Kenen julkkiksen kanssa olet ollut samalla luokalla/samassa koulussa?
Oliko hän jo silloin suosittu kavereiden keskuudessa?
Kommentit (2176)
Teemu Laajasalo oli meidän koulussa. Soitti kitaraa tai bassoa koulun bändissä. Muistan vieläkin niiden hittibiisin Tsernobileisiin lähdin bailaamaan., :DTeemu oli kovasti tyttöjen suosiossa ja tytöt myös hänen. Tykkäsi jo silloin olla esillä.
Ari Koivusen äiti (ei julkkis, mutta poikansa kai on edelleen?) oli yhdeksännellä luokalla, kun itse olin seitsemännellä ja oli silloin ihan sekopäinen koulukiusaaja ja jonkinlainen luokan pomo olevinaan. Sai ekan lapsen 17-18-vuotiaana (en tiedä oliko Ari se eka, kun sillähän on liuta sisaruksia) ja luin paikallisesta lehdestä myöhemmin, että tämä äityli toimi Koulukiusaajien vanhemmat-yhdistyksen puheenjohtajana =DD... Eli oli ilmeisesti onnistunut kasvattamaan lapsistaan samanlaisia muiden piinaajia kuin itsekin aikanaan oli.
Sara Sieppi. Oli aika seinäkukkanen luonteeltaan, keskittyi suipistelemaan huuliaan ja näyttämään nätiltä, ei mitään mielipiteitä mistään tai kiinnostusta mitään kohtaan.
Statuksen perään oli, seurusteli mielestään ruman kaupunginjohtajan pojan kanssa vain, koska se oli kaupunginjohtajan poika.
Luokallani olivat kuuluisilta kalskahtavat tyypit. Pekka Tiilikainen ja Heikki Kinnunen. Molemmat tosin -83 syntyneitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanna Marinin kanssa. Oli jo silloin heikompien kiusaaja.
Vaikea uskoa että olisi ollut koulukiusaaja.
Niinpä. Se on aivan liian nätti kiusaajaksi. Hänellä on paljon nättejä mekkojakin.
Vierailija kirjoitti:
Näyttelijä Laura Birn. Oli näyttelijänlahjat hallussa jo silloin, opettajille mielinkielin ja esitti mukavaa, oppilaiden keskuudessa pomotteleva ja välillä ilkeilevä. Ei mikään koulukiusaaja kuitenkaan, vaan sellainen itseriittoinen neiti. Piti hovia ja oli suosittu, monet söi sen kädestä.
Ei yllätä. Sellaiselta hän vaikuttaa edelleen: itseriittoiselta.
Vierailija kirjoitti:
Virpi Suutari oli koulussa todella hyvä ja aina käsittämättömän positiivinen. Harrasti paljon ja oli nätti.
Niin oli ja on vieläkin. Kun olin yläasteella, oli joskus sijaisena ylioppilaaksi kirjoitettuaan. Jo silloin näki, että hänestä kuullaan vielä.
Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä. Hänen isosiskonsa oli mun tukioppilas (itse ekaluokkalainen ja hän seiskalla). Kristiina itse oli aika samanlainen kuin nykyäänkin, iloinen, ystävällinen, suosittu ja urheilullinen.
Vierailija kirjoitti:
Inka Heneliuksen ja kaverinsa Essin, joka teki joskus mallintöitä ulkomailla. Olivat luurangonlaihoja prinsessoja, jotka pyörittivät koko koulua ja kiusasivat pyöreämpiä tyttöjä. Eivät antaneet ikinä itsestään fiksua eivätkä lahjakasta kuvaa ja koulumenestys oli korkeintaan keskinkertaista, mutta ulkonäöllä pääsee pitkälle.
Mutta eihän Inka Henelius ole mikään kaunotar! 😂😂
Heikoin Lenkki -ohjelmaa juontanut Kirsi Salo oli aikoinaan vuoden verran samassa koulussa kuin minä. Minä olin yläasteella, hän lukiossa. Hänellä oli aina v-mainen ilme päällä koulussa ja luonne oli hyvin ailahteleva. Yhtenä hetkenä hän oli yhtä auringonpaistetta ja seuraavassa hetkessä hän saattoi olla tosi häijy. Hänen silmistään näki aina kulloisenkin mielentilan. Kun hän oli häijyllä tuulella, niin hän v-uili usein meille yläastetta käyville ihan huvin vuoksi, kun seistiin koulun käytävällä odottamassa tunnin alkamista ja opettajan saapumista.
Muistan sellaisen tapauksen, kun minulla kerran tippui koulukirjat ja penaali käytävän lattialle juuri kun Kirsi porukoineen käveli ohitse. Se oli sellainen viiden hengen tiivis vakiporukka, joka liikkui aina yhdessä kaikkialla.
Kirsi ja kumppanit alkoivat porukassa potkia kamojani käytävää pitkin ja nauroivat v-maisesti päälle. Minä olin seiskalla ja valtavan ujo ja arka, he puolestaan lukion kolmannella, eli ihan aikuisia ihmisiä. Sattuneesta syystä Kirsi Salosta ei siis jäänyt kovin positiivista kuvaa.
Manna Sarin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanna Marinin kanssa. Oli jo silloin heikompien kiusaaja.
Vaikea uskoa että olisi ollut koulukiusaaja.
Niinpä. Se on aivan liian nätti kiusaajaksi. Hänellä on paljon nättejä mekkojakin.
Ei vaan on heikommassa olevien puolella, sellaiset o n harvoin kiusaajia. Nätit voi hyvinkin olla.
Ohis* kirjoitti:

