Rehellisesti: Vaikuttaako mielestäsi synnytystapa jotenkin äitiyteen?

Lapsi on äidilleen lapsi syntyi se millä tavalla tahansa!



t. Äiti jonka esikoinen syntyi hätäsektiolla ja kuopus alateitse.

Syntyi HÄN millä tavalla tahansa...

Itse sanon että, ei vaikuta.

Enemmän vaikuttanee se, kuinka äiti kokee itse synnytyksensä: vaikeaksi koettu alatiesynnytys tai vaikkapa hätäsektiosta jäänyt trauma (jos sellaisen saa) voi vaikuttaa kiintymyssuhteeseen tai äidin mielialaan ja siten äitiyteen ja äiti-lapsi -suhteeseen. Mutta tämä voi siis tapahtua oli synnyttänyt kummalla tapaa tahansa, en tiedä onko tilastollista eroa havaittavissa määrissä.



Jos äiti kokee synnytyksen sujuneen siedettävästi, ei tavalla ole väliä.

Äideiksi kasvetaan lapsen myötä. Synnyttämistapa on irrelevantti pieni yksityiskohta kaikessa äitiydessä

yleensä kun ei voi edes itse päättää, syntyykö se lapsi tunnissa vai 20 tunnissa vai joudutaanko tekemään hätäsektio. Sektion saaneillakin on varmasti hyvät perusteet tehdä sektio. Enkä näe myöskään luomusynnytystä mitenkään erityisen tavoittelemisen arvoisena. Jos tarvitsee kipulääkettä, miksi pitäisi kärsiä vapaaehtoisesti? Ihan turhaa marttyyrikruunun tavoittelemista.

Äitiyteen kasvetaan lapsen kanssa.

Näistä sektiovastaisista kommenteista oikein paistaa läpi se, että nämä mammat ei ole edes ajatelleet, miten monen eri syyn takia sektioita tehdään, siinä pelastetaan lapsen tai äidin henki...



Ite olen huomannut tuolla leikkipuistoissa ja kerhoissa, kun alkaa synnytysjutut, ja jos kerron että esikoinen syntyi hätäsektiolla, kukaan ei edes kysy miksi, vaan kaikki alkavat päälle kertoa kauhukokemuksiaan 20h tunnin synnytyksestä, kuinka se vasta oli kamalaa...



t. esikoinen hätäsektiolla, toinen alateitse, meni 18h

Ylipäänsä mielestäni on outoa, miten naiset vertailevat synnytyksiään/lastensa vauva-aikaa jne. usein siihen tyyliin, että " minä olen kärsinyt, olen hyvä äiti" tai " onko joku muu muka uhrautunut minua enemmän?!"



Toisten ongelmista ei välitetä, eikä osoiteta mielenkiintoa, tärkeintä on kurjuuskilpailun voittaminen. Mikäs siinä, jos ei muuten tunne itseään tärkeäksi. Mutta onko kuitenkaan järkevää määritellä itseään tai muita ihmisenä sen mukaan miten on synnyttänyt tai miten monta lasta on saanut/halunnut?

Ensimmäinen lapsi syntyi hätäsektiolla ja vietti vastasyntyneiden teholla viikon ja sen jälkeen vielä viikon tavallisella lastenosastolla, toinen syntyi suunnitellulla sektiolla, istukan paikan takia. Istukka oli kohdun suun " päällä" /edessä, eli olisi syntynyt ensin.

Näin meillä, jos elävät lapset tähän maailmaan halusin oli sektio ainut vaihtoehto...

Kolmas, keväällä syntyvä syntyy lääkäreiden määräyksestä suunnitellusti sektiolla, koska alatie synnytys on liian riskialtis. Oma lääkärini on leikannut sektion naiselle, jolla seitsemän lasta oli syntynyt sektiolla ja kaikki oli mennyt hyvin.. Eli ei suurperhe haave sektioihin kaadu.

Eli vatsan kautta ulos leikattu lapsi EI ole luonnonmukaisesti maailmaan syntynyt lapsi; keinotekoinen on aina keinotekoista, vaikka sitä asiaa miten päin tahansa pyörittäisi - luonnollisuus kärsii jokatapauksessa (siis itse maailmantulo tapahtumassa, ei lapsessa - tietenkään ;-)).



Näkökulmia on varmaankin yhtä monta kuin on asian " tarkastelijoitakin" ; lääkäri katsoo asiaa lääketieteen kannalta, astrologi lähestyy tilannetta kosmisen järjestyksen näkövinkkelistä ja useamman lapsen äiti (joka on kokenut luonnonmukaisen synnytyksen ja jonka äidin vaistot ovat sitä kautta heti heränneet) kokee, että myöskin se kipu oli jälkikäteen ajateltuna tarpeellista.



