Onko muita huligaani-kiipeilijä-uhmaikäisiä??

Meillä pojalla ikää 2v1kk ja vauhtia riittää. Lievästi kateellisena seurailen naapurin tytön leikkejä. Tyttö viihtyy pitkiä aikoja aloillaan leikkien kun taas meidän poika viilettää pää kolmantena jalkana. Koko ajan saa olla tarkkana ja seurata mitä poika seuraavaksi keksii. Pojan uhma myös vaikeuttaa ajoittain elämää. Meillä poika on myös kookas. Pituutta löytyy metrin ja painoa 16kg.



En tiedä koska tuo koheltaminen helpottaa mutta varmasti se jossain vaiheessa tasaantuu. Ihanan aurinkoinen poika vaikka aina satuu ja tapahtuu :)

meidän poika on vasta 1v8kk ja en oletakaan että hirveesti ymmärtäis.. mutta onko sen pakko olla niin vilkas. paikallaan ei paljon pysy, joka paikkaan pitää kiivetä eikä yhtään ymmärrä varoa putoamista. läheltä piti -tilanteet vaan naurattaa ja saa tekemään entistä päättömämpiä temppuja. vessaan en edes uskalla mennä jos en ota lasta mukaan.. kauhistuttaa kuulla että tuo kohellus voi jatkua vielä noinkin pitkään..

järkeä kyllä löytyy päästä. Käy temppujumpassa jossa saa purkaa pahimman kiipeilyn ja pomppimisen tarpeensa ja ulkoillaan paljon. Muutaman pahemman tapauksen jälkeen on oppinut että ei enää mene ihan päättömästi. Pienempänä tosiaan menossa ei ollut päätä eikä häntää ja haavereita sattui paljon. Onneksi ikä ja kokemus tuo järkeä lapsellekkin.



Toinen poika on 1v8kk ja oikea kiipeily mestari. jopa vilkasta veljeään taitavampi. poika rakastaa kiipeämistä ja kiipeääkin sekunnissa siskon katonrajassa olevaan parvisänkyyn ja kiipeilytelineen verkkoon. Mutta poika on muuten rauhallinen ja järkevä. Ei nimittäin tee mitään mitä ei osaisi ja uskoo jos kiellän ja sanon että siinä voi sattua. Toivon että tämä jatkuu eikä uhmassa ala tehdä hölmöyksiä.



Vanhin meillä on tyttö joka ei koskaan ole kiipeillyt minnekkään tms. Ja olenkin ollut tämän aran tytön kehityksestä huolissani. nyt aloittaa toimintaterapian kun ei eskarilaisena vielä hallitse motorisia taitoja joita pitäisi hallita. Tyttö on arka kokeilemaan mitään ja luovuttaa heti jos ei onnistu ensi yrittämällä. kiipelemättömyyteen selvisi onneksi vihdoin syy kun tyytö yritti kiivetä veljien perässä kiipeilytelineeseen. Hän pelkää korkeita paikkoja joten pysyy mieluummin maan kamaralla. Tavallaan olen tyytyväinen kun on yksi joka on paikoillaan mutta toisaalta pojat ovat kivoja kun he tekevät asioita ja yrittävät eivätkä vain vingu kuten vanhin tekee. Eli puolensa ja puolensa. On meinaan aika rasittavaa esim. opettaa luistelemaan lasta joka huutaa koko ajan että kaatuu ja jos kaatuu loppuu homma siihen. Toisaalta taas on ihan yhtä rasittavaa karjua suksilla mäkeä alas viilettävän lapsen perään että vauhtia ei saa ottaa lisää tai kaatuu ja sitten juosta sydän kurkussa katsomaan kävikö vesselille kuinkaan kun kiellosta huolimatta otti lisää vauhtia ja tuiskahti nenälleen (näin kävi viime talvena kun keskimmäinen opetteli laskemaan suksilla mäkeä).