Lokakuun päivänsäteet vko 11
Kommentit (91)
Pahoittelut kaikille huonoja uutisia saaneille, liikaa on nyt tippuneita lokakuisissa.
Itselläni loppuivat oireet myös kun 7 viikkoa oli täynnä ja olin aivan varma, että keskeytynyt keskenmeno, mutta 8+3 kaikki oli kuitenkin ultrassa kunnossa. Nyt 11+1 ja ei ole yhtään sellainen olo, että olisi raskaana ja omaa huoltaan tietysti sekin tuo. Neuvolalääkäri onneksi torstaina niin pääsee kuuntelemaan sydänääniä. Olen töissä kahdenvaiheilla, että kertoakko pomolle. Pomo haluaisi antaa pienen ylennyksen ja en ole varma haluanko ottaa sitä vastaan ennen äitiyslomaa. Toisi kuitenkin mukanaan lisää vastuuta ja työtä...
G rv 12
Lämmin halaus kaikille keskenmenon kokeneille! Itsekin olen tässä raskaudessa pelännyt tuota kummitusta. Aiemmista raskauksista en muista, että tällaista pelkoa olisi ollut.
No siinä mielessä varmaan onneksi on tuota pahoinvointia 24/7... Vaikka muuten olenkin siihen ihan kypsä. Itse ainakin huomaan, että se rassaa kovasti tuota päänuppia, kun ei töissä eikä kotona jaksa/viitsi tehdä mitään, koko ajan kuvottaa ja melkein joka päivä joutuu ainakin kerran käydä oksentamassa. No menisi nyt muutama viikko nopeasti, ni jos se siitä alkaisi helpottamaan.
Varailin juuri h 12 uä:tä, 31.3. pääsen sinne. Meillä onneksi kunta maksaa sekä 12, että 18-20 viikon ultran. 1. neuvolaan menen vasta tuon ultran jälkeen, omasta toivomuksesta.... Haluan pitää tämän raskauden salaisuutena vielä, vaikka vaikeaa se on... Kaikille tekisi mieli selitellä, miksi minusta entisestä iloisesta ja kaikesta innostuvasta on tullut tällainen, nyrppynenäinen laiskimus!! Ja muutenkin välillä tuntuu, että saisi purkaa tätä pahaa oloaan muullekin kun miehelle, ni sekin voisi auttaa. No onneksi teille siskot saa purkaa!! Kiitos ja halaus siitä.
Joku kahvinjuoja kirjoittelikin että nyt tekee hajukin pahaa, mulla samaa ongelmaa. (sori en muista nimim.) Itse kyllä pystyn vieläkin juomaan, jos ollaan esim. kylässä tai jos töissä on ns. pakko tilanne, olen kyllä selitellyt, että on alkanut tuo vatsa reistailemaan...
Jaksamisia kaikille pahoinvoiville ja toivotaan kevät auringon antavan meille kaikille lisää virtaa!
Ja tosi paljon voimia keskenmenon kokeneille. Tiedän miltä tuntuu...
Itsellä kaksi km:a vuosina 2000 ja 2005.
Tähän päivään asti joka kerta kun vessassa olen käynyt niin pelolla tarkastanut ettei verta paperissa näy.. Tänään aamulla olin ensimmäisessä neuvolassa ja sydänäänet kuuluivat oikein hyvin jo! Itku siinä tuli ja isot onnittelut neuvolatädiltä:) Aivan ihana olo kun vihdoinkin voi olla varma että siellä se köllöttelee! Laskettu aika on 8.10. Täällä Salon seudulla kunta tarjoaa np- ultran viikolla 11-12 ja rakenneultran viikolla 19-22. Eli nyt vaan ensimmäistä ultraa varailemaan.
Mulla on pahin olo ja suurin väsymys tainnut jo mennä ohi, olen kyllä pitänyt liiankin hyvin huolta noista välipaloista, painoa oli tullut jo 3 kg...
