Super" ujot" lapset

Meillä kolmesta lapsesta keskimmäinen on pienenä ollut ujo. 3v pintaan ja lähes 4v asti oli muiden lasten läsnäollessa perhekerhossa ja ulkona aina minun lähelläni (siis 1m säteellä minusta), edes isoveljen läsnäolo ei auttanut. Pienessä tutussa porukassa kotona ja kylässä (siis 3-4lasta) meni jo hetken lämmittelyn jälkeen mukana, mutta isoon porukkaan ei saanut millään. Vieraille aikuisille ei puhunut, mutta eipä kyllä huutanutkaan.



Pikkuhiljaa tyttö on kuitenkin " reipastunut" ja uskaltaa enemmän. Pientä irtautumista äidistäkin on tapahtunut, vaikka on edelleen auttamatta äidin tyttö. Hämmästyttävästi ikä on tehnyt tehtäviään ja ymmärtämyksen lisääntyminen on auttanut asioiden käsittelyssä.



Nyt tyttö on 6v ja edelleenkään ei tykkää esiintyä/olla esillä, isommassa joukossa katselee ja uusiin tilanteisiin meno on vaikeata. Tuttuja kavereita hakee itse, vielä 5v:na saattoi pelästyä kun vieras auto oli pihassa, eikä uskaltanut soittaa kaverin ovikelloa. Nykyään myös vastaa aikuisille kun kysytään. Itse ei aina uskalla kysyä asioita, vaan kertoo mielummin kotona ja me vanhemmat saamme hoitaa kysymiset. Tuo vessa-asia oli muuten mielenkiintoinen, kun meillä ei tyttö vieläkään mielellään yksin kylässä ollessaan käy vessassa- sitä vastoin kun me olemme paikalla, kysyy vessassa käynnistä meiltä ja hoitaa asiat normaalisti. Muutenkin on kysellyt enemmän ja varmistellut asioita meiltä, ihan kuin hakisi tukea kysymällä.



Meillä tytöllä suurin helpotus on KAVERIT, joiden kanssa kyllä tekee ja menee uusiin tilanteisiin. Eskarin aloitus sujui hyvin ja kouluun on menossa mielellään. Muutenkin harrastukset (tosin ehdottomasti yksilölajit- ei ole joukkuepelaaja) sujuu kavereiden kanssa ja normaalit päiväohjelmat. Mutta jos on jotain tavallisuudesta poikkeavaa, kerron siitä etukäteen ja valmistelen tyttöä siihen. Usein myös puhutaan mitä jossain tapahtuu ja miten hän voi käyttäytyä. Myös olen ottanut esille että jännittäminen on normaalia, mutta siitä huolimatta joitain asioita pitää tehdä ja sitä harjoitella.



Ujous on siis meidän lapsella selkeästi vähentynyt, mutta temperamentiltaan on hitaasti lämpiävä ja ujohko. Uusissa asioissa on sinänsä erilainen että " jähmettyy" pikemminkin kuin menee paniikkiin. Vaatii vain aikaa sopeutua. Ja minulla on kieltämättä vaikea ymmärtää lasta, koska itse en ole samanlainen (vaikka pienenä alle 3v:na olen ollut tolkuttoman ujo). Joskus kun minusta tuntuu että ujo tarvitsee aikaa ja tarpeeksi pitkän ajan kuluttua minä olen luovuttamassa yrittämästä, niin mieheni on ollut sinnikkäämpi ja saanut tytön mukaansa uusiin asioihin. Mies jotenkin osaa suhtautua mutkattomammin tytön hitaasti lämpiävyyteen mutta myös vaatii tytöltä enemmän ja kieltämättä meillä on mies tässä hitaasti lämpiävyydessä enemmän tytön kaltainen.

Vauvana oli todella takertuvainen ja kaikki uusi pelotti. Mummolaan menokin oli vauvalle todella stressaavaa. Mummola toisella paikkakunnalla ja kun vihdoin sinne saavuimme, oli puoli sukua vauvaa töllistelemässä. No, tietäähän sen miten siinä kävi. Niin, ja sukulaiset ottivat vähän nokkiinsa kun asiasta sanottiin.

