Kenen julkkiksen kanssa olet ollut samalla luokalla/samassa koulussa?
Oliko hän jo silloin suosittu kavereiden keskuudessa?
Kommentit (2176)
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut Kekkosen kanssa samassa sateessa Helsingissä.
Olisko ollut sama sade, koska minäkin olen ollut Kekkosen kanssa sateessa Helsingissä : )
Samassa sateessa oli myös Ruotsin kuningas Kaarle XVI.
Paikkalla oli myös YLE joska kuvasi tilanteen. Minä ja paras kaverini päädyimme uutislähetyksessä esitetylle filmipätkälle.
Kaverini oli jo etukäteen kertonut isälleen innoissaan tästä tapahtumasta ja odottivat koska se näytetään telkkarissa ja ollaano me filmillä (silloin ei kuvattu muistikortille). Hän ei muistanut, että poltti tupakkaa, kun kuvasivat ja siitä hänen isänsä sai raivarin ja sai kotiarestia.
En ole tupakoinut koskaan, mutta siihen loppui myös ystäväni tupakointi.
Hänen tupakoimattomuutensa on siten Kekkosen ja Kaarle XVI:n ansioksi luettava.
Vesa Matti Loiri. En oikein muista enää millainen oli kun ikää jo on.
Helsingin kuvataidelukiossa samaan aikaan joidenkin taiteilijoiden kanssa. Mm. Jani Leinonen, Jasmin Anoschkin
Viimeiset pari sivua, ei mitään käsitystä ketä nämä julkkikset ovat.
Jotain SM/NHL-kiekkoilijoita oli samaan aikaan perus/ammattikoulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sami Sykkö
Oli vähän kiusattu yläasteella, kun oli erilainen kuin muut pojat 😪Ihana nähdä hänen menestyvän ja nauttivan oman näköisestä elämästä
Olen tavannut hänet ennen julkisuutta, myi torilla.
Kyllä, koruja ja turkiksia. Hänen siskonsa oli jo tunnettu lapsimalli, siksi hän näytti tutulta.
Muutaman viikon päästä tuli Anttilan kuvasto, jossa hän olikin jo kannessa.
Samin korvikset ovat hävinneet, mutta vanhassa luokkakuvassani ne näkyvät.Pauliina Sykkö oli kyllä tunnetumpi näyttelijänä. Esim Ruusun Ajasta tuttu.
Hän aloitti mallina alle kouluiässä ja näytteli vasta myöhemmin.
Ja minä olen ollut samaan aikaan Tarja Halosen kanssa Picnic-kahvilassa. Perttikin oli mukana. Istuin tosin eri pöydässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muumimamma lukiossa. Oli koulun yksi suosituista. Oli tuohon aikaan ihan vetävän näköinen emäntä. Hoikka ja terhakkaat tisut. Oli aika ärsyttävä persoona, kun koko ajan piti olla esillä. Seurusteli tuohon aikaan Hemulin kanssa. Hemuli oli koulun suosituin poika.
Oli kyllä melkoinen yllätys vuosien jälkeen, kun muumimamma tuli julkisuuteen muumit-ohjelman kautta. Myönnän, että oli naurussa pitelemistä, kun näin miten muumimamma oli turvonnut lukio ajoista. Ties mitä piilottelee essunsa alla. Ja oli näköjään mennyt naimisiin amis-muumipapan kanssa.
Näin se elämä sitten meni. Itse asiassa muumimamma tuli Prismassa vastaan yksi päivä. Tunnisti kyllä minut, mutta nenäänsä vaan nyrpisti. Vetää aikamoisen roolin muumeissa. On niin yli-imelä ja teennäinen pannukakkujensa kanssa. Eihän näistä asioista saisi puhua, mutta huhutaan, että muumipeikon bioliginen isä olisikin HEmuli.....
Eikös muumimamma tullut raskaaksi lukion kolmanella? Kirjoitukset meni sitten miten meni. Itsekin samassa lukiossa olin aikoinaan.
Se raskaus oli vain keksitty juttu. Muumimamma sairastui syömishäiriöön ja sen takia alkoi turpoamaan lukion kolmanella. Hemulihan jätti muumimamman aikoinaan juurikin tuon turpoamisen takia. Muumimamma lopetti lukion kesken ja meni amikseen. Amiksessa mamma tapasi sitten muumipapan.
Itse olin tosiaan muumimamman ystävä lukiossa. Voisin paljastaa mammasta muitakin salaisuuksia.
Ei Muumipappa ole amis, hänhän kirjoittaa muistelmiaan ja filosofoi.
Tero Vaara kävi kuulemma samaa koulua. Tosin jo ennen kuin olin edes syntynyt.
Arvo Ylpön. Oli melkoinen namupala nuorempana.
En paljasta luokkatovereitani/koulukavereitani, mutta olen ollut siilleen Rosa Meriläisen, Teresa Välimäen, Anna Tuluston, Mariskan, Bitch Alertin Heinien, Pinttien Cuten, Anni Sinnemäen, Marjo Leinosen, Merituuli Lindströmin vai mikä nyt onkaan nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Mitra Kaislaranta, Tiia Erämeri. Molemmat kuuluivat samaan jengiin johon ei muilla ollut asiaa. Katsoivat nyrpeästi meitä muita jotka emme heidän kaveripiiriinsä kuuluneet. Olin siis lukiossa rinnakkaisluokalla. Niin ja Suvi Teräsniska oli pari vuotta ylemmällä luokalla. Käveli minuun pahki koulun kahviossa eikä pahoitellut sanaakaan. Sama homma kuin Mitran ja Tiian kanssa.
Aivan nevöhööd, ketä nämä on?
En tiedä onko varsinaisesti "julkkis" mutta tämä tuorein koulu s urm aaja oli mun kanssa samassa koulussa ala- ja yläasteen :D Oli hiljainen ja kiusattu. Ja samoissa kouluissa oli myös urheilija Ilkka Herola, oli mukava ja ystävällinen :)
Ilkka Heiskanen oli mulla intissä alikessuna ja Sari Siikander pyöri samoissa porukoissa teininä.
Entinen lapsitähti Mandi oli samalla yläasteella.
Jesse Palanto oli samassa koulussa kanssani, mutta paria luokkaa ylempänä. Siskoni taasen oli samalla luokalla Jessen kanssa. Oli äärimmäisen vilkas tyyppi jo silloin ja kova tappeleen, härnään ja kiusaan muita. Ei ihme, että siitä kuoriutui tappelemisen maailmanmestari. PS. Ei jäänyt huonoja muistoja härnäilyistä huolimatta.