Hyvät neuvot top 10. Miten pysyä rauhallisena uhmaavan lapsen kanssa?

Pienihän on vain hassu kun se raivoaa. 5-vuotias osaa jo todella kaivaa verta nenästään. Eskariuhmassa ollaan meillä nyt ja sekin on niin helvettiä, että odotan vain uhmaikää.



Mä meen myös vessaan kun kunnolla keittää. Se toki joskus kostautuu muutaman huonekalun kaatamisella. Kyllä eskari-ikäinen osaa jo temput, millä äidin todella saa varmasti suuttumaan. 3-vuotiaan temput on ihan eri luokkaa ja vielä vähän koomisia.

Vierailija:

ilman haalareita bussissa? Sitäkö tarkoitat?

Tiedätkö mitä heikko äiti tekee lapsen turvallisuuden tunteelle? Jos aikuinen ei osaa tehdä aikuisen päätöksiä lapsen mielestä äiti on heikko, eikä silloin pysty suojelemaan lasta ja lapsi jää yksin liian aikaisin tekemään päätöksiä, joihin hänellä ei ole valmiuksia. Se pelottaa lasta. Olet varmaan lukenut tästä?

ap

Ei se ole heikko, joka vie lapsen ulos kokemaan itse miten tyhmää on kieltäytyä haalarista.

Se on heikko joka alkaa parkumaan, sulkeutuu huoneeseensa ja ruikuttaa lapselle miten hän on paha ja saa mamin ennen aikaiseen hautaan.

Eiköhän reissu sen verran nolo ole lapselle, että pukee sen jälkeen!

Saattavat ihan oikeasti kaivata loruttelua, sylittelyä ja pienoista auttamista (=huomiota). Kokeilepa, voi olla tuloksellisempaa kuin taistella 29 minuuttia haalarin laitosta...

mutta olen lukenut, että lapselle pitäisi aina puhua minä-muodossa.



Eli: " Äitiä harmittaa, kun et pue päälle" tai " Äiti pelkää, että palelet ulkona ilman haalaria" tms.

Eikä: " Pue päälle, siellä on kylmä" tai " Nyt kyllä puet!"



Pitäisi kuulemma ajan myötä toimia, tiedä sitten. Jos kokeilet, niin tule tänne kertomaan, mitä kävi. Kiinnostaisi tietää tulevaisuuden varalle. :)



Lykkyä!

Missäköhän lukee, että olen tehnyt näin?

Meillä lapsi ei ole koskaan paha. Hoen aina hokemasta päästyänikin, että rakastan sinua, mutta käytöksesi on kamalaa.

ap

Vierailija:

2 - meillä äiti voittaa aina!

Meillä ei ole autoa. Ja meillä lapset eivät määrää siitä miten pukeutuvat. Ehkä sen takia olenkin niin kovilla, että olen päättänyt voittaa aina. Uskon siihen, että jos kerran luovuttaa saa taistella vielä 152 kertaa, jos nyt voitin jäljellä on enää 47 kertaa ;-) (ehkä)

ap

Kerran olen sen tehnyt. Lapsi oli tuolloin n. 3-vuotias. Ei ole tarvinnut toistaa. Haalari menee päälle edelleenkin tappeluitta. Lapsi on nyt kuusi vuotta.

Eli minun ei ole tarvinnut taistella 152:ta kertaa. Vain kerran. Silloinkin vähemmän puoleisesti. Lapsi yritti kylläkin päiväkodin portilla vaatia itselleen haalaria, mutta totesin, että itse et halunnut, nyt liikettä töppösiin.

Sitä paitsi, meillä saa lapset jonkin verran sanoa, mitä haluavat päälleen. Esikoinen on kuumaverinen ja saa kyllä päättää itse, paneeko välipuvun tai lapaset kinttaisiin. Kerron kyllä kuinka kylmä ulkona on, ja sanon oman mielipiteeni välikerrosten tarpeellisuudesta. Mutta viime kädessä lapsi päättä itse. Ja hyvin päättääkin, hyvin harvoin tulee lisäämään vaatetta kylmyyden takia. Kastumisen takia kylläkin voidaan joskus vaihtaa kinttaita tms.

Kuopus puolestaan haluaa ylleen vähän liikaakin vaatetta. Pistää näilläkin keleillä villapuvun. Muttei hänkään koskaan valita, joten annan laittaa. Mikäs siinä, vaikka lapsi käyttääkin villapukua nyt -2½ asteen pakkasella JA -10 tai -15 asteen pakkasilla. Sen jälkeen voi miettiä, lisätäänkö vielä kerroksia.

