Olen pitänyt jo niin pitkään mykkäkoulua etten tiedä kuinka aloittaa puhuminen :(

Heitä siis koko mykkäkoulu ihan vitsiksi. Mä en muutenkaan ymmärrä, miksi aikuiset ihmiset eivät osaa selvittää asioitaan puhumalla.

Valitettavasti sen koossa pitäminen tuntuu usein loputtomalta kädenojennukselta, uudelta alulta, anteeksiannolta, nöyrtymiseltä.



En minäkään tiedä kuinka monta vuotta sellaista jaksaa, ja huomaan kyllä että toinen jossain vaiheessa alkaa ottaa sen itsestään selvänä.



Mykkäkoulu ei kuitenkaan ratkaise sitä asiaa yhtään mihinkään, jos haluat että se alkaa selvitä jonnekin päin, täytyyhän sinun ottaa se puheeksi. Se joka tuntee syyllisyyttä ei taatusti ota, luikkii pitkin nurkkia. Kyllä se valitettavasti sinun on sanottava ihan yksilöidysti mikä pännii.

Aloita aikuinen elämä jossa tartut asioihin puhumalla etkä mököttämällä.

Nyt olisi jo aika aloittaa aikuinen suhde jossa asiat puhutaan ja sitten sovitaan miten siitä jatketaan.



Sinun vihaisuus on ihan normaalia ja hyväksyttävää ja minun mielestä merkki siitä että olet kasvamassa aikuiseksi. Mutta aikuinen ei kyllä ala mykkäkouluun, vaan miettii miltä oikeastaan tuntuu, mitä mieltä oikeastaan on, ja miten oikeastaan haluaa asioiden muuttuvan. Ja sitten kun tietää ne, kertoo kumppanilleen että molemmat voi keskustella ja toimia kuin aikuiset tasaveroiset kumppanit.



Jos se toinen ei ole valmis kasvamaan ja muuttumaan niin SITTEN on ehkä pakko miettiä sitä erovaihtoehtoakin. Mutta ei heti ekana.

ilua ja toinen alkoi puhumaan epäolennaisia aluksi, mutta palautin asiaan. Riita sovittu, mutta edelleen tympii aina olla se järkevämpi. En saa mitään kiksejä tästä aikuisuudesta.

Mulla vaan taitaa olla enemmän elämästä kokemusta, niin pitää sitten olla aikuisempi. Taas on luvattu yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, riittääkö usko?

Kannattiko?

minun on vaikea unohtaa kokemaani vääryyttä, mutta ajan kanssa taas unohtuu. Suhde on kuitenkin hyvä, koska pystymme edes jotenkin puhumaan. Ja ei hirveen toivotonta ole. Ennen olen toteuttanut ensimmäisessä tunnekuohussa vaikka mitä uhkauksia, mutta nyt valitsin hiljaisuuden.

Opin myös sen, että aina ei toisten neuvot ole oikeita ;D

mies on kertonut, että on jo pariin otteeseen harkinnut avioeroa, kun ei kestä vaimonsa mykkäkouluja ja mökötyksiä. Mykkäkoulun pitäjät ovat kyllä todella vittumaisia puolisoita. Eikö niitä riitoja voi mitenkään muuten ratkoa?



Jos tuosta tulee vielä valtapeli, kuka aloittaa puhumisen niin voi äly älä jätä. Erotkaa ennen kuin opetatte lapsillenne nuo sairaat riitelymekanisminne.

Olen jo tosi väsynyt siihen kylmän sodan ilmapiiriin, ja maanittelemaan häntä puhumaan ja edes sanomaan mikä nyt on vialla.



En tiedä kauanko jaksan katsella tuollaista. Minä koen sen henkisenä väkivaltana.

Ota kamppeesi ja ota ainakin aikalisä suhteesta. Ellei puhehaluja löydy poissaollessasi, suhteessa ei ole mitään pelastettavaa. Meillä on miehen kanssa pitkä yli kymmenen vuoden parisuhde takana ja tulisieluisina ollaan välillä pidetty puhumattomuustaukoja, mutta ei ne montaa päivää ole koskaan kestäneet. Nykyään kun ollaan aikuistuttu, niin yleensä riidat päättyy nauruun:)