Ja tosiaan taaperoiässä kulki minun perässä kun paikalla oli muita lapsia. Toinen lapsemme syntyi kun esikoinen oli 1v10kk ja ujous oli välillä todella haastavaa. Esim. bussista kun olimme jäämässä ja vieraat ihmiset olisivat auttaneet auttamalla esikoista kädestä, niin hän sai paniikin ja itki lohduttomasti! Kiittelin aina kauniisti kuitenkin ja sanoin että lasta vain ujostuttaa.

Meilläkään ei voinut kuvitellakaan jättämistä puolitutulle hoitoon tai mummolaan yökylään.

Muutimme nykyiseen kotiimme kun esikoinen oli vajaa 2v. Nykyiset naapurimme muistavat edelleen miten arka tyttö oli.

Kun täytti 3v olisi päässyt seurakunnan kerhoon, mutta ilmoitti ettei mene. Ja en pakottanut.

Tuossa 3v loppupuolella alkoi sitten tapahtua jotain. Tyttö reipastui kamalasti. Alkoi jutella vieraammillekin aikuisille. Alkuun ei mennyt muiden lasten kanssa leikkimään, mutta pikkuhiljaa tutustui muutamaan lapseen ja yhteisleikit alkoi onnistua.



Nyt tyttö on siis 4,5v. Höpöttelee vieraillekin ihmisille kaiken! Pari viikkoa sitten vein jännitys rinnassani tytön yksin synttäreille. Synttärisankarina oli poika jota tyttö pelkäsi kamalasti pienempänä pojan vilkkauden vuoksi. Sinne meni reippaasti ja kun haettiin tyttö kotiin, kertoi kaverini että oli yksin laulanut kahvipöydässä ja muutenkin oli ollut todella avoin ja puhelias! Ja nyt kun tulee kutsu syntymäpäiville, niin oikein vaatii että haluaa mennä yksin. Tyttö myös haluaa mennä ostoskeskusten leikkipaikkoihin " hoitoon " välillä kun äiti shoppailee. Enpäolisi uskonut vaikka puolivuotta sitten moista! Seurakunnan kerhon aloitti viime syksynä omasta tahdostaan ja tykkää olla siellä kovasti.



Aloitimme syksyllä tanssiryhmässä. Siellä oli iso ryhmä vieraita lapsia. Ei tehnyt mitään muiden mukana, vaivautuneesti vain liikehti ja vilkuili minua kaikenaikaa, ihan lohtua hakien. Eipä siellä sitten käyty. Eli siinä meni raja.



Nuorempi sisko on ihan toista maata. On vilkas ja reipas. Tosin ei hänkään mielellään jää muiden hoitoon.



Syksyllä tytöt menee päiväkotiin. Kieltämättä vähän jännittää. Tosin esikoinen reippaasti asiasta juttelee ja suunnittelee mitä kertoo päiväkodin tädeille. Rauhassa mekin totutellaan ja toivotaan, ettei iso ja uusi lapsiryhmä sitten saa lastani toisiin ajatuksiin.



Meillä ainakin ikä tehnyt tehtävänsä ja jotenkin en enää tiedä onko tyttö vieläkin hitaasti lämpenevä, vai onko jotenkin koko persoonallisuus muuttunut. Välillä tuntuu, että lapsi on nopeasti erkaantunut minusta enkä minä ole oikein ehtinyt mukaan!



Minsku

Olen kaikesta sanomastasi samaa mieltä, ja tuo imurivertaus on juuri sama, mitä itse usein käytän. Nyt nelivuotias esikoinen pelkäsi taaperona imuria niin paljon, että toisen piti lähteä hänen kanssaan ulos imuroinnin ajaksi. Kuopus puolestaan ei antaisi vanhemman imuroida lainkaan, kun itse pitäisi saada mestaroida.