Vierailija:

mutta olen lukenut, että lapselle pitäisi aina puhua minä-muodossa.

Eli: " Äitiä harmittaa, kun et pue päälle" tai " Äiti pelkää, että palelet ulkona ilman haalaria" tms.

Eikä: " Pue päälle, siellä on kylmä" tai " Nyt kyllä puet!"

Pitäisi kuulemma ajan myötä toimia, tiedä sitten. Jos kokeilet, niin tule tänne kertomaan, mitä kävi. Kiinnostaisi tietää tulevaisuuden varalle. :)

Tuommonen syyllistäminen on just viimeistä. Ei syyllistetä lapsia, sillä lailla niistä tulee sekopäitä. Se on oikeasti viimeinen keino...

Äiti on aikuinen ja kestää asioita. Ei lasta voi syyllistää, kun äidillä on nyt niin paha mieli, äitiä huolestuttaa, äiti on iloinen, äiti on sitä ja tätä ja ladata vastuuta äidin mielialoista (ja mielenterveydestä) lapsen kannettavaksi.



Äiti sanoo kun laitetaan haalarit päälle. Jos menee tappeluksi, äiti voi suuttua, mutta äiti kantaa kyllä vastuunsa omasta mielialastaan.



Yhden kaverin vaimo sanoi, että ala itkemään kun lapsi on hankala. En ala. Äiti kestää senkin. Sehän on tosi syyllistävää alkaa pillittämään yksien haalareiden takia. Lapset saa itkeä, ja äidit kunnon syystä, mutta eivät lapsen takia.

Vierailija:

Yhden kaverin vaimo sanoi, että ala itkemään kun lapsi on hankala.

Heti hakkaamisen jälkeen.

Jos menette tarhaan niin kai 5-vuotias tietää että äidin pitää mennä töihin/opiskelemaan/... Tämä siis koko perheen parhaaksi.



Meillä 3-vuotias kiukuttelee todella harvoin. Ja yleensä olen noina kertoina hoputtanut liikaa. Lapsi tietää että hän menee tarhaan, jotta vanhemmat käyvät töissä, jotta perheellä on varaa ostaa ruokaa, vaatteita ym. Ja jotta lapsi voidaan hakea tarhasta reilusti ennen sulkemisaikaa.



Eihän pukemisetapahtuman tarkoitus ole kruunata voittajaa vaan saada arki pyörimään!

Mulla on kaksi poikaa. Molemmat jo vauvoina ns. " vaativia" . Meillä koko perheellä on temperamenttia ja luja tahto. Mieheni on syntyjään italialainen ja kovalla tahdolla perustanut oman yrityksen.



Lapsilla on erilaisia temperamentteja ja minäkin uskon, että toiset pääsee helpommalla kuin toiset. En usko mihinkään mitä sanoo joku äiti jonka lapsi ei ole tapellut 3-vuotiaasta 6-vuotiaaksi haalareista!



Ap, voimia!

että siinäkin voi mennä liian pitkälle.



Sekä 3- että 5-vuotiaan kehityskauteen KUULUU konfliktit vanhempien kanssa. Ei niitä tarvitse yrittää sovitella pois ennen kuin ehtivät tullakaan.



Niitä ei pitäisi lähtökohtaisesti *pelätä* - vaikka eihän ne arjessa mitään kivoja olekaan!



..nämä sanat siitä huolimatta että olen itse ennemminkin neuvotteleva kuin autoritäärinen joskus.

Jos tiedät, että oman terveytesi vuoksi sun pitää mennä väsyneenä, flunssaisena ja räkäisenä viisauden hampaan poistoon oman terveytesi takia - poistaako se vitutuksen ja pahan tuulen?



Kommenttisi kuuluu sarjaan, lapseni ei ole vielä tuossa iässä, enkä ymmärrä asiasta mitään, mutta halusin vain sanoa kommenttini, jossa ei ole mitään relevanssia oikeastaan tähän keskusteluun. Mutta kunhan heitin lonkalta, koska halusin osallistua.



Jutellaan parin vuoden kuluttua uudestaan, kiitos yrityksestä.

se helpottaa voimakastahtoisen tytön kanssa, koska muistan sen tunteen lapsuudesta ja tiedän ettei se kohdistu minuun vaan se on hänen oma sisäinen tilansa (vaikka minun töihin ehtimiselleni sillä tietenkin on seurauksensa)

Ei siinä ollut tarkoitus syyllistää lasta, vaan puhua _omista_ tunteistaan sen sijaan, että " haukkuu" lasta tai lapsen käytöstä. Kun lapsi joka tapauksessa tuntee syyllisyyttä, kun näkee, että äidillä on paha olla.



