" Äidin ylipaino on merkittävä riski raskaudelle"
Tässä vähän faktaa kuukletettuna kaikille läskeille AV-mammoille, jotka
ajattelevat asioita mutu-tuntumalla:
Yksi aikamme merkittävistä raskauden riskeistä on synnytysikäisten naisten yleistyvä ylipaino, toteaa lääketieteen lisensiaatti Kaisa Raatikainen perjantaina tarkastetussa väitöskirjassaan.
Raatikaisen väitöksessä tutkittiin, miten terveyskäyttäytyminen ja sosiaaliset riskit vaikuttavat raskauden ennusteeseen ja syntyvään lapseen.
Tutkitut riskitekijät olivat muu siviilisääty kuin avioliitto, työttömyys, raskautta edeltävä ylipaino, äidin nuori ikä, aiemmat raskaudenkeskeytykset ja äitiyshuollon ulkopuolelle jääminen.
Väitöksessä todettiin, että synnyttäjistä yli 20 prosenttia oli ennen raskautta ylipainoisia.
Heidän vastasyntyneillä lapsillaan todettiin merkittävästi kohonnut riski huonoille Apgar- eli kuntopisteille ja joutumiselle tehohoitoon. Vastasyntyneen lapsen ongelmat olivat sitä suuremmat, mitä suurempi äidin ylipaino oli.
Jopa kuolleena syntymisen ja ensimmäisen elinviikon aikaisen kuoleman riskit kaksinkertaistuivat lihavien naisten raskauksissa normaalipainoisiin äiteihin verrattuna.
Lihaviksi tutkimuksessa luokiteltiin naiset, joilla painoindeksi oli tasan tai yli 30.
Kommentit (66)
yleisesti. Kaikki tietää, että myös lihava voi saada normaalin vauvan ja että raskaus voi sujua normaalisti. Lihava ottaa kuitenkin isomman riskin, että jokin menee pieleen.
Luuletteko etten pelkää jo tarpeeksi kaiken maailman synnytyksiä ja lasten sairastumisia, luuletteko etten joka päivä saa tuntea olevani huono ja ruma koska olen ylipainoinen.
Mistä aina löytyy näitä ihmisiä, jotka jaksaa aina jankuttaa, että miten MINUN kohdallani kaikki meni hyvin.
Miten voi olla niin vaikea ymmärtää mill' ä perusteella riskit määritellään?
Ihnmisiä kiinnostaa miten ne tutkimustulokset ym vaikuttaa juuri minun elämääni.
Raskaudet myös mnevät hyvin, äidit ja lapset voivat hyvin.
Eivät kaikki ylipainoiset ole lössähtäneitä ja itsestään ja terveydestään piittaamattomia.
Kukaan ei pakota ketään syömään yli oman tarpeen, joten kyllä se on vaan jokaisen oma syy jos on ylipainoinen. Säälitää vaan ne lapsiraukat, jotka omaksuu ruokatottumukset yms kotoa....
Äidin ja lapsen riskien minimointi on myös neuvolan tehtävä.
Neuvolan terkkari olisi todella epäammattimainen, jos ei kertoisi ylipainoon liittyvistä riskeistä. Ikävää, että sen joku kokee loukkaavaksi/inhottavaksi.
Ei ylipaino -ongelma Suomessa ainakaan hyssyttelemällä katoa. parempi, että puhutaan suoraan asioista.
syylistää... Tupakoivia ja dokaavia odottajia vain. Nikotiiniriippuvuus (on verrattu voimakkuudeltaan heroiiniriippuvuuteen) ei ole mitään sen rinnalla, mitä voi olla riippuvuus munkkipossuihin ja Salkkareihin.
Syömme normaalia kotiruokaa, emme eineksiä, luomuruokaa, rasvatonta maitoa, riisiä, paljon kasviksia ja kalaa. Karkkia karkkipäivänä.
Lapsemme eivät omaksu huonon ruuan syömistä, koska eme syö sitä itsekään. Emme käy hampurilaisille, emme pizzoilla.
Uskallan väitää, että moni teitä ja lapsenne syövät epäterveellisemmin.
Ylipainoni on aina tullut raskaana ja kun ene ole enää raskaana, olen normaalipainoinen.
170cm ja 67 kg
raskaana melkeimpä aina paino on 85kg
Jos tupakoit tai olet ylipainoinen, on todennäköisempää että juuri sinulle tulee niihin yleisesti liittyviä (joskin ilmankin esiintyviä) ongelmia kuin naapurillesi, joka on normaalipainoinen eikä tupakoi. Eli esim. sairastut keuhkosyöpään tai kakkostyypin diabetekseen naapuriasi todennäköisemmin. Tai jos ystäväpiirissäsi on 10 ylipainoista/tupakoivaa ja 10 normaalipainoista/tupakoimatonta, niin luultavasti niiden ylipainoisten/tupakoivien joukosta useampi sairastuu kakkostyypin diabetekseen/keuhkosyöpään.
kun et ollut raskaana, niin ei tarvitsisi taas yhden syntymästään asti kohonnutta sairastumisriskiä kantavaa lasta olla.
Mutta ei myöskään syödä yli (eli mässäillä munkkipossuilla jne), jolloin tuloksena voi hyvinkin olla pari kiloa keventynyt olemus synnytyksen jälkeen.
Raskaana ollessa voi opetella terveellisiä rukailutottumuksia, vaikkei laihduttaisikaan..
Voit itse päättää otatko tarpeellisen energian karkkipussista vai ruisleivästä ja lihakeitosta?
Vierailija:
Jos tupakoit tai olet ylipainoinen, on todennäköisempää että juuri sinulle tulee niihin yleisesti liittyviä (joskin ilmankin esiintyviä) ongelmia kuin naapurillesi, joka on normaalipainoinen eikä tupakoi. Eli esim. sairastut keuhkosyöpään tai kakkostyypin diabetekseen naapuriasi todennäköisemmin. Tai jos ystäväpiirissäsi on 10 ylipainoista/tupakoivaa ja 10 normaalipainoista/tupakoimatonta, niin luultavasti niiden ylipainoisten/tupakoivien joukosta useampi sairastuu kakkostyypin diabetekseen/keuhkosyöpään.
hyvin hoikka ja terve odottaja. Minun 4-vuotias lapseni on terve kuin pukki - yhtäkään antibioottikuuri ei ole tarvittu. Näytän hyvältä ja olen terve raskaanakin. Olen viikolla 38 ja kiloja on tullut tasan 9.
Kiinnostaako? Mitä tämä nyt kertoo? Senkö, että hoikat saavat terveitä lapsia. Tuskin.
Voimme siis huokaista helpotuksesta, emme ole tässä veneessä yksin, meitä on jo suuri enemmmistö sitäpaitsi suurin osa raskauksista menee ihan hyvin.
Tämä on taas tätä negatiivista soisialistpolitiikkaa, jolla pyritään vähentämään suomalaisten syntyvyyttä.
Kukaan ei taas puhu halaistua sanaa joidenkin somaliäitien ylipainoista, vaikka ovat paljon leveämpiä kuin yksikään suomalaisäiti. Heille vain syydetään rahaa ja annetaan heidän lisääntyä ja oikein toivotaan, että suomalaiset kuolisi sukupuuttoon ja korvautuisi jollain muslimeilla.
SUOMALAISIA PERHEITÄ JA ÄITEJÄ TULISI TUKEA TÄMÄN LOPUTTOMAN VIHAAMISEN SIJAAN!
oli enemmän, mutta tulin raskaaksi nopeammin kuin luulin.
En muista milloin olisin munkkipossun syönyt :) Siitä on vuosia.
Yrittäkää nyt ymmärtää etteivät kaikki luokitellusti ylipainoiset ole ylilihavia ja vedä kaksin käsin karkkia ja munkkia.
Mutta mukavaa päivää teille :)
Laihduin esikoisen raskausaikana, mutta silti jäi ylipainoa, joka ei lähtenyt imetyksestä, terveellisestä ruokavaliosta ja liikkumisesta huolimatta. Nyt olen taas raskaana, imetän edelleen. Ja imettäessähän ei voi laihduttaa. Tiedän ylipainon riskit ja olen onnellinen että ensimmäinen raskaus meni siitä huolimatta hyvin, ei tullut lisää kiloja kuin muutama ja nekin hävisi synnytyksessä. Toivon, että nyt kävisi samoin.
Ja laihat, tiedättekö ettei se laihduttaminen aina ole niin helppoa. Olen monesti yrittänyt, mutta lapsena syntyneet rasvasolut ei niin vain pienene eli tuskaista on. Pitäkää huolta, ettei lapsistanne tule pullukoita, jotta he säästyisivät tältä.
Itselläni BMI 22, painoa tullut edellisissä raskauksissa 11 ja 13 kiloa. Raskaudet ja synnytykset sujuneet hyvin. Nytkin raskaus sujunut samaan malliin.
Nyt tällä otannalla voidaan sanoa, että normaalipainoisten raskaudet ja synnytykset sujuu AINA hyvin.
Eli olisiko minun pitänyt jättää lapset tekemättä, vai laihduttaa raskaana, vai mitä?
Kaikki neljä lastani ovat olleen n. 3,5 kg ja syntyneet normaalisti.
Koskaan ei ole ollut vernpainetta, ei sokeria, ei valkuaista, kaikki arvot oikein hyvät.
Miten se on minulle ollut riski tai lapsilleni?
Ja kuulkaa, ei minua taputella päähän vaan saan joka ikisellä neuvola käynnillä kuulla olevani lihava.