Huolestuako?
Poikamme on nyt 8-vuotias ekaluokkalainen. Opettaja on häneen väsynyt, aika menee poikamme kanssa väittelyyn tai hänen osallistumiinsa riitojen selvittelyyn (tykkää haukkua ja nimitellä muita).
Opettajan mielestä hakee huomiota eikä tule toimeen muiden kanssa (tuli luokalle ainoana ulkopuolisena, muut 12 oppilasta olivat ennestään tuttuja jo päiväkodista ja eskarista).
Toisella paikkakunnalla alkuun päiväkodissa oli ongelmia. Oli rääväsuu - osasi kyllä itse pukeutua, mutta toisten seurassa siitä ei tullut mitään, veti vain huutosakkia. Kun pistettiin yksin toiseen huoneeseen pukeutui äkkiä. Rikkoi mielellään muiden tekeleet esim. lumiukon ja nauroi päälle. Heilui kokoajan ruokapöydässä (mitä teki kotonakin). Parhaat ystävät olivat tyttöjä, jotka sitten päiväkodissa pojan rauhoittivatkin, lopussa oli rauhallista. Eskarissa oli luokan huippu.
Nytkin koulussa osaa kokeissa lähes kaiken, älyssä ei siis vikaa. Laskee, lukee ja kirjoittaa (jo ennen koulua), mutta häiriköi...
Selvin asia mihin kiinnitän huomiota on kuulo. Jo vuosien ajan mieheni, minun ja mummin (ja joskus päiväkodin mukaan) pojalla on huono kuulo. Ei kerta kaikkiaan kuule puhetta. Itse huutaa ja laittaa tv:n aina täysille. Kolme kuulokoetta on otettu (neuvola, yliopistosairaala ja koulu), joissa kuulo täysin normaali, mutta ei se ole.
Tykkää kiusata myös pikkusisaruksiaan ja yllyttää pahantekoon, juoksee koko ajan ympäriinsä hihitellen itsekseen. Jos hänen kanssaan on kahdestaan, hän on asiallinen ja juttelee omia asioitaan. Jos häntä pyytää tekemään jotain vastaus on joko " en jaksa" , " so what" tai " mitä se sulle kuuluu" . Haukkuu ja nimittelee myös minua ja pikkusisaruksiaan ja jos mahdollista jotain kolttosta on tehdä, niin tekee varmasti.
Vauva-ajoista jo muistan, että päiväunia ei kunnolla nukkunut, 10 min. - 1/2 tuntia kerrallaan, yöt nukkui jo 2-3 kk:n iästä hyvin heräten viideltä aamulla ja sitten ei enää nukkunut kukaan. Pulautteli paljon ja puolen vuoden iässä tuli ruokailun yhteydessä syöksyoksennuksia, jotka sairaalla tutkittiin ilman tulosta. Pikkusisaruksiinsa verrattuna oli oikea pikku p..u. Minä sairastuin masennukseen (jä väsymykseen) hänen ollessaa 7 viikon ikäinen. Siitä lähtien enimmäkseen mummi hoiti häntä ja 1,5-vuotiaana meni perhepäivähoitajalle, myöhemmin päiväkotiin, jossa eka ongelmat huomioitiin.
Ja tässä normaali keskustelu, jonka käyn pojan kanssa lähes päivittäin (aihe vain vaihtuu):
-poika: mikä tuon miehen nimi on?
-minä: matti
-poika: ai kenen?
-minä: no sen miehen
-poika: mikä mies?
-minä: no se mitä kysyit
-poika: ai mitä?
-minä: siis sen miehen nimi mitä kysyit
-poika: mikä nimi?
-minä: no matti
-poika: mikä matti?
Tässä vaiheessa yleensä luovutan ja poika on ihmeissään
Pitäisikö olla huolissaan? Ja mihin tahoon ottaa yhteyttä hänen asiassaan?
