Tuoreen mummin huoli ja ikävä - antakaa äidin näkökulmaa tilanteeseen.

sen matkan voi taittaa päivämatkanakin edestakaisin, jos he eivät halua yövieraita. Minä en ainakaan olisi kuopuksen vauva-aikana halunnut: meillä oli pieni kaksio ja huono äänieristys ja vauvalla unirytmi ihan hukassa. Minunkin oli pakko nukkua aina kuin mahdollista että jotenkin jaksoin ne täysin risat yöt.

Kun lapsi on 3 v ja äiti töissä, hänestä kuulostaa jo paljon paremmalta että mummo on lapsen kanssa sen aikaa että hän pääsee jumppaan, tai vielä parempaa, että lapsi on viikonloppuna mummolassa että pääsee työkavereiden kanssa saunailtaan tai miehen kanssa viihteelle.

Eikähän se miniä noin käyttäytyisi, jos olisit ollut asiallinen.

Olet hotellissa tai ajat sen matkan edes-takas.

Ethän ole niitä jotka pitää hakea bussilta tai junalta? Vauva-aikana jokainen ylimääräinen liikkuva osa on liikaa.



omatoiminen, helppo, avulias, ystävällinen, ei vaativa, siinä ihanne anoppi - tai äiti, tai ystävätär. Taivaan lahja. Antaa, ei vaadi.

kamalalta. Vauva on vasta puolivuotias, emme mekään miehen kanssa sinä aikana monta kertaa 150 km päässä käyneet kyläilemässä ekan lapsen kanssa. Oli niin paljon opettelemista ja ihmettelemistä uudessa tilanteessa ilmaan mitään reissujakin. Mitä hoitamiseen tulee, varsinkin jos vauva on täysimetyksellä, silloin äidin ja vauvan symbioosi on todella vahva, kaikki ei välttämättä edes halua lähteä silloin edes kävelylle ilman vauvaa.



Minä itse taisin olla melko lailla samanlainen kuin ap:n miniä ekan vauvan kanssa. Mieheni tosin teki osansa vauvanhoidosta eikä eristäytynyt tietokoneelle tms. Minä koin ongelmaksi sen, että anoppi halusi niin kovasti olla mummi, eikä meinannut hyväksyä tuohon imetykseen liittyvää symbioosia ja äidin erityisasemaa vauvan elämässä.



Noin yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että ensisijainen yhteydenpitovastuu on sillä, kenen sukulaisista on kyse. Siis sinun pitää ratkoa tämä asia poikasi kanssa.

ajalta ennen lapsen syntymään? Minusta ainakin olisi vaikea avautua tuntemattomalle, jos ei entuudestaan ystäviä. Toiseksi jos poikasi ja miniän välit eivät ole ne parhaimmat, mistä sitä tietää, tuskin silloin haluaa puhua kenenkään sukulaisen kanssa oikeen mistään. Anna ajan kulua ja toivo parasta. Keskustele poikasi kanssa, jos sinulla on läheiset välit, toiset ei vaan päästä lähelleen, vaikka heillä olisi kuinka vaikeaa.

Sivusta olen seurannut ja kuunnellut nuoremman kollegani mielipiteitä anopistaan. Ilmeisesti hänen miehensä on täysin tossun alla, koska antaa vaimonsa toteuttaa mielivaltaansa.

Hän tietoisesti karttelee kanssakäymistä anopin kanssa, estää anoppia viettämästä aikaa lasten kanssa ja todella rumasti arvostelee ja halveksii kaikkia anopin yrityksiä lasten suhteen. Hän avoimesti kertoo anopin" tekemisistä" ja " leluostoista" . Kertaakaan en ole ymmärtänyt ainakaa näiden selontekojen perusteella, mitä tämä isoäiti tekee väärin.

Nainenhan kuulostaa ihanalta ja aivan normaalilta.



Näyttää siltä, että tämä miniä on vielä niin kiinni omassa äidissään ja lapsuuden perheessä, ettei näe metsää puilta. Ainoastaan hänen kotinsa tapa hoitaa asioita on oikea, kaikki muu kieroutunutta.



