Hae apua - mistä sitä saa?

Ystäväni yritti saada apua, kun yh:na uupui lapsen kanssa. Jutteli ensin neuvolassa, sai osakseen hymistelyä. Kävi sossussa, sai jälleen ymmärtäväistä hymistelyä. Terveyskeskuksesta sai reseptin. Lopulta ei enää jaksanut vaan veti lääkkeet naamaan ja vei lapsen lastenkotiin. Sitten sai kyllä " apua" : suljetulle osastolle, vahvat lääkkeet ja lapsi huostaan. Ihmeen kautta hän kyllä parantui ja sai lapsenkin takaisin kotiin, mutta se oli pitkä tie.

Ja missä oli ystävän (minun) apu: asun 500 km:n päässä. Tuin kyllä niin paljon kuin omilta voimiltani pystyin, soitin viranomaisille, autoin asioiden järjestämisessä jne.



Mutta apua tässä maassa ei kyllä saa.

ap on siis töissä; etkö saa sairaslomaa? Onko teillä työterveyshoitajaa, jolle voisit varata tupla-ajan ja kertoa että haluat keskustella riittävän pitkään ja haluat tehdä hoitosuunnitelman. ( myös mielenterveystoimisto voisi auttaa tässä) 10-15min lääkärinaika ei riitä edes aloittamaan keskustelua. Sitten kirjoita kaikki paperille, mikä on sairaskertomuksesi, miltä tuntuu ja mikä mättää ja käyt sen kohta kohdalta hoitajan kanssa läpi. Ja sanot että nyt tästä suosta täytyy päästä pois ja että tarvitset pitkäaikaista hoitoa, pelkät lääkkeet ei riitä.



Oletko valmis terapiaan?

Näillä keinoilla nousin suosta (vaikea masennus ja itsetuhoajatukset) ja sain apua. Laina ajouduin ottamaan, mutta nyt työkykyisenä maksan ne pois.

Mutta mihin sitä tarvitsisin? Haluaisin tehdä työni. Toisaalta olin koko joulukuun jo pois, se on aika paljon jos työsuhdetta on takana 4kk ja siitä kuukausi sairaslomalla. En koe että sairasloma ratkaisee mitään - paitsi että ehdin tietysti nukkua useita tunteja enemmän päivässä.

Terapiaan ei ole rahaa mennä ja lainaa on jo niin paljon ettei enempää voi ottaa.

Suljetulle osastolle meno toisaalta houkuttaa, toisaalta pelottaa. Olisi niin helppoa vaan heittäytyä ja antaa toisten hoitaa, toisaalta auttaisiko sekään, entä miten käy työpaikan, kodin, lasten...?

Voi miksi tämä on niin vaikeaa...

Googlaa " ihmissuhde ry" ; niillä on ilmaisia kuntoutuksia

Perhetyöntekijää? Keskusteluaikaa 1h/vko? Onko olemassa apua, jota haluat? Suljettu osasto on akuutissa hädässä hyvä paikka; mutta mitä osastohoidon jälkeen jos julkiseenkaan terapiaan sinulla ei ole varaa?

Suomessahan ajettiin 1990-luvulla alas kaikki lapsiperheiden tarvitsemat kotiapupalvelut. Nykylinja tuntuu olevan se, että lykätään vaan äideille lääkepurkkia kouraan ja sanotaan että älkää jumankauta vikiskö kun itse olette lapsia maailmaan saattaneet! Siis täydellistä empatian puutetta, usein myös äitien keskinäisissä keskusteluissa. Uupunut ei voi puhua mitään missään pelkäämättä, että lapset otetaan huostaan (mikä tarkoittaa Suomessa useissa tapauksissa huonoa loppuelämää). Kun kyse olisi siitä, että saisi jostain vähäksi aikaa apua, että saisi vähän levätä ja toipuisi. Nykyisin on monia, joilla ei ole Ketään sukulaista tai ystävää, joka ehtisi lapsenhoitoavuksi. Ja sitten, kun on riittävän uupunut, ei ole voimia etsiskellä mahdollisia apusysteemejä, kun etsijää pompotellaan paikasta toiseen (ja jos olet köyhä, joudut myös käymään tolkutonta paperisotaa kustannuksista).