Mutta tosiaan minä en tiedä, miten oikeasti kuuluisi toimia. Kiinnostaa lukea mielipiteitänne. Tulen joskus myöhemmin kaivamaan tämän ketjun esiin.



-20

Noh 26, on hienoa, että teidän 3-vuotias on säyseä, mutta älä ihmeessä yleistä. Se, että 3-vuotias tietää mitä tehdään ja miksi, ei todellakaan useinkaan tarkoita sitä, etteikö hän kiukuttelisi. Kiukuttelu on jopa ihan yleistä.



Onpahan ollut kummia viestejä aika monta. Moni on valmis selväsanaisesti tuomitsemaan ap:n metodit, mutta harvalta on tullut yhtään mitään ehdotusta siitä, miten tilanteessa tulisi toimia. So av.

ei etenkään enää 5-vuotiaan kanssa! Parivuotiaan kanssa vielä pätee se, että älä anna koskaan huudolle periksi, mutta mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän hän ymmärtää kompromisseja ja poikkeuksia. Hyvä ja luottamuksellinen lapsi-vanhempi-suhde kehittyy ja kasvaa ajan kanssa, se ei pysy samana vauvaiästä aikuisuuteen.



Minusta 5-vuotiaan voi jo laittaa ottamaan vastuuta omista asioistaan: jos lapsi ei itse pue, niin olkoon pukematta. Jos ollaan matkalla hoitoon, matkan voi varmaan kulkea ilman haalariakin. Jos ollaan menossa pidemmälle ulos, otetaan aikalisä ja rauhoitutaan. Sen jälkeen kerrataan säännöt (minä määrään täällä ja minä olen päättänyt että nyt lähdetään) ja yritetään uudestaan. Joskus, jos lapsi on ihan sekaisin ja väsynyt eikä mikään tunnu sujuvan, lähtemisen voi peruakin. 5-vuotias ymmärtää jo että joskus on PAKKO (aamulla päiväkotiin) lähteä ja joskus äiti on vaan itsepäinen (kauppaan ehtisi kyllä iltapäivälläkin). Koirankasvatusmetodit toimii alle 3-vuotiaan kanssa, mutta sen jälkeen lapsi on jo koiranpentua korkeammalla älykkyyden tasolla :-)



Jos pukeminen on joka kerta tappelua, asiaa kannattaa miettiä yhdessä enemmänkin. Pohtia keinoja helpottaa sitä ja sopia vaikka jostain tarrojen keruusta hyvin sujuneista lähdöistä. Ei lasta tarvitse alistaa joka asiassa, jotta hänestä tulisi hyvä ihminen. Turvallisuudentunne ja kunnioitus vanhempia kohtaan tulee jostain ihan muusta kuin siitä kuka jaksaa pitempään vääntää haalaria päälle-pois.

Onhan niitä tullut. Ja pitäisi muutenkin tietää mikä on tilanne muuten ap:n perheessä. Onko tuollaiset puolen tunnin haalarisessiot arkipäivää vai ei. Kasvatuksessa ei pitäisi ajatua minun mielestäni sille linjalle, että taistellaan jostain voitosta. Aikuisen pitää olla turvallinen, joo. Mutta toisaalta lapsi ei ole tyhmä. Jos lapsi tajuaa, että joissain asioissa käydään kiistaa ainoastaan periaatten vuoksi, ei siksi että asiassa olisi järkeä, hänellä menee kunnioitus vanhempaa kohtaan.

Mutta jos teillä on taisteltu yli 2 vuotta haalarien pukemisesta, niin pitäiskö jo alkaa miettimään missä vika? Joko teillä ei nyt kasvatus onnistu tai sitten lapset olisi syytä tutkia tarkemmin. Normaali lapsi normaalilla kasvatuksella ei taistele kahta vuotta pukemisessa.



Meidän lapsilla riittää temperamenttisuuden lisäksi jääräpäisyyttä (mistähän lie perineet luonteensa *viheltelee*). Välillä on konflikteja, välillä sujuu todella hyvin. Joskus olen joutunut soittamaan neuvolasta neuvoja, kun on tuntunut epätoivoiselta. Mutta aina on onnistuttu pääsemään kustakin VAIHEESTA ohi. Kunnes uusi vaihe tulee... ;)



Tsemppiä kaikille uhmisten vanhemmille ja aamutouhuihin. Kasvatus vaatii mielestäni enemmän oveluutta kuin määräämistä ;)