstämään suhteensa ongelmia ja nähtävästi onnistuneetkin. Kaikkea hyvää heille!