Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tuoreen mummin huoli ja ikävä - antakaa äidin näkökulmaa tilanteeseen.
15.02.2008 |
Eli olen tuore mummi, poikani lapsi on nyt puolivuotias. Aika nuorena olen tähän asemaan päässyt, eli olen itse 43-vuotias ja poikani avovaimoineen 22-vuotiaita. Ongelma on siinä, että nuoret vanhemmat, erityisesti miniäni, eristäytyvät täysin kotiinsa ja vetäytyvät kaikesta kanssakäymisestä. Mielestäni EN ole tyrkyttänyt neuvojani tai apuani missään vaiheessa, mutta olen kyllä kiinnostunut lapsenlapseni elämästä - tietenkin.
Poikani ja miniäni eivät soita minulle päin koskaan eivätkä kutsu minua koskaan kylään. Saan siis itse tehdä kaikki aloitteet. Soittelen noin kerran viikossa, vuorotellen pojalle ja miniälle. Poikani ei oikein osaa kertoa vauvan kuulumisista, ja miniä taas tuntuu hermostuvan joka kerta kun soitan. Hän antaa rivien välistä ymmärtää, ettei ole tilivelvollinen minulle lapsensa hoidosta. Ihmettelen tätä, sillä mielestäni haluaisin vain kuulla, miten tyttö kasvaa, mitä hän on oppinut ja mitä perheelle kuuluu.
Asun yli 150 kilometrin päässä poikani perheestä, joten emme tapaa kovin usein. Olen saanut houkuteltua perheen kylään luokseni vain kaksi kertaa puolen vuoden aikana. Silloinkin miniä on lähinnä vetäytynyt vierashuoneeseen vauvan kanssa. Poikani taas on käyttänyt vierailuajan pelaamalla tietokoneella. Olen koettanut houkutella heitä lähtemään ulos kävelylle, laittamaan kanssani ruokaa tai käymään keskenään vaikka elokuvissa sillä välin kun minä hoidan vauvaa. Mutta kun ei, kaikkeen vain nyrpistellään nenää ja nyhvätään omissa oloissa.
Olenko ihan kohtuuton, kun toivoisin saavani tuntea poikani perheen ja kasvavan lapsen edes hieman paremmin? :(
Kommentit (85)
mutta itse olen saanut lapsen nuorena (21). alkuun olin aika epävarma kyvystäni olla äiti, koska nuorena lapsen saaminen on enemmän poikkeus täällä meillä. kun lapsi alkoi olla vuoden parin ikäinen, huomasin että ihan kunnollinen lapsi hänestä on tullut vaikka olenkin teiniäiti.
ehkä miniäsi on vielä myös vähän epävarma äitiydestään. mulla helpotti sillon kun lapsi alkoi puhumaan ja ymmärtämään puhetta enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseäni on aina ärsyttänyt anopin soittelu ja lässyttäminen.
Kaiken huippu on ollut se hoitoon vinkuminen parin kuukauden ikäisestä alkaen ja kaiken lainen liian vähän näkemisen vihjailu.
Voi olla, että miniästäsi ehkä tuntuu samalta, kuin minusta? Vauva on syntynyt heille, heidän perheeseensä. Isovanhemmat eivät ole varsinaisesti " oikeutettuja" mihinkään.
Eiköhän se siitä aikanaan tasaannu, anna aikaa.
lapsenlapsiinsa!! Huh mikä kommentti etteivät muka olisi oikeutettuja mihinkään! Ja ennen kaikkea lapsenlapset ovat oikeutettuja isovanhempiinsa!! Miettikää tätä te 21v äidit ja toki muutkin jotka kuvittelette olevanne ikuisesti nuoria ja kuolemattomia, kannattaisiko ajatella lastenne tulevaisuutta jos teille jotenkin käy...Kyllä kummasti sitten mietitään että isovanhemmilla on oikeus..
Voi hyvin olla, että 6 kk ikäisen vauvan äiti on vielä ylisuojeleva tiikeriemo, joka ei halua antaa muiden, ei ehkä omankaan äitinsä, suunnilleen katsoakaan lastaan. Se on aivan luonnollista ja johtuu äidin hormoneista. Ehdottelut siitä, että jättäisi lapsensa sinulle ja lähtisi itse menemään voivat olla miniän mielestä ahdistavia. Jos jaksat vaan olla jollakin tavalla hengessä mukana ja osoittaa kiinnostusta, niin ennen pitkää se mukula on sinulla hoidossa vaikka kuinka, koska pian vanhemmat alkavat todella kaivata sitä omaa aikaa.... Pikkuvauvan ja äidin välinen side on sellainen, että siihen ei aina pääse suunnilleen isäkään väliin. Mutta se menee ohi, ja sitten on lapsesta kiinnostunut isoäiti arvossaan.
Alue: Aihe vapaa
Meidän perheeseen kuuluvat minä, mieheni ja meidän lapset. Teemme perhettämme koskevat päätökset yhdessä, omista asioistamme päätämme itse. Yhtä tärkeitä kuin isovanhemmat ovat omat ystävämme, laaja tuttavapiiri, muut sukulaiset jne. Se sosiaalinen verkosto, joka tukee ja joiden kanssa on hyvä olla.
Joillekin sopii se, että isovanhemmat on osa perhettä, päättävät jopa perheen asioista, puuttuvat lastenkasvatukseen, lapset hoidetaan yhdessä, maksavat lastenvaunut, tarvikkeet, osallistuvat autoihin, saattavat ostaa osakkeita tms. Se ei ole ihan meidän juttu. Olemme miehen kanssa itsenäistyneet varhain ja seisseet alusta asti omilla jaloillamme, tienanneet opiskelurahamme ym. niinpä olemme vastuussa perheestämme ja tekemisistämme itse. Isovanhemmat ovat kiireisiä, työelämässä, eivätkä halua ottaa kovin isoa roolia lasten elämässä, näkevät kyllä heitä jne. mutta mitään lastenhoitopakkoa tai velvollisuuksia ei ole.