Miksi miehet tukistaa ja lyö lapsia?

Jos mä näkisin sellasta, mä kävisin itse miehen tukkaan kiinni tai löisin. Se on ihan varma! Mun lapsiin ei koske kukaan.

mutta tarkoitan nyt näissä tapauksissa sellaisia tilanteita, joissa äidiltäkin toistuvasti palaa hermot niin, että hän käy käsiksi lapseen. Kun lapsi siitä riittävästi sisuuntuu, saattaa se päivä koittaa, että hän lyö takaisin.



Ja silloin lyöminen on riidan seurausta. Äidillä ei ole muuta asetta kuin " kova kovaa vastaan" . Aikaisemmin hän on saanut lapsen riepottelemalla kuriin. Kun lapsi kasvaa, hänellä on enemmän voimaa. Silloin alkaa se äidin lyöminen. Millä ihmeellä sitä parempia itsehillintäkeinoja on saanutkaan, kun esimerkkikään ei ole ollut kaksinen?



Tarkoitan nyt itse tällaisia esimerkkejä. Eikä näissä tilanteissa lapset ole pahoillaan vanhempansa lyömisestä. Eivät ne " kohtaukset" pääty mihinkään anteeksiantoon, vaan vuosien katkeruuteen.

äiti alistuu miehen kurittamiseen tai toisinpäin. Rivienvälistä kun puistossa lukee, niin ilmeisen monessa perheessä välillä sorrutaan tukistamiseen. Toisaalta me nykyiset vanhemmat on vielä sitä sukupolvea, että me kaikki ollaan saatu tukkapöllyä, selkäsaunoista on usein jo luovuttu, kiitos luojan.

En tiedä, mitä ihmiset yleensä nuoruusvuorinaan puuhaavat. Minä ainakin olen jutellut kavereideni kanssa läpi kaikki vanhempiemme virheet. Ja olemme niistä oppineet. En ole kertaakaan kuullut ystäväpiirissäni kenenkään käyneen lapseensa käsiksi, tosin eipä ystäväpiirissäni mitään muutakaan väkivaltaa (esim. armeija) hyväksytä. Miksi kukaan jaksaa elää väkivallan ilmapiirissä? Jokainen voi itse katkaista ketjun. Jos puoliso on väkivaltainen ei sitä kuulu hyväksyä. Ihmiselle pitää antaa mahdollisuus oppia virheistään, mutta niistä pitää oikeasti oppia. Väkivallasta ei luovuta ennen kuin siitä puhutaan avoimesti ja suoraan sellaisena, mitä se on. Se on väkisin käytettyä valtaa, väkivalta on loukkaus toisen koskemattomuuteen. Myös lapsella on oikeus turvalliseen ympäristöön ja väkivallattomuuteen.

Millaisia lapsia tulee jos jo 2-vuotiaana perusturvallisuus viedään pahimmalla mahdollisella tavalla!

tukkapöllyä, eikä minua ole lyöty. Ei kannata kuvitella, että tuo niiiiin yleistä on ollut ja siksi edelleen sallittua.

Minulla on myös hyvät välit ystävieni lapsiin ja he ovat meillä myös yksinään hoidossa ja kertoilevat paljon kotiasioistaan. He esimerkiksi kertoilevat juttuja, joissa on hölmöilty ja vanhemmat ovat suuttuneet. Kun kysyy, mitä vanhemmat suuttuessan tekivät he saattavat sanoa joutuneensa jäähypenkille taikka äidin/isän komentaneen heitä. Usein " rangaistukset" ovat liittyneet välittömästi hölmöilyyn, eli jos on rikottu kukkapurkki ja mullat ovat menneet lattialle, ovat he itse sotkut siivonneet (vanhemmat ovat mukana ja auttavat). Jos maidot läikytetään tahallaan, ne pyyhitään itse rätillä, jonka vanhempi antaa. Mielestäni loogista kasvatusta.

meillä lähiössä se oli ihan tavallista. Olen kateellinen, että teillä oltiin viisaampia. Muistan sen tunteen ikuisesti kun sai pöllyä.

ennenkuin on riittävän iso luodakseen sen oman ilmapiirinsä. Näin tapahtuu yleensä vasta aikuisena.



Olen itse kasvanut perheessä, jossa isä on saanut raivokohtauksia ja lyönyt. Äiti on satunnaisesti tukistanut. Veljelläni oli tapana lyödä minua, jos härnäsin - pitäisköhän nyt lisätä, että hän oli mua 11v vanhempi - eli kun olen ollut 5v ja hän on mua lyönyt (lujaa!), hän on itse ollut jo 16v.



Olen AINA päättänyt sen, että kun kasvan isoksi ja perustan perheen, meillä tulee olemaan lempeä ja rauhallinen koti. En tarkoita, etteikö saisi suuttua, mutta EI väkivallan uhkaa läsnä. Ei sellaista " isoa verhoa, joka varjostaa jokaista askelta ja tekee elämästä ikävän" .



Mutta kappas kappas! Löysin rauhallisen ja kiltin miehen itselleni. Suoranainen lempeyden esikuva. Hän on aina todella rakentava suuttuessaan, mitä tapahtuu melko harvoin. Hän haluaa aina keskustella asioista suoraan. Olemme olleet jo pitkään yhdessä, eikä ole vielä tullut ainuttakaan sellaista tilannetta, jossa mun olisi tarvinnut ajatella, että voi hemmetti en mä tällaista halunnut. Pikemminkin minä olen ollut se sekopää, joka on käyttäytynyt pelottavalla tavalla. Pikku juttu vaan, että miehellä on lapset, jotka joutuvat äitinsä luona kokemaan henkistä väkivaltaa. Fyysisestä emme tiedä. Joten nyt nämä lapset tuovat meidän kotiin sen ahdistavan ilmapiirin, jota lapsuudessa halusin karkuun.



Ja mä ajattelen, että voi perse, ympyrä on siis sulkeutunut. Mutta ei sellaisella tavalla, mitä pelkäsin (että valitsen yhtä " hullun" miehen kuin isäni on ollut) - vaan aivan toisenlaisella tavalla. Näin sitä ilmeisesti vain vetää puoleensa niitä lapsuudesta tuttuja vuorovaikutuskuvioita.

Vierailija:

Jos maidot läikytetään tahallaan, ne pyyhitään itse rätillä, jonka vanhempi antaa. Mielestäni loogista kasvatusta.

En muista koskaan edes USKALTANEENI miettiä sellaista, että olisi TAHALLANI temppuillut! Ja tämän muistaa äitinikin. Sen hän on tosin aktiivisesti unohtanut, että läiskiminen oli kasvatuksen ohjenuora.

Entä miten nyt mummot ja papat kohtelevat lapsenlapsia?



Oma isäni äntoi tukkapöllyä ja bravuurina litsareita kämmenselälle. Näitä litsareita jaettiin yleensä todella paljon tapahtumien jälkeen. Esim. olimme kylässä riehuneet ja kotimatkalla isäni pysäytti auton ja heukkui meidät täysin. Itketti tahallaan ja siihen päälle vielä litsarit kämmeneen. En ole aiheesta puhunut isälleni ja hän varmaan kieltäisi tapahtuneet. Äitini hakkaamisen hän kieltää täysin ja syyttää äitiäni hulluksi.



Lapseni ovat aika paljon " papallaan" ja olenkin miettinyt, onko hän yhtä sadisti lapsiani kohtaan. Lapset eivät koskaan ole sanoneet mitään arveluttavaa. En tosin luota häneen edelleenkään.

sen jälkeen isää on lähinnä ahdistanut " niiden paskiaisten/kusipäiden" olemassaolo. Kun ei hän voi niitä edes lyödä. Nyt siskon lapset ovat jo aikuisia, joten samanlaisia ongelmia ei enää ole.



Mun äitini taas on aivan onneton kurinpitäjä nyt kun ei saa käydä käsiksi. Tai ei hän uskaltaisikaan. Mutta lapset eivät siis tottele häntä yhtään. Nykyään tosin on helpompaa, koska kaikki lapsenlapset ovat sen verran isoja. Mutta he kyllä tykkäävät mun äidistä hirveästi, koska hän on pohjimmiltaan hirveän helläsydäminen ihminen, minkä vaistoaa.

Haluan tarjota lapsilleni mahdollisuuden myös tutustua sukuunsa. Minusta myös tuntuu, että isäni on oppinut virheistään ja haluaa " hyvitellä" lapsen lapsille. En tiedä. Elämä ei ole niin helppoa ja mustavalkoista. Voisin tehdä myös valinnan, jolla kiellän lapsiltani suhteen pappaan, mutta onko sekään oikein, jos pappa on heille kiva?

puhunut tilanteen selväksi.

Oletko puhunut n. 20 vuotta vanhoista tapahtumista, joista osallisuuden toinen kiistää? Minä en tiedä kuinka aiheesta puhuttaisiin?

On tehnyt hyvää kaikille. Helppoa se ei ole. Mutta puhdistavaa.

40

Menitkö vaan kahvipöytään ja avasit keskustelun? Entä kun läsnä on aina ihmisiä, jotka eivät tiedä tästä historiasta mitään?

Aloita puhelimitse - siinä ollaan kahden - ja sano, että haluat puhua.