Mä pääsin itse jotenkin sisulla yli uupumuksesta. En oikein itsekään tiedä, miten siitä selvisin. Ajattelin, että rakastan lastani niin paljon, että hänen vuokseen kestän. Oli kyllä kamala yllätys havaita se tosiasia, että yhteiskunnalta ei saa selalista apua, jota tarvittaisiin. Lääkärissä kävin pahimpaan aikaan ja lääkäri sanoi suunnilleen, että " äitinä oleminen nyt vain on tuollaista" . Vinkkasi siis, että olen pullamössösukupolvea, joka ei kestä arkea.



Äitiys on ihanaa, mutta ei se tottavieköön saisi olla äärimmäistä uupumista ilman avunmahdollisuutta.

löytyy kaikkea mielenkiintoista.

Onko sulla yksi lapsi?



Eikö itseäsi ihmetytä se, että paljon ankeammissa oloissa ovat naiset jaksaneet paljon useamman lapsen kanssa?



Kyllä minä ainakin tykkään, että nykyäidit ovat oikeasti pullamössömpiä ja että äitiys nyt vaan on peestä välillä. Väsymys vain on homman sivutuote.

Uupumisen astetta ei minun mielestäni voi määritellä esim. lapsiluvun, iän tai taloudellisen tilanteen perusteella tai muihin verraten.



Oma äitini hoiti minut urheasti ilman yhteiskunnan tukea - eli olin isoäidilläni hoidossa, kun äitini oli kokopäivätöissä. Nyt minulla ei ole vastaavaa mahdollisuutta. Ei nykyisin voi olettaa, että kukaan sukulainen tai kaveri ehtisi auttaa, eikä heitä voi siihen velvoittaakaan. Yhteiskunnassa pitäisi olla paremmat tukiverkot kaikenkokoisia lapsiperheitä varten. Yhden lapsen vanhempikin voi uupua.



Itseänikin ärsyttää ap:n mainitsema " hae apua" -fraasi, jolla muka kuitataan oma osuus auttamisessa.



t. 32

mikä mättää ja onko itsessäänkin vikaa, jos yksi lapsi uuvuttaa totaalisesti. Se ei voi olla vain olosuhteiden syytä - kyllä uupujankin itsensäkin täytyy itseään rehellisesti tutkailla. Miten reagoi asioihin, asettaako realistisia tavoitteita, onko ylipäätään tunne-elämä tasapainossa jne.

niin pienestä se apu voisi olla kiinni. Itselläni pahimman uupumuksen aiheutti se, että jäin leskeksi ja suurperheen ykisnhuoltajaksi ilman minkäänlaisia apuvoimia. Tuli vielä muutto uuteen paikkaan, joten olin totaalisen yksin. Sääli, että lapsiperheille ei ole mitään palveluja.

Ja se menee ohi jos oikein asioita järjestelee ja keksii itselleen tarpeeksi tekemistä jos sitä ei muuten ole, niin että tuollaiset itsensä turhaksi kokemisajat menevät ohi.



apua ei tosiaankaan saa. Saman olen kokenut kun kolme vuotta nukuin tunnin pätkissä kun lapset eivät suostuneet nukkumaan ja mitään syytä niiden valvomiseen ei löytynyt (ei ole myöhemminkään selvinnyt miksi heräili). Kolme vuotta ilman yhtään kokonaista yötä meinasi viedä järjen. Mutta siitä selvisi ajan kanssa. Aikansa kutakin. apua hain ties mistä mutta sitä ei saanut. Lisänä valvomisessa oli 3 koliikkilasta+allergiat+erityislapsen erityis vaatimukset. Täysissä järjissäni en yhtä enempää lapsia olisi edes hankkinut.