Huhhuh mikä tyyppi.

Eiku on sillä nättwjä mekkoja.

Kirsi ja kumppanit alkoivat porukassa potkia kamojani käytävää pitkin ja nauroivat v-maisesti päälle. Minä olin seiskalla ja valtavan ujo ja arka, he puolestaan lukion kolmannella, eli ihan aikuisia ihmisiä. Sattuneesta syystä Kirsi Salosta ei siis jäänyt kovin positiivista kuvaa.Huhhuh mikä tyyppi.
Pelkäsin kyllä häntä ja hänen kaveriporukkaansa. Onneksi ne ajat ovat kaukana menneisyydessä. Pääsin yläasteelta vuonna 1989. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näyttelijä Laura Birn. Oli näyttelijänlahjat hallussa jo silloin, opettajille mielinkielin ja esitti mukavaa, oppilaiden keskuudessa pomotteleva ja välillä ilkeilevä. Ei mikään koulukiusaaja kuitenkaan, vaan sellainen itseriittoinen neiti. Piti hovia ja oli suosittu, monet söi sen kädestä.
Ei yllätä. Sellaiselta hän vaikuttaa edelleen: itseriittoiselta.
Millä lailla? Ei minusta yhtään.

Ja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muista ketään. Rovaniemeltä ei ole tainnut tulla yhtään julkkista.
Onhan sieltä se yksi sammunut tähti, joka onnistui mahdottomassa ja teki uuden tulemisen!
Antti Tuisku.
Eikös myös Tomi Putaansuu eli Lordi ole Rovaniemeltä kotoisin?
Vierailija kirjoitti:
Sara Sieppi. Oli aika seinäkukkanen luonteeltaan, keskittyi suipistelemaan huuliaan ja näyttämään nätiltä, ei mitään mielipiteitä mistään tai kiinnostusta mitään kohtaan.
Statuksen perään oli, seurusteli mielestään ruman kaupunginjohtajan pojan kanssa vain, koska se oli kaupunginjohtajan poika.
Juuri tuommoinen seinäkukkasen hissukkaluonnehan sillä oli vielä julkisuutensa alkuaikoina. Nykyään kai vähän rohkaistunut, mutta pelkkä koristehan se edelleen on ollut tv-ohjelmissa yms, vaikka yrittääkin esittää jotain kovaa "bisnesnaista" sen perusteella, kun instatilillään mainostelee milloin mitäkin p*skaa...
Sofia Ruusila eli nykyinen Blörffi
Jännä nimi tuo 'Erämeri' (...erämaan vielä tajuan)