Miehen sukulaiselta olen kuullut, että jo seurusteluvaiheessa miniä vetäytyi kyläilytapahtumissa pojan huoneeseen suljettujen ovien taakse. miehen suku on vähän eloisampaa, joten kenties tämäkin häntä ahdisti?

En tiedä mitä voisit tehdä,tuskin mitään. Aivan hirvittävää joutua tuollaiseen tilanteeseen. Ikävä kyllä sosiaalisesti kyvyttömät ihmiset saavat tuollaista aikaan..

vaikka joka toinen päivä lapsenlapsellesi. Niin siinusta tulee tuttu lapselle, vaikka välimatkaa on 150 km ja tapaatte harvemmin. Voisitko itse kyläillä, sillä kaksi kertaa kylässä puolen vuoden sisällä on kyllä mielestäni ihan kohtuullisesti nuorelta lapsiperheeltä, jolla on ehkä univelkaakin? Sinun on helpompi liikkua kuin heidän. Ymmärrän heitä. Silloin tällöin kannataa kysellä kuulumisia myös miniältä, mutta ei liikaa udellen. Voisit kysellä lapsen asioista esim miten nukkuu tai mitä on oppinut tai onko äiti löytänyt äitikavereita, äiti-lapsikerhoja tms vai viihtyykö hyvin kotona näin..

Alussa olin kovinkin innokas häntä ja sukua tapaamaan, kävimme vähintään kaksi kertaa kuussa, yhteisellä lomamatkalla jne.



Mutta kun kuuntelin aikani sitä nalkutusta ja nälvintää ja neuvomista, käyntikerrat kummasti harvenivat. Ei sen miniänkään tarvitse olla kynnysmatto.



Edellisen poikaystäväni äidin kanssa tulin tosi hyvin toimeen! Hän osasi olla jyräämättä ja kohdella ihmismäisesti. On kyllä monesti tullut ikävä.

eivät tule meille. Vauvan tultua ei helppoa, helpompaa olisi heille. Aina jaksavat nalkuttaa että ettepä ole käyneet... ei paranna haluja siihen suuntaan, ei.

ja meillä on tiptop koti ja vastaleivottua pullaa vähintään.



+ että toisapaikkakuntalaiset voi koska tahansa tulla pariksi yöksi jos on Helsinkiin asiaa. Sittenkin on pikkulapsikoti koko ajan tiptop ja heillä kolme laadukasta ateriaa tarjoiltuna pöytään. Eivät vie edes astioita keittiöön tai petaa sänkyään.



Ärrrsyttävää

Itse emme tehneet yhtäkään vierailua 200 km:n päähän anoppilaan ennen kuin lapsi oli seitsemän kuukautta vanha. Emme olisi yksinkertaisesti jaksaneet. Kun on univelkaa ja tottumista uuteen elämäntilanteeseen, sitä helposti kilpistyy itseensä.



Parasta, mitä voit tehdä, on olla poikasi perheen käytettävissä heidän ehdoillaan ja antaa ajan kulua. Ole ystävällinen, soittele silloin tällöin pojallesi, älä painosta. Oma anoppini meni lapseni synnyttyä aivan sekaisin, myös negatiivisella tavalla - jos en halunnut häntä kylään, hän suuttui. Se taas sai meidän suhtautumaan häneen entistä kielteisemmin.

vauva ja uusi elämä.. sitä se ainakin meille oli



siihen haluaa itse päästä ensin sisälle. Väsyneenä ei jaksa jutella.

minä ainakin syylistin kovasti itseäni siitä, että en JAKSANUT jutella puhelimessa kenenkään kanssa. Arki oli sitä vauvaa ja sen taitoja.

Pelkäsin tyhmänä, että jokainen hetki pois vauvan luota oli väärin.



Vasta kun vauva oli noin 8kk havahduin siihen, ettei väsynyt äiti olekaan se kaikista paras vaihtoehto. Mies osallistui jonkun verran vauvanhoitoon, mutta imetykset oli mun homma, minun tehtävä. Ja mies oli päivät töissä ja illalla väsynyt.



En voinut kuvitellakkaan, että lähtisin pois vauvan luota. Vauva oli 5kk kun oli ensimmäisen kerran hoidossa. Olin pari kertaa käynyt ulkona ilman vauvaa ennen, että mies oli vauvan kanssa kahdestaan. Hoidossa lapsi oli mummollaan YHDEN tunnin ja ero lapsesta tuntui kamalalta. Mutta teki silti hyvää.



Lapsi on nyt kaksivuotias ja ollut luotani poissa arviolta noin 15 tuntia.

Rakastan tuota lasta ja en osaa olal erossa hänestä.



Minua ahistaa mummon (äitini) sekä mummin (anopin) vihjailut yökyläilyistä. Minusta ei ole niiden aika, mutta voin maksimissaan pari tuntia antaa hoitoon kerralla. Jos tarpeeksi usein pyytävät. Mielellään en silloinkaan

Onko miniäsi vanhemmat samalla paikkakunnalla nuorten perheen kanssa?



Tuntuu siltä tuon avauksen perusteella että nuorella perheellä on isoja ongelmia sosiaalisissa suhteissa ja ehkä keskenäänkin.



Oliko lapsi toivottu vai vahinko?

Osallistuuko poikasi yhtään lapsen hoitoon?

Onko äiti ominut vauvan itselleen?



Huolestuttavaa on poikasi suuri nettiriippuvuus. Jos vierailevat teillä niin nettipiuhat irti seinästä ja keskustelua kehiin.



Miniä tuntuu syrjäänvetäytyvältä jos lukkiutuu vauvan kanssa makkariin pois muiden seurasta.



Onko heillä rahahuolia? Onko poikasi työelämässä?

Psyykkisesti sairaita?

Kenties huumeita?



Näitä asioita lähtisin selvittelemään hienovaraisesti. Toki voisit poikasi kanssa puhua asioista ihan suoraan ja kursailematta jos välinne on normaalit.

mutta tuskinpa se olisi tilannetta hirveästi muuttanut.



Anopin kanssa en vieläkään halua jutella, vaikka meillä hyvät välit onkin.

Isäni soittaa kerran viikossa ja koen sen rasittavana vielä näin aikuisenakin. Eikä kestä veljenikään.



Vähennä siis soittoja ja kun soitat, niin soita pojallesi.

Siksi olen mieluummin kutsunut heitä meille päin.



ap

ajoissa, 700 kilsan päähän, varattiin lennot jne. Että päästäisiin näyttämään vauvaa, kun he eivät halunneet lähteä meille.



No, hepä sitten ilmoittivat pari päivää aiemmin, että lähtevätkin marjametsään tuona viikonloppuna ja että pitää sopia jokin toinen päivä.



Olen kuulemma ikävä miniä kun vedin tästä herneet nenään...

Anoppi soittelee minulle, ja vaikka ollaankin väleissä, niin mielestäni mies saa hoitaa suhteet siihen suuntaan. Jotenkin ne sukulaisvastuutkin pitää jakaa, muuten miehet olettaa että vaimo hoittaa senkin kaikki. Heiltä se onnistuu.



Aktivoi poikaasi.

Et tunge miniän tilaan, ja poika voi olla hädissään vauvan kanssa.

mukana heidän arjessaan, edes isovanhemmat. Ja se on ihan oikeutettu halu, perheet itse saavat päättää yksityisyytensä rajat. Harmillista tietty on, jos isovanhemmilla ja nuorella perheellä on arkeen osallistumisesta eri käsitys, mutta se nyt vain on sitten voivoi, ei elämässä kaikki muutkaan asiat mene niinkuin itse haluaisi.



Minulla on erittäin suuri oman tilan ja itsenäisyyden tarve. Lapset kyllä tapaavan isovanhempiaan kerran kuussa, yleensä isovanhempien luona. Meilläkin kyllä käyvät useamman kerran vuodessa. Mutta en missään tapauksessa halua meidän perheen arkeen ketään muita kuin me viisi ydinperheen jäsentä. Mies on samoilla linjoilla eikä tuossa ole mielestäni yhtään mitään väärää tai epänormaalia.