Itse tuhoajatuksia minulla oli päivittäin, mutta lapset ja koti piti hoitaa. Mies hädin tuskin pystyi hoitamaan työnsä omalta uupumukseltaan (kävi töissä ajoittain toisella paikkakunnalla jossa myös asui, se pelasti hänet)tosin nyt 4-5 vuoden kuluttua rankimmista ajoista mies on masentunut ja työtön.





Elämä täytyy vain elää vaikka rankalta välillä tuntuu. Se on sitä Elämää.

Nytkin niskassa kiinni lastensuojelu, koska puoli vuotta sitten menin lääkärille ja sanoin, etten jaksa. Kertaakaan en ole lastani satuttanut ja hyvin olen hänet hoitanut- siksi kai väsyinkin. Silti, kun kysytään kuulumisia, ketään ei kiinnosta kuin lapsen kuulumiset. Vanhemman pitää " vaan jaksaa" . Aika lohdutonta, kun kärsii pers. häiriöstä ja vaikeasta masennuksesta...



Sympatiat sulle ap, vaikkei tämäkään kirjoitus mitään auttanut.

on kyllä äärimmäisen helppoa ihan itsekin hoitaa.

Minä menin neuvolaan ja sanoin että meillä tulee ruumiita jos emme saa apua. Enkä tiennyt yhtään millaista apua mutta apua oli pakko saada. Sain ajan psykologille ja perhetyöntekijän käymään silloin tällöin. Pelasti muuten perheemme.

välttämättä sitä ei vain ole niin voimissaan etsimään, ilmoittelemaan ja haastattelemaan lastenhoitajia juuri kun on menettänyt aviomiehensä 47

Ja muut, ne uupujaraukat, menkööt itseensä ja hävetkööt jaksamattomuuttaan? Niin, eihän se lapsi yksinään ketään uuvuta, mutta usein elämäntilanteet ovat monitahoisesti haasteellisia. Esim. minulla kuoli paljon lähisukulaisia samoihin aikoihin kuin lapsi syntyi ja lisäksi olin työtön ja jatkuvasti kipeänä. Ei sitä voi tietää, mitä kaikkea yksittäisen ihmisen uupumisen taustalla on, ja siksi on turha syyllistää. Varmasti jokainen väsynyt äiti kelaa mielessään omaa itseään ja riittämättömyyden tunnettaan.

Jos parin tunnin keikka on viikossa, niin ei se vaadi mitään huippujohtaja-rekrytointi-rumbaa.



48

Vierailija:

niin pienestä se apu voisi olla kiinni. Itselläni pahimman uupumuksen aiheutti se, että jäin leskeksi ja suurperheen ykisnhuoltajaksi ilman minkäänlaisia apuvoimia. Tuli vielä muutto uuteen paikkaan, joten olin totaalisen yksin. Sääli, että lapsiperheille ei ole mitään palveluja.

Muutama vuosi sitten olin tällaisessa tilanteessa, enkä saanut apua. En olisi minäkään uupunut, jos vain olisin saanut edes kerran viikossa kodinhoitajan, mutta kun ei niin sitten sitä ei saanut.

Mitä ap:n kirjoitukseen tulee, niin apua ei todellakaan Suomessa saa. Täytyy olla hyvä ystäväpiiri, jotta voisi joskus saada jostain apua. Kaikilla ei ole näitä ystäviäkään. Sosiaalitoimistostakin kehotetaan kysymään apua ystäviltä. Tähän olen törmännyt juuri siinä tilanteessa, kun itse tarvitsin kodinhoitoapua. Tämän lisäksi olen kuullut, että turvakotiin pyrkijöitä käsketään soittamaan ystäville. Tämän lisäksi toimeentulotuestakin on annettu neuvo, kysyä lainaa ystäviltä. Herää kysymys: miksi niitä verorahoja maksetaan, jos kerran apua ei saa silloin kun sitä tarvitaan.