Vastasyntyneen kuulokoe, mitä jos ei vastetta saada?
Elikäs tilanne on se, että kahden kontrollikäynninkään jälkeen ei vasteita ole tullut kahdeksasta vaadittavasta kuin korkeintaan kolme. Nyt aika eteenpäin korvalääkärille. Minkälaiset ennusteet? Onko kellään kokemuksia?
Kommentit (12)
en osaa sanoa muuta kuin että meidän vastasyntynyt ei reagoinut torven törähdykseen (en tiedä töräyttävätkö enää torvella sairaalassa, eivät taida), käytiin 2-vuotiaaksi asti kuulokokeissa, eikä saatu vasteita. Kokeet eivät onnistuneet kovin hyvin. 2-vuotias kun lapsi oli, sanoin ettei tulla enää kuulokokeisiin koska lapsi puhuu jo sanoja, joten aivan varmasti kuulee. meille siis väitettiin että lapsi olisi kuuro!!! Nyt lapsi 6-vuotias, hieman matalien äänien kanssa ongelmia neuvolan kuulokokeessa, mutta se ei vaikuta puheääneen yhtään. Joten turhaan säikäyttivät kun kaikki on hyvin.
Meillä ei kuopus ollut torvesta moksiskaan, mutta meilläpä onkin kaksi isompaa kovaa ääntä pitävää lasta, torvet toitottaa kotona ja lapset kirkuu, ei niistä nyt koko aikaa voi hätkähtää.
Asumme keskisessä euroopassa ja pojallamme 3 vrk iässä ei saatu vastetta ollenkaan. Kontrolli oli 6 viikon ikäisenä ja silloin kaikki oli kunnossa.
ei perustu pelkkiin lapsen reaktioihin.
vastasyntyneenä yhdeltäkään lapselta, onnistui vasta 6 kk neuvolassa
suhtautuivat ääniin välinpitämättömästi
Meillä ei ole vastetta saatu kummaltakaan lapselta vastasyntyneenä eikä toistotesteissäkään. Toisella lapsista kuulovamma, toisella ei. Meillekin annettiin pienet röörit selitykseksi siihen, ettei toisellakaan koe mennyt läpi. Taitaa olla aika epäluotettava testaus noin pienillä...
Jos testi ei mene läpi, niin eiköhän siirrytä "järeämpiin" testeihin, jotta voidaan poissulkea/todeta kuulo-ongelmat.
Jahas, viesti hävisi...
Eli lyhyesti: Meillä ei kumpikaan ole reagoinut vastasyntyneenä, eikä muutaman päivän iässä. Toisella on kuulovamma, toisella ei. Pienet röörit annettiin selitykseksi siihen, ettei toinenkaan testiä läpäissyt. Tuntuu olevan varsin epäluotettava testi pikkuisilla..
Ellei testi mene läpi, siirrytään "järeämpiin" kokeisiin, jotta voidaan poissulkea/todeta kuulo-ongelmat.
Meillä oli sama ongelma, uudella systeemillä kuuloa testailtiin. n. 2kk iässä käytiin kuulotutkimuksissa ja molemmissa korvissa oli erittäin hyvä kuulo. Ahtaat korvakäytävät on meillä sukuvika, siinä selitys. korvat oli myös täynnä vaikkua...
...mutta TAYS:ssa viime vuonna käytiin vielä kolmannen kerran yrittämässä.
Meidän poika syntyi rv36+6 ja kotiinlähtiessä korvakäytävät olivat niin surkean pienet, että epäilivät sitä syyksi kun vastetta ei saatu. Kävimme sitten kahdesti lasten teholla koettamassa kotoa käsin ja vasta kolmannella kerralla saatiin vasteet kummastakin korvasta. Ikää vauvalla oli tällöin ootas... 10 vrk.
Nyt lapsi on 1v1kk ja kuulo on todettu ihan normaaliksi neuvolaseurannoissa. Syyksi pistettiin sinne papereihin ne olemattoman pienet röörit :o).
Toivottavasti vasteet löytyvät tai ainakin saatte sitten selvyyden, että mikä on vialla. Pahinta ei kuitenkaan kannata pelätä heti, syitä voi olla monta. ja myös niissä testauslaitteissa voi olla eroja, meillä ei sillä synnyttäneiden osaston omalla vehkeellä saatu mitään yriystä vasteeseen edes.