Minä olen se sama henkilö, joka kirjoitti yhteen aikaisempaan ketjuun siitä miten puudutteen saaminen (siis myös sektio) lamaannuttaa vastasynnyttänyttä äitiä (siis myös tunne-elämän osalta), ja vaikeuttaa luonnollisen äidin rakkauden (vaiston!) heräämistä. Toki rakkaus ja kiintymys kasvaa myöskin ajan myötä, mutta millainen se on silloin, kun se saa alkunsa siitä synnytyksen jälkeisestä " hormonimyllytyksestä" ? Siinä olisi mielenkiintoinen (ja lähes mahdoton) tutkimuskohde jollekin - mahdoton siksi, että millä koskaan voitaisiinkaan rakkauden määrää mitata luotettavasti? Asiaa vääristää samalla myös se, miten paljon syyllisyyden tunteita juuri äitiyden saralle liittyy ja miten herkkä asia se monelle äidille on.



Silti minusta on ihan päivän selvää, että synnytystapa vaikuttaa myöskin äidin rakkauden kehittymiseen / syntymiseen vauvaa kohtaan, ja on varsin luonnollinen (erottamaton) osa kasvussa äidiksi.

[/quote]

Äitiys on koko iän aikainen jatkumo, jossa kasvaa ja kehittyy jatkuvasti. Synnytys lyhytaikainen tapahtuma, yhtään sitä alakautta synnytystä väheksymättä. Äidiksi kasvetaan, ei synnytä synnyttämällä.

[/quote]

Kyllä äidiksi " synnytään" myöskin synnyttämällä - ja toki myös kasvetaan yhdessä lapsen kehitysvaiheiden kanssa :-).



Silti uskon, että voimakkaan tunnesiteen ja välittömän (vaistoon perustuvan) äidin rakkauden syntymiseen / syttymiseen tarvitaan luonnonmukaista synnytystä.



t. Ei se jota siteerasit

Jos se on ollut kivulias / kätilö ollut inhottava jne ja jos et ole sinu sen kanssa, niin voit päteä omimalla lapsen, olemalla mustasukkainen. Ja tämä perustuu ihan omaan kokemukseen ja emsimmäiseen tukalaa synnytykseen ja haukkuvaan kätilöön ja toiseen, jossa luotin että kivun lievitys tulee sovitusti ja jossa vielä lapsen syntymänkin jälkeen lääkärillä oli hetki aikaa käydä vaihtamassa pari sanaa. Ja kätilöharjottelijoista, jotka olivat avoimia ajatuksissaan ja niiden kertomisessa (no, ehkä sanon näin, koska ajatukset lämmittivät mieltäni ;)

aikuiseksi ehtineiden, sektioitujen lasten kanssa niiden äitisuhteesta? Olen itse syntynyt hätäsektiolla 26 vuotta sitten (äitini yritettyä ensin punnertaa minus 13 ulos), enkä keksi yhtään tapaa, miten se olisi vaikuttanut a) minun kasvuuni, b) äitini äitiyteen tai c) meidän suhteeseemme - semminkin, kun 3 nuorempaa sisarusta syntyivät ihan tavallisesti (ja vielä ilman puudutusta).



Mietipä vielä.

t. myös molemmat kokenut

jos johonkin vaikuttaa, niin mahdollisesti lapsivuodeaikaan ja ihan ensi hetkiin vauvan syntymisen jälkeen. Harvemmin niitä synnytysjuttujakaan enää niin muistelee edes silloin, kun lapsi on pari vuotta vanha, joka sekin on vielä äitiyden alkutaipaletta.

Niin, tottakai se myös vaikuttaa, että ensin on yritetty x-määrä aikaa alakautta synnyttämistä (kipu on laittanut äidin mielessä prosessin käyntiin, ja hormonit ovat valmistelleet vauvan vastaan ottamista) - ja kokemuksen jälkeen äitisi on vielä kokenut tavallisen alatiesynnytyksen.



Itse tarkoitan lähinnä sellaista tilannetta, että sellainen (sori nyt, mutta 35+ v.) " ura" nainen menee synnyttämään sillä ajatuksella, että " hänen elämässään ei mikään tule muuttumaan" - ja että hänellä on oltava oikeus saada lapsi ilman kipua. Suunnitellaan pelkosektio ilman minkäänlaista luonnonmukaisuutta.



Äitiyden on tarkoituskin mullistaa ajatuksia, tunteita ja elämää - lähtien jo ihan odotusajasta ja synnytyksestä.



t. 64

Ei vaikuta. Minkähän kirjekurssin tuokin luulee käyneensä, joka itsensä gynekologina esittää =)

siellä kuuluisalla hiekkalaatikon reunalla kuunnellut sitä kilpalaulantaa siitä, kenellä on ollut rankin synnytys, kellä sektio,kellä 20 h punnerrusta jne. Tekee mieli aina sanoa johonkin väliin että mutta minäpä synnytyin sekä hätäsektiolla että alateitse, samalla kertaa (kaksoset), mutta enpä viitsi :-)

Vierailija:

Tuota toista ketjua lukiessa vaan tuli mieleen. Onko äiti parempi jos pukertaa lastaan 20h ilman lääkkeitä jne. kuin jos synnyttää sektiolla? Entäs sitten jos synnyttää luomusti, mutta synnytys kestää vain 2h? Onko silloin " huonompi" ?