Toinen näkökulma kotona oloon
Viime päivinä on paljon keskusteltu kotiäitiydestä ja töihinmenosta. Työhönmenijät teilattiin armotta, eikä pakottavia taloudellisia näkökohtia otettu kuuleviin korviin. Kotiäitiyttä ihastellaan autuaasti, eikä siinä nähdä mitään pahaa, kunhan vaan hoitaa lapsensa ainakin 3-vuotiaaksi kotona, vaikka pitäisi syödä kaurapuuroa joka päivä ja asua ahtaasti kaksiossa kolmen lapsen kanssa. Noin niin kuin kärjistetysti ;-) Haluan kuitenkin kertoa yhden esimerkin miksi nainen on kotiäiti. Tuttavani ei ole kotiäiti, siksi että olisi lukenut hienoja teorioita siitä miten lapsen on hyvä olla äitinsä kanssa kotona ja luoda kiintymyssuhdetta ja muuta sellaista tai että olisi oikein äidillinen ja lapsirakas ihminen tai että se olisi taloudellisesti mahdollista. Perheellä on neljä lasta, kaikki ovat syntyneet kolmen vuoden välein. Siinä vaiheessa kun perheellä oli kaksi lasta ja toinen lähestyi kolmea, tämä äiti heitti , että " kai se on kolmas tehtävä, että voi jatkaa tätä kotona oloa " . Ajattelin, että se oli vitsi, mutta se olikin totisinta totta. Nyt kun neljäskin lapsi on yli kolme, on perheessä valtava kriisi menossa. Taloudellisesti ovat todella ahtaalla. Äidillä ei ole työpaikkaa, koulutuksesta puhumattakaan. Töihin olisi mentävä, että perheellä säilyisi katto pään päällä. Vaimo lähestyy jo neljääkymppiä, joten lisää lapsia ei oikein enää tule. Tällä naisella ei ole mitään pohjaa elämässään, nyt kun pitäisi tehdä jo jotain muutakin kuin olla kotiäiti. Eikä hän ole ollut mikään superkotiäiti, jonka lapset olisivat käyneet kerhoissa tai harrastuksissa. Tämä nainen vain on halunnut olla miehensä elätettävänä. Veikkaanpa ettei ole ainoa näin käyttäytyvä kotiäiti. Loppujen lopuksi kaikki kunnia kotiäideille jotka pyyteettömästi lasten etua tavoitellen viettävät kivoja päiviä kotona. Itse olen kaikkien lasten välissä tehnyt työpyrähdyksen, että säilyy " touchi" yllä, enkä putoa ihan kelkasta. Vakipaikkaa minulla ei ole, mutta todella vaikeaa olisi ollut mennä töihin seitsemän vuoden kotiäitiyden jälkeen, kun se on ollut vaikeaa jo parinkin vuoden jälkeen. Niin nopeasti menee meidänkin erikoisala eteenpäin.
Kommentit (53)
Mullakin on tuttavapiirissä kolme kotiäitiä, jotka vastaavat ap:n kuvausta. Tosin saattavat paljonkin kuljettaa lapsia kerhoissa ym, mutta lähtökohtana kaikilla se, että omaa koulutusta tai työpaikkaa ei ole ja uusi lapsi laitetaan hankintaan aina kun kuopus lähestyy kolmea ikävuotta.
Ovatkin muuten kaikki kolme juuri parasta aikaa raskaana, kaksi odottaa kolmatta ja yksi neljättä. Eivät siis osaa päättää, mitä alkaisivat isona tekemään. Onneksi kaikkien miehet suht hyväpalkkaisessa duunissa.
ja sitä ennen käynyt lukion ja kirjoitti E:n paperit..? Eli joskus lähemmäs 20v sitten?? Itse kirjoitin 14v sitten ylioppilaaksi, eikä silloin vielä mitään E:n arvosanaa edes tunnettu.. :)
luulisi sinun tietävän, että nyt ei puhuta mistään kieliopista, vaan ihan normaalista kirjoitustaidosta, joka usein on hallussa vähemmänkin koulutetulla. Oletko tutkinnostasi huolimatta työssä, jossa ei tarvita alkeellistakaan kirjoitustaitoa?
En myöskään usko ap:n kk-tutkintoon.
Itse kirjoitin 12 v sitten ja silloin oli jo E:t käytössä.
Joo, mutta minä taidan olla ap:n kuvaama nainen. Olen tehnyt lapset kolmen vuoden välein, koska en kertakaikkiaan tiedä mitä elämälläni teen,muuta kuin lapsia kolmin kappalein. Nyt pitäisi alkaa kohta jotain tehdä. Perushoitajankin tutkintoni lienee vanhentunut...
Vierailija:
ja sitä ennen käynyt lukion ja kirjoitti E:n paperit..? Eli joskus lähemmäs 20v sitten?? Itse kirjoitin 14v sitten ylioppilaaksi, eikä silloin vielä mitään E:n arvosanaa edes tunnettu.. :)
Vierailija:
En myöskään usko ap:n kk-tutkintoon.
muut puhuvat kappalejaosta. Ei noin nuija voi olla akateeminen, paitsi ehkä KTM - heistä kyllä löytyy täysin sivistymättömiä.
Vierailija:
Nainen on " täydellinen kotiäiti" , aina paasaa näistä kiintymysteorioista jne. Mutta hänellä ei ole minkäänlaista koulutusta ja taloudellinen tilanne on todella heikko. Lapset ovat todella arkoja, koska perhe ei käy koskaan missään kerhoissa, kun " ei ne lapset halua" . Säikkyvät jo postinjakajaakin. Kotiäitiydellä on myös varjopuolia.