Täällä oli juttua asunnoista, meillä on se tilanne että toukokuun alussa aletaan rakentamaan omakotitaloa. Eli tästä voi tulla tosi mielenkiintoinen vuosi.. Tää vauva sai alkunsa niin nopealla varoitusajalla, oltiin jotenkin varmoja että menee kauemmin tekovaiheessa mutta ei mennytkään joten ei päästä muuttamaan uuteen kotiin ennen vauvan syntymää. No kaikki varmaan järjestyy! Tällä hetkellä asutaan rivitalokolmiossa miehen, 9 v pojan ja kahden koiran kanssa.
Meidän makuuhuone on niin pieni ettei sinne mahdu vauvan sänkyä tai mitään muutakaan mutta eiköhän sen muutaman kuukauden jotenkin kestä!
katjaäippä ja masukki 10 vk
Moi vaan kaikille,
En ole pariin viikkoon mitään tänne kirjoitellut, olen ollut niin tietämätön asioista, etten ole jaksanut kirjoitella...
Nyt se on sitten selvinnyt, eli eilen kävin NKL:lla tarkasuksessa ja vaikka viikkoja 9+2 niin ruskuaispussissa ei näy mitään :(
Eli tuulimunaraskaus kyseessä. Voi tätä surun määrää.
Ylihuomenna sitten kättärille lääkkeelliseen tyhjennykseen.
Mieheni on ihan yhtä murtunut kuin minäkin, tupakkalakko loppui hänellä saman tien kun asia selvisi.
Eli mä jätän nyt tän lokakuisten ryhmän, valitettavasti.
Olen pahoillani myös muiden keskenmenon kokeneiden puolesta!
Parempia jatkoja teille muille! Onnea matkaan!
T:Riikka
Voi kurjuus näiden km-uutisten kanssa. :( Tuntuu että niitä on kyllä tässä pinossa ihan liikaa. Hirmuisesti haleja ja jaksuja kaikille km:n kokeneille. Ja nyt toivotaan että nämä uutiset loppuisi jo.
Eilen töissä oli ihan kamalaa. Meinasi tulla oksennus kun oli niin paha olo, jalat oli kuin tulessa ja väsytti ihan hirmuisesti. Yritä siinä sit olla iloinen ja pirteä asiakaspalvelija. :D Onneks on nyt pari päivää vappaata. Ajattelin tänään varata aikaa tuonne np-ultraan, jos muistan soittoaikana soitella. Olisi kiva päästä jo kurkkaamaan masuun, ja toivottavasti siellä kaikki olisi hyvin.
Lyhyestä virsi kaunis, ja nyt siivoomaan ja nukuttamaan pikkuneitiä.
AE ja masukki 9 viikkoa tasan
Ihan sydäntä särkee lukea tuota huonojen uutisten tulvaa mitä tänne lokakuisiin on ilmestynyt. Prosentuaalisesti tuntuu aika kovalta että niin moni on jo joutunut luopumaan. Voimia!
Pelko hiipii väkisinkin mieleen että miksi itse saisi olla niin onnekas että kaikki menisi hyvin. Hyvää kannustustakin on palstoilla ollut. Eli eteenpäin, raskaana, kunnes toisin todistetaan. Murehtimalla ei varmaan asiat ainakaan parane.
Oma olo on OK. Hiljan on ilmennyt uudenlaista kuvotusta ja yökkimisenteilyä, varsinkin jos unohtaa syödä. Muuten on kyllä ihan hyvä olo. Jumpassakin kävin eilen. Eilen sain ihania uutisia kun kuulin että paras kaverini tulee 2 vko perästä. Se kyllä piristi mieltä. Ihanaa kun on verrokkina paras ystävä:-)
Viiru 7+2
Ihan käsittämättömältä tuntuu, yksikin menetys on jo liikaa mutta että vielä tällainen aalto! Hirveää kun ei osaa oikeastaan sanoa mitään järkevää, jokin " aika parantaa" kun on ihan tosi tyhjää tässäkohtaa. Voimia ja jaksamisia.
Voi Kissa! + salamatkustaja 9+2
Tuntuu että teitä on tosi paljon!
Itsekin ajattelin jo kauhulla lauantaina että nyt se sitten tuli, keskenmeno, taas verta pyyhkiessä ja olo oli mitä mainioin (siis kun oon kärsinyt tosi pahasta olosta niin nyt ei ollut oireita yhtään). No, sunnuntaina sit jo taas kuvotti ja oksennutti joten toivotaan että vuoto oli joku ohimenevä juttu.
Jollain muullakin tuntui olevan paha olo 24/7, niin täälläkin. MIkään ei auta. Aamulla syön oksennan ja sit on vähän freesimpi olo. Lounas kestää YLEENSÄ sisällä mutta uudelleen rupee kuvottamaan iltapäivällä ja viimeistään klo 16 oksennan taas-ja usein vielä illalla ennen nukkumaan menoa. Ainoastaan hedelmämehut ei töki eli en voi juoda vettäkään paljaaltaan. Yököttää ja etoo koko ajan ja on ihan ARMOTON väsymys. Milloinhan helpottaa??
Mulla on eka neuvola jo nyt torstaina.
Lapsille ei oo vielä kerrottu, mutta pian kai pitäisi, sillä jos nyt km yllättäisi, kertoisin siinä vaiheessa kuitenkin. Viimeeksikin kesällä vaikka viikkoja oli vähemmän, oli lapsille kerrottava että äidin masussa oli vauvan siemen joka ei halunnut kasvaa ja tuli pois ja siksi äitiä itkettää... Toivotaan että nyt ei tarvii tuollasia kertoa.
Tanni rv 8+4
Haleja teille ja jaksamisia uuteen yritykseen.
Mulla on sellanen olo, että onkohan mun toukallakaan kaikki hyvin:( Ei ole aikasemmissa raskauksissa tällasta oloa ollut.
En jotenkin osaa yhtään innostua tästä raskaudesta, kun tuntuu niin pahalta.
huitshapeli
Voi että miten näitä km-uutisia on nyt ollut. Pahoitteluni teille kaikille km:n kokeneille.
Toivon, että olette pian mukana uudessa odotusporukassa, ehkäpä jo joulukuisissa.
Sunset
Luin eilen illalla Hyttysen viestin keskenmenosta ja jotenkin siitä menin tolaltani ja suljin koneen heti... Olen todella pahoillani puolestasi Hyttynen! ;(
Sen jälkeen olen miettinyt mahdankohan olla itsekään raskaana ollenkaan, kun ei minulla vaivaa mikään. Etova oli kesti kolme päivää rv 8 ja kun lopetin kahvinjuonnin, sen jälkeen ei mitään. Ei väsytä edes ihmeemmin, päinvastoin olen virtaa täynnä. Rinnat ovat turvoksissa, mutteivät arista ihmeemmin...
Tänään sitten pyysin " yksityistä" kätilöäni ultralla katsomaan näkyykö vatsassa mitään, mutta ei me vatsan päältä mitään vielä saatu näkymään ja kun mulla on vielä se taaksepäin kallistunut kohtukin. Doppleria ei ollut siihen hätään saatavilla, jotta äänet olisi voitu kuunnella. Ei kai auta kun olla kärsivällinen ja odottaa ensi viikon neuvolaan, kuuluuko äänet. Tai sitten käännyttävä jonkun " oudomman" gynekologin puoleen, että tekisi vaginaultran...
Hyvät treenit oli tänään salilla ja juoksukin kulki aivan loistavasti :) Ja iltaruoka kaikkien treenien ja töiden jälkeen maistui todella hyvältä!
Nyt hyvää yötä! :)
Ei tässä osaa oikein mitään sanoa.. Suru on varmasti aivan sanoinkuvaamaton..
Mäkin sitten sain hysterisoitua itseni siihen tilaan eilen, että aamulla varasin ajan yksityiseen ultraan. Ajattelin, etten jaksa tätä reilua paria viikkoa mikä np-ultraan on jäljellä, olla epävarma ja epätietoinen, vaan haluan selvyyden siihen, että onko masussa kaikki hyvin. Onneksi siellä kaikki oli mainiosti! Nyt en kyllä enää stressaa tällä asialla, jos ei siihen mitään erityistä aihetta tule, vaan yritän nauttia odotuksesta!
Jännä juttu, että heti ultran jälkeen palas tää tuttu kuvotuskin takaisin, joten varsinainen odotuksesta " nauttiminen" on kyllä aika kaukana.. Väsyttää kovasti ja tänään on myös koko päivän särkenyt päätä. Ei siis mikään huippuolo.. No, ei pitäis valittaa näiden suru-uutisten keskellä.
Oletteko jo miettineet, että haluatteko tietää pienokaisen sukupuolen etukäteen? Mä haluisin tietää jo nyt eli otetaan kyllä varmaan selvää sitten kun se on mahdollista. :)
Jaksuja kaikille!
Cisse rv 9+3
Mä olin alusta asti sillä kannalla et haluun tietää kumpi on tulossa. Alkuun tuo ukko sanoi ettei halua tietää,mut on kuitenkin nyt kallistunut mun kanssa samalle kannalle. Eli kyllä me asiaa tiedustellaan sitten kun se tulee ajankohtaiseksi.
Kyllä toi tieto lisää tuskaa. Esikoista odottaessani mulla ei ollu aavistustakaan kuinka yleisiä keskenmenot ja tuulimunat on.Ei ollu nettiä tai muuta mistä lukea niin kuin nyt jne. Kaikkien näiden monien suru-uutisten jälkeen ihan muutaman päivän sisään,on alkanut itsekin miettiä et onko meillä kaikki hyvin yms. No,tarvii vaan inttää torstaina neuvolatätiä kuuntelemaan jos sais sydänäänet kuuluviin.
Hirveästi tsemppiä kaikille ja lohtuhalit kaikille pienen menettäneille.
T:Määitte & Mini08 9+1
Heips. En usko ainakaan tässä vaiheessa että halutaan tietää vaavin sukupuolta. Tietty pieni kutina olis mutta jotenkin se yllätys on ihanaa! Ensimmäisestä en halunnut tietää ja olin varma että tyttö tulee mutta ihana poika tulikin :) En ollut kyllä yhtään vaaleanpunaista vaatetta ostanutkaan!
Mies on satavarma että nyt tulee tyttö ja mulla on aavistus että olis poika, no luulen että jännitetään loppuun asti!
katjaäippä ja masukki 10+1
Tuosta sukupuoli keskustelusta... Me ollaan päätetty että ei haluta tietää. Voi veikkailla itse että onko poika vai tyttö. Ja vähäntuntemuksien mukaan saa vertailla muihin. Mulla on sukulaisilla lapsia, joten vaatteita saan ihan varmasti heiltä, joten luulen että ei tarvitse ostaa kun ihan niitä ensimmäisiä pienempiä vaatteita ja tottakai sänky, turvakaukalo ja vaunut. Mä olen katsellu tuolta huuto.netistä noita tarvikkeita. Mutta ajateltiin että kesällä vois käydä tuolla etelä-suomessa (Virossa) minkäshintasia sielä on. Oon miettiny tota turvakaukaloo, että uskaltaako sen ostaa käytettynä? Ostatteko te uuden vai käytetyn? Teillä on tietty helpompaa, joilla muksu jo ennestään. Kun on saattanut säästyä heiltä. Mä kun oon niin hehkuttanu että mikään ei vaivaa. No kyllä nyt on sattunut omaan nilkkaan maanantaista lähtien on sellanen etova olo kun on pystyssä, makuuasento helpottaa. Ja toinen mikä on tullu: ihan älytön väsymys. Millään ei jaksais nousta sängystä ylös. Mut mä taidan lähteä syömään aamupalaa.
Toivottavasti lokakuisia ei tipu enempää. Kyllä on nyt ihan liikaa ollut noita keskenmenoja =(
mtj08 7+2
Mä kanssa luulin että pahoinvoinnit ja väsymys on mennyt ohi, mutta ei tosiaan, eilisestä saakka ollut taas tosi etova olo ja kaamee väsymys.. no se kuuluu tähän, pakko kestää!!
Ja mikään muu ei auta kuin suolaisen syöminen, kokoajan pitäis olla jotaan pureskeltavaa.
Mulla on ollut alusta asti tosi runsasta valkovuotoo, pikkuhousunsuojia joudun käyttää päivittäin. Yleensä ei ole yhtään joten tää tuntuu tosi ällöttävältä.. Miten muilla, onko samanlsia oireita?
Hankintoja en oo vielä oikeen ajatellutkaan, mutta toi turvakaukalo on varmaan ainoita mitä aiotaan hankkia uutena. Vaunut ja muut meinaan katsoa myydään- palstalta tai joltaan tutulta.
katjaäippä ja masukki 10+1
Eilen kylässä fetasalaattia. Eikös ne useimmat fetajuustot olekin valmistettu pastoroidusta maidosta? Empä kehdannut juustomerkkiä kysellä kun kukaan ei tiedä raskaudesta enkä vielä halua kertoakaan. Nälkäkin oli sellainen että kyllä maistui.
Kaveri on pyytänyt mua tekemään mozzarellasalaattia omiin bileisiinsä. Saihan sitä Valion mozzarallaa syödä?
Voi tätä hankaluutta! Ennen sai mätätä mitä vaan:-( Mites varovaisia olette juustojen kanssa olleet?
Kyllä mä olen syönyt Apetit fetaa tossa viikonloppuna ja sitten sellaista tuorejuustotyyppistä Creme Fraichea kylmänä kalan kanssa.. Eipä tullut mieleenkään ja nyt tiistaina neuvolassa niistä vasta kuulin.
Noi tuorejuustojutut pitäisi kuulemma laittaa uunin kautta..
Kauheeta jos joutuu lemppariherkuistaan luopumaan ja tosiaan kun vielä kaikki maistuu niiiiin hyvältä..:) tai no ei ihan kaikki.
katjaäippä ja masukki 10+1
Kommentoidaas tässä ensin.
Katjaäippä: Täällä kanssa oikein lorisee tuota valkkaria, kuuluu nähtävästi tähän raskauteen. Miulla tosin yleensäkin on ollu oviksen aikaan melko runsasta tuo, mutta nyt on 24/7.
Viiru-75: Kyllä noista suomalaisista juustoista taitaa olla suurin osa pastöroidusta maidosta tehty. Mie ainakin oon syöny niitä joka raskaudessa hyvällä ruokahalulla, eikä oo koskaan tullut mitään. Sillon kun esikoista ootin niin ei noita edes ollut kielletyllä listalla.
Sukupuolesta: Myö ei haluta tuota sukupuolta tietää, ei olla koskaan sitä kysytty ja eipä täällä kai mielellään ultrassa edes kerrotakkaan. Laitoin Ennustaja Ellille ja Madam Mammalle meiliä ja EE povasi että tää tulokas olisi poika. Myöskin ennusti että saisin vielä tämän jälkeen 3 lasta, eli 7 olisi saldo yhteensä. :D :D Pitää varmaan miehelle vinkkasta että taitaa olla ihan minibussin hankinta edessä. ;)
Hankinnoista: Meillä on melkein kaikki valmiina jo, kun tuo kuopus on vasta 10 kk. Tälläisestä olen tulokkaalle haaveillut: http://www.babyidea.fi/vauvanhoidosta/amazonas/koala.html
Koska meidän neiti varmaan vielä nukkuu pinniksessä kun uusi vauva syntyy.
Kävin eilen hakemassa vähän Tikkurilan Kaunis Koti-värilastuja ja ajattelin jo alkaa suunnittelemaan näitä lasten huoneita. Ensi kesänä olisi tarkoitus rempata tämä tietokone huone esikon käyttöön ja kuopus siirtää keskimmäisen huoneeseen. Vauva olisi sitten tuolla meidän kanssa.
(.) Varasin tänään ultraan ajan ja kahden viikon päästä pääsee jo kurkkamaan masukkia! Vähän on kivaa. Toivottavasti siellä vaan pikkuinen sitten pyörii ja sydän sykkii, pieni epäilys tuosta on, mutta vain hyvin pieni. Eli suurimmaksi osaksi kuitenkin positiivisella mielellä mennään.
AngelEyes ja masukki 9+1
Tuntuu nyt osuvan noita ikäviä uutisia aika paljon meihin lokaikuisiin. Mulle tuli itsellekin nyt ihan hirveän epävarma olo, että onkohan kaikki ok..? Näillä viikoilla neuvolan dopplerilla ei kait varmasti vielä kuulu sydänäänet eli ainoa vaihtoehto taitaa olla joko odottaa tai mennä yksityiselle ultraan..
Huh, kun huolestuttaa..
Cisse rv 9+2, joka on tosi pahalla mielellä teidän km:n kokeneiden puolesta..