Kommentit (24)
se, settä vanhemmat aina reagoivat kiroiluun tekee siitä osaltaan palkitsevaa. Lapsi kokeilee että toimiiko aikuisen kieltoautomaatti. Eräs tuttavani ja itsekin olemme ottaneet kiroiluun sen kannan että lapset tietävät aivan hyvin kuin aikuisetkin, että on sanoja joita ei kertakaikkiaan sanota ääneen. Jos muisti ei pelaa, menettää tiettyjä etuuksia. Mitä vanhempi kiroilee sen huonompi juttu. Pikkusisarukset voidaan myös valjastaa kiroilunestotalkoisiin ja palkita heitä siitä etteivät he kiroile vaikka isoveli kiroilisi. Jokaisesta päivästä jolloin kirosanoja ei pääse saa esim tarran ja viidestä tarrasta jonkin palkinnon. Se, että pikkusisarukset napsivat palkintoja saa nopeasti aikaan kilpailunhalua myös isoveljessä. Jos kiroilematta oleminen on todella työlästä voi palkita aluksia aivan päivätasolla ja sitten siirtyä viikkopalkintoihin, eikä palkinnon tarvitse olla esim jäätelöä tai tikkaria kummempi kunhan se julistetaan suurieleisesti kiroilemattomuuspalkinnoksi.
Koiraihmisenä sanoisin mielelläni että koira on hieno kaveri lapselle, mutta sen ottaminen sitoo vanhempaa yhtä lisälasta vastaavan työmäärän verran ainakin vuodeksi kun koira on vilkkaimmillaan. Lapsen vastuulle koiraa ei voi antaa ja huolehtiminen siitä yhdessä että koiraa hoidetaan sopimuksen mukaan sitoo myös vanhempaa. Jaksatko itse sitä? Hyvin pian koiranpennun tulon jälkeen ulkoiluttaminen alkaa menettää mielenkiintoa ja rikotut lelut ja kakat huoneen nurkassa eivät eläinrakkautta syvennä. Itse miettisin tarkkaan jaksaisinko itse koiraa hoitaa kolmen lapsen lisäksi.
Moikka!
Opiskelen erityisopettajaksi ja toisin vähän toisenlaista näkökulmaa. Ensinnäkin, nämä ovat minun koulutukseni näkökulma ja vaihtoehto, yksi ajattelemisen aihe lisää.
Koska poikasi on koulussa, voisit helposti lähteä liikkeelle ottamalla yhteyttä erityisopettajaan. Hän voi joko itse ottaa poikaa opetukseen (tunteet, sosiaalinen käyttäytyminen tms.) ja ainakin hänellä on verkostot alueen asiantuntijoista. Onkohan tätä mahdollisuutta tarjottu koulun puolesta, toivottavasti.
Itselläni tuli mieleen eräs tapaus, joka muistuttaa omaasi hyvin paljon. Tässä tapauksessa syyksi paljastui lapsen vaikeus ymmärtää kieltä (etenkin kielellisiä ohjeita) ja toisaalta tunne-elämän ongelmat. Muista kuitenkin, että nämä tapaukset ovat aina hyvin yksilöllisiä ja myös aiemmin esitetyt motoriset, huomionhaku jne. kuulostavat minustakin tutuilta.
On hienoa, että etsit rohkeasti apua ja olet poikasi asialla, kun huomaat jotain olevan pielessä. Avoimuus on usein näissä asioissa puolivoitto! Menneistä tapahtumista tai masentuneisuudestasi sinun ei tarvitse murehtia, vain tiedostaa ne. Tärkeimmän, poikasi auttamisen nyt ja tulevaisuudessa, oletkin jo löytänyt.
kuulostaa tosi tutulle..meillä poika joka täyttää 8v lokakuussa,on siis ekalla.
mutta mielestäni lapsesi kärsii läsnäolon puutteesta. poika tarvitsee isäänsä enemmän ja lapsi ei ymmärrä sitä, että isällä on kaksi työtä.
lapset tarvitsevat yhdessä tekemistä ja aikuisen läsnäoloa.