Kirjakielikin arkipäiväistyy eli puhekielistyy. Minullakin on korkeakoulututkinto, mutta siellä korkeakoulussa ei ollut pätkääkään mitään " äidinkielioppia" . Viimeksi olen tainnut moista opiskella joskus lukiossa kymmenisen vuotta sitten. Pilkkusäännöt, yhdyssanat, kappalejaot jne unohtuvat joskus, mutta mitä siitä? Relatkaa vähän !
Tuo äidinkielioppi oli muuten hyvä!
Vierailija:
muut puhuvat kappalejaosta. Ei noin nuija voi olla akateeminen, paitsi ehkä KTM - heistä kyllä löytyy täysin sivistymättömiä.
Oho! Onpas tullut viestejä! Eikä edes aiheesta! Olihan tuo äidinkielioppi vähän nolo, taisi mennä äidinkieli ja kielioppi sekaisin. Mutta mitä siitä? Huumorilla sen otan, sillä minulla sitä huumorintajua löytyy.
On totta, etten ole valmistunut 15v sitten vaan 12v sitten. Taisi olla lukion ensimmäinen vuosikurssi kun eximiat oli käytössä. Valmistumisen luin tuosta lukiosta valmistumisesta, sillä lukiossa olen viimeksi äidinkieltä lukenut. Korkeakoulusta olen valmistunut, mutta työtä teen käsilläni. Kirjallisia tuotoksia luon vain sähköpostilla ystävilleni.
Lukaisin tuossa nettiriippuvuudesta kirjoitetun viestin. Tunnistatteko siitä itsenne, lähinnä sieltä haukkujien puolelta? Löytynee sanalla nettiriippuvuudesta.
Hyvää viikonloppua kaikille äidinkieliopin hallitseville ! :-))))))
En ole kotiäiti.
Vierailija:
Vierailija:
Mitä se oikeastaan teille kuuluu, miten muut elävät?
en jaksa puuttua kielioppisääntöihin yms. Täällä kohta kolme vuotta kotiäitinä ollut ihminen. Meillä on tällä hetkellä kaksi lasta ja kolmannesta hiljaa haaveillaan. Eli saa tulla, jos on tullakseen.
Ennen kotiäitivuosiani tein 13-vuotiaasta saakka kesätöitä yms. Valmistuttuani 1990-luvulla sain heti koulutustani vastaavaa töitä. Irtisanouduin töistäni, jotta sain kokopäiväisesti opiskella uutta tutkintoa. Tein toisen tutkinnon gradua vaille valmiiksi ja lähdin taas töihin. Niin ja koulutustani vastaavaan, vaikka graduni ei ollutkaan valmis.
Menimme mieheni kanssa naimisiin ja ajattelimme ajan olevan sopivan lapsille. Lapset syntyivätkin kahden vuoden sisään. Äsken sain gradun valmiiksi. Kun palaan parin vuoden päästä töihin, minua odottaa vakituinen työpaikka.
No, miksi olen nyt yhteensä 4 ja puoli vuotta kotona? (Paitsi jos saamme kolmannen lapsen, niin sitten hieman pitempään.) Siksi, että haluamme kasvattaa lapset kotona siihen saakka, kunnes he täyttävät kolme vuotta. Ja siksi kun haluan olla kotiäiti ja se sopii myös miehelleni oikein hyvin. Sillä tapanamme on keskustella tällaisista asioista.
Tämä oli tarinani. Jokaisella on omansa. Toivon, että jokaisella meistä olisi oikeus elää haluamallaan tavalla lähimmäiset huomioiden ja lapsista huolta pitäen.
Ajatteli tekevänsä gradua siinä samalla. No, tekemättä on edelleen nyt 15 vuoden jälkeen. Kehui aina, miten parempi on lasten olla kotona, kun ' päiväkotilapset on sellaisia ja tällaisia, eivät opi tapoja' ja ' kotona hoidetut ovat tasapainoisempia' (minun lapseni olivat valitettavasti päiväkodissa, oli tosin pikkuinen sisarus-sellainen, mutta kaamea laitos kuulema silti). Eskarivaiheessa lapset olivat puoli päivää päiväkodissa.
Sitten kun kuopus meni kouluun, tuli mieleen hakea töitä, mutta voi voi, masennus ja sairaus iski kun töitä ei saanutkaan; haki tosin vain päällikkö- ja johtajatason töitä (ei ole ollut siis koskaan vakituisessa työpaikassa, kokemusta vain myyntikesätöistä). Tekee nyt opettajan sijaisuuksia ja ei saa vakituista työpaikkaa, koska ei ole tutkintoa. Ikääkin tulee koko ajan...
Eikä siinä vielä kaikki, kaikki talvi-, kesä ja muut lomat ollaan mummolassa, koska lapset saa niin paljon isovanhemmiltaan. Puhuu minulle närkästyneenä, kun rippikouluun menevä on alkanut mankua hotellilomaa, kun ei ole koskaan ollut hotellissa tai kylpylässä, aivan mennyt mahdottomaksi. Linnanmäellä tai muissa käydään päiväsiltään, sitten kipin kapin rakkaan äidin äidin luo.
Hänen seurassan tunnen, että perheemme elää vääränlaista elämää. Emme ole rikkaita, mutta olemme kuitenkin käyneet lähiympäristön nähtävyyksissä, pari kertaa risteilyllä, muutamissa kylpylöissä, mutta emme koskaan ulkomailla.