Oletteko huomanneet, että ulkonäön merkitystä vähättelevät yleensä ne naiset, jotka itse eivät ole kummoisia kaunottaria?
Ja jos kaunis nainen erehtyy iloitsemaan ulkomuodostaan tai näkemään sen eteen vaivaa, vähemmän kauniit sanovat, että hänelle ulkonäkö on tärkeämpää kuin sisäinen kauneus.
Kommentit (28)
tietää että elämässä VAIN ulkonäöllä on merkitystä. Rumana on turha odottaa muilta ihmisarvoista kohtelua, haukkuja saa kuulla joka päivä. Ja neitsyenä saa mennä hautaan kun rumilus ei miehille kelpaa.
Meillä ihmisillä on erilaisia kauneuskäsityksiä. Mä en vaan nää viehättävänä ihmistä, joka on ulkoisesti normien mukaan kaunis ja silmät hohkaa tyhjää päätä. Jotenkin ajattelen, että sellainen ihminen ei käsitä tästä maailmasta vähääkään. (myönnän, ennakkoluulo)
Sen sijaan sytyn ihmisistä (etenkin miehistä) joista paistaa hienoinen rosoisuus ja elämän juonteet. Jotenkin se kertoo siitä, ettei ihminen ole pinnallinen.
Esim. liian siisti kampaus herättää mussa ajatuksen, että ompa ton ihmisen elämä tylsää. Sillä on varmaan rakastellessaki hiukset kohdallaan, jos se nyt moiseen sottaiseen touhuun voi ryhtyä.
Toki puhdas ja huoliteltu saa olla. Ja juhlat on tietenkin erikseen.
Olen aika iloinen ja välitön, urheilullinen ja hoikka, luulen että siksi saan paljon positiivista kommenttia ulkonäöstäni, hyvää palvelua ym. vaikken juuri vaivaa itseni eteen näe- ellei liikuntaa lasketa sellaiseksi.
Eli ei ole vain laiskoja ja kauniita.
esim. tässä vähän aikaa sitten eräs 150 kg alkkisnainen just hehkutti, miten sisäinen kauneus on vain tärkeää. Sillä ei kyllä ole sitä sisäistäkään...
mitä toiset ovat pukeneet päällensä, onko uusi kampaus ja sen sellaista. Olen jotenkin " sokea" näille asioille. Monet naiset huomaavat toisten ulkonäössä muutokset ja sanovat että onpa kiva uusi pusero, hiukset kivasti yms.
Tai sitten kuten tässäkin keskustelussa on tullut esiin, huomaavat harmaavarpusia ja heidän potentiaalinsa parempaa yms. En minä vaan. No, onneksi en ole stailisti :)
Itse työni luonteen takia pukeudun huolitellusti ja laittaudun sen verran kun nyt on asiallista.
Kaunis on tottunut siihen, että mitään muuta ei haluta nähdä kuin pinta. Toiset hyvässä, toiset pahassa. Mitään mahdollisuuksia ei yleensä anneta päänsisäisille asioille. Kaunis ihminen taas ymmärtää sen entistäkin paremmin, että ne vähemmänkin kauniit/komeat ihmiset voivat olla mukavia ja tuntevia ihmisiä, eikä kuori ole tärkeintä. Ap taitaa nyt olla katkera!
olis oikeesti kiva jos tulisitte sanomaan sen joskus. Minä voin olla se harmaavarpunen, joka ei uskalla laittautua, koska pitää itseään toivottoman rumana. Ja kukaan ei ole koskaan oikaissut käsitystäni.
jotka sananmukaisesti laittautuvat. Ne, jotka ovat muuten vaan (= oikeasti) kauniita, eivät kiinnitä asiaan siinä